Valintoja on meidän kaikkien elämässä, on suuria ja pieniä. No kuka kantaa vastuun noista teoista? Vastaus: minä itse.
Näin ajattelin pitkään, ennen kuin totesin ettei asia olekkaan näin, vaan vastuun kantaa yhteiskunta. Miksi näin on? No elämme sellaisessa yhteiskunnassa, jossa alkoholisteja ja työttömiä paapotaan viimeiseen asti. Tämä on huono juttu, koska eihän ihminen opi ottamaan vastuuta omista teoistaan, jos aina vain taputetaan päähän ja sanotaan, että voi voi yritä nyt jaksaa eteenpäin.
Prkl, potkaistas kerrankin kunnolla päähän esim. pitkäaikaistyötöntä, joka vain makaa sohvalla valtion elättinä, eli rahahanat kiinni ja ukko/akka töihin. Sama koskee myös alkoholisteja jos ei saa sossusta rahaa ei saa myöskään viinaa -> rahaa saa töistä -> pakko olla ainakin hetki selvänä että pääsee pulloon käsiksi. Miksi asiat ovat toisin narkomaanien kohdalla? Heitä ei ymmärretä, vaan jätetään yksin ongelmansa kanssa ja vielä päälle annetaan sakot, tms. rangaistus.
Mielestäni jokainen saisi kantaa vastuun omista teoistaan ja valinnoistaan. Jos siis päättää käyttää päihteitä, mitä tahansa, niin vastatkoon seurauksista.
No siellä parhaat kukkahattu-tädit jo kauhistelee että ei niitä voi sinne hankeen jättää nukkumaan. Se on OMA valinta jos niin on päässy käymään, ei kukaan pakota ko. toimintaan.
Vapaus on asia joka pitäisi taata jokaiselle, jopa alkoholistille tai narkomaanille.
Näin ajattelin pitkään, ennen kuin totesin ettei asia olekkaan näin, vaan vastuun kantaa yhteiskunta. Miksi näin on? No elämme sellaisessa yhteiskunnassa, jossa alkoholisteja ja työttömiä paapotaan viimeiseen asti. Tämä on huono juttu, koska eihän ihminen opi ottamaan vastuuta omista teoistaan, jos aina vain taputetaan päähän ja sanotaan, että voi voi yritä nyt jaksaa eteenpäin.
Prkl, potkaistas kerrankin kunnolla päähän esim. pitkäaikaistyötöntä, joka vain makaa sohvalla valtion elättinä, eli rahahanat kiinni ja ukko/akka töihin. Sama koskee myös alkoholisteja jos ei saa sossusta rahaa ei saa myöskään viinaa -> rahaa saa töistä -> pakko olla ainakin hetki selvänä että pääsee pulloon käsiksi. Miksi asiat ovat toisin narkomaanien kohdalla? Heitä ei ymmärretä, vaan jätetään yksin ongelmansa kanssa ja vielä päälle annetaan sakot, tms. rangaistus.
Mielestäni jokainen saisi kantaa vastuun omista teoistaan ja valinnoistaan. Jos siis päättää käyttää päihteitä, mitä tahansa, niin vastatkoon seurauksista.
No siellä parhaat kukkahattu-tädit jo kauhistelee että ei niitä voi sinne hankeen jättää nukkumaan. Se on OMA valinta jos niin on päässy käymään, ei kukaan pakota ko. toimintaan.
Vapaus on asia joka pitäisi taata jokaiselle, jopa alkoholistille tai narkomaanille.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onko maailma jossa kaikki "ottaa vastuun omasta elämästään" sitten parempi paikka.
Joillekin se vastuun kantaminen itsestä omin voimin nimittäin tarkoittaa metsätiellä kunnon kansalaisen kolkkaamista ja hänen lompakkonsa nappaamista. "Jokainen on näet oman onnensa seppä."
Silti ongelmia ei pitäisi edistää yhteiskunnallisilla toimenpiteillä vaan perusasetuksena on ongelmattomuus-hakuisuus. Tämä ei oikein nykyisessä ääri-fundamentalistisessa päihdepolitiikassa toteudu. (fundamentalis-liberaali alkoholisuhtautuminen, fundamentalis-supressiivinen huumepolitiikka).
Jos kokeiltais kultaista keskitietä? Toisaalta pyrittäis ihan oikeasti kontrolliin ja apuun, toisaalta liberaalisesti todettaisiin että noita kontrollia ja apua ei ole ihan pakko noudattaa - jos kantaa itse vastuunsa. Mutta silti sitä kontrollia ja apua löytyy ja sitä tarjotaan aktiivisesti vaihtoehdoksi.
"Silti ongelmia ei pitäisi edistää yhteiskunnallisilla toimenpiteillä vaan perusasetuksena on ongelmattomuus-hakuisuus."
Niin eli toisin sanoen haittojen vähennys -politiikalla pitäisi edetä. "harm reduction"
Tästä on saatu hyviä tuloksia mm. neuvomalla ekstaasin käyttäjiä klubeilla ja jakamalla puhtaita ruiskuja.
Olet aivan oikeassa näin teoreettisesti. On täysin perusteltua nähdä asia niin, että yhteiskunnan tukiverkko itse altistaa myös syrjäytymiselle. Mutta toisaalta tukiverkkoa tarvitaan, ei se ole niin yksinkertaista työllistyä jos työtä ei yksinkertaisesti ole. Sinun mallisi voisi toimia hyvin tilanteessa jossa maksettaisiin jokaiselle kansalaispalkkaa -jonka saaminen sisältäisi työvelvoitteen. Tämä työvelvoite täyttyisi missä tahansa työpaikassa, ja valtiolla/kunnilla olisi näinollen paljon "ilmaista työvoimaa" hoitamaan nykyisiä säästöfetississä unohtuneita töitä kuten lumenluonti, hiekoitus, vihertyöt, lastenhoito, puhtaanapito, vartiointi, ilmaistapahtumat, kulttuuri, jnejnejne. Varsinaisesta työstä maksettaisiin palkkaa kansalaispalkan päälle tehtävien ja työmäärän mukaan.
Myös yrittäjät saisivat kansalaispalkkaa.
Työtön saisi kansalaispalkkaa ainoastaan b-lausuntoa, tai kunnan todistusta vastaan jossa todistetaan ettei työtä ole tällä hetkellä tarjota. Ongelmaisilla olisi tämä b-lausunto, status arvioitaisiin uudelleen jokaisen kohdalla kerran vuodessa.
Päihdeongelmien kytkös nykyiseen yhteiskuntamalliimme on ilmeinen. Ainoa järjellä perusteltava syy mm. laittomien päihteiden käyttäjien rankaisuun on se, että ruodussa kulkeva suoraselkäinen pienen palkan saaja voi halutessaan pönkittää itsetuntoaan tyyliin "no, en minä ainakaan ole mikään narkki" -vaikka toisella kädellä lapotaan huiviin mitälie-mömmöjä sirdaludin kautta tenoxiin ja tramaliin.
Päälle puolikas kossu, salkkarit, maailmanparannuspuhelu ystävättären kanssa ja lopuksi unten maille jo valmiiksi taju kankaalla.
Tämä malli ei altista sinisten setien yllätyshyökkäykselle, toisin kuin yrttisavuke. Mutta tämä altistaa haudalle, mitä yrttisavuke ei tee. On merkillistä kuinka vähän yksi ihmishenki tässä maassa merkitsee. Signaali kansalle on tärkeämpi.
Drugs are bad, okay?
Tämähän rangaistuslinja alunperin jenkkilässä lanseerattu ja täysin epäonnistunut. Suomessakin "käyty huumesotaa" jo 40 vuotta ja tuloksia ei ole tullut. Ja onhan tätä "nollatoleranssi"-linjaa myöskin yritetty saada käytäntöön.
Tämä on just tätä kun palvotaan sokeasti jotain ideologiaa ja unohdetaan ihmiset ja heidän tarpeet.
Totta kai esittämäni ajatus on teoreettinen. Itsekkin myönnän että yhteiskunnan tukiverkko on tarpeellinen esim. eläkeläiset ja sairastavat ihmiset.
Jokainen on tänä päivänäkin oman onnensa seppä, koska jos oikeasti haluaa ja yrittää niin saavuttaa ainakin materialistista onnea. Samaa ei tietenkään voi sanoa terveydestä (johon tosin voi ainakin joiltakin osin itse vaikuttaa) ja ihmissuhteista niissä kun ei aina ole mahdollisuutta itse olla mestarina. Maininta ihmisten sortumisesta rikoksiin on varmastikkin aiheellinen. Ajattelen kuitenkin että tällöin ihmisellä on myös vapaus puolustaa itseään, johtaa tosin raaempiin rikoksiin. Ja ainahan meillä on se yleistä järjestystä valvova poliisi viranomainen, sekin on kyllä osa sitä turvaverkkoa, tavallaan.
Tuosta kansalaispalkka mallista sen verran että minusta silloin jokaiselle maksetaan kansalaispalkkaa olit töissä tai et. Jollei kansalaispalkka mielestäsi tarjoa tarpeeksi hyvää elintasoa niin silloin menet töihin, jota verotetaan rankasti, mutta kuitenkin siten että elintasosi nousee kun teet, edes päivän, töitä. Ongelmaksi tässäkin mallissa muodostuvat "siirymäkauden" vaikeudet, mutta tästä ei tämän enempää.
Hyvä että saatiin keskustelua aiheesta, eikun lisää vettä myllyyn.
"Jokainen on tänä päivänäkin oman onnensa seppä, koska jos oikeasti haluaa ja yrittää niin saavuttaa ainakin materialistista onnea."
Ei ole totta. Materiaalisen onnen saavuttaminen vaatii usein kovia investointeja joihin kaikilla ei ole mahdollisuutta.
Itse olen joutunut jättämään entisen ammattini, sen vuoksi velkaantunut ja luottotietoni ovat menneet. Nyt olen kouluttautunut uudelle alalle jolla olen varsin hyvä muidenkin kuin itseni mielestä.
Yksityisyrittäjäksi voisin ryhtyä ja varmasti pärjäisinkin mutta... tarvitsemani koneet ja laitteet maksavat niin paljon että tarvisi ottaa niille laina ja lainaahan en saa.
Uudella alallani alkupalkat ovat varsin pienet. Perhettänikin pitäisi elättää. Töihinkään en pääse suoraan vaan vasta harjoittelujen kautta (ja nuo harjoittelut ovat yksiomaan tuottoa työnantajalle, olen hyvä työntekijä ja teen kovaa laatua.). Toisin sanoen en oikein pysty velanmaksulta ja vuokriltani säästämään omaa yritystäni varten vaan jatkuvasti kitkuttelen vähäisillä tuloilla ja toivon että joku spottaa taitoni ja HALUAA maksaa minulle kohtuullista palkkaa.
"Jokainen on oman onnensa seppä".
Ei muuten ole. Jokaisen onni vaatii toisten ihmisten suostumuksen, tuen ja mahdollisuuden toteutua omaa työtä vastaan.
Nyt tuntipalkkani on 1.20/tunti. Tuotteitani joita teen 3 tunnissa alusta loppuun myy joku toinen hintaan 25e/kpl. Itse en voi asiaan vaikuttaa koska ainoa vaikuttamisen mahdollisuuteni on lopettaa ja mennä takaisin kortistoon.
Minä en ole onneni seppä vaan jonkun toisen onnen seppä. Hän istuu kassakoneen ääressä ja kilauttelee omaksi hyväkseen.
"Materiaalisen onnen saavuttaminen vaatii usein kovia investointeja joihin kaikilla ei ole mahdollisuutta." -Orja
Tarkennetaanpa vähän käsitettäni materiaalinen onni. Eli jos on katto pään päällä, oma tai vuokra, niin silloin on asiat jo paljon paremmin kuin monella muulla, vaikkapa kehitysmaissa tai suomen kodittomilla. Eihän pelkkä asunto ole onnea, no ei. Mutta sinulla on todennäköisesti siellä huonekaluja jotka olet hankkinut ja joilla on sinulle merkitystä, esim. se ihana sohva jolla on kiva ottaa päikkärit. Sinulla on varmaankin myös viihde-elektroniikkaa, joka tuo sinulle mukavaa nolla-viihdettä tuutintäydeltä. Ehkäpä sinulla on myös auto. Kaikki tämä on mielestäni materiaalista onnea eli en tarkoita että kaikilla pitäisi olla oma huvi jahti, moottoripyörä, kesämökki, tms. Tosin sinullakin on tähän kaikkeen mahdollisuus, kunhan uskallat yrittää ja jaksat uskoa asiaasi. Kyllä se mahdollisuus avautuu.
"Itse olen joutunut jättämään entisen ammattini, sen vuoksi velkaantunut ja luottotietoni ovat menneet. Nyt olen kouluttautunut uudelle alalle jolla olen varsin hyvä muidenkin kuin itseni mielestä." -Orja
Tarinastasi ei käy ilmi, miksi olet entisen ammattisi joutunut jättämään. Pakosta? Varmaankin, ei kait sitä kukaan vapaaehtoisesti hommaansa jätä ja kortistoon mene. Mutta luottotietojen meneminen on aikas pitkälle omaa syytä, koska olipa laina tai lasku kuinka iso tahansa, niin aina voi neuvotella velkojan kanssa. Tosin aina ei saa sieltä ymmärrystä, mutta johonkin ratkaisuun yleensä päädytään. Eli jos olet itse vain päättänyt olla velkaasi/laskuasi maksamatta niin se ainakin ollut oma valinta, vaikkakin ehkä vaikea.
Koska olet kuitenkin uuteen ammattiin pyrkimässä, niin silloinhan sinulla on taas uusi alku ja jonkinlainen suunta elämällesi ja olet jälleen tehnyt valinnan kun et ole kortistoon jäänyt.
"Yksityisyrittäjäksi voisin ryhtyä ja varmasti pärjäisinkin mutta... tarvitsemani koneet ja laitteet maksavat niin paljon että tarvisi ottaa niille laina ja lainaahan en saa." -Orja
Suomessa saa yllättävän helposti rahoitusta, joka totta kai riippuu muista kuin itsestä, mutta jos ei eka rahoittaja suostu niin seuraavan puheille ja niin ees päin (enkä tarkoita pankin lainaa, vaan riskisijoittajia ja EU-rahoitusta). Ja jos et pysty itse yrittäjäksi niin ainahan voit mennä vieraalle töihin, taas niitä valintoja.
"Uudella alallani alkupalkat ovat varsin pienet. Perhettänikin pitäisi elättää. Töihinkään en pääse suoraan vaan vasta harjoittelujen kautta--."
Kaikilla aloilla on pienet alkupalkat, mutta se palkka maksetaan taidon, työnlaadun ja -vaativuuden mukaan. Eli eikun esimiehen luokse ilmaisemaan asiansa jos ei palkka miellytä. Esimiehen päätöksen jälkeen sitä voi taas tehdä niitä omia valintoja.
Jos harjoittelu on ainoa tapa päästä töihin niin ok, mutta jos se on esim. osa opiskelua niin siitä ei mielestäni kuulukkaan saada samaa palkkaa kuin ammattilaiset (lue: kokeneet työntekijät).
Otanpa kantaa tuohon perheen elättämiseenkin. Sen hankkiminen on ollut ainakin oma valinta. Perheen hankkiminen on sellainen asia että kun siihen ryhtyy niin tietää että elintaso laskee ja joutuu tekemään kompromissejä.
"--toivon että joku spottaa taitoni ja HALUAA maksaa minulle kohtuullista palkkaa." -Orja
Minä ainakin olen aina saanut ihan itse ilmoittaa työtä hakiessani oman palkkatoiveeni. Ja ellei se ole kelvannut eli minua ei ole haluttu niin joku on aina hyväksynyt ko. toiveeni.
"Minä en ole onneni seppä vaan jonkun toisen onnen seppä. Hän istuu kassakoneen ääressä ja kilauttelee omaksi hyväkseen." -Orja
Tuohon palkaukseesi en sano muuta kuin että suomessa on minimipalkat. Olethan sinä oman onnesi seppä. Olet toisella töissä ja taot tulevaisuuttasi ja jos toinen tekee sinulla elantonsa niin silloinhan hän on vain vähän parempi seppä.
Vastaustesi lomasta lukee otsikon.
Mä olen kyllä sitä mieltä, että asia ei ole noin yksinkertainen. Ei se alkoholistin elämä kyllä mitään herkkua ole. Se on ite juonu ittensä sellaiseen kuntoon ja siihen tilanteeseen, mutta ei se tarkoita, ettei pitäisi saada hoitoa ja tukea siinä sairaudessaan.
Huumeiden käyttäjät kuolee monasti "turhaan". Huumevelkaisia käyttäjiä tapetaan velkojen takia eivätkä nämä voi poliisilta apua pyytää. Ei kukaan suojele sua sillon.
Huumeitten käyttäjiä kuoli ennen paljon enemmän aidsiin sun muuhun. Onneksi nykyään saa puhtaita neuloja.
Ajattele vaikka kun joku kaverikin käynyt lukion ja masentuu pahasti ja alkaa rännittämään jotain subua ja lopulta ei pysty käymään töissä eikä tekemään mitään. Niin kuka siitä hyötyy jos tämä kuolee pois kun olisi mahdollisuus kuntoutua jos saisi vain tukea siihen. Kumminkin suuret rahat menneet koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Senkö takia pidetty huolta lapsuusaika ja koulutettu, että kuolee subun ja alkoholin yhteisvaikutukseen 21-vuotiaana?
Elämänkokemusta ei nuorilla ihmisillä ole. He voivat tehdä vääriä valintoja ja päätyä sellaiseen asemaan yhteiskunnassa jonne ei alunperin ollut mitään halua joutua. Kyllä jokainen ansaitsee armoa ja toisen tilaisuuden.
Kyllä murhaajat ja rikolliset pitää vankilaan laittaa, mutta vankilalla on kaksi funktiota yhteiskunnassa: tehdä vieraantuneista ongelmaisista ihmisistä taas yhteiskuntakelpoisia ja toinen funktio on rangaista rikoksen tekijää.
Pitää myös muistaa, että ihmiset tulevat erilaisista lähtökohdista. Jotkut ovat eläneet väkivaltaisen ja traumaattisen lapsuuden ja alkoholistit ovat yleisiä tapauksia suomalaisperheissä. Isä riehuu kännissä se on aivan normaalia suomessa. Tunnen monen monta ystävää joiden isä on alkoholisti/sekakäyttäjä.
Se on sitten eri asia voisiko ihmisiä jotenkin paremmin kannustaa elämään ns. "hyvää ja tuotteliasta" elämää, mutta mielestäni ei sillä tavalla että jätetään yksin ongelmiensa kanssa syrjäytymään.
Totta kai pitää olla mahdollisuus hoitoon ja kuntoutumiseen, mutta se ei saa olla pakohoitoa.
Tuo huumeiden käyttäjien "turhaan" kuoleminen on yhteiskunnan holhouksen tulosta, ts. koska ihmíseltä riistetään vapaus käyttää aineita, niin hän käyttää niitä yhteiskunnalta salaa eli ostaa ne hämärätyypeiltä. Heille ei kannata jäädä velkaa, olet siinä aivan oikeassa. Mutta jos nyt vaikkapa sitä Subua saisi ostaa laillisesti vaikkapa monopolikaupasta, niin tällöin ei olisi niin suurta vaaraa joutua hämärähiipparien joukkoon.
"Elämänkokemusta ei nuorilla ihmisillä ole." -Einari
Tuo pätee ihan kaikkiin ihmisiin, ei vain nuoriin. Jos tarkoitat elämänkokemuksella sitä viisautta, jolla ihminen päätyy valintoihinsa. Aina tulee sellaisia tilanteita joissa on pakko tehdö valintoja vain fiiliksen perusteella. Jos ihminen itse älyää siellä aallon pohjalla että hän haluaisi koittaa jotain muuta elämäntapaa niin tällöin hän saa sen toisen tilaisuuden, eikä siihen tarvita kenenkään armoa tai sääliä. Aloittaa pienistä asioista joilla elämä paranee niin sieltä se tulee, mainittakoon nyt vaikkapa raitistuminen ja työnhakeminen.
Suomen vankeinhoitolaitos tuottaa vain ja ainoastaan katkeroituneita ja syrjäytyneitä ihmisraunioita. Vankilassa monet tutustuvat väärin ihmisiin, joka johtaa väärille teille, mutta sekin on oman valinnan tulosta. Ja kantakoon myös siitä itse vastuunsa.
Tausta vaikuttaa meissä kaikissa ja en halua sen merkitystä valintoihin väheksyä, mutta jokainen kuitenkin tekee ITSE ne tärkeät päätlkset elämässään. Ei niitä tee kukaan muu ja vetoaminen johonkin sellaiseen että kun muakin kotona aina hakattiin niin minäkin saan hakata ei olem minkään arvoinen. Kun minua on lyöty niin tiedän sen pohjalta että se sattuu aivan PRKL:sti, niin omaan mieleeni ei toisen ihmisen satuttaminen tule ihan äkkiä mieleen. Voihan sitä tietty tehdä jotain vaistomaisesti, jolloin tausta nousee esille, mutta tällöin ihmiseltä vaaditaan itsehillintää.
En halua että ketään syrjäytyy, vaan heitä nímenomaan kannustetaan, jopa pusketaan kohti oman elämän ohjia, mutta ei pakoteta.