Jumala tuntee sinut-

Jos Jumala tietää, mitä itse kukin ajattelee ja miettii ja pohtii, niin miksi Hän ei sitten voisi antaa synnit anteeksi, kun rukoilet Jumalaa yksin ollessasi? Onko Jumala kykenemätön antamaan synnit anteeksi ihmiselle joka katuvana Häneen puoleensa rukoillen kääntyy vai miksi sitten sanotaan, että Jumala tuntee ja tietää jokaisen ihmisen läpikotaisin.

Lutherkin opettaa, että rukoile Isä meidän-rukousta ja syntejä anteeksi ja myös että ehtoollisella saa jokainen Kristuksen sovitustyöhön uskova syntinsä anteeksi.
6331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Turha on kyseenalaistaa Jumalan kykyä tai halua syntien anteeksi antamiseen. Se, että hommaa delegoidaan (Jeesuksen antamat valtuudet apostoleille anteeksiantoon), ei suinkaan merkitse sitä, että delegoijalla ei itsellä olisi oikeuksia edelleen!

Äänestä

omille opetuslapsilleen viran sovinnosta saarnata. Eli Hän on valtuuttanut evankeliumia saarnaamaan syntienanteeksiantamisesta.

Ehtoollisessa ei anneta syntejä anteeksi, Ehtoollinen on tarkoitettu uskovaiselle uskon vahvistamiseksi, Se on Jeesuksen antama muistoateria, koska Hän sanoi "niinkauan kuin te sitä syötte/juotte, tehkää se minun muistokseni"
Luukas 22:19-20

Äänestä

  • Joko olet lukenut Lutheria antamastani linkistä, vai eikö vastannut opetustasi?
    Yhteenvetoasi ei ole pyynnöstäni huolimatta kuulunut.

    Äänestä

  • Sinun olisi jo aika vastata väitteisiisi!

    Äänestä

  • linkkiä kirjoitti:

    Sinun olisi jo aika vastata väitteisiisi!

    Olen ollut estettynä vastailemaan ,koska olen ollut pois kotoa, Mutta netistä voit löytää GooglettamallaSvebiliuksen kateskismuksen, siellä on Ehtoollisesta tarkka selvitys. kirjoitan paremmalla ajalla kun olen koneen ääressä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ihmiset kirjoitti:

Jos Jumala tietää, mitä itse kukin ajattelee ja miettii ja pohtii, niin miksi Hän ei sitten voisi antaa synnit anteeksi, kun rukoilet Jumalaa yksin ollessasi? Onko Jumala kykenemätön antamaan synnit anteeksi ihmiselle joka katuvana Häneen puoleensa rukoillen kääntyy vai miksi sitten sanotaan, että Jumala tuntee ja tietää jokaisen ihmisen läpikotaisin.

Lutherkin opettaa, että rukoile Isä meidän-rukousta ja syntejä anteeksi ja myös että ehtoollisella saa jokainen Kristuksen sovitustyöhön uskova syntinsä anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu