Paniikkihäiriö alkoi noin kuukausi sitten. Henki meinasi loppua, maailma alkoi pyöriä, sydän hakkasi miten lystäsi, jalat, kädet ja naama puutuivat, vatsalihakset nykivät ja olo oli juuri semmoinen, että nyt kuollaan. Huomasin, etten kuollutkaan. Kun tuli uusi kohtaus, niin tiesin, että se menee ohitse.
Joka tapauksessa kohtauksia on ollut lähes päivittäin. Syön mielialalääkettä 10 mg päivässä. Lisäksi on Alproxeja, joita en ole viitsinyt käyttää, vaikka niillä kuulemma saa kohtauksen loppumaan kuin seinään.
Mielenkiintoisin oire kohtauksen aikana on palan tunne kurkussa. Ajattelin ensin, että voisi olla kilpirauhasen vajaatoiminta. Mutta koska pystyn harrastamaan aktiivisesti liikuntaa, olen perhanan pirteä, niin kilpirauhasen vajaatoiminnasta ei ole kyse. Olo on mitä loistavin, paitsi kohtausten aikana. Viime aikoina on suun kuivumisen takia kohtausten aikana välillä tuntunut suussa metallinen maku. Onko tuttua muille? Johtuu kuulemma juuri siitä, että kun suu on kuiva. Mielenkiintoista. Lääkkeen sivuvaikutuksena on ollut pienimuotoinen närästys. Mutta siitä onneksi pääsee röyhtäilemällä eroon:)
Monilla kohtauksiin tuntuu liittyvän vahvasti kuolemanpelko. Itselläni ei ole ekan kohtauksen jälkeen ollut sitä. Minua kohtaukset lähinnä ärsyttävät. Nyt olen sairaslomalla. Töissä olin kohtausteni kanssa kuukauden päivät. Oli vaikea salailla kohtauksia. Lopulta mittani tuli täyteen ja marssin lääkäriin. Hän ohjasi minut psykiatrin pakeille. Keskusteluista on kieltämättä ollut apua, sillä ainakin minulla kohtaukset johtuvat vuosien varrella kasautuneesta stressistä. Täytettiin muun muassa semmoinen elämäntapahtuma-lomake, missä kartoitettiin elämän tapahtumia kahden viime vuoden ajalta. Eri asioista sai tietyn määrän stressipisteitä. Jos yhteispistemäärä oli yli 300, niin kyse oli kovasta haitallisesta stressistä. Minä sain pelkästään viime vuoden osalta kasaan yli 600 pistettä. Oisko siis vinkkejä stressistä eroon pääsyn suhteen???
Sori tämmöinen epälooginen jorina. Tuli vaan olo, että nyt minä kirjoitan, enkä ainoastaan lue toisten viestejä!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kysyisin onko sinulta otettu verikokeet kilpirauhasen vajaatoiminnan poissulkemiseksi? Itse olen kerinny sairastaa tätä paniikkihäiriötä jo yli 10 vuotta kunnes tänä syksynä vasta otettiin se verikoe, ei ollut minulla kilpirauhasessa mitään. Stressistä eroon pääsyyn minulla ei valitettavasti ole mitään konsteja koska olen itsekin suhteellisen stressaantunut. Mutta kaikesta huolimatta iloista joulunodotusaikaa!
Ei oo kyseisiä kokeita otettu. Asiaa on kyllä mietitty, mutta palan tunne kurkussa liittyy nimenomaan niihin paniikkihetkiin. Yleisolemus ei ole laisinkaan väsynyt, ei väsytä eikä muutenkaan ole omituinen olo paitsi tietysti kohtausten aikana. Nielemisvaikeuksiakaan ei kohtausten ulkopuolella ole, iho on kunnossa eikä hiuksia lähde. Painokin on pysynyt nykyisessä jo ties kuinka ja kauan. Kiitoksia sinulle kommentista. Lisääkin kommentteja otetaan kernaasti vastaan:)
..psykiatrilla selvitelty stressin syitä?
Vaikeahan siitä on eroon päästä jos ei tiedä mikä stressaa. Toivottavasti saat jatkaa käyntejä ja perinpohjin tutkiskella asioita.
Jos olet perfektionistinen luonne, siitä piirteestä voisi pikkuhiljaa opetella hellittämään. Tiedän kokemuksesta, että se piirre luonteessa ainakin aiheuttaa stressiä.
Tietysti voi olla monta muutakin syytä.
Sitä en ymmärrä miksi et syö niitä Alproxeja jos paniikkisi sinua niin paljon ärsyttää ja olet jo sairaslomallakin?
Kyllä kai nyt kannattais oloaan helpottaa kun siihen on mahdollisuus.
Kyllä juu terapia jatkuu säännöllisesti. Stressi on kertynyt niin monesta lähteestä, että sitä on vaikea eritellä. Niinpä vissiin sitä on parempi käsitellä kokonaisuutena. Alproxeja en tosiaan ole vielä syönyt. Yritän ensin oppia ilman niitä hallitsemaan kohtaukseni. Jos se onnistuu, niin upea juttu, jos ei onnistu, niin sitten voin aloittaa Alproxien popsimisen. Luonne on perfektionistinen, juuh. Tässä vaiheessa stressinhallinta on pirun vaikeaa, kun ei todellakaan osaa eritellä, että mistä se viime kädessä johtuu. Mikä oli se viimeinen pisara? Siihen kysymykseen yritän kyllä löytää vastauksen.
"Pala kurkussa" on klassinen oire ahdistukselle ja paniikkihäiriölle. Minulla on ollut pala kurkussa tai painon tunnetta rinnalla, eri elämänvaiheissa jopa päiväkausia, kunnes se unohtuu ja katoaa. Joskus sen aiheuttavaa stressiä ei edes tietosta, mutta kyllä se kroppa kertoo kun stressikertoimet nousee.
Koitahan nyt ottaa sairasloma sitten lomana. Hoida ensimmäisenä ravintoasiat kuntoon eli saathan tarvittavat vitamiinit sun muut, erityisesti B-vitamiinit ja magnesiumin.
Toivottavasti harrastat rasittavaakin liikuntaa, mutta hyvää lääkettä stressiin on mulle ollut jooga, siinä samalla oppii hengittämään oikein, jota voi soveltaa paniikkiin.
Mä luulen, että sua on stressannut myös se, että taidat häpeillä paniikkia? Jos kerran olet töissä paennut piiloon ettei muut näe kohtausta, niin se on tosi raskasta. Mutta tiedän tunteen, ittellä on tollanen asenne "ettei vaan kukaan näe". Hävettäisi pirusti, jos joku näkisi mut kohtauksen kourissa. Jos osui ja uppos niin kokeiles mennä tuttujen sekaan sillä asenteella, että tuliski kohtaus niin vois tämänkin ottaa puheeksi.
Kirjastosta varmasti löytyy kirjoja stressin hallintaan.