http://www.eok.fi/aitiopaikka20102005a.htm
3. Näettekö ulkopoliittisena ongelmana, että Suomi arvostelee muita maita ihmisoikeusloukkauksista, mutta EIT:n Suomessa toteamista ihmisoikeusloukkauksista kenellekään ei ole seurannut mitään rangaistusta, virkarikossyytettä tai muutakaan sanktiota?
Vastaus: Pankkikriisin ajan ratkaisut ovat esimerkki siitä, miten erinomaisesti laaditun perustuslakimme säätämät perusoikeudet eivät toteudu, jos löytyy poliittisesti tarkoituksenmukainen perustelu toimia niitä vastaan. Mikään maa ei voi toimia näin menettämättä olennaisen itsestään. Kuten filosofit ovat todenneet, kansakunnan suurin voima on se oikeudentaju siis oikeudenmukaisuus. Esimerkiksi von Wright on moittinut lainsäätäjiä siitä, että kansa ei hyväksy lakia, jos ei sitä ymmärrä. Suomessa käytetään tehokkaasti hallinnollista "kapulakieltä" valankäytön välineenä. Virkamiehet eivät perustele kansalaisille ymmärrettävästi päätöksiään, eikä oikeusvaltio ei voi toimia. Siksi tarvitaan perustalakituomioistuin, joka käsittelee riippumattomasti virkamiesten ja kansalaisten väliset virkasyytekysymykset ja muut vastaavat.
Suomi on todellakin unohtanut juurensa? Kansalasiin suhtaudutaan väheksyvästi. Hallinto toimii ylhäältä ohjatusti. Moitteen tai syytteen kohteena oleva viranomainen käsittelee itse omat asiansa. Kun eri sektorit kuitenkin toimivat tulosohjauksella ja autonomisesti, kansalainen on virkamiesten itseoikaisumallissa vain tuloksia pilaava "kiusanhenki", johon saatetaan jopa kohdistaa kollektiiviset vastatoimet. Suomen hallinto saattaa olla pienessä mittakaavassa samanlainen "pohjaton kaivo" kuin Etelä-Italian "surullisen kuuluisa" Mezzogiorno-ohjelma. Kuten akateemikko Paavo Haavikko on huomauttanut "Suomessa korruptio on rakennettu sisään järjestelmään". Kansalainen, joka oikeutetusti omassa asiassaan puuttuu tähän, on hallinnon yhteinen vihollinen.
Suomessa poliittiset puolueet ovat vuoden 1969 puoluelain myötä muuttuneet kansalaisjärjestöistä valtiollisen liikelaitoksen suuntaan. Puolueilla on puoluetuki, jota vielä erikseen korotettiin presidentinvaalien yhteydessä. Puolueet ovat käytännössä sopineet keskenään hallintoalojen reviirijaosta. Samalla tavalla poliittisen päätöksenteon vaikutettavissa olevat elinkeinosektori ovat puolueiden "läänittämiä". Pankkien "läänitys" johti 90-luvun alussa osaltaan kriisiin, kun pankkien vakavaraisuussäännöksiä ei haluttu poliittisista syistä korjata vastaamaan pankeille annettuja riskinottovaltuuksia. Kun korjaus sitten tehtiin EU-jäsenyyden edellyttämälle tasolle, pankkien riskinoton voitot olivat jo nostettu pankkien sisäpiirin toimesta ja tappiot jäivät näin ollen pankkien asiakkaille ja veronmaksajille.
Täysin vastaava tilanne on nykyisin kaikilla valtion yhtiöiden toimialoilla ja erityisesti asuntotuotannossa. Puolueet ovat myötävaikuttamassa korkeiden energian ja ylipäätänsä asumisen kustannuksiin ja nauttivat etuja "läänityksistään". Aikanaan vuorineuvos Armas Puolimatka sanoi puolijulkisesti, että hänellä on eräs menestyksen salaisuus. Kun kaikki muut puolueet lahjoivat vain yhden puolueen, hän lahjoi ne kaikki. Tuskin aika on paljoakaan tästä muuttunut, keinot varmaakin. Nyt puolueet voivat osallistua Fortumin optioiden tapaisiin sinällään laillisiin järjestelyihin. Edunsaajat ovat valtioyhtiön sisäpiiri ja sisäpiiritietojen saajat ja menettäjänä ovat kuluttajat.
Olen valmis käyttämään presidentille kuuluvaa valtaa, jotta Suomessa saataisiin voimaan virkamiesten vastuu Suomen kansalle siis demokraattisen vallan haltijoille eikä puolueille. Suomessa on syytä käydä keskustelua siitä, onko veronmaksajien maksama puoluetuki ja muu puolueiden "läänitys" johtanut siihen, että valta on siirtynyt äänestäjiltä puolueille, kun professori Veli Merikoski jo puoluelain säätämisen yhteydessä huomautti. Mikäli puoluevalta on todettavissa, silloin on syytä myös tarkkaan selvittää, mitkä kaikki kansalaisen kokemat epäoikeudenmukaisuudet selittyvät puoluevallan käytöllä. Suomessa tarvitaan perusteellinen oikeuspoliittisten tutkimusten sarja puoluevallan vääristymistä.
3. Näettekö ulkopoliittisena ongelmana, että Suomi arvostelee muita maita ihmisoikeusloukkauksista, mutta EIT:n Suomessa toteamista ihmisoikeusloukkauksista kenellekään ei ole seurannut mitään rangaistusta, virkarikossyytettä tai muutakaan sanktiota?
Vastaus: Pankkikriisin ajan ratkaisut ovat esimerkki siitä, miten erinomaisesti laaditun perustuslakimme säätämät perusoikeudet eivät toteudu, jos löytyy poliittisesti tarkoituksenmukainen perustelu toimia niitä vastaan. Mikään maa ei voi toimia näin menettämättä olennaisen itsestään. Kuten filosofit ovat todenneet, kansakunnan suurin voima on se oikeudentaju siis oikeudenmukaisuus. Esimerkiksi von Wright on moittinut lainsäätäjiä siitä, että kansa ei hyväksy lakia, jos ei sitä ymmärrä. Suomessa käytetään tehokkaasti hallinnollista "kapulakieltä" valankäytön välineenä. Virkamiehet eivät perustele kansalaisille ymmärrettävästi päätöksiään, eikä oikeusvaltio ei voi toimia. Siksi tarvitaan perustalakituomioistuin, joka käsittelee riippumattomasti virkamiesten ja kansalaisten väliset virkasyytekysymykset ja muut vastaavat.
Suomi on todellakin unohtanut juurensa? Kansalasiin suhtaudutaan väheksyvästi. Hallinto toimii ylhäältä ohjatusti. Moitteen tai syytteen kohteena oleva viranomainen käsittelee itse omat asiansa. Kun eri sektorit kuitenkin toimivat tulosohjauksella ja autonomisesti, kansalainen on virkamiesten itseoikaisumallissa vain tuloksia pilaava "kiusanhenki", johon saatetaan jopa kohdistaa kollektiiviset vastatoimet. Suomen hallinto saattaa olla pienessä mittakaavassa samanlainen "pohjaton kaivo" kuin Etelä-Italian "surullisen kuuluisa" Mezzogiorno-ohjelma. Kuten akateemikko Paavo Haavikko on huomauttanut "Suomessa korruptio on rakennettu sisään järjestelmään". Kansalainen, joka oikeutetusti omassa asiassaan puuttuu tähän, on hallinnon yhteinen vihollinen.
