Miten nämä meidän päättäjät valitaan? Demkraattisessa yhteiskunnassa olisi asiallista, että päättäjät valittaisiin jatkossa vaalilla. Äänioikeus ainakin lisenssipainoille itselleen, mikäli ovat täysi-ikäisiä. Ja lapsista ollessa kyse, niin 2 ääntä per lisenssi (kaksi vanhempaa) voisivat osallistua vaaliin.
Vaalit
päättäjille
171408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Painiliiton toimintasääntöjen mukaan:
6 § SEURALUOKITTELU
Liiton jäsenseurat luokitellaan toimintansa mukaisesti seuraavasti:
- valioluokan seura, jos seuralla edellisenä kalenterivuotena on vähintään 120 toimintapistettä.
- 1. luokan seura, jos seuralla on 80-119 toimintapistettä
- 2. luokan seura, jos seuralla on 40-79 toimintapistettä
- 3. luokan seura, jos seuralla on vähemmän kuin 40 pistettä
Toimintapisteitä seuralle lasketaan seuraavasti:
1. Kreikkalaisroomalaisen ja vapaapainin miesten, nuorten ja poikien SM-kilpailuissa sekä naisten painin SM-kilpailuissa seuran painijoiden sijoituksista kuudelle parhaalle 6, 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä siten, että ensimmäinen saa 6 pistettä, toinen saa 5 pistettä, kolmas saa 4 pistettä jne.
2. Seuran jäsenten painilisenssit ja kansalliset tai kansainväliset tuomari- tai ottelunjärjestäjälisenssit 1 piste/lisenssi.
3. Liiton luvalla tai valvonnassa järjestetty kilpailu, joka täyttää kilpailusäännöissä mainitut velvoitteet (lupa, kilpailumaksu, kilpailuraportti tms), EM- ja MM-kilpailuista 60 pistettä ja muista kilpailuista 20 pistettä. Seuraottelu sekä alueellisesti- tai muutoin rajoitettu kilpailu, jossa on edustajia vähintään 3 seurasta ja joka täyttää kilpailusäännöissä mainitut velvoitteet (kilpailumaksu, kilpailuraportti tms), 5 pistettä. Yhdessä useamman seuran kanssa järjestetyistä kilpailuista kukin seura saa pisteet jaettuna seurojen lukumäärällä pyöristettynä ylöspäin lähimpään kokonaislukuun.
Liittokokouksessa jokaisella vähintään kuusi kuukautta liittoon kuuluneella jäsenvelvoitteensa hoitaneella jäsenseuralla on ääni- ja puheoikeus. Äänimäärä on pykälässä 6 määrätyn seuraluokittelun mukaisesti seuraava:
valioluokan seura 4 ääntä
1. luokan seura 3 ääntä
2. luokan seura 2 ääntä
3. luokan seura 1 ääni
Kokousedustajalla pitää olla edustamaltaan seuralta valtakirja ja hänen tulee olla ko. seuran jäsen.
Näin meidän edustajat valitaan.
On surkuhupaisaa, että vuosikokuksissa on seuroja edustettuna vain parisenkymmentä. 80 % seuroista ei käytä äänioikeuttaan.
taas itse vastata kysymykseesi.....
Älä lannistu Harkitsija! Selvästi huomaa, että joku on aika peloissaan tekemisistään tai tekemättäjättämisistään. Sinun asialliset kommenttisisi yritetään leimata asiattomiksi!
80 % seuroista ei käytä äänioikeuttaan. Tämä on kyllä ikävää. Ymmärrän tietysti, että on seuroja, jotka pyörivät vain muutaman henkilön voimin ja heillä ei ehkä ole enää aikaa ja tarmoa pohtia näitä asioita. Mutta kuitenkin ihmettelen vähäistä aktiivisuusprosenttia.
Oma seurani kyllä varmaankin on noita aktiivisia. Meidänkin seura pyörii muutaman aktiivin voimin, mutta meillä taas harrastetaan tätä harvainvaltaa ihan tarkoituksella. Kokouskutsut pidetään esillä mahdollisimman vähän aikaa. Kokouksiin ei halutakaan "asiantuntemattomia" vanhempia mukaan. Kaverit sopivat ja varmistavat keskenään, että "luottohenkilöitä" (henkilöitä, jotka eivät arvostele ja kysele turhia) tulee paikalle juuri ja juuri sen verran, että kokous olisi laillinen ja päätösvaltainen. Käsiteltävät asiat ovat jo valmiiksi päätettyjä, mustaa valkoiselle kirjoitettuja ja ne vaan muodon vuoksi kokouksessa nuijitaan läpi. Samalla periaatteella toimii hallitus: muutama henkilö sopii asiat keskenään ja hallitus sitten toimii kumileimasimena näille päätöksille. Eikä tässä mitään pahaa ole, mikäli ne muutamat hekilöt ovat rehtejä ja reiluja, eivätkä aja asioita omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.
Kehottaisin kyllä vanhempia osallistumaan näihin seuran kokouksiin rohkeasti. Osallistuminen on teidän oikeutenne, mikäli olette seuran jäseniä. Joissain seuroissa lasten vanhemmat ovat myös automaattisesti jäseniä niin halutessaan, kun lapsi on jäsen. Ensin voisi olla "kuunteluoppilaana" ja kun asiat selkiytyvät itselle, niin silloin olisi aika ruveta tuomaan omia mielipiteitään esille. Tuuletusta todella tarvittaisiin. Osallistuminen on myös antoisaa; tutustuu uusiin ihmisiin ja voi todella vaikuttaa oman painijan asioihin.
Miten teillä muilla nämä asiat seuran sisällä menevät?
Tulin puun takaa painimaailmaan nuoremman poikani aloittaessa painin.Heti sain huomata , että painimaailmassa arvostetaan vain entisiä painijoita.Ilman painitaustaa olit toisen luokan kansalainen.Seuratoiminnassa ja muutenkin asiat päätetään kaveritasolla.Tietoa esim. leiritysten valintaperusteista oli vaikeaa saada.Ei painissa toimi demokratia, ainakaan niiden kokemusten perusteella, joita itse olen saanut.En halua yleistää,kerron vain oman mielipiteeni siitä,miten koen aloitetun keskustelun aihepiirin.Vielä olemme painissa mukana ,5 vuoden jälkeen ja halumme tulla huipulle ,vaikka puun takaa ,on vilpitön.
Järjestelmä toimii painissa. Uutta tulokasta usein katsotaan pitkään. Paras neuvo tuohon on mennä sumeilematta mukaan ja olla oma itsensä.
Paini tarvitsee jatkuvasti uutta verta.
"Toimintapisteitä seuralle lasketaan seuraavasti:
1. Kreikkalaisroomalaisen ja vapaapainin miesten, nuorten ja poikien SM-kilpailuissa sekä naisten painin SM-kilpailuissa seuran painijoiden sijoituksista kuudelle parhaalle 6, 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä siten, että ensimmäinen saa 6 pistettä, toinen saa 5 pistettä, kolmas saa 4 pistettä jne"
Vallanhimo!Tässä on syy niihin värväyksiin, joita aina silloin tällöin esiin putkahtelee. Liitossa on jo nytkin vallalla "harvainvalta", kun vain 20 % seuroista osallistuu vaaliin. Nämä varakkaat seurat haalivat itselleen lisää päätösvaltaa kaikin keinoin ja piiri, pieni pyörii entistä pienempänä.
Herätys Nukkuvien Puolue! 80 % Suomen painiseuroista. Eikö teitä lainkaan kiinnosta yhteiset asiat? Olisi kyllä hyvä vähän ravistella ja tuulettaa nurkkia välillä.
Jokaiseen vuosikokoukseen. Onhan jokaisella seuralla vähintään yksi ääni. Näin estetään "harvainvalta".
Täytyy tunnustaa, että oma seura on näitä nukkuvia painiseuroja, mutta onneksi vain kokouksiin osallistumisten suhteen. Mukavahan se olisi kokouksissa käydä, mutta millä ihmeen ajalla? Aivan tarpeeksi saa olla kotoa poissa painin takia jo nyt, kun käy parina-kolmena iltana vetämässä treenit ja pari kertaa kuussa poikien kanssa jossain kisoissa. Pitäisikö vielä lähteä jonnekin toiselle puolelle Suomea kokoustamaan? Ei kiitos.
Ja onhan se vielä yksi asia tämä rahapuolikin. 700 kilometriä autoilua, ruuat ja yöpymiset pitäisi rokottaa seuran pussista. Mieluummin sitä käyttää noillakin rahoilla poikia kisoissa.
Hyvähän se tietenkin olisi, että seurat aktivoituisivat ja yhä useammat seurat olisivat kokouksissa mukana. Yksi mahdollisuus voisi olla siirtää esimerkiksi tämä loppuvuoden vuosikokous pidettäväksi poikien SM-kisojen yhteyteen. Onhan nyt poikien SM-molskilla mukana edustajia paljon useammasta seurasta kuin miesten vapaassa. Silloin ehkä niitä kokousedustajiakin olisi jo valmiiksi oikealla paikkakunnalla.
Kun nykyään ei enää puolille öin kisoissa väännetä, niin luulisi seuraväenkin ennättävän paremmin kokouksiiin, mikäli vain halua löytyy.
On totta, että Suomessa on pitkät matkat, pidetään kokous sitten missä vain. Usein on puhuttu, että kokousta ei pitäisi järjestää kilpailujen yhteyteen. Yksi viikonloppu käytettäisiin painiparlamenttiin ja päälle vuosikokous. Siinä se on. Ei olisi kenelläkään kiire punnituksiin tai kilpailupaikalle.
"Yksi mahdollisuus voisi olla siirtää esimerkiksi tämä loppuvuoden vuosikokous pidettäväksi poikien SM-kisojen yhteyteen."
Ymmärrän tuon rahakysymyksen, joten pitäisi sen verran löytyä yhteishenkeä, että kokoukset ja kisat voisivat olla samana viikonloppuna.
Raha taas näyttelee pääosaa! Ne seurat, joilla sitä on, saavat käyttää myös valtaa. Liiton kokouksiin osallistuminen ei saisi olla rahasta kiinni. Kokoukseen osallistujan tulisi saada liitolta avustusta matkoihin, majoitukseen ja syömisiin. Mikäli kokousmatkat tehdään seurojen omalla kustannuksella, niin se kyllä saattaa seurat todella eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden. Ja entäs ne kaikkein varattomimmat seurat, joista edustaja lähtisi omalla kustannuksellaan ajamaan yhteisiä asioita? Tämän asian eteen on kyllä tehtävä pikainen parannus.
Eihän Sinun itse ole pakko joka paikkaan ehtiäkään. Teet todella arvokasta työtä molskilla. Seuranne voi valtuuttaa kenet tahansa luku- ja kirjoitustaitoisen seuranne jäsenen edustamaan teitä. Jos valtuutetulle tulee ongelmia paikanpäällä, niin puhelin on keksitty, jolla voi kysella neuvoa kotipuolesta. :D
Voisiko joistain asioista päättää esimerkiksi äänestämällä postin välityksellä? Henkilövalinnoista esimerkiksi, jotka ovat varsin selkeitä?
Miten vuosikokous kutsutaan koolle? Tiedetäänkö seuroissa, milloin kokouksia on? Tarkoitan tietääkö seuran muukin jäsenistö asiasta, vaiko ainoastaan seuran hallintohenkilöt? Kyselkääpä omista seuroistanne hallintohenkilöiltä, kuka on menossa? Mikäli ei kukaan, voitte tarjoutua itse edustajaksi. Rohkeasti vaan! Viitataan kintaalla tälle Hyvä Veli -järjestelmälle.
Ainakin matkakuluissa voisi säästää, matkustamalla kokouspaikalle "kimppakyydeillä" ja poimimalla edustajia kyytiin matkan varrelta. Pitäisi aina lähteä siitä, että joka seurasta ollaan menossa ja koordinoida matkareitit sen mukaisiksi.
10 § LIITTOKOKOUS
Varsinaiset liittokokoukset ovat kevätkokous maalis-toukokuussa ja syyskokous marras-joulukuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään hallituksen kutsusta tai kun liittokokous niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa liiton äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä hallitukselle kirjallisen vaatimuksen. Kokous on järjestettävä viipymättä tai kuitenkin viimeistään 2 kuukauden kuluessa vaatimuksen saapumisesta hallitukselle.
Kutsu liittokokoukseen on julkaistava vähintään 3 viikkoa ennen kokousta liittokokouksen määräämässä julkaisussa tai toimitettava jokaiselle jäsenelle posti- tai sähköpostiosoitteeseen, jonka ne ovat liitolle ilmoittaneet.
JOKAINEN SEURA SAA KUTSUN. on siis seurojen oma asia, kenelle he antavat valtakirjan osallistua kokoukseen.
Onhan niitä muitakin aktiiveja, en sitä kiellä. Mutta kun ihan oikeasti pitää olla tosi innostunut painista, mikäli lähtee KOKOUKSEN takia ajamaan toiselle puolelle Suomea. Niin aktiiveja ei ole vielä eteen tullut.
Sitten on kyllä ollut vähän jo huonoa tuuriakin. Nuukana seurana ollaan valittu edustajiksi seuran tuomareita. Tietenkään juuri noihin kisoihin ei kavereita sitten olla edustajiksi nimetty...