Mistäs Alfajutusta ei olla pidetty Gallubia ;)
Gallup !!!
HOTAKAINEN
262070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
.ei ole vielä kysytty.
Minä sain tartunnan Isäukolta joka kiusasi Saabisteja -70 luvun lopulla Berlinalla. Jostain syystä sen piti kuitenkin olla 33 eikä "oikea" Alfa minun kohdallani. Johtuu ehkä aiemmasta kiinnostuksesta VW boksereihin.
TimoJ
..oli 33 1.5 Ti, meni niin perkeleesti mutkissa ja potkuakin löytyi vaikka oli vain 1.5l! Taitaa olla ainoa auto jolla olen tiellä ajanut ilman korttia :) Harmi vaan että kaveri vaihtoi ennenkuin sain kortin, voi olla että olisin vielä nopeammin ostanut 33:sen!
Siinä sitten vierähti jokunen vuosi ja yksi jos toinen paska tuli ostettua mutta sitten sattui sopiva rako ja 33 16V olikin jo naurettavan halpa.
tuon Hotakaisen vika ;) Etsittiin minulle autoa ja Hotakaisen mielestä ei löytynyt muita vaihtoehtoja kuin Alfa... ja päivääkään en vaihtaisi pois (laulun sanoin mutta ei laulaen):))
Köröttelin joskus 3-4 vuotta sitten Vantaalla luupäänissanillani ja eksyin tankkaamaan Koivukylään (siihen Keisari-räkälän vastapäiselle shellille vai mikä lie...) 20 markalla pensan loppumisen pelossa; rahaahan oli jo silloin kuin roskaa ja elämä oli yksinkertaista.
Kattelin siinä sitten opiskelijanjolppina vieressä lotjottavaa porvari-164:ää ja totesin että onpas siistinnäkönen ja perkeleen iso auto tuossa vierellä; oikein Alfa Romeo ja helvetin hyvännäkönen perse. Kehuin siinä vielä eukolleni "että vähänkö ois tuommonen siisti joskus saaha" kun lähettiin siitä nykimään etiäppäin puolityhjällä tankilla.
Tästä lähtien rupesin kiinnittämään huomiotani Alfoihin ja nepäs olivatkin perkeleet hienoja rakkineita -olin saanut valaistuksen! Joku päivä sitten netissä törmäsin hetken mielijohteesta muutamaan myytävään 164:ään ja tajusin että nehän ovat herranjumala puoli-ilmaisia rakkineita!?! No perkeles, mikä niissä on vikana?!!
Siinäpä sitten autokuumeessa ajelin sulantielle ja löysin käsiini oivan koeajoyksilön -valkoinen ja helvetin paskainen. Rahaahan mulla ei ollut tiedossa vielä aikoihin opiskelujeni takia mutta lenkille lähdettiin myyjää ostosuunnitelmilla kusettaen. Olin myyty -maailman mukavinta kyytiä antoi tuo valkoinen kurakylki ja tilaa oli vaikka muille jakaa. Itku silmässä luovutin auton takaisin ja päätökseni oli tehty: Tuommonen pitää saada siiten joskus isona kun on rahaa!
Pari vuotta lipsahti ja Nissani vaan jaksoi eteenpäin itseni jo hiljalleen nikotellessa. Olin itse asiassa autooni todella tyytyväinen mutta nyt alkoi oll aika kypsä; mulla oli töitä tiedossa kesällä 2001 ja aloin metsästäämään sopivaa Alfa -yksilöä. Kevät ja kesä meni eikä mistään tuntunut löytyvän sopivaa ainakaan netin välityksellä. Oli se silti hienoa ja jännityksentäyteistä aikaa...
Ennakkoluulot Alfasta olivat hirveät ja kaikki ammattilaiset "tiesivät" niiden olevan täysiä paskoja. Onneksi löysin tämän keskusteluforumin ja sain hieman itseluottamusta tähän projektiin.
Lopulta Kuopion Laakkosella näkyi olevan punainen hieman kalliimmanpuoleinen PUNAINEN(!) 164 TS vm. -89 vain 178 tkm ajettuna. Läksin Kuopiooon koeajolle; käytin tohtorilla; auto oli paskana; liike korjautti sen omaan piikkiinsä; ostin auton; Kusin hunajaa; Pääsin mieleni päähän!
Olen edelleen tyytyväinen valintaani ja tulen varmasti jatkossakin ajamaan Alfalla. Kunpa saisi jostain rahaa ja aikaa ottaa vaimokseen tuommoisen 3-litrainen version tuosta 164:stä. ehkäpä taas sitten joskus parin vuoden päästä...
siitä se lähti...
Kaveripiirissä oli muutama Alfa ja sitä kautta niihin tuli tutustuttua. Alfa kyllä markkinoi sitten itse itsensä. Kuten on ennenkin todettu, Alfa muuttaa asumaan sellaisen luo joka on sen arvoinen :-)
Kaveri lähti aikoinaan etelään viikoksi ja se piti heittää se 75:sella lentskarikentälle.
Kaverin piti siinä menomatkalla kuinka 1.6 kulkee. Oli ajettu siihen mennessä alle 50tkm. ja oli 2 vuotta vanha yksilö.
Päästiinpä aikaa haipakkaa kentälle.
Kaveri kopas matkalaukut kyydistä ja sanoi että hoiteleppa sitä viikon, ei sitä kannata faijan pihaan viedä körröttelee tukkoon muuten sen :)
Tuli siinä viikonaikana tutustuttua Alfaa ja siitä asti kuume on ollut päällä :)
Pitkä juttu
Kun olin pikkupoika ja isäni kanssa jääradalla näytti isäni minulle pientä hopeanharmaata ja upean näköistä autoa ja sanoi sen olevan Alfa Romeo. Sanoi vielä että tuollaisen kun saisi, vaan olivat kuulemma kallitta ja kuulemma vielä epäluotettaviakin, mutta jääradalla sillä kyllä pärjäisi. Auto oli kait Giulia Sprint GT. No asia unohtui vuosien saatossa.
Nuorena miehenä ajellessani Tuusulantietä toistakymmentä vuotta vanhalla BMW 2002 Touringillani. Meni ohi tuollainen Giulia GT, ajattelin että olisi kiva lähteä vähän kisaamaan, mutta annoin Giulian mennä. Voisikohan Bemarin vaihtaa tuollaiseen Alfaan jotenkin noin niinkuin suurinpiirtein päittäin.
Markkinoille tuli 33:nen ja 75:nen. Luin testit mielenkiinnosta ja vesi kielellä, mutta suhtauduin niihin kuitenkin jotenkin "rahakkaina leluina".
Jatko opintojen jälkeen muutin Ouluun työn perässä. 33:ia ja 75:ia alkoi olla hyvin saatavilla käytettynä ja huomattavan edulliseen hintaan kilometreihin nähden. Kävin jopa koeajamassa paria yksilöä. Jopa kihlattu ja nykyinen vaimo oli myötämielinen Alfa haihatukselle, vaikkakin epäili niiden luotettavuutta. Eräällä kerralla pällistellessäni käytettyjä Alfoja jo melkein tutuksi käynyt myyjä istutti minut Alfan uutuuteen 155:seen. Ihmettelin pystyä ajoasentoa ja etuvetoisuutta, voiko tämä edes olla Alfa. Myyjä kertoi että heti ensi vuonna tulee Suomeen nelivetoinen turbo versio, vaan ei tullut.
Kun perhe kasvoi ei 205 Peugeotti enään ollutkaan riittävän suuri joten päädyin vaihtamaan sen uuteen Tempraan. Samalla voisin todeta onko italialaiset autot sellaisia murheenkryynejä kuin minulle oli kerrottu, jos ei niin ehkä hankisin sitten Alfan.
156:nen tuli markkinoille. Olin vaikutettu auton upeasta muotoilusta. Tuollaisenhan voisi joskus hankkia käytettynä, mutta mutta sehän on aivan liian pieni tarkoituksiini, toivottavasti se huhuttu sportwagon versio on totta. Sportvagon tuli, mutta taas olisi auton vaihdon aika, ja uusi Alfa olisi liian kallis. Niin mutta olihan se 155:nenkin, missä ne nyt ovat. No niin siinä kävi että kun käytetty 155:nen tuli seuraavan kerran myyntiin Oulussa huomasin olevani sellaisen omistaja. Olihan auto sentään yli 10000km vähemmän ajettukin ja vuoden nuorempi kuin hyvin palvellut Fiiatti.
Vuosi takaperin piti alkaa etsiä seuraajaa Oldsmobile merkkiselle bensakrematoriolle ja kriteerinä oli takaveto.Niinpä mieleen muistui kölviajoilta erään kaverin Giulia.Löytyi siisti 1.6-koneinen 75 joka sitten muutti meille.
ennen alfoja oli tullut ajeltua myös italiaanolla(fiat ja Lancia),ja italiaanoissa aioin pysyä myös tulevaisuudessa ja olen pysynytkin.
alfa ei ollut ykkös vaihtoehto vaan lancia delta hf intergale 16 V.. kyseinen auto oli melko hakemisen alla.
tulipa sitten kaveri hesasta käymään täällä pohjoisesta ja kysäisin tältä,että onko kyseisiä autoja näkynyt myytävänä etelässä, eipä ollut paljon näkynyt, mutta kuinka ollakkaan tutun työkaverilla oli 75 v6 America myytävänä minähän kiinnostuin autosta välittömästi
vähän aj kaikin puolin huippu yksilö ja niin tuli hankittua ensimmäinen alfa taloon ja sitten toinen ja kolmas jne...
ja tätä jatkuu varmaan hautaan asti:)
Parisen vuotta sitten olin Bella-Italiassa Ducatilla ja näin ensimmäistä kertaa 156:n livenä niin siitä jäi jonkinmoinen pakkomielle saada joskus sellainen.
"...ottaa vaimokseen tuommoisen 3-litrainen version tuosta 164:stä"; Naulan kantaan, kyllä tuommoisen kanssa todellakin on naimisissa oltu.
Jos joku naisihminen olisi käynyt noin hankalaksi, se olisi jo laitettu pihalle.
ei tähän liity, mutta kysympä, että mikä Ducati sulla oli/on?
Synnyin Turussa, 1979. Isäni oli vuotta aiemmin vaihtanut seiskapuolikkaansa raggarikuntoiseen Jaguar MK2:een, myynyt sen veljelleen ja ostanut lapsuuden unelmansa. Samanlaisen kuin naapurilla, 1750 Berlinan, sellainen piti kuulemma jo pienestä pitäen saada!
Marraskuuaamuna 100.000 ajettu, kuin uusi ja beige 1750, minä, äiti, isä ja punaiset lastenvaunut matkaavat kotiin. Vuotta myöhemmin Alfa karkaa isäni luokkakaverille, meille tulee ensin vaalean sininen kansanauto ja pian tilalle keltainen samanlainen - muistan yhä hyytävän kylmän takapenkin talvella!
Kun olin neljä, 2000 Triumphin taka-akseli katkeaa Pansion risteyksessä ja kas! sama 1750 palaa perheeseen, seistyään kerrostalon parkkipaikalla kaksi talvea. Iskä korjaa Alfaa laivastoaseman pajalla ja kittaa/kuiduttaa puhaltimen ritiläpellin parvekkeella. Punainen Ferrex paistaa kyljissä, mutta meillä on -oikea- auto!
1985 isäni on esikunnassa töissä ja reissaa Turun & Helsingin kämpän väliä berlinalla. Yhtenä aamuna naapuritalon eteen ilmestyy hollannin sininen 2000, joka on KUIN UUSI, vieläpä Momo Vega vanteilla! Se on pakko saada, isäni marssii seuraavana päivänä omistajan ovelle ja pilaa hänen Hangon matkan ostamalla auton alta! Uuden Alfan haju on yhä tallella, mutta koko perheen suruksi 1750 on pakko myydä pois, se on rekisterikeskuksen mukaan yhä Joensuussa elossa. Samalla käymme ensimmäisen kerran Ahvenistolla CARFiin tutustumassa (tästä on valokuvia keskustelupalstalla!!!)
Erinäisten käyttöautojen jälkeen meille tulee 1989 hieno '76 Alfetta 1.6 sedan, hopeinen ja punaiset Alfa Romeo -tarrat ovilinjan alareunassa. 1991 Heikkisen Jari ja pari muuta Sisulaista eivät usko isäni tarinaa keskellä mutkaa olevasta puusta, joten hyppäävät takapenkille ja Alfettan kaarrevauhdit näyttävät, että sen kanssa puu on kumman lähellä! Alfa-virus iskee heihinkin: Vuotta myöhemmin Alfetta on Jarin, jolla on nyt 13 Alfaa, Lanciat ja Fiatit vielä päälle! 1992 meille tulee vuosiksi hopeinen '89 75 2.0ts, sillä isäni ajaa 200.000 km...
Mutta:
1996 isäni löytää lehdestä punaisen '68 1750 (btx-3) berlinan puoli-ilmaiseksi, siitä piti tehdä kerhokilpuri, mutta olikin aivan liian hieno, vain ohjausvaihde rikki ja sisusta kulunut!
1997 ostan ohjaussimpukkaa ja saan kaupanpäälle valkoisen Giulia 1.6 superin vm. 1974, joka on ollut viimeksi ajossa Pietarsaaressa '89, punaista teddyä eri-keeperillä vinyyleissä ja ruuvarireikäiset Knuttson-boosteri-hässäkät kojelaudassa! Mutta silti, liian hyvä, taas! 1750:stä on tarkoitus tehdä minulle ensi auto, jes!
Pian löydän keltaisesta pörssistä ruosteisen, viininpunaisen ja Ruotsista lappilaiselle laanille kulkeutuneen '74 1600 GTJ:n, hintaa 2.400 mk! Kaupat tuli!
Kesä 1997, Trieste. Luemme kuumana paikallisia autoilmoituksia, silmissä siintää 75 evoluzione tai Maserati Biturbo nuorisoautoksi, hyvät maksoivat 15.000 mk = kuplan hinta italiassa! Yhtäkkiä isäni tuokin muuttoautona allekirjoittaneelle '71 F12 ambulanssin (lue il Biscionesta), ajettu 60.000 km!
1998 kortti ja puoli vuotta sinisen berlinan ratissa. Vappuna kakarat naarmuttavat kyljen valkoiseksi, josta sisuuntuneena säästän rahat entisöintiin.
Mutta voi! Syksyllä kaverin vuokraisännällä on kuulemma vanhoja Alfoja, joten erehdyn herra Virkkusen talliin. Tuntia myöhemmin punainen '69 Giulia 1300 ti -katukilpuri on minun! Kuukaudessa kirmaamme, Giulia ja minä, yli 6.000 km, ennen kuin alan valmistella sen entisöintiä.
Syksyllä '99 talliimme tulee '71 1750 Berlina, alunperin viinin- ja nyt vaaleanpunaiseksi haalistunut kaunotar 96:n etupenkeillä, mutta! Ajettu kilvissä tutun romikseen! Odottaa vielä hetken entisöintiä...
2000 ostamme naapurista talteen 75 2.0:n vm. 1986, isän veli ajaa sillä kesän Hangossa, mutta Alfa jää seisomaan talliin ruosteisen kontin takia.
2001 ostan Nousiaisten autohajottamosta '73 2000 Berlinan, myös hollannin sininen, lähes peräkkäisin sarjanumeroin! Mutta on niin mätä, että katkeaa trailerille vetäessä takalasista alaspäin kahtia!
Jouluviikolla saan soiton Sipoosta, jonka seurauksena ostan talviautokseni punaisen '73 2000 Berlinan, taas samasta maahantuontierästä, vain pientä hitsausta ja uutta maalia vailla. Kesäkuun 2002 jälkeen se pääsee lomalle, odottamaan oikeaa Alfa Rosso 501 pintaa.
Kesäällä saan myön lahjoituksena jälleen '73 2000 berlinan, jälleen sininen! Kuukautta myöhemmin pelastan Salokoivun Heikiltä kaksi Giulia Superia, joita nyt tarjoan eteenpäin. Ja samaan aikaan tiedossa olisi vielä 2000 Berlina, 75ts ja kaksi Alfetta GTV:tä, jotka "pitäisi hakea pois".
Että puhukaa vaan alfa-taudista. ;)
Kaverilla oli joskus käytössä äiskänsä 75 2.0 TS, otin tyypit ja oli kiva. Ja yhdellä reikäpääkaverillani on ollut ajokortin saamisesta asti harrastuksena rikkoa autoliikkeiden autoja. Ilmaista bensaa ja hupia köyhälle. Ajattelin sitten piruuttani mennä ajelemaan Alfaa ja hain 2.0 GTV:n koeajoon. Oli kiva.
Sen jälkeen on aina kun on ollut rahaa tullut teiniamisfiilikset ja haettu Keltainen Pörssi R-Kioskilta. Ja käytettyjen autojen hintoja vertailtua on aina jämähtänyt siihen aakkosten alkupäähän. Kerran menin ostamaan bemaria mutta kukaan ei jaksanut heittää mua Saloon joten join ne rahat. Ehkä ihan hyvä niin. No viimeksi kun oli rahaa pulkkaan sattui halpa 1991 33 1.7ie ja sen sitten ostin. En kadu.
80-luvulla nuorena pojankloppina sitä tuli kaikenlaisten autojen kanssa näpräiltyä. Alfoja katselin kaihoisasti, etenkin GTV6:ssa oli sitä jotain. Mutta järki käski pysymään erossa moisista italialaisista rakkineista. "Kaikkitietävät" autoalan asiantuntijatkin kertoivat, että niihin saa tehdä remonttia koko ajan. Ruostuvatkin nopeasti.
No, vuosia myöhemmin sitten eräässä Oululaisessa autoliikkeessä kierrellessä huomasin myynnissä useampiakin 33:sia ja 75:sia. Mieluinen 75 löytyi ja hinta oli kohdallaan. Päätin, että nyt tai ei koskaan.
Yhdeksän yhteistä vuotta ja lähes 200 000 yhteistä kilometriä on nyt takana. Toki siihen kuuluu myös useita haalarit päällä vietettyjä tunteja auton alla, mutta lähinnä kuluvaa osaa on vaihdettu. Jotain maagista vetovoimaa näissä täytyy olla, ostin nimittäin viime viikolla samanlaisen vehkeen toiseksi autoksi. Onkohan minullakin se Alfa-virus...siihen ei kuulemma tunneta parannuskeinoa...
...sitten kirjoitan aiheesta pari riviä.
Seitsemäntoistakesäisenä autokuume hipoi 41 astetta. Faija, entinen autokatsastaja, oli ikänsä rakennellut kolari- yms. autoja ja vähän erikoisempiakin viritelmiä, mm. petroolikäyttöisen Peugeot 504:n. Niinpä muttereiden maailma oli käynyt tutuksi ja suhtautuminen kulkuvälineisiin oli kaikkea muuta kuin tarvelähtöinen. Auto ja sen kanssa pelaaminen oli itsetarkoitus.
Ensimmäiselle peltikasalle asetetut kriteerit olivat: Hyvä ajaa, hiljainen (kavereilta oli tarttunut radioinnostus), nopea, erikoinen sekä koululaiselle soveltuva hintapolitiikka. DX Corolla se ei ainakaan saanut olla, joten ensimmäiseksi vaihtoehdoksi keksin jotain mahdollisimman erikoista: Citroén GS! Siihen huima väri, tummat lasit, mageet pyörät ja isot radiot niin erikoisuutta pitäisi olla tarpeeksi. Pirteäksihän tuota pikkubokseria (myöhempien versioiden tilavuus oli muistaakseni 1,4 litraa) ei voinut sanoa, mutta jospa siihen ymppäisi turbon? 2cv-äijät olivat kuulemma semmoisiakin tehneet.
Yhtä sitruunaa, ilmoituksenkin mukaan ruostevikaista, käytiin sitten katsomassa. Totta äijä puhui; ovien alareunat olivat kadonneet elämän melskeisiin ja muutenkin mattaoranssin auton lohduton ulkomuoto palautti allekirjoittaneen takaisin todellisuuteen. Huomasin olevani haukkaamassa liian isoa kakkupalaa. Aika turvautua Plan B:hen, hankitaankin 80-luvun alun Pösö 505 STI 2,2 manual. Malli oli harvinainen, mutta GTI:hin ei ollut varaa ja muut olivat liian hitaita. Sopiva uhri löytyi lievästi keulakolaroituna Turusta, ei muuta kuin parisataa kilsaa romua katsomaan. Autoa ei saanut käymään, sillä kolarin seurauksena K-Jetistä oli yksi ruiskuputki hajonnut. Aika rujo oli tämäkin kapine, väri oli mattamusta ja vaaleanruskea sisustus oli pahasti auringon raiskaama. Ainoa hyvä puoli autossa oli oikea malli. Tarjosin hieman yksinkertaisen oloiselle myyjälle 5500,- hintapyynnin sijasta tasan viittä tonnia. Ei syntynyt kauppoja, jälkeenpäin ajateltuna luojan lykky.
Ensimmäinen pilkahdus Alfoista on näiltä ajoilta, musiikinopettajan plankattu, hieno Alfa 75 TS sai varauksettoman ihailuni. Samoin joku kaverin kaveri kuului ostaneen seiskavitosen. Minäkin olisin halunnut, mutta massia ei ollut riittävästi. Sitten lehdestä tarttui verkkokalvolle Alfa 90, kymmenellä kaiuttimella ja hintakaan ei ollut paha. Tietämättä edes, minkänäköisestä autosta on kyse, soitin myyjälle joka oli juuri katsastamassa autoa. Heti perään iski kumminkin katumus; Alfat ovat kuulemma aina rikki ja osat maksavat miljoona tsiljoonaa. Edes minä en ole tarpeeksi hullu ryhtyäkseni tuollaiseen. En koskaan soittanut uudestaan.
Sitten silmiin osui Peugeot 505 SR -85, varsinkin sisustukseltaan huomattavasti tyylikkäämmän näköinen facelift-malli. Kone oli kaksilitrainen, Solex-"kaasuttimella" varustettu öljyvispilä, mutta kaverilla oli sopivasti kaupan 604:n 2,7 v6. Sehän sinne laitetaankin. Rahaa ei ollut tarpeeksi, mutta faija huomasi auton suht asialliseksi ja päätti sponssata osan, ymmärsi ilmeisesti muussa tapauksessa joutuvansa peukaloimaan jotain uskomatonta kehäraakkia. Pökö ostettiin, ja kaverin kanssa ajettiin auto ensilumilla kotiin, tietenkin sähköinen kattoluukku puolet matkasta auki.
Kutosta ei sitten koskaan nenälle tullut, ARK esitti projektista eriävän mielipiteensä ja keskityin rakentamaan autoon kaikenlaista muuta pientä. Kaikenlaista nysvättävää riitti, mm. kaikki luukut sovitin uudestaan, bensaluukku mukaan lukien. Kesti viikon saada kaikkien katkaisijoiden merkkivalot palamaan yhtä kirkkaasti. Kaverit väittivät viime viikonloppuna perfektionistiksi. En uskonut.
Ensimmäinen autohan on ajokortti-iän kynnyksellä kymmenen parhaan auton joukossa maailmassa, niin oli myös vanha Pösö. Muutaman ärsyttävän naarmun vuoksi tehdyn ylimaalautuksen ja pitkän hinkkaamisen ja plankkaamisen jälkeen se alkoikin jo olla muuten käypänen, mutta potkua piti saada lisää. Vaihtoehdoiksi jäivät Saksasta tuotettu 505 Turbo Injection Intercoolerin tekniikka tai autonvaihto, hetkellisessä selväjärkisyyden tilassa kallistuin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Pökötin seuraajaa haettiin samasta autoluokasta, vähän isommista ja aliarvostetuista merkeistä. 605:een ei ollut varaa ja koeajettu Rellu 25 v6 Turbo oli todella masentava kapine.
Sitten Pörssistä tuli huomattua, että 164 TS:thän ovat aika sopivissa hinnoissa. Paikallisen pankinjohtajan rouvalla oli punainen TS kauppakassina ja olin aina pitänyt autoa komeana, tehoakin näkyi löytyvän enemmän kuin muista vastaavankokoisista moottoreista. Uskalsin jo uhmata "huonoa" merkkiä, Pösökin oli kuulemma kamala mutta minun yksilöni oli toiminut pikkuvikoineenkin kuitenkin kohtuullisesti. Turussa näkyi olevan hopea, ilmastoitu yksilö, joten faija kävi turunreissullaan sitä ohimennen vilkaisemassa. Sanoi sitten varovasti "kyllähän se ihan siisti oli", myöhemmin kertoi arvanneensa, että nähdessäni auton ostaisin sen laakista.
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä; erittäin siisti, hopeanharmaana hohtava auto näytti vastustamattoman tyylikkäältä. Testailin varusteita, suunnilleen tuntuivat toimivan, ainoastaan ajo- ja parkkivalot olivat sekaisin. Myöhemmin huomasin, että melkein kaikki kokeilematta jääneet sähkövermeet olivatkin sitten rikki. Kaupat tehtiin, faija kävi seuraavalla turunreissullaan hakemassa auton ja kotimatkalla huomasi luistavan kytkimen. Työsylinterin alle oli tehty prikkaviritys, ei tainnut olla myyjällekään ihan tuntematon asia. Kytkin vaihdettiin, ja uudella, pitävällä kytkimellä auto alkoi liikkeellelähdöissä nykiä ärsyttävästi. Vähän harmitti persaukista, juuri armeijaan mennyttä juippia viedä auto ruiskuhuoltoon, jossa ei sitten onneksi paljastunutkaan kuin ilmavuotoja.
Autolla oli kiva ajaa, armeijasta päästyäni reissasin usein kaukana asuneen silloisen tyttöystävän luokse ja Alfa keräsi kilometrejä. Parikymppiselle olivat mannaa vilpittömän oloiset "ai mitä, eiks tää olekaan uusi?" -kommentit. Kaverin bemarilla ajettuani aloin kuitenkin kaipaamaan autoon hiukan jäykempää alustaa ja hitusen isompia pyöriä, vähän aikaa laskeskeltuani katsoin parhaaksi vaihtaa koko auton sellaiseen, jossa nuo olisivat jo ennestään. Myynnissä oli passelisti sopiva BMW 325i Mosselmann-turbo, sama, joka aikanaan oli Vauhdin Maailman esittelyssä. Bemari ehti kuitenkin mennä, ja kohdalle sattui AVK:lla varastettu 164 3,0. Vakuuttuneena Satakuusnepan hyvyydestä ostin auton kuleksimasta ja aloin rakentaa siitä peliä.
Punainen väri ei oikein säväyttänyt, mutta lasien tummennuttamisen ja sopivan väristen vanteiden jälkeen se alkoi "hehkua" nätimmin. Konit olivat jo valmiina, kaveriksi laitoin jäykemmät jouset, samalla auton ollessa palasina asensin hälyttimen ja vedin johdotukset tulevalle stereokompleksille. Ajoin ekat tyypit juuri maalaamosta tulleella ikkunattomalla ja puskurittomalla hylsyllä, varastettujen etupenkkien sijasta kurkkupurkilla istuen. Potkua tuntui olevan melkoisesti! Rekisteröinti meinasi mennä mutkikkaaksi, v. -93 autolla oli ajettu kolari ja rungonnumero oli jouduttu meistämään uudelleen. Päistä puuttuivat varmistavat siipikolmiot, johon inssi katsoi parhaaksi puuttua. Siitä huolimatta, että auto oli edellisen omistajan toimesta katsastettu samalla kylällä monet vuodet, samanlaisella numerolla. Lopultaan leima saatiin tapeltua paperiin ja oli aika antaa happea koneelle.
Kävi niin kuin projekteille monasti käy, budjetti petti eikä ihan kaikkea ehditty saada valmiiksi ennen kouluun menoa. Niinpä jokunen pikkuvika jäi korjaamatta, omilleen muuttoa seurannut krooninen pula ajasta, rahasta ja tallitiloista ei mitenkään helpottanut asiaa. Lyhyiden duunijaksojen palkoilla ei kaikkea pystynyt korjaamaan ja ei-välittömät remontit siirtyivät tulevaisuuteen. Kone tehtiin pienen mutta ärsyttävän, käynnistäessä syntyvän sinisen pölläyksen ja öljykulutuksen, tosin valmistajan toleransseissa olevan, vuoksi. Se vaan meni pieleen; ilmeisesti joku ohjurinkumi hajosi asennettaessa, joten sininen pilvi on entistä isompi. Kakkospytyn tulppa tuppaa öljyyntymään, puristukset ovat kyllä hyvät ja huohotusta ei käytännössä ole. Hakusessa onkin jatkuvasti sopiva, elimenluovuttajaksi sopiva v6 Turbo. Saisi koneen lisäksi muutaman muunkin lauenneen osan vaihdettua, samalla potkua voisi ropeloida lisää. Samoin uudella koneen tuennalla vetelyn pitäisi vähentyä.
Noiden lisäksi kohdalle on osunut BMW 320i ja Alfa 33 16v, jotka olivat Kulmaraudan kaverina kakkosautoina. Pemarin ostin murron ja ruosteen tuhojen jäljiltä sopivasti, laitoin kuntoon ja myin pois. Alfa kiinnosti lähinnä erikoisen moottorinsa ja ajettavan auton maineensa vuoksi, lisäintoa antoi vielä kaverin "Alfa 33 on tosi mahdoton tapaus korjata itse" -kommentti. Tulipahan ensimmäinen neliventtiili- ja samalla ensimmäinen bokserkone rakennettua. Projektiluonteistaan huolimatta nuo, sen paremmin kuin muutkaan omistamani kapineet, eivät ole tuottaneet yhtä paljon huolia ja murheita kuin v6. Mutta, perisuomalaisella perkeleasenteella siitäkin vielä auto tehdään. Ei anna luonne myöten luovuttaa kolme vuotta sitten aloitetussa projektissa.
Jos nyt joku sattui nämä pari riviä lukemaan, saattaa hän vaikka tulla siihen johtopäätökseen ettei töissä ole _mitään_ tekemistä. Eikä ole silloin pätkääkään väärässä.
italialaisia autoja oli faijalla ollut aina ja ei niissä yleensä mitään valittamista ollut; hyviä ajaa ja halpoja verrattuna muihin vastaaviin , joten eka omakin oli 2litrainen tempra, jota kestin kokonaisen vuoden :).
Alfoista oli tullut luettua lehdista ja muutenkin alfan imago oli mieleen.Ensimmäisen kerran havittelin tempran vaihtoa 2 litraiseen 75seen , mutta päätin sitten jostain ihmeen syystä olla ostamatta tuota hopeista kärryä :(.Rahaa kun sain hieman kasaan ei muuta kuin hesarin autoilmoituksia lukemaan ja 155sia etsimään, lauttasaaressa näytti olevan viininpunainen 155 myynnissä.Ei muuta kuin sinne koeajolle. Myyjä oli ystävällinen ja opastus kuului;anna moottorin hieman lämmetä ja sen jälkeen voit polkea niin paljon kuin haluat.Ja kyllä se saikin kyytiä:)
Ei tarvinnut kauaa miettiä ostopäätöstä, kun rahat olivat jo tiskissä.Auto palveli erittäin hyvin ja taas jonkin ajan päästä oli rahaa kertynyt sukan varteen joten ei muuta kuin "uutta" 16 venaista koeajamaan ja kaupat taas pikavauhtia.
156sesta alkoi ilmestymään lehtijuttuja ja ensimmäisten kuvien ilmestyessä oli seuraava auto jo "hankittu".Auton tultua myyntiin koeajoin 2tsän ja olin varma siitä että tuollainen pitää saada. Kului taas jonkin aikaa ja V6 versioita alkoi löytymään käytettynä, koeajon jälkeen ei ollut muita vaihtoehtoja kuin tuo, sillä tässä on nyt ajeltu kohta 3 vuotta, aivan mahtava kärry ajella.
Oikein teit kun joit bemari rahat, ei mennyt ne rahat ainakaan hukkaan...=)
Ducati Monster 600 -98
sen olla pitää. Ei mitään autoja. Näin sitä ajateltiin vielä silloin kun kevarilla ajelin ja ajokorttia rupesin hankkimaan. No, eipähän ollut rahaa hommata kunnon motskaria. Isältä tietenkin lainaa pyytelin mutta ei tippunut. Äidin riisikupilla eli 100A Datsunilla pakolliset reissut tuli ajeltua. Kypsyin moiseen kapistukseen. Eräällä hyvällä tuttavallani oli Alfoja ollut niin kauan kuin muistan ja sitten erään kerran pääsin 2 litrasen Giulietan puikkoihin. Arvatkaa vaan miten silloisen nuoren klopin automaailma avautui. Eipä aikaakaan kun ko. tutun kanssa soiteltiinkin yhtä Alfettaa (-78). Itsekin oli jo ehtinyt sellaisen vaihtamaan (-83). Sovittiin treffit Juvalle ja oli kuulkaas upea peli. Kaveri posotti ensilumilla motellin pihalle tummansinisellä kaunottarella. Alla oli 205 silestonet. Tanskan suurlähetystön entinen diplomaattiauto. Wunderbaumejakaan ei tarvinnut ostella koska alfa oli kosmetiikkaedustajan käytössä. Tästä se alfa harrastus sitten lähti. Tekniikka alkoi tulla tutuksi ja onneksi tuttava jaksoi kärsivällisesti neuvoa jos ongelmia tuli.
Myöhemmin kun töihin pääsin kävin Hesasta vaihtamassa uudemman. Sitten olikin vuorossa 75 3.0 ja nyt on tallissa GTV.
Penskana alfat tuntui rumilta mutta myöhemmin tuttavani autot alkoi kiinnostaa. Mittaristot ja muutenkin sisustus oli erillaisia mitä japseissa. Muusta tekniikasta puhumattakaan saatikka miten ne kulkevat. Jos alfaa ei olisi harrastuspelinä niin sitten prätkät kiinnostas. Vaimo lupasikin ostaa joskus minulle Ducati 916:n, punaisena kiitos. Tosin uhkasi tilata siihen vielä sivuvaunun ja nopeudenrajoittimen 80 km/h, arggggh!
Olin jo apupyöräikäisenä katsellut Alfoja ja Lancioita, ne tuntui todella erikoisilta autoilta, vaikka olin vielä silloin niin pieni.
Sitten kun kortti tuli taskuun, niin jouduin pakosta ajelemaan muutaman kilometrin 340 Volvolla, kun ei muutakaan ollut, mutta etsein kokoajan Italialaista halpaa helmeä.
Noh, ei kauaa tarvinnut Volvolla ajella, kun isäni soitti, että hänen tuttavalleen on tullut Prisma 1.6 i.e, sain sen todella halvalla... kyllä tuntui äreeltä vehkeeltä Volvon jälkeen ja sille tuli sitten vähän kenkääkin annettua..=)
Sen jälkeen ilmestyi kuvioihin Thema, se olikin nannaa Prisman jälkeen, tuntui todella hienolta autolta...halvalla sain tämänkin...=)
Siinä Themalla ajellessa alkoi tehdä mieli vähän sporttisempaa autoa, Thema ei sitä parhaimmillaan ollut, kunnes näin erään vähän isomman autojobbarin, jonka olin isän kautta tuntenut jo nassikasta pitäen ja hän sanoi että oli juuri saanut myyntiin todellisen harvinaisuuden Suomessa; upean keltaisen Punto GT:n, kävin koeajamassa sitä ja oli aika hauskaa kyytiä, mutta eihän siihen vielä rahat riittänyt vaikka tuli paiskottua kahta työtä samaan aikaan, yötäpäivää.
No, reiluna miehenä hän lupasi että maksan auton pois pikkuhiljaa, jä eihän siinä sitten kauan mennykkään kun sain maksettua auton pois.
Se oli hienoa ajelua... vaikka pyöri tuo 156:nen mielessä kun se oli tullut markkinoille, mutta ei ollut vielä '97 vuonna mahdollisuuksia tuota ostaa.
No, '98 syksyllä, aloin katselemaan tuota tosissani ja myin Punton pois, sain hyvät rahat yksityiseltä ja oli mahdollisuus jo tuohon V6:n, siinä sitten keväällä '99 aloin hieromaan tuosta kauppaaa ja tulihan se sitten ostettua, se oli niin fantastista ettei sitä voi sanoin kuvailla, suht'koht nuorella miehellä uusi Alfa Romeo 156 V6 ja vielä ihan työtä tekemällä ostettu (pientä lainaa sain).
Sillä on nyt sitten ajeltu 3 vuotta ja 53tkm, talvet seisonut tallissa.
Tuli päätettyä, että sitä ei myydä pois, paitsi ehkä jos tuon GTA:n joskus halvalla käytettynä saa, edellyttäen jos tulee todettua se hyväksi.
Olihan siinä välissä vielä kakkosautona käytetty Bravo, joka ostettiinn emännän kanssa puoliksi, mutta sekin on jo pois myyty.
No, siinä tuli nyt sitten kaikki autot, onhan ne ollut Italialaisia jokainen, kun se paska-volvo ei ollut oma...
A.Korhosen innoittama aloitan minäkin muinaisista roomalaisista.
1. Vuosi on 1968. Päästän ensi rääkäisyni, mikä ei ole ihme, sillä meillä on kotona sininen Viva De Luxe (kangasverhoilu ja säädettävät selkänojat).
Onneksi isukki pääsee Hankkijalle töihin ja alkaa saada Fiatteja henkilökuntahintaan.
- 124
- 124 Special
- 124 Special.
Fiatit ovat nopeita ja hyviä ajaa. 1,4 kone antaa 73 hv. Ajan autoa ensi kerran Tuusulan järven jäällä kuusivuotiaana. Yhdellä naapurilla, Hankkijan koetilan tilanhoitajalla, vaihtuu auto puolivuosittain. Patu oli kai jonkinlainen Autonovon koekiniini. Jos jonkunlaista Fiattia ja mm. Lancia Beta Coupe nököttää äijän pihassa. Kuola valuu koulupojan suupielestä. Italialaisten autojen virus on tarttunut.
2. Myöhemmin faijan duunipaikan vaihtuminen saa automerkinkin vaihtumaan, vaikka siinä rinnalla vyörytetäänkin kakkoskotterona paria pikku-Fiiua (127, 128). Alfa 90 lipuu markkinoille. Isäukko myöntää, että hieno on, mutta ei suostu edes harkitsemaan. Muuan lähellä asuva tyyliniekka ostaa sellaisen. Lupaan itselleni, että vielä joskus...
3. Perin velipojan kanssa isoisältä Ford Caprin. Capria laitetaan. Laittaminen on muuten samaa kuin tuunaaminen, mutta ilman finnejä ja väärinpäin kääntynyttä lippalakkia: kuraläpät poistetaan, pakoputkea avarretaan, sisustusta uusitaan, puskurit maalataan mustiksi, peilit vaihdetaan, poppikoneita parannellaan, rengastekstit maalataan, LA-puhelin asennetaan, perää nostetaan (mutta maltillisesti). Moottori laukeaa ennen kuin saan ajokortin, mutta urheiluautokärpäsen purema jättää kutinan.
4. Menen armeijaan. Tutulla kapiaisella on myytävänä Alfasud. En harkitse sekuntiakaan. Minulla on oma Alfa. Siitä se alkaa, sanoi suutari nälkää. Velipojalla on Supermirafiori. Italia rules, olisimme voineet sanoa, jos noin mauton ilmaisu olisi ollut käytettävissä jo 80-luvun lopulla ja jos olisimme olleet mauttomia.
5. Sud romuttuu. Perin toiselta isoisältä Fiat 128:n terhakalla 1300:lla. Ompahan edes italo. Väliin mahtuu muutama järkiauto eli 3 kpl Volvoja mallia 340. Kestäviä, tilavia, hyviä ajaa, paitsi ensimmäinen, joka ei ollut kestävä. Viimeinen oli jopa ripeä, sillä se oli 1,7. Pikku-Volvossa on takaveto, De Dion - akseli ja vaihdelaatikko sen päällä. Pula-ajan Alfa Romeo.
6. Pula-aika loppui, kun sattumalta löysin yhdestä liikkeestä vähän ajetun Alfa 75 1,6:n. Samassa kaupassa haahuili patu, joka kertoi tuntevansa Alfat, "koska vävypoika on Auto Milanon hemmoista se toinen". Patu tinki puolestani ja kuuli ääneni sanovan: "tehdään kaupat". Minusta oli tullut oikea alfisti. Onneksi velimies poltti kakkosautonsa ja osti sen Volvon.
7. Ajattelin, että säästelen 75:ttä ja hankin talviauton. Saab 96 olisi hyvä. Oikealla Alfistilla on monta Alfaa. Muuan ketale kaupitteli Alfa 90:ä. Oli kuulemma todella hyvä. Ei pitäisi uskoa kaikkea, mitä kuulee. Romuhan tuo oli, mutta unelmasta oli tullut paitsi painajainen, myös totta. Ehjänä päivänä (joita kohdalle osui toista kymmentä) ysikymppi oli juuri niin loistokas ja fantastinen kuin olin teinipoikana kuvitellutkin.
8. Tarina jatkuu, mutta ei ole vielä historiaa...
1996 pösö 305GTX vm.-87, rupesi hajoamaan käsiin, ei muutakuin kierrokselle ja olin jo päättäny että ostan Alfan (vaimokin antoi luvan !!!)
Etsiskelin 155:ia mutta ainakin Mansessa tarjonta oli erittäin huonoa ja jos löytyi, niin liian kalliita.
Liikkeestä löytyi Alfetta GTV ajettu n.210000, mutta oli sisältä nahkapenkit niin kulahtanut ja muutenkin räjähtänyt etten uskaltanut..
Delta-autosta löytyi 33QV vm.-89,ajettu vähän yli 100k, erehdyin koeajamaan ja sitten vietiin..
Oli muuten käsittämättömän kiva peli aikaisenpiin autoihini verrattuna (en edes kehtaa luetella mihin).
33:lla ajelin n. 50000/1,5v., kunnes huomasin että etelän p..kele suolaukset alkoivat purra alustaan ja kone alkoi syömään öljyä.
Joten vaihdoin Fiat Bravo:on (oli muuten näppärä auto).
Koirien määrä kasvoi kahteen joten Bravo vaihtui tilavampaan Marea Weekendiin 1999.
Samoihin aikoihin sain tietää että vuonna 2000 tulee 156 Sportwagon Suomeen ja kun olisi mahdollisuus työsuhdeautoon,(kolleegat ajelivat Passateilla ja Mondeoilla, säälittävää,itse odotin Alfaa)niin välittömästi syksyllä 2000 Marea myyntiin ja Alfa tilaukseen.
Nyt on Sportwagonissa kohta 80k mittarissa, muuta ei ole tarvinnut tehdä kuin lamppuja vaihdella
Ps. Muistelen että Sammy Babitsin tappoi itsensä Alfalla v. 73, muistaako kukaan millä ...
Se ollut berlina,niin muistelen.varmahan en tietenkään voi olla.
1750
Auto oli sammaleenvihreä 1750 GTV. Muistaakseni vielä varustettu turvakaarilla - Sammylle niistä ei ollut apua, hän kun putosi autosta sen pyöriessä tiellä. Liftaritytöt ja kuljettaja sen sijaan säilyivät hengissä. GTV oli pari suoraa ennen kohtalokkaalle sillalle tuloa ohittanut Saabin, jonka kuljettajan arvion mukaan Alfa meni melkein kahtasataa ohi....