Lähde: www.minaolen.fi
Minä-olen -lehti
Sokeriton, älä edes ajattele sitä!
Ennen joulua Ilta-lehdessä kerrottiin norjalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan mm. huippusuositun Coca-Cola Lightin makeutusaineena käytettävä aspartaami (E-951) on myrkky joka tuhoaa aivosoluja. Että se tekee pikkuhiljaa tyhmäksi. Tutkimuksen suorittaja, tutkija Elisabeth Hetle kertoo lopettaneensa kevytjuomien käytön kokonaan.
Norjan luonnontieteellisen ja teknisen yliopiston hyväksymän tutkimuksen mukaan erityisesti lapset ovat vaarassa, sillä aine vaikuttaa tuhoavasti juuri siihen osaan aivoista, jossa oppiminen tapahtuu.
Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi tutkimuksen julkistuksen jälkeen, että amerikkalaisissa tutkimuksessa todettiin jo viisi vuotta sitten aspartaamin ja aivokasvainten lisääntymisen yhteys, mutta rajoituksia ei olla saatu aikaan, vaan aspartaamin käyttö sen kuin yleistyy.
Edelleen Ilta-lehden mukaan Coca-Colan Pohjolan johtajan mielestä asiaa on vaikea uskoa todeksi, ja samoilla linjoilla on myös Suomen elintarvikeviraston ylitarkastaja Pirkko Kostamo.
Ohessa lisää väittämiä tuosta, tappavaksi hermomyrkyksi luonnehditusta nollakalorista.
Betty Martini USA:sta kertoo luennoinneensa maailman ympäristökonferenssissa aspartaamista, jota markkinoidaan muun muassa nimillä NutraSweet, Equal ja Spoonful. USA:ssa oli ollut multippeliskleroosin ja elimistön lupustaudin epidemia, eikä ollut tietoa siitä mikä myrkky niitä oli levittänyt. Betty ilmoitti olevansa paikalla luennoimassa juuri kyseisestä aiheesta. Seuraavassa pääkohtia hänen luennostaan:
- Kun aspartaamin lämpötila kohoaa yli 86 Fahrenheit-asteen (30°C), sen puualkoholi naamioituu formaldehydiksi ja sitten muurahaishapoksi, mikä vuorostaan aiheuttaa aineenvaihdunnallisen happomyrkytyksen (muurahaishappoa on tulimuurahaisen pistossa). Metanolimyrkytys muistuttaa multippeliskleroosia. Tämän vuoksi tehtiin vääriä multippeliskleroosi-diagnooseja. Multippeliskleroosi ei ole tappava tauti, mutta metanolimyrkytys sen sijaan on.
- Mitä tulee elimistön lupustautiin, se rehottaa lähes yhtä yleisenä kuin multippeliskleroosi ja vaivaa erityisesti Coca-Colan Lightin ja Kevyt-Pepsin juojia. Metanolimyrkytyksen uhrit juovat näitä juomia 3-4 tölkkiä päivässä, jotkut vielä enemmän. Kun uhri sairastuu aspartaamin laukaisemaan elimistön lupustautiin, hän ei yleensä tiedä, että siihen on syypää juuri aspartaami. Uhri jatkaa sen käyttöä joskus niinkin pitkään, että tauti muodostuu hengenvaaralliseksi.
- Kun saamme ihmiset vieroitetuksi aspartaamista, lupuksen oireet tavallisesti häviävät. Valitettavasti tätä tautia ei kuitenkaan voi parantaa. Toisaalta taas niiltä potilailta, joiden on diagnostisoitu sairastavan multippeliskleroosia (joka siis itse asiassa on metanolimyrkytystauti) useimmat oireet häviävät. Olemme nähneet tapauksia, joissa näkö jopa kuulokin on palautunut. Tämä koskee myös tinnitusta.
Aspartaamitauti?
Eräällä luennolla Betty Martini kirjoittaa kertoneensa: “Mikäli käytät aspartaamia (NutraSweet, Equal, Spoonful) ja kärsit fibromyalgia-oireista, kouristuksista, äkkinäisistä kivuista, jalkojen puutumisesta, krampeista, huimauksesta, päänsäryistä, tinnituksesta, nivelsäryistä, masennuksesta, ahdistuksesta, puhe- ja näköhäiriöistä tai muistikatkoista, sairastat todennäköisesti aspartaamitautia!” Bettyn mukaan yksi ja toinen yleisön joukosta hyppäsi pystyyn luennon aikana ja sanoi: “Minulla on juuri se! Voiko sen parantaa?”
- Se näytti olevan hyvin yleistä.
Betty kertoi edelleen, että erään luennon yhteydessä Ugandan lähettiläs kertoi heidän sokeriteollisuutensa käyttävän aspartaamia! Lähettiläs sanoi vielä, että erään tämän alan teollisuuspampun poika ei enää pystynyt kävelemään, mikä oli osaksi juuri tämän tuotteen syytä. Heillä on käsissään erittäin vakava ongelma.
- Eräs luennoitsija, tri Espisto, kertoi: "Vieraillessamme eräässä sairaskodissa siellä työskentelevä hoitaja kertoi, että kuudella hänen Coca-Cola Lightiä nauttivalla ystävällään oli todettu multippeliskleroosi. Tämä ei voi olla sattumaa."
- Kun aspartaami alