Huumevalistus

Sain jokin aika sitten käsiini tietoiskun huumeista. Kyseistä lappusta jaetaan lukion huumevalistuksen yhteydessä.
Lappu ilmoittaa seuraavaa:

"Uusimmat tutkimukset osoittavat, että kannabis herkistää aivoja opiaateille."

Etsimisestä huolimatta en ole tälläisiä tutkimuksia löytänyt. Jos joku löytää, laittakaa linkki.

Kiitos.

PS.Puhun tutkimuksista, en huumevalistus sivuista.
221634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jos pitää paikkansa, niin sehän on vain hyvä asia.

Sillä sitähän se sama järjestäytyneen rikollisuuden ammattimainen huumekauppias jolta kannabistakin ostetaan, jossain vaiheessa kuitenkin tyrkyttää. Kun kannabis on mystisesti "loppunut". Tai amfetamiinia ainakin.

Mahtaako herkistää sille, siitä ei tietoa liene...

Äänestä

on hieman naapurinäijämäistä ajatella, että kannabis altistaa oppiaatteille, mille opeille ja aatteille?

Äänestä
  • En usko kyllä ollenkaan tälläiseen ja vielä vähemmän jos siitä ei löydy virallisia tutkimuksia.

    Taas on kirjoitettu valistuslappuihin mitä sattuu ja valehdellaan ihmisille suoraan päin naamaa.

    Mä en edelleenkään voi ymmärtää miksi päättäjät eivät voi hyväksyä sitä, että maailma muuttuu ja vaihtoehtoinen nautintoaine pitäisi myös vapauttaa ihmisten käyttöön.

    Varmaankin pieni osa käyttäjistä saattaa vaihtaa jossain vaiheessa vahvempaan, mutta näin se on ollut kaikkien aineiden ja alkoholin kanssa iät ja ajat.

    Se vaan on maailman totuus, josta päästään vain lopettamalla kaikkien aineiden myynti ja keskittämällä kaikki voimavarat siihen, että mitään ei tuoda ulkomailta, mutta siitäkös kansa sitten pillastuisi !

    Äänestä

  • valehdellaan kirjoitti:

    En usko kyllä ollenkaan tälläiseen ja vielä vähemmän jos siitä ei löydy virallisia tutkimuksia.

    Taas on kirjoitettu valistuslappuihin mitä sattuu ja valehdellaan ihmisille suoraan päin naamaa.

    Mä en edelleenkään voi ymmärtää miksi päättäjät eivät voi hyväksyä sitä, että maailma muuttuu ja vaihtoehtoinen nautintoaine pitäisi myös vapauttaa ihmisten käyttöön.

    Varmaankin pieni osa käyttäjistä saattaa vaihtaa jossain vaiheessa vahvempaan, mutta näin se on ollut kaikkien aineiden ja alkoholin kanssa iät ja ajat.

    Se vaan on maailman totuus, josta päästään vain lopettamalla kaikkien aineiden myynti ja keskittämällä kaikki voimavarat siihen, että mitään ei tuoda ulkomailta, mutta siitäkös kansa sitten pillastuisi !

    Tässäpä olen miettinyt syitä miksi ihmisille valehdellaan hampun haitoista ja miksi ei laillisteta.

    1.Jääräpäisyys

    -Päättäjät kun eivät halua uskoa mitään uutta tietoa hampusta. Silmät vain ummistetaan tutkimusten kohdalla ja korvat lukkoon.
    Kun se on joskus 30 vuotta sitten arvalla arvottu huumeksi, viitataan aina tuohon sanaan huume. Silloin jenkkien suorastaan paskanpuhuminen ja vaarojen keksiminen haittaa vieläkin nyky-yhteiskuntaa.

    2.Raha

    -Hampun laillistaminen ja jakelu esim (Coffee shoppien) kautta toisi verotuloja valtiolle.
    Mutta miten kävisi alkoholin? Moni saattaisi ja vähentäisikin alkoholin kulutusta jopa lopettaisi alkoholin käytön kokonaan.
    Kuinkahan suuret tappiot valtiolle tulisi tästä alkoholin kulutuksen laskusta?
    Kotikasvatuksen lisääntyessä siis myös Coffee shopit eivät enää tuottaisi paljoa voittoa.

    Kannabiksen laillistaminen on siis raha-kysymys.
    Kannabiksen laillistaminen SAATTAISI olla valtiolle pitkällä tähtäimellä tappiollista.

    tämäkö on syy miksi kannabiksen terveydellisistä seikoista vaietaan?

    Tämäkö on syy miksi kannabista demonisoidaan ja haittoja paisutellaan 1000-kertaisiksi?

    Tämäkö on syy miksi Suomalaisille tarjoillaan laillisesti tappavaa ja vaarallista alkoholia (jopa 25% aikuisista tarjoaa lapsilleen ensimmäiset kännit)

    Rahako on syy miksi ei voida nostaa kannabista ja alkoholia samalle viivalle? Tarkastella päihteitä uudemman kerran, vertailla hyötyjä ja haittoja ja miettiä kieltolakia uudelleen.

    Alkoholia ei kyllä tulla koskaan demonisoimaan kuten kannabista, mutta kannabis tullaan kuitenkin vapauttamaan.

    Äänestä

  • Knowledge kirjoitti:

    Päättäjillä/politikoilla on ongelma. He eivät ajattele yleensäkään asioita vaan äänestäjiä.

    Asia on liian tabu käsiteltäväksi.
    Ennenkuin asia voi edetä esim. eduskunnassa pitäisi olla koko kansan kattava laaja gallup kannabiksen laillistamisesta. Ja tuoloksen pitäisi tietenkin olla niin, että yli 50 % kansasta kannattaa. sitten poliitikot ääniä kosiskellessaan puoltaisivat vapauttamista.

    Eli se työsarka asioiden parantamiseksi täytyy tehdä kansan syvien rivien parissa. Totuuden tiedottamisella ja ennakkoasenteiden muokkaamisella oikeiksi.

    Äänestä

  • Politrukki... kirjoitti:

    Sinällään surkuhupaisaa, sillä käytännössä jokainen tähän mennessä tehty pienemmän otannan barometri aiheesta sanoo ihan selkokielellä että huomattava osa, -mahdollisesti jopa yli sen 50% kansasta olisi valmis vapauttamaan hampun nautinto ja lääkeaineena. Viittaan esimerkiksi City lehden ja Radio Cityn taannoisiin äänestyksiin, joissa tuhannet ihmiset saivat kantansa esittää.

    Politiikkaan liittyvä problematiikka liittyy pitkälti uskottavuuden menettämisen pelkoon, ja toimintaa rahoittavien (poliittiset puolueetkin tarvitsevat rahoituksen toiminnalleen) kaikkoamista.

    Johtopäätös:
    Yhteiskunnan rahamiehet ja kahvojen varsissa olijat ovat kannabiskielteisiä. Jokainen poliittinen transaktio tarvitsee rahaa taakseen, koska ei meistä kukaan palkatta töitää tee, vaikka kuinka ideologisti olisikin.

    Juuri tästä syystä kannabiksen vapauttaminen tulee todennäköisimmin Suomessa viemään sen 15-20 vuotta. Asenteet tottakai lieventyvät jo paljon aikaisemmin.

    Äänestä

  • Kansan_parhaaksi kirjoitti:

    asiaa lopulta liian mustavalkoisesti.
    Poliitikot ajattelevat rahaa, mutta myös valtion kassaan tulevaa rahaa, jota voivat jakaa sitten myös itselleen.
    Eli täytyisi onnistua vakuuttamaan poliitikot siitä, että kannabiksen vapauttaminen toisi lisätuloja valtiolle veroina. tämä nyt on selvästikin tosi asia.

    Vaikeampi on saada heidät vakuuttumaan siitä toisesta asiasta, että säästöjä valtion menoissa tulisi todennäköisesti siitä, että päihdeongelmaisia tulisi pitkässä juoksussa olemaan vähemmän. Kannabiksen laillisuus todennälöisesti vähentäisi alkoholismiin sairastuvien määrää.
    Tämä viimeinen näkemys nyt on vain omakohtainen kokemus ja muutamassa muun ihmisen tapauksessa esiin tullut ilmiö.
    Itse olen tajunnut, ettei alkoholi oikein käy minulle päihteenä. Sen himo on herkästi hiipinyt
    elimistöön. Joskus tullut töppäiltyäkin sen seurauksena.
    Kesällä kasvattamani kukkaloiston yleensä olen jouluun mennessä poltellut ja kevättalvi ja kesä meneekin kevyesti ilman pilveä tai alkoholia.

    Hollannin tilastoja. Ne antaisivat varmasti jotain viitteitä. Olisi mielenkiintoista tietää paljonko Hollannissa saadaa vuositta verotuloja kannabiksen myynnistä.

    Äänestä

  • jostain... kirjoitti:

    Hollannin tilastoja. Ne antaisivat varmasti jotain viitteitä. Olisi mielenkiintoista tietää paljonko Hollannissa saadaa vuositta verotuloja kannabiksen myynnistä.

    Uskon, että hollannista löytyisi tuloksia verotuloista ja koska hollantilaiset ovat jotenkin uskomattoman hyviä englannin kielessä se varmaankin löytyisi myös tyylikkäästi englannin kielellä.

    Pitäisi ottaa yhteyttä hollannin johonkin elimeen, josta tällaista tietoa saisi.

    Oma uskomukseni on, että pitkällä tähtäimellä valtio hyötyisi myös rahallisesti tästä.

    Kerrompa miksi ja käytän jotain arvioita määristä :)

    Nyt suomessa käytetään varmaankin 1000000€ vuodessa siihen, että suoritetaan tutkintaa, kotietsintää, tuomarin lupaa kotietsintään, laboratorio tutkimuksia ja oikeudenkäyntejä yms. siihen, että saadaan kiinni hampun käyttäjiä ja kasvattajia.
    Tämä lähes kokonaan on tappiota valtiolle ja sakkorahoilla ei varmastikkaan sitä lystiä kustanneta.

    Jos käyttöä vapautettaisiin ja cannabis tuotaisiin coffee shoppeihin se toisi työtä kahviloiden pitäjille ja suomessa toimiville kasvattajille, jotka toimittavat tavaraa kahviloihin.
    Se myös synnyttäisi uuden organisaation, jonka tarkoitus olisi valvoa toimintaa ja saataisin muutama kova palkkainen virkamiestä taas työllistettyä.
    Todennäköisesti kahviloita olisi useissa kaupungeissa ja suurimmissa jopa useita.

    Samalla myös tämä käyttäjien saalistaminen loppuisi ja virkavalta voisi kohdistaa toimintaansa esim. ihmiskauppaan tai muuhun oikeasti pahaan rikollisuuteen.

    Näin varmaankin tämä 1 milj. euron vuotuinen tappio valtiolle voitaisiin kääntää 1 milj. euron vuotoiseksi voitoksi ja silläkin rahalla saataisiin tehostettua toimitaa oikean rikollisuuden torjunnassa.

    Uskon, että useat cannabiksen käyttäjät eivät käytä ollenkaan alkoholia tai käyttävät sitä erittäin vähän (verrattuna keskiarvoon), joten he eivät valtion kassaa toiminnallaan kasvata, mutta kasvattaisivat jos cannabista saisi coffee shopista.

    Muistakaa nyt kuitenkin, että käytin tässä vain arvioita luvuista ja tärkein ajatus oli tuoda toimintamalli esille.

    Äänestä

  • minäkin tietää kirjoitti:

    "Näin varmaankin tämä 1 milj. euron vuotuinen tappio valtiolle voitaisiin kääntää 1 milj. euron vuotoiseksi voitoksi ja silläkin rahalla saataisiin tehostettua toimitaa oikean rikollisuuden torjunnassa."

    Miljoonan?

    Tota. Menopuolella me puhutaan oikeasti noin 30-50 miljoonasta eurosta (virkaportaat, seurannaisrikollisuus mafian vahvistuessa jne jne) ja tulopuolella puolestaan vähintään noin 100 miljoonasta eurosta jotka nyt valuvat diilereille ja heiltä osittain ulkomaille.

    Miljoonalla eurolla et saa paskaakaan. Sillä saa 10 miestyövuotta materiaalikustannukset joka ei riitä yhtään mihinkään kun kyseessä on koko valtio.

    Muistetaan nyt että yhtä suomalaista kohti 50 miljoonan menot on vain 10 egeä vuodessa. Toisin sanoen sitäkään ei huomaa missään vaikka kyse onkin tuollaisesta summasta. Suuretkin luvut ovat hämäävän pieniä loppujen lopuksi.

    Äänestä

  • ..................... kirjoitti:

    Niin, ja saattaa hyvinkin olla että esittämäni luvut pitää edelleen kertoa kahdella tai viidellä tai joltain siltä väliltä.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Niin, ja saattaa hyvinkin olla että esittämäni luvut pitää edelleen kertoa kahdella tai viidellä tai joltain siltä väliltä.

    Saattaa hyvinkin olla, että esittämäsi luvut vastaavat paremmin todellisuutta kuin minun arvoimani luvut.

    Tarkoitukseni oli vain tuoda ajatusmalli esille ja käyttää arvoita, koska minulla ei ollut aikaa tutkia tarkkoja lukuja tekstiä kirjoittaessani.

    Se 1 milj. siis oli vain karkea arvio ja jos oletetaan, että sinun antamat luvut olisivat lähempänä totuutta valtiolta säästyisi vuosittain tosiaan se 50 milj. mikä nyt käytetään 'turhuuteen'

    Äänestä

  • arvoita kirjoitti:

    Luvuilla ei välttämättä ole juurikaan merkitystä sillä on jokseenkin varmaa että valtio mieluummin tienaa miljoonan(tai 10 tai 100) kuin menettää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö lukuja olisi mielenkiintoista tietää sillä konkreettisten tappioiden (poliisityö tunnit, paperisota ym.) lisäksi on vielä runsaasti lieveilmiöitä kuten muu huumerikollisuus jota kannabiskieltolaki ruokkii. Sanoisin että karkeasti yksi kolmasosa huumeitten aiheuttamista kuluista voitaisiin välttää tai kääntää voitoksi laillistamalla/dekriminalisoimalla kannabis.

    Äänestä

  • Ghost1 kirjoitti:

    "Sanoisin että karkeasti yksi kolmasosa huumeitten aiheuttamista kuluista voitaisiin välttää tai kääntää voitoksi laillistamalla/dekriminalisoimalla kannabis."

    Minä taas sanoisin että kannabiksen laillistaminen huumehoidon tehostaminen, ylläpitohoidon ottaminen vakiorutiiniksi ja hoidon antaminen rankaisua herkemmin säästäisi 2/3 nykyisistä huumekuluista. Luultavasti enemmänkin.

    Suurin menoerä ovat ongelmaiset narkomaanit ja heidän mukanaan tuomat ilmiöt. Kannabiksen laillisuus vähentää niiden määrää jotka tulevaisuudessa ajautuvat narkomaniaan (suljettu porttiteoria) ja hoitotoimet ylläpitohoito estävät tehokkaasti nykyisten narkomaanien aiheuttamat ongelmat ja kustannukset melko tehokkaasti. Esimerkkimaa Hollanti opettaa.

    Ja jos huumeidenkäyttöä yleensäkin halutaan hillitä niin sitten tarvitaan puuttumista alkoholikulttuuriin.

    Jäljelle jäisi tietty sekopääkäyttäjien ryhmä sekä heidän diilerinsä joista ei päästä eroon kaiketi yhtään millään.

    Äänestä

  • Knowledge kirjoitti:

    Tässäpä olen miettinyt syitä miksi ihmisille valehdellaan hampun haitoista ja miksi ei laillisteta.

    1.Jääräpäisyys

    -Päättäjät kun eivät halua uskoa mitään uutta tietoa hampusta. Silmät vain ummistetaan tutkimusten kohdalla ja korvat lukkoon.
    Kun se on joskus 30 vuotta sitten arvalla arvottu huumeksi, viitataan aina tuohon sanaan huume. Silloin jenkkien suorastaan paskanpuhuminen ja vaarojen keksiminen haittaa vieläkin nyky-yhteiskuntaa.

    2.Raha

    -Hampun laillistaminen ja jakelu esim (Coffee shoppien) kautta toisi verotuloja valtiolle.
    Mutta miten kävisi alkoholin? Moni saattaisi ja vähentäisikin alkoholin kulutusta jopa lopettaisi alkoholin käytön kokonaan.
    Kuinkahan suuret tappiot valtiolle tulisi tästä alkoholin kulutuksen laskusta?
    Kotikasvatuksen lisääntyessä siis myös Coffee shopit eivät enää tuottaisi paljoa voittoa.

    Kannabiksen laillistaminen on siis raha-kysymys.
    Kannabiksen laillistaminen SAATTAISI olla valtiolle pitkällä tähtäimellä tappiollista.

    tämäkö on syy miksi kannabiksen terveydellisistä seikoista vaietaan?

    Tämäkö on syy miksi kannabista demonisoidaan ja haittoja paisutellaan 1000-kertaisiksi?

    Tämäkö on syy miksi Suomalaisille tarjoillaan laillisesti tappavaa ja vaarallista alkoholia (jopa 25% aikuisista tarjoaa lapsilleen ensimmäiset kännit)

    Rahako on syy miksi ei voida nostaa kannabista ja alkoholia samalle viivalle? Tarkastella päihteitä uudemman kerran, vertailla hyötyjä ja haittoja ja miettiä kieltolakia uudelleen.

    Alkoholia ei kyllä tulla koskaan demonisoimaan kuten kannabista, mutta kannabis tullaan kuitenkin vapauttamaan.

    Yks tärkee syy miks kannabista tai sen edes pienimuotosta kotikasvatusta ei haluta laillistaa, on se et siitä päättävät sitkeesti kuvittelee et kaikki kuitenki haluaa juoda nykyisen kaltasesti edelleen viinaa; siis vaikka kannabis laillistettais kuvitellaan et samojen ihmisten jotka polttais kannaa hillitön viinanjuonti jatkuis samankaltasena eli tulis siis yks huume enemmän per pää.

    Nää ihmiset ei tajuu sitä että monelle viina jäis pois kokonaan tai vähenis dramaattisesti ku ihmiset tajuis et esim kotibileissä tai missä vaan voi vähän päihteillä ilman alkoholin aikaansaamaa rajua nousuhumalaa, pään sekoomista ja laskuhumalaa joka vaatii aina juomaan lisää valomerkkiin asti.

    Ei siis tajuta lainkaan eikä arvosteta tietynlaista "kannabiskulttuuria" jossa meininki on ihan erilainen. Kuvitellaan että kannabiksen poltossakin on vaan kyse pään sekottamisesta ja samanlaisesta rälläämisestä ku viinan kanssa.

    Kieltolain taustalla piilee suurimmaks osaks vankka sitoutuminen suomalaisiin arvoihin; monien poliitikkojen ja muiden päättäjien on mahdoton visualisoida suomalainen ihmisenä joka osaa päihteillä kohtuudella ja käyttäytyä jonku päihteen vaikutuksen alasena rennon ilosesti, haluamatta mitään önkyänkyrää.

    Suomalaiset on ikäänkuin oman historiansa pohjalta myyttisesti alistettu viinan armoille.

    Äänestä

Tuo nyt on niin typerä ja absurdi väite, että epäilen onko sitä edes kukaan "tutkinut". Järkyttävää että ei olla opittu mitään, samaa valhetta eri paketissa vuodesta toiseen.

Äänestä

Olen tuon itsekkin kuullut joskus jossain valistustunnilla. Tähän päivään mennessä en ole kuitenkaan löytänyt tieteellistä pohjaa tuolle väittämälle. Opiaatit vaikuttavat eri tavalla kuin kannabinoidit, enkä näe niiden välillä mitään yhteyttä.

Äänestä
  • onhan noitten vaikutuksissa jotain samaa. heroiinista en tiedä mutta ainakin unikkotee ja kodeiini ovat jokseenkin kannabiksenkaltaisia vaikutukseltaan ....ihan hyvin ainakin minä ottaisin unikkoteetä siinä missä kannabistakin. en halua väuittää etteikö kannabis olis tehnyt lommoa aivooni mutta muistan sen aina kun poraan että elämäni taaksejäänyt on , kannabis ja opiaatit on maailman paras kombo, ainakin jos on resilar yskänlääkettä ja kannabista nii bile vile ilta on taattu

    Äänestä

  • truth form kirjoitti:

    onhan noitten vaikutuksissa jotain samaa. heroiinista en tiedä mutta ainakin unikkotee ja kodeiini ovat jokseenkin kannabiksenkaltaisia vaikutukseltaan ....ihan hyvin ainakin minä ottaisin unikkoteetä siinä missä kannabistakin. en halua väuittää etteikö kannabis olis tehnyt lommoa aivooni mutta muistan sen aina kun poraan että elämäni taaksejäänyt on , kannabis ja opiaatit on maailman paras kombo, ainakin jos on resilar yskänlääkettä ja kannabista nii bile vile ilta on taattu

    Vaikutukset elimistössä ja vaikutukset "miltä tuntuu" on eri juttuja. Ja opiaatit, kuten heroiini, morfiini, kodeiini ja unikkotee ovat samalla tavalla riippuvuutta aiheuttavia (eri asteilla vain) toisiinsa nähden. Ne käyttäytyvät erilailla kuin kannabis ja sitoutuvat eri reseptoreihin. Ne eivät todellakaan ole vaikutuksiltaan samankaltaiset, vaikka molemmat voivat tehdä olon samankaltaisen "löysäksi".

    Äänestä

Voi pitää paikkansakin, ainakin porttiteoriansuhteen. Voisiko kyseessä olla tällainen asia vai oliko ihan, että aivoissa tapahtuu muutoksia joiden takia henkilöstä tulee heroiinimyönteinen?

Olisi kiva joskus lukea muustakin kuin niistä tuloksista, esim. kohderyhmästä ja miten tiettyyn kohderyhmään on päätytty, miten on tutkittu jne. Tämä voisi olla vakuuttavampaakin, kuin se, että ilmoitetaan vain että KTL:n tutkimuksen mukaan se ja se aiheutttaa sitä ja sitä.

Äänestä
  • "Voisiko kyseessä olla tällainen asia vai oliko ihan, että aivoissa tapahtuu muutoksia joiden takia henkilöstä tulee heroiinimyönteinen?"

    Tässä väitteessä olisi kyse siitä että jokin aine muuttuu tietyiksi ajatuksiksi yksilön päässä. Olisi aika hassua jos meidän aivokemian häiritsemisessä olisi mekanismi joka spesifisesti sanoo "VEDÄ HEROIINIA!". Ei, se ei ole edes teoreettisesti mahdollista.

    Sensijaan epäpätevä valistus joka niputtaa heroiinin ja kannabiksen lähes samaksi asiaksi ja siihen herääminen että kannabis on suhteellisen vähähaittainen päihde voi aiheuttaa virheellisen asosiaation jossa myös heroiinin "vaarallisuus" laskee mielikuvissa ja siksi käyttökynnys alenee. Tämä ei ole mitenkään sidoksissa kannabiksen vaikutuksiin aineena vaan kulttuurilliseen mielikuvaan aineesta. Tällöin portti toteutuu vain harvoilla, niillä jotka eivät osaa mieltää kannabishuumeen laittomuuden typeryyttä vain kannabista koskevaksi. Tästä kielii myös se että 90% kannabista käyttävistä ei käytä koskaan muita huumausaineita.

    Lääke : Valistetaan ihmisiä tavalla joka erottelee selvästi VÄHÄHAITTAISEN KANNABIKSEN VAARALLISESTA HEROIINISTA. Meillä on varaa sanoa "kannabis on varsin harmitonta" muttei todellakaan antaa mahdollisuutta virhearviolle että heroiini olisi vaaratonta koska kannabis konkreettisesti on.

    Äänestä

"Uusimmat tutkimukset osoittavat, että kannabis herkistää aivoja opiaateille."

No tuo nyt on klassinen esimerkki alkeellisesta kusetusyrityksestä. Kyse on samasta asiasta kuin jos ei osata perustella asiaa mitenkään, niin sitten kirjoitetaan ”tutkimuksen mukaan…” eikä tietenkään mainita, minkä tutkimuksen mukaan, koska sellaista tutkimusta ei ole.

Mielenkiintoinen pohdiskelunaihe on, miksi valistajat ovat sortuneet alkeelliseen kusetusyritykseensä. Noh, he ovat (usein uskonnollisia) fundamentalisteja (kuten vanhoillislestadiolaisia), ja saattavat ehkä uskoa itsekin valheeseensa, jonka keksivät vasta hetki sitten. Tai sitten he ymmärtävät, että vain harva uskoo heidän valheitaan, mutta jatkavat toimintaa silti, sillä ne harvat, jotka uskovat, jatkavat valistajien verenperintöä ajan heistä jätettyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ghost1 kirjoitti:

Sain jokin aika sitten käsiini tietoiskun huumeista. Kyseistä lappusta jaetaan lukion huumevalistuksen yhteydessä.
Lappu ilmoittaa seuraavaa:

"Uusimmat tutkimukset osoittavat, että kannabis herkistää aivoja opiaateille."

Etsimisestä huolimatta en ole tälläisiä tutkimuksia löytänyt. Jos joku löytää, laittakaa linkki.

Kiitos.

PS.Puhun tutkimuksista, en huumevalistus sivuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu