Olen 165 cm ja painan 50kg. Onko muita yhtä pieniä odottajia? Onko kaikki sujunut hyvin? Raskauteni on aivan alussa.
Laihat odottajat
laiheliini
81052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Täällä täysin samoissa mitoissa oleva onnellinen odottaja:) Ihan alussa on minunkin raskauteni, (8 4) mutta meillä on ennestään poika, jonka odotusaika sujui täysin ongelmitta. Alkaessani odottaa esikoista painoin tosin hiukan enemmän. (n.56kg) Jaksoin koko raskausajan todella hyvin ja pyöräilinkin melkein loppuun asti. Painoa minulle ekassa raskaudessa tuli vajaat 14kg, jotka kaikki karisivat ensimmäisessä puolessa vuodessa pois, ja tosiaan nyt alkaessani odottaa toista, painoa on vähemmän kuin viime raskaudessa.
Kun äiti on kunnossa ja voi hyvin, voi myös pikkuinen masuasukas hyvin. Raskautesi sujuu varmasti hyvin, eikä pienestä koostasi ole mitään haittaa:) Hyvää ja onnellista odotusaikaa sinulle!
Kiva kuulla, että kaikki on mennyt hyvin:) Syön kuitenkin ihan hyvin ja terveellisesti, olen vaan aina ollut hoikka. Miltähän mahdan näyttää loppuraskaudesta, kun maha on iso ja jos jalat ovat näin kapeat:)
Ihanaa odotusta myös sinulle!
Mä painoin ekan odotuksen alussa 54 kg ja pituutta on 176. Raskaus meni hyvin, paino nousi raskauden aikana yli 20 kiloa ja muutama kilo jäikin.
Mun lähtöpaino oli 48 kg, pituutta 161. Nyt menossa rv 32 ja painoa on tullut 7 kg lisää. Olo on hyvä ja jaksaa tehdä vielä kaikenlaista ja masu ei oo tiellä:-)
minä olen aina ollut pieni kokoinen ja painoa on ollut aina siinä alipainoisen ja ihannepainoisen välillä... Nyt olen rv.30 3 ja kaikki on sujunut tähän saakka hyvin! Liitoskipuja on ollut ja selkävaivoja, sekä vatsakipuja jonkinverran mutta kaikki silti sujunut hienosti ja nuo vaivathan ovat normaaleja raskaudessa. :)
Tai tarkemmin esikoisen aikaan :)
162cm ja 48kg raskauden alettua.
Meni odotusaika hyvin samoin synnytys joka kesti 14h ja ponnistus 42min terve poika tuli 2975g 48cm laskettuna päivänä.
JO viikko synnytyksen jälkeen painoin 46kg kun koko raskaudenaikana tuli 12kg.
Tokaa alkaessani odottamaan painoa 50kg ja sitä tulikin huimat 22kg!
Taas meni ihan hyvin odotus, ennen aikaisia supistuksia jonkin verran, mutta paikat pysyi kiinni ja vaavi syntyikin vasta rv 42 terve poika tuli 3550g 50cm, synnytys kesti 4h ponnistus 9min, mutta imukuppi tarvittiin, kun vauvan sydänäänet katosi kesken ponnistuksen.
Nyt menossa rv 25 4 ja hyvin on mennyt tähän asti ainut, että yöt saa valvoa vessassa juosten,asentoa vaihdellessa herää jne.
Painoa alkuvaiheessa olikin nyt 56kg :/
Tähän mennessä noussut 7kg.
Sf-mitta mulla menee yäläkäyrien yläpuolella ja ensi kerralla neuvolassa katsotaan tehdäänkö sokerirasitustestit tms.
Toivottavasti vauva ei kasva isommaksi kuin kakkonen koska kyllä sen todellakin tunsi, että oli isompi kuin esikoinen :)
Painoarvio tehtiin kakkosta odottaessa rv joskus kolkyt ja jotain koska lääkäri sanoi käsituntumalla vauvan olevan PALJON isompi kuin esikoisen ja paino arvi oli 3400-3600g.
Onneksi ei sitten niin PALJON ollutkaan isompi :D
Ohuista jaloista niin kyllä ne tahtoo pakkautua turpoamaan vallankin loppuvaiheessa, ainakin lonkat levenee :)))
Mittani ennen raskautta olivat 166/50. Nyt RV33, painoa tullu n.9kg lisää. Olo on energinen, jaksan yhä urheilla monta kertaa viikossa jne. Masu näyttää tosin aika valtavalta, ku muuten kroppa on pieni. :) Sf-mittojen mukaan keskiarvojen alarajoissa mennää, että olen tämmönen optinen harha... :) Toivon mukaa kaikki menee yhtä ihanasti loppuun asti!
laiha, mutta ainakin pieni. Pituus 157cm ja paino 49 kg. Raskaudessa kaikki meni hyvin ja 4630g/56cm kokoinen poika syntyi ongelmitta!