Suomessa poliittiset puolueet ovat vuoden 1969 puoluelain myötä muuttuneet kansalaisjärjestöistä valtiollisen liikelaitoksen suuntaan. Puolueilla on puoluetuki, jota vielä erikseen korotettiin presidentinvaalien yhteydessä. Puolueet ovat käytännössä sopineet keskenään hallintoalojen reviirijaosta. Samalla tavalla poliittisen päätöksenteon vaikutettavissa olevat elinkeinosektori ovat puolueiden "läänittämiä". Pankkien "läänitys" johti 90-luvun alussa osaltaan kriisiin, kun pankkien vakavaraisuussäännöksiä ei haluttu poliittisista syistä korjata vastaamaan pankeille annettuja riskinottovaltuuksia. Kun korjaus sitten tehtiin EU-jäsenyyden edellyttämälle tasolle, pankkien riskinoton voitot olivat jo nostettu pankkien sisäpiirin toimesta ja tappiot jäivät näin ollen pankkien asiakkaille ja veronmaksajille.
Täysin vastaava tilanne on nykyisin kaikilla valtion yhtiöiden toimialoilla ja erityisesti asuntotuotannossa. Puolueet ovat myötävaikuttamassa korkeiden energian ja ylipäätänsä asumisen kustannuksiin ja nauttivat etuja "läänityksistään". Aikanaan vuorineuvos Armas Puolimatka sanoi puolijulkisesti, että hänellä on eräs menestyksen salaisuus. Kun kaikki muut puolueet lahjoivat vain yhden puolueen, hän lahjoi ne kaikki. Tuskin aika on paljoakaan tästä muuttunut, keinot varmaakin. Nyt puolueet voivat osallistua Fortumin optioiden tapaisiin sinällään laillisiin järjestelyihin. Edunsaajat ovat valtioyhtiön sisäpiiri ja sisäpiiritietojen saajat ja menettäjänä ovat kuluttajat.
Olen valmis käyttämään presidentille kuuluvaa valtaa, jotta Suomessa saataisiin voimaan virkamiesten vastuu Suomen kansalle siis demokraattisen vallan haltijoille eikä puolueille. Suomessa on syytä käydä keskustelua siitä, onko veronmaksajien maksama puoluetuki ja muu puolueiden "läänitys" johtanut siihen, että valta on siirtynyt äänestäjiltä puolueille, kun professori Veli Merikoski jo puoluelain säätämisen yhteydessä huomautti. Mikäli puoluevalta on todettavissa, silloin on syytä myös tarkkaan selvittää, mitkä kaikki kansalaisen kokemat epäoikeudenmukaisuudet selittyvät puoluevallan käytöllä. Suomessa tarvitaan perusteellinen oikeuspoliittisten tutkimusten sarja puoluevallan vääristymistä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
>>>>>>>...........
Kolmanneksi: Ihmisoikeusaktivisti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen korvauksiin Suomessa.
Demokraattisen yhteiskunnan keskeisiä kulmakiviä on sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus ja jokaisen kansalaisen oikeus vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen. Myös siihen, mihin suuntaan virkamiesmoraali on kehittymässä. Nämä oikeudet on kirjattu maamme Perustuslakiin ja erityisen merkittäväksi nämä oikeudet ovat tulleet nyt kun Suomi on ratifioinut kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja EN:n jäsenmaana on riippuvainen myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksistä.
Eurooppalaisessa oikeuskäytännössä sananvapaus on viranomaiskritiikin perusta ja samaa todistaa myös maamme Rikoslain 24 luvun 9 §, missä säädetään, että viranomaisten virkatoimien arvostelu ei ole kunnianloukkausta ellei tämä selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää kohtuutena. Samoin mainitun lain 8 § säätää; ja joka näkyy myös Julkisen sanan neuvoston ratkaisuissa, että viranomaisten yksityisyyden suojaa voidaan julkisessa sanassa raottaa mikäli tällä on huomattava yhteiskunnallinen merkitys.
Näin siis säätävät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja näin säätää maamme lainsäädäntö, mutta arkitodellisuus on maassamme kokonaan toinen. Otan esimerkin:
Oli kaveri, joka rajussa liikenneonnettomuudessa menetti lopullisesti terveytensä. Neliraajahalvautuneena liikuntakyky oli heikko sekä vasemman keuhkon ruttaantumisen ja äänihuulihalvauksen seurauksena myös puhuminen hyvin vaikeaa. Nyt kun kaveri ei pystynyt mitenkään omia oikeuksiaan puolustamaan, hänestä tuli runsas kymmenen vuotta sitten ympäristön taholta puolustuskyvytön uhri, jonka ihmisarvoa, ihmisoikeuksia ja lopulta myös laillisia oikeuksia loukattiin niin yksityisten kuin paikallisten viranomaistenkin toimesta räikeällä tavalla. Vuosien ajan invalidi kävi voimallista taistelua omien oikeuksiensa puolesta ensin paikallisella tasolla ja sittemmin kaikki mahdolliset viranomaistahot läpi käyden aina eduskunnan oikeusasiamiestä, oikeuskanslerin virastoa ja sisäasiainministeriön poliisiosastoa myöten. Mutta turhaan ja niinpä invalidi joutui täysin lainsuojattomaan asemaan.
No. Invalidilla oli oma Pariisissa rekisteröity lehti, jota toimitti pyörätuolissa istuen ja omilla eläketuloillaan kustantaen. Nyt kun oli itse joutunut kokemaan ihmisten kielteiset asenteet ja tämän oikeusvaltion nurjan puolen, tuli invalidien, vanhusten ja vammaisten sekä muiden vähäosaisten oikeuksien puolustaminen keskeiseksi teemaksi lehtityössä, jossa tarkoituksessa hän kertoi havaintoesimerkkeinä omista kokemuksistaan niin yksityisten kuin eri viranomaistenkin taholta.
Lehtityössään invalidi toimi täysin sopusoinnussa maamme lainsäädännön sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa sekä huomioiden myös Julkisen sanan neuvoston sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset. Eli missään vaiheessa invalidi ei tiennyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.
Asiassa kävi kuitenkin niin, että eräs virkansa menettänyt paikallinen poliisi intoutui tehtailemaan lukuisia rikosilmoituksia ja vaati invalidilta 56.000 euroa (n. 330.000 Suomen markkaa) henkisistä kärsimyksistään. Osittain esitutkinnan suoritti paikallinen poliisi ja kun asianomistajana oli entinen poliisi, paikallinen syyttäjä nosti syytteen ja paikallinen tuomioistuin tuomitsi ihmisoikeuksia puolustaneen invalidin 7 kk ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan yli 32.000 euroa (noin 200.000 Suomen markkaa) korvauksia, joita nyt uhataan ulosmitata invalidin 740 euron kuukausieläkkeistä, vieläpä ilman lainvoimaista tuomiota ja oikeusministeri Johannes Koskisen hiljaisen hyväksymisen saattamana.
Eli tätä on arkitodellisuus tämän päivän Suomessa eikä poikkea enää millään tavalla Venäjän tilanteesta, missä kaikki viranomaisten toimintaa arvostelevat julkaisut vaiennetaan, päätoimittajia sullotaan vankiloihin ja ihmisoikeusaktivisteja mielisairaaloihin. Koomillista tässä on myös se, että Heidi Hautala kiinnitti viime keväänä vakavaa huomiota sananvapauden ja ihmisoikeuksien toteutumiseen Venäjällä, mutta ei ole tippaakaan kiinnostunut vastaaviin ongelmiin Suomessa vaikka näistä on häntä informoitu. Samoin presidenttiehdokas Timo Soini, Turkin EU-jäsenyyttä vastustaessaan, moittii Turkin ihmisoikeustilannetta, mutta on presidentti Tarja Halosen tavoin ummistanut silmänsä ja korvansa Suomessa tapahtuvilta ihmisoikeusrikkomuksilta. Todellisuus tämän päivän Suomesta on, ja jonka jopa sadat tuhannet kansalaiset ovat joutuneet omakohtaisesti kokemaan, että Suomi ei täytä nykyisellään EU-kriteereitä eikä ole mikään EN:n ihannejäsenmaa.....>>>>
http://www.aretalogia.com/kansakunta/avoin.kirje.html