Hei, olemme maalaamassa vanhan (1800-luvulta) hirsitalon tuvan lankkulattian lähiaikoina. Olemme päätymässä Betoluxiin, mutta haluaisimme lattiapinnasta himmeämmän. Uulan lattiamaali oli ainut himmeämpi vaihtoehto, mutta väriskaala on siinä liian rajattu.
Jos siis päädymme Beloluxiin, onko kenelläkään vinkkejä miten saada pinnasta himmeämpi?
Vanhan lankkulattian maalaus?
12
17093
Vastaukset
- kössi
Sekoita kiiltävän Betoluxin sekaan loraus samaan väriin sävytettyä puolihimmeää Empireä. Näin saat himmeämmän pinnan aikaan. Lattiamaalissa tulee olla kuitenkin jonkin verran kiiltoa, jotta kulutuksenkestävyys olisi riittävän hyvä.
- ****
Jep, oletko kokeillut ko. yhdistelmää pidemmän aikaa?
- Meijjään Heikki
vanhaan taloon vanhan ajan värejä ja niitä saat juuri uulalta tai tikkurilan vanhojen värien kartasta. Muistaakseni uulalta on myös mahdollista tilata jonkun toisen kartan perusteella sävyjä.
- talonpoikaismuori
Juu, itse asiassa perinteisten värien kartasta väriä ajateltiinkin, joko Permon väreistä tai sitten laajemmasta väriskaalasta. Mutta kiitos vinkistä, että Uulalta voisi tilata toisenkin kartan perusteella sävyjä - tätä ei osattu maalikaupassa kertoa.
- ohje
Eli meillä on latiat maalattu 6v sitten seuraavanlaisella seoksella.
1. maalauskerta. 50%pellavaöljymaalia/50%pellavaöljylakkaa ja ohennus pineenitärpätillä n.30%
2. maalauskerta 50%pellavaöljymaalia/50%pellavaöljylakkaa ja ohennus pineenitärpätillä n.10-15%
3. maalauskerta 30%pellavaoljymaalia/70%pellavaöljylakkaa ja tässä ei käytetä ohennetta lainkaan.
Tällä systeemillä maalatessä saavutetaan aivan loistava lopputulos. Maaleina on köytetty Uulatuotteen pellavaöljymaalia ja pellavaöljylakkaa joista saadan värikarttojen avulla melkein mitä väriä tahansa. Betolux ja permo mitä käytetään paljon puulattioissa ovat valitettavasti melko kovia maleja ja näin ollen niillä maalatuista lattioista alkaa maali lohkeilla melko varmasti. Tuo edelline ohje jonka kirjoitin on kehitetty Kulttuuritalo Toivossa /pori http://www.pori.fi/smu/toivo/ ja voin sanoa kahden koiran ja kissan omistajana ettei edes ison koiran kynnet tehoa tuohon maaliin. Jos haluat lisätietoa niin kirjoittele.- puutalonmies
edelliseltä vastaajalta oikeaa asiaa. betolux ei ole puulattiamaali riippumatta siitä, mitä maalikauppiaat sanovat, permokin on aikamoisen kiiltävä ja liukas: pienetkin falskaukset pohjatöissä näkyy.
pellavaöljypohjaisia lattiamaaleja tietysti on muillakin valmistajilla kuin uulalla, jonka hintataso joskus tuntuu vähän korkealta. googleta niin löytyy.
jokaisesta pellavaoljymaalista saa muuten himmeämpää lorauttamalla sekaan tärpättiä: kokeile johonkin laudanpätkään oikea suhde, mutta siinä alle 10% kuitenkin.
lattia elää edelleen vuodenaikojen mukaan, joten saumoissa näkyy parin vuoden sisällä vanha maali: harkitse sävy vanhan läheltä. ja anna kuivua reippaasti yli ohjeaaikojen ennen kalusteitten paikalleenlaittoa.
kannattaa sitten vara - maalari
puutalonmies kirjoitti:
edelliseltä vastaajalta oikeaa asiaa. betolux ei ole puulattiamaali riippumatta siitä, mitä maalikauppiaat sanovat, permokin on aikamoisen kiiltävä ja liukas: pienetkin falskaukset pohjatöissä näkyy.
pellavaöljypohjaisia lattiamaaleja tietysti on muillakin valmistajilla kuin uulalla, jonka hintataso joskus tuntuu vähän korkealta. googleta niin löytyy.
jokaisesta pellavaoljymaalista saa muuten himmeämpää lorauttamalla sekaan tärpättiä: kokeile johonkin laudanpätkään oikea suhde, mutta siinä alle 10% kuitenkin.
lattia elää edelleen vuodenaikojen mukaan, joten saumoissa näkyy parin vuoden sisällä vanha maali: harkitse sävy vanhan läheltä. ja anna kuivua reippaasti yli ohjeaaikojen ennen kalusteitten paikalleenlaittoa.
kannattaa sitten varaälä missään nimessä maalaa betolux maalilla sisältää mm:ssa uretaanilakkaa,eli lattia ei sen käsittelyn jälkeen hengitä pätkääkään.paras olisi käsitellä alkuperäisellä aineella.
- Pehku
maalari kirjoitti:
älä missään nimessä maalaa betolux maalilla sisältää mm:ssa uretaanilakkaa,eli lattia ei sen käsittelyn jälkeen hengitä pätkääkään.paras olisi käsitellä alkuperäisellä aineella.
Itse olen maalannut vanhoja lankkulattioita Permolla. Hyvä ja perinteinen maali. On tosin alkydiöljymaali, joten hengittävyyttä ei maalilla ole, mutta lautalattiassa aina rakoja, joiden kautta lattiat aikanaankin hengittäneet, ja vasta tiiviin muovimaton tms. jälkeen alkanut ongelmat...
Mielestäni Permolla tulee nätti ja kestävä pinta, ja työskentely helppoa kun ohjeiden mukaan tekee, betoluxia en minäkään käyttäisi. Uulan lattiamaali lienee melko paljon Permoa vastaava. - Angielii
Hei, kuinka kauan lattian annetaan kuivua maalauskertojen välissä?
- Petri
niin mitenkäs olisi puuöljy? Esim. Tikkurilan Nostalgia?
Mutta jos ei ole hiottu, niin eihän se sitten käy... - color
puuöljy on paras.
- uuswanha torppari
Hangon Värillä on hyvät raaka-aineet ja edullista Uulaan ja Sat.kaariväreihin verrattuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17611185
- 545328
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462555- 372256
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131771Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,431675Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311310Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v361265Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61076Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo1051001