Ulkonäkö-pellet

Siis pellejä ovat ne, joiden mielestä kumppanin valinnassa ei saisi ollenkaan kiinnittää huomiota tämän ulkonäön miellyttävyyteen.
Lisäksi nämä pellet julistautuvat yleensä neroiksi ja pyhimyksiksi, koska ovat näkemyksensä takia niin ns. sisäisesti kauniita.

Kai se voi hyvä teko olla jos hyvännäköinen ottaa ruman kumppanikseen, mutta voi sitä sisäistä kauneuttaan ilmaista monella muullakin tavalla.

Esimerkiksi minä tunnen kaksi nuorta naishenkilöä(Eivät sisaruksia.), jotka ovat älykkäitä(Akateemisia ja älyn huomaa puheestakin.)sekä sisäisesti kauniita(Ystävällisiä hienoja ihmisiä ja osallistuvat yhteisen hyvän eteen tehtävään vapaaehtoistyöhön.), mutta lisäksi kumpikin sattuu olemaan myös ulkoisesti todella kaunis.
Lisäksi satun tietämään, että kumpikin on torjunut kumppanitarjokkaita ulkonäköseikkojen perusteella.

Silti nämä kaksi ovat varmasti sisältäänkin kauniimpia kuin suurin osa näistä sisäisen kauneuden ehdottomista julistajista.
2588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tottakai ulkonäön pitää miellyttää tavalla tai toisella. Mutta ei henkilö A voi sanoa henkilölle B että "b:n kumppani C on ruma". B:n mielestä C voi olla yhtä kaunis kuin henkilön A mielestä joku muu... Sanonta kauneus on katsojan silmissä, pitää todella paikkansa!
Jos näet kadulla parin "ruma-kaunis", se on sinun mielipide, he itse pitävät toisiaan yhtä kauniina, yleensä...

Jos ihmiset antaisivat toistensa näyttää itseltään ja olla oma itsensä, ei ehkä tuollaisia vakuutteluja sisäisestä kauneudesta tarvita. Toisekseen kyllähän nämä yleisesti kauniit (usein) tietävät ulkonäkönsä vetovoiman ja hehkuttavat sillä.

Itse tiedän ettei kaikki miehet juokse näköiseni perässä... mutta se mikä eniten häiritsee on se että kerrankin tapasin aivan ihanan miehen, hän piti minusta niin ulkoisesti kuin sisäisestikin... Siihen asti kunnes hänen kaverinsa tulivat ja tekivät tälle miehelle selväksi kuinka ruma olen, kuinka tyhmä ja naurettava olen... Vaikka tosiasiassa nämä tyypit tiesivät vain minut ulkonäöltä.

Äänestä

Yks asia ainakin on selvä, sä et ole sisäsesti kaunis. Ne jotka on ei kirjota tommosia. Pikemminkin susta tulee kuva, että olet täysi idiootti jolle juurikin se ulkonäkö on kaikki kaikessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyyppi kirjoitti:

Siis pellejä ovat ne, joiden mielestä kumppanin valinnassa ei saisi ollenkaan kiinnittää huomiota tämän ulkonäön miellyttävyyteen.
Lisäksi nämä pellet julistautuvat yleensä neroiksi ja pyhimyksiksi, koska ovat näkemyksensä takia niin ns. sisäisesti kauniita.

Kai se voi hyvä teko olla jos hyvännäköinen ottaa ruman kumppanikseen, mutta voi sitä sisäistä kauneuttaan ilmaista monella muullakin tavalla.

Esimerkiksi minä tunnen kaksi nuorta naishenkilöä(Eivät sisaruksia.), jotka ovat älykkäitä(Akateemisia ja älyn huomaa puheestakin.)sekä sisäisesti kauniita(Ystävällisiä hienoja ihmisiä ja osallistuvat yhteisen hyvän eteen tehtävään vapaaehtoistyöhön.), mutta lisäksi kumpikin sattuu olemaan myös ulkoisesti todella kaunis.
Lisäksi satun tietämään, että kumpikin on torjunut kumppanitarjokkaita ulkonäköseikkojen perusteella.

Silti nämä kaksi ovat varmasti sisältäänkin kauniimpia kuin suurin osa näistä sisäisen kauneuden ehdottomista julistajista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu