Umpikujassa.

Mistä löytäisin kuuntelijan ja "opastajan"? Kenelle voisin purkaa sydäntäni ja keneltä voisin saada neuvoja? Elämä tuntuu olevan umpikujassa, yli viisi vuotta olen seurustellut miehen kanssa, jota en ehkä ole koskaan rakastanut, ehkä en koskaan tule rakastamaankaan, hänen kanssaan vain oli niin hyvä olla, kun ei kenenkään muunkaan syliä ollut mihin käpertyä. Aikaa on siis hurahtanut, ja yhdessä on asuttu, nyt alkaa ikätovereilla olla jo lapset, talot jne.. elämä mallillaan, mutta minulla ei. Mieheni ei tunnu lainkaan sellaiselta, jonka kanssa haluaisin perheen perustaa. Siksi, että hän ei muuta tee kun istuu koneen äärellä, pelaa tms. En valita muusta kuin siitä, että tunnen olevani toisarvoinen, ja siitä, että mikään muu kuin tietokone, ei tunnu hänelle olevan tärkeää. Itse alan olla jo aika uupunut tähän elämään, mutta ajatus erosta, lähtemisestä ja kaikesta siihen liittyvästä repii vielä pahemmin, enkä tiedä kestäisinkö sitä. Elämässäni on ollut melkoisia myllerryksiä, ja ne ovat jättäneet jälkensä. Epäilen todella jaksaisinko enää kerätä elämänrippeitäni yhteen, ja koittaa niistä kasata uutta elämää. Toisaalta, tämänhetkinen tilannekaan ei ole häävi.. Mutta kyllä niitä iloisia ja onnellisiakin hetkiä on. Niiden varassa tässä onkin kai eletty. Koko talven odotin kesälomaa, että sitten kun loma tulee, päästään irtautumaan tästä kaikesta, ja olo on onnellinen ja iloinen, mutta miten kävikään. Loma on loppu, ja olo entistä masentuneempi ja surullisempi, siksi, että loma ei tuonutkaan onnea, vaan suuremman surun kun ihmettä ei tapahtunutkaan. Itku kurkussa on taas mentävä töihin. Silmät turvoksissa ja mieli maassa.

Kaipaan ihmistä jolle puhua. Joku, joka osaisi neuvoa ja antaa ohjeita kuinka tätä elämää oikein eletään?
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko sinulla yhtään ystävää? Jos ei, niin voisit ensiksi vaikka soittaa auttavaan puhelimeen, siellä on koulutettuja ihmisiä keskustelemaan kanssasi. Vaikutat masentuneelta, yksi vaihtoehto olisi mennä lääkäriin. Tuttujen puheitten mukaan on ihan tavallista olla "tietsikaleski". Ennen miehet näpräsivät autojaan, nyt näppäilevät tietokoneitaan. Eräskin tuttu kertoi, että hänen miehensä osti pojille playkkarin, vaan siinä kävi niin, että mies ja välillä hänen kaverinsa ovat sitä pelaamassa. Omat pojat eivät ole enää kiinnostuneet koko hommasta, kun eivät saaneet isältään pelivuoroa. Koeta saada jostain itsellesi juttuseuraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unissakävelijä. kirjoitti:

Mistä löytäisin kuuntelijan ja "opastajan"? Kenelle voisin purkaa sydäntäni ja keneltä voisin saada neuvoja? Elämä tuntuu olevan umpikujassa, yli viisi vuotta olen seurustellut miehen kanssa, jota en ehkä ole koskaan rakastanut, ehkä en koskaan tule rakastamaankaan, hänen kanssaan vain oli niin hyvä olla, kun ei kenenkään muunkaan syliä ollut mihin käpertyä. Aikaa on siis hurahtanut, ja yhdessä on asuttu, nyt alkaa ikätovereilla olla jo lapset, talot jne.. elämä mallillaan, mutta minulla ei. Mieheni ei tunnu lainkaan sellaiselta, jonka kanssa haluaisin perheen perustaa. Siksi, että hän ei muuta tee kun istuu koneen äärellä, pelaa tms. En valita muusta kuin siitä, että tunnen olevani toisarvoinen, ja siitä, että mikään muu kuin tietokone, ei tunnu hänelle olevan tärkeää. Itse alan olla jo aika uupunut tähän elämään, mutta ajatus erosta, lähtemisestä ja kaikesta siihen liittyvästä repii vielä pahemmin, enkä tiedä kestäisinkö sitä. Elämässäni on ollut melkoisia myllerryksiä, ja ne ovat jättäneet jälkensä. Epäilen todella jaksaisinko enää kerätä elämänrippeitäni yhteen, ja koittaa niistä kasata uutta elämää. Toisaalta, tämänhetkinen tilannekaan ei ole häävi.. Mutta kyllä niitä iloisia ja onnellisiakin hetkiä on. Niiden varassa tässä onkin kai eletty. Koko talven odotin kesälomaa, että sitten kun loma tulee, päästään irtautumaan tästä kaikesta, ja olo on onnellinen ja iloinen, mutta miten kävikään. Loma on loppu, ja olo entistä masentuneempi ja surullisempi, siksi, että loma ei tuonutkaan onnea, vaan suuremman surun kun ihmettä ei tapahtunutkaan. Itku kurkussa on taas mentävä töihin. Silmät turvoksissa ja mieli maassa.

Kaipaan ihmistä jolle puhua. Joku, joka osaisi neuvoa ja antaa ohjeita kuinka tätä elämää oikein eletään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu