minä

Itse olen todella väsynyt varsinkin tällä hetkellä, kun pitää koko ajan lukea - opiskella - ja lukea...pää meinaa räjähtää välillä ja tuntuu etten ehdi tekemään viikossa yhtään mitään muuta kun herään aamulla, lähden opiskelemaan ja kun tulen kotiin luen niin kauan etten todellakaan jaksa enää..Siis kyllä monesti pidän myös "vapaapäiviä", mutta nyt taas on muutama viikko niin kiireistä ettei millään ehdi..Joskus olen hetkellisesti jopa masentunut..itken kohtaloani ja sitä etten todellakaan jaksa - en jaksa olla yksin enkä jaksa tehdä mitään koska olen yksin.. Tällä viikolla olen kuitenkin jotenkin avannut silmäni maailmalle, itselleni ja sille kuinka itse voin omalla toiminnallani vaikuttaa hyvinvointiini tai pahentaa sitä...Masennuskohtausta ei ole tullut koko viikolla, kiireitä on toki ollut ja väsynytkin olen ollut, koska olen koko ajan joutunut tekemään jotakin..Mutta olen yrittänyt tästedes käsitellä asiaa positiiviselta kannalta ajatellen että parhaani aina teen ja esimerkiksi tentin voi uusia..Nytkin olo on ihan hyvä, vaikka väsyttää ja tuleva tentti taas jännittää ja lukeminen stressaa...Yritetään jaksaa..
1323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei! Ehkä voisit ottaa välillä tietoista vapaa-aikaa. Joku lukujärjestys voisi auttaa. Esim. lukemista 4h lepoa/ulkoilua/ostoksilla käyntiä 2h... Kokeile!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täällä....... kirjoitti:

Itse olen todella väsynyt varsinkin tällä hetkellä, kun pitää koko ajan lukea - opiskella - ja lukea...pää meinaa räjähtää välillä ja tuntuu etten ehdi tekemään viikossa yhtään mitään muuta kun herään aamulla, lähden opiskelemaan ja kun tulen kotiin luen niin kauan etten todellakaan jaksa enää..Siis kyllä monesti pidän myös "vapaapäiviä", mutta nyt taas on muutama viikko niin kiireistä ettei millään ehdi..Joskus olen hetkellisesti jopa masentunut..itken kohtaloani ja sitä etten todellakaan jaksa - en jaksa olla yksin enkä jaksa tehdä mitään koska olen yksin.. Tällä viikolla olen kuitenkin jotenkin avannut silmäni maailmalle, itselleni ja sille kuinka itse voin omalla toiminnallani vaikuttaa hyvinvointiini tai pahentaa sitä...Masennuskohtausta ei ole tullut koko viikolla, kiireitä on toki ollut ja väsynytkin olen ollut, koska olen koko ajan joutunut tekemään jotakin..Mutta olen yrittänyt tästedes käsitellä asiaa positiiviselta kannalta ajatellen että parhaani aina teen ja esimerkiksi tentin voi uusia..Nytkin olo on ihan hyvä, vaikka väsyttää ja tuleva tentti taas jännittää ja lukeminen stressaa...Yritetään jaksaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu