Kissat rakastaa kurkkua!

Mitä mieltä olette seuraavasta kissojen ruokavaliosta?

Sukulaisillani on maatila ja siellä muitten eläinten lisäksi 8 kissaa. Kissat asuvat talossa ja saavat vapaasti käydä ulkona. Kissojen perusruokaa on riisimössö, jossa on puuroriisiä ja lisänä (vähän) jauhelihaa, tonnikalaa tai silakoita. Lisäksi kissat syövät mitä ihmisiltä jää, perunoita, kastiketta ym. Niillä on tarjolla myös kissojen raksuja ja joskus (harvoin) ne saavat myös kaupan purkkiruokaa.

Yllättävää näissä kissoissa on, että ne kaikista ruoista eniten rakastavat kurkkua! Kaikki! Jos pöydällä on esim. kinkkupaketti, kalaa, maksamakkaraa ja kurkkua, kurkku on se, jonka ne ensimmäisenä varastavat ja oikein tappelevat! Samoin tomaattia ne rakastavat, ja raakaa kaalia! Yksi kissa menee jääkaappiin aina kun silmä välttää ja syö alahyllyllä kiinankaalia.

Täällä palstalla kuitenkin sanotaan, että kissan ruokavalion pitäisi olla lähes pelkästään lihaa tai kalaa, ja että kasviksia tai esim. riisiä ne eivät tarvitse.

Mitä te olette mieltä näistä kasvissyöjäkissoista?

Kissat ovat terveitä ja pitkäikäisiä (vähintään 15v.).
51161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jep, oikeassa olet, kissa on lihansyöjä. Kasviksia ja viljaa (kuten riisiä) kissa ei pysty hyödyntämään millään tavalla. Jos kissa kuitenkin saa riittävästi lihaa, voi se elää pitkäänkin. Ja jos nämä kissat elävät vapaana maalla, ne syövät varmaan paljon hiiriä ja muita pikkuelukoita ja saavat siitä lihaa.

Mutta ihmisten ruokaa älkää antako! Siinä on aivan liikaa suolaa, ja se on kyllä kissan kohtaloksi. Ihmisten tonnikala on myös ehdoton ei. Ostakaa kissoille tarkoitettua tonnikalaa.
Muutenkin nuo kasvikset ja se riisi on kissalle sopimatonta ruokaa, unohtakaa ne. Se, että kissat ovat tähän asti pysyneet ainakin päällisin puolin terveinä, ei tarkoita, että hyvä onni jatkuisi tulevaisuudessa.

Äänestä

kiti syö kans mielellään kurkkua ja tomaattia ja paprikaa :D ja kaikkea mahollista mitä meki syyään :D

Äänestä
  • Kissoille ei saa antaa tomaattia, siitä justiinsa oli jokin aika keskustelukin. En muista tomaatin kissalle myrkyllistä ainesosaa nimeltä, mutta älä anna.

    Meidänkin yksi kisu rakastaa kurkun kuoria :)

    Äänestä

  • sip-su kirjoitti:

    Kissoille ei saa antaa tomaattia, siitä justiinsa oli jokin aika keskustelukin. En muista tomaatin kissalle myrkyllistä ainesosaa nimeltä, mutta älä anna.

    Meidänkin yksi kisu rakastaa kurkun kuoria :)

    Jossakin kissojen märkäruuissa olen huomannut olevan tomaattia, siis millä tavoin tomaatti voi olla myrkyllinen.Raa´an tomaatin ymmärrän, mutta muuten...tosin meidän kissa ei kranttuna syö mitä vaan, enkä antaisikaan mistä en varmuudella tiedä.
    -täydellisyyteen,parhaimaan mahdolliseen pyrkivä, kissan ruokinnassa siis.

    Yksi juttu vielä, puhutaan paljon ihmisten allergioista esim.kissaa kohtaan, ihmiset ei aina ajattele kuinka eläinkin voi tulla allergiseksi ihmistä kohtaan(likainen,pölyinen asunto jossa suihkitaan kemikaaleilla jne.)

    Meillä on perussiistiä ollut aina, mutta kissan tultua imurointi on lisääntynyt, tuoksuvat pesuaineet vähentyneet...en suihki hiuslakkoja ja hajusteita enää yhtä estottomasti...

    Äänestä

  • Minun 15 v kissani latkii aina silloin tällöin ruokaöljyä. Kun sillä on tarve D-vitamiinista, menee 4-5 rkl kerralla, mutta joskus se aivan hyppää takavasemmalle, kun tarjoan joten silloin ei ole puutwtta vitamiineistä. Kyllä kissa tietää..... ei siis paprikaa vaan öljyä, kurkku on ihan jees.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miiru kirjoitti:

Mitä mieltä olette seuraavasta kissojen ruokavaliosta?

Sukulaisillani on maatila ja siellä muitten eläinten lisäksi 8 kissaa. Kissat asuvat talossa ja saavat vapaasti käydä ulkona. Kissojen perusruokaa on riisimössö, jossa on puuroriisiä ja lisänä (vähän) jauhelihaa, tonnikalaa tai silakoita. Lisäksi kissat syövät mitä ihmisiltä jää, perunoita, kastiketta ym. Niillä on tarjolla myös kissojen raksuja ja joskus (harvoin) ne saavat myös kaupan purkkiruokaa.

Yllättävää näissä kissoissa on, että ne kaikista ruoista eniten rakastavat kurkkua! Kaikki! Jos pöydällä on esim. kinkkupaketti, kalaa, maksamakkaraa ja kurkkua, kurkku on se, jonka ne ensimmäisenä varastavat ja oikein tappelevat! Samoin tomaattia ne rakastavat, ja raakaa kaalia! Yksi kissa menee jääkaappiin aina kun silmä välttää ja syö alahyllyllä kiinankaalia.

Täällä palstalla kuitenkin sanotaan, että kissan ruokavalion pitäisi olla lähes pelkästään lihaa tai kalaa, ja että kasviksia tai esim. riisiä ne eivät tarvitse.

Mitä te olette mieltä näistä kasvissyöjäkissoista?

Kissat ovat terveitä ja pitkäikäisiä (vähintään 15v.).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu