Tiina on nyt jengin johtaja

Tänään taulumaalauspäivänä, molemmat jätkät oli täysin Tiinan armoilla. Kumpikin suorastaan söi Tiinan kädestä tulevia armopaloja kuin kiltti koiranpentu tai koti-isä konsanaan.

Mitään ei tehty ilman ettei jengin tämänhetkisen johtajan, eli Tiinan mielipidettä olisi ensin tiedusteltu.

Aika kiintoisa käänne jota ei voi olla huomaamatta. Jopa Perttukin kehaisi Tiinan maalaustaitoja päiväkirjahuoneessa, vaikka aina ennen on moittinut Tiinan tsempin puutteesta.

Olen täysin varma että tämä viimeinen viikko on tuonut radikaalin käänteen koko kisaan, ja Tiina tulee myös voittamaan koko kisan.

Tiina tulee ilmeisesti koko loppuajan olemaan tämän porukan henkinen, ja siis tosiasiallinen johtaja.

Näin on näkimet, juuri tällä hetkellä. Tällaista johtajuustilannetta ei olisi uskonyt vielä 2 vkoa sitten, kun itkuinen Tiina oli lähtöuhan alla.
14717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tiinan puolesta. Muna-ville Antti hävitköön koko skaban!

Äänestä

Tiina on tosiaan talossa pomo. Se on sen joku kyky. Olihan aikaisemminkin sama tilanne, kun Tiina on kiukutellut. Tiinan kiukuttelut ei ole saanu yhtä paljon huomiota (kuin Terhin ja Minnan) juuri sen vuoksi, kun aina joku yrittäny lepytellä. Esim. Mika. Mutta voiton vie Perttu.

Äänestä

paistaa Tiinan itsekkyys ei kunnioita muiden mielipiteitä. Itsekeskeisyydellä ei peliä voiteta.

Äänestä
  • >Tiinan itsekkyys ei kunnioita muiden mielipiteitä. Itsekeskeisyydellä ei peliä voiteta.

    Niinhän sitä sanotaan että johtajalla ei ole ystäviä. Tiina parka joutuu kantamaan jengistä vastuullisen johtajan kuormaa seuraavat pari päivää.

    Ja yrittää samalla aikaa olla ystävällinen alaisilleen, mutta samalla pitää myös tiettyä välimatkaa. Johtaminen ei ole mitään helppoa hommaa.

    Äänestä

  • Käänne? kirjoitti:

    >Tiinan itsekkyys ei kunnioita muiden mielipiteitä. Itsekeskeisyydellä ei peliä voiteta.

    arvatkaa nauraisko pertytu, antti ja tiina näille teidän viesteille.... "tiina parka kantaa vastuun" ja pah!!!! eiköhän ne ihan sulassa sovussa ole sielä keskenään ja kavereita... onko jonkun aina pakko olla johtaja?
    osui nyt vaan sellainen tehtävä missä tiina on vahvoilla ja siksi opastaa kavereitaan!
    jos ne olis saanut jonkun "äijämäisemmän" tehtävän niin tiina siellä mököttäis ja nököttäis ja jätkät yrittäis piristää...
    sattuman satelemaa tuo on, eikä mikään KÄÄNNE!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Käänteitä pitää nyhtää tyhjästä. Kuten esimerkiksi Tiinan ja Antin romanssi. Kai olet kuullut? :)

    Äänestä

  • Käänne? kirjoitti:

    >Tiinan itsekkyys ei kunnioita muiden mielipiteitä. Itsekeskeisyydellä ei peliä voiteta.

    Niinhän sitä sanotaan että johtajalla ei ole ystäviä. Tiina parka joutuu kantamaan jengistä vastuullisen johtajan kuormaa seuraavat pari päivää.

    Ja yrittää samalla aikaa olla ystävällinen alaisilleen, mutta samalla pitää myös tiettyä välimatkaa. Johtaminen ei ole mitään helppoa hommaa.

    Tiina on kaikkein monipuolisin ja fiksuin. Tiina on hyvä esiintyjä. Tiinan laulu pelasti sävellyskilpailun. Taulusta tuli hyvä Tiinan ansiosta. Tiina osaa käyttäytyä, eikä kiroile ja melskaa niinkuin nuo keskenkasvuiset höpönhöpön-tyypit Antti ja Perttu. Tiinan iloinen nauru on talon aurinko. Äänestetään Tiina voitoon. Hän ansaitsee sen.

    Äänestä

  • pirtsakka kirjoitti:

    mutta tiina voisikin taidoillaan ja asiallisuudellaan menestyä jossain muualla kun talossa.
    voihan se olla että tiina voittaa, ja oikeestaan ihan sama kuka voittaa koska kysehän on vaan voittajan kohdalla rahasta (50 000)... varmasti jokainen on jo saanut kuuluisuutta sen verran että pääsee menestymään jos haluu, ei siihen enään voittoa vaadita että tiina tulis menestymään taiteellisilla lahjoillaan... mun mielestä kaikki talossa olleet ovat ihmisiä, jokainen omanlaisiaan.. ja suomen kansa sieltä sitten valkkailee samalla periaatteella kun omia ystäviään "toi on mun bestis kun se on kiva ja reilu, toi on vaan kakkos kaveri koska se vilauttelee muniaan" jne... ite en äänestyksiin osallistu koska en näe ketään toistaan parempana ihmisenä... tasa-arvo.
    älkää ottako liian vakavasti! ohjelma on vaan viihdettä, eikä sentään sota!

    Äänestä

  • pirtsakka kirjoitti:

    Tiina on kaikkein monipuolisin ja fiksuin. Tiina on hyvä esiintyjä. Tiinan laulu pelasti sävellyskilpailun. Taulusta tuli hyvä Tiinan ansiosta. Tiina osaa käyttäytyä, eikä kiroile ja melskaa niinkuin nuo keskenkasvuiset höpönhöpön-tyypit Antti ja Perttu. Tiinan iloinen nauru on talon aurinko. Äänestetään Tiina voitoon. Hän ansaitsee sen.

    Aina tämä sama lätinä että Tiina on suloinen ja niin edelleen. Keksi jotain uutta tai vaihda edes sanamuoto niin olis mukavampi lukea.

    Äänestä

Vastako huomasitte että Tiina on vedättänyt koko joukkoa? Jos ei muuta niin kiukulla mutta nyt on menny jo pelon puolelle. Semmoinen nainen on Tiina, jolle nyt huudetaan voittoa. Yök.

Äänestä
  • > mutta nyt on menny jo pelon puolelle. Semmoinen nainen on Tiina, jolle nyt huudetaan voittoa.

    Pelkoa, angstia ihanaa, tämä on valtiatarunelmien täyttymys... aivan tärisen.

    Äänestä

  • aaah kirjoitti:

    > mutta nyt on menny jo pelon puolelle. Semmoinen nainen on Tiina, jolle nyt huudetaan voittoa.

    Pelkoa, angstia ihanaa, tämä on valtiatarunelmien täyttymys... aivan tärisen.

    äijät kuriin kevyesti
    Oot ihana seksipeto

    Äänestä

Tiina on omassa elementissään. Monipuolisesti lahjakas tyttö. Toivon todella, että voittoraha antaisi hänelle mahdollisuuden kehittää taiteellisuuttaan.

Äänestä
  • Varmaan olis naama ollut sillä kuuluisalla norsunvitulla... mutta kilpailusta haluttiin tosi kireä että rahaa tulis enemmän äänestyksen kautta niin sitten laitettiin vika tehtävä sellainen että Tiina olis viimein hymy suussa että vetois ihmisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Käänne? kirjoitti:

Tänään taulumaalauspäivänä, molemmat jätkät oli täysin Tiinan armoilla. Kumpikin suorastaan söi Tiinan kädestä tulevia armopaloja kuin kiltti koiranpentu tai koti-isä konsanaan.

Mitään ei tehty ilman ettei jengin tämänhetkisen johtajan, eli Tiinan mielipidettä olisi ensin tiedusteltu.

Aika kiintoisa käänne jota ei voi olla huomaamatta. Jopa Perttukin kehaisi Tiinan maalaustaitoja päiväkirjahuoneessa, vaikka aina ennen on moittinut Tiinan tsempin puutteesta.

Olen täysin varma että tämä viimeinen viikko on tuonut radikaalin käänteen koko kisaan, ja Tiina tulee myös voittamaan koko kisan.

Tiina tulee ilmeisesti koko loppuajan olemaan tämän porukan henkinen, ja siis tosiasiallinen johtaja.

Näin on näkimet, juuri tällä hetkellä. Tällaista johtajuustilannetta ei olisi uskonyt vielä 2 vkoa sitten, kun itkuinen Tiina oli lähtöuhan alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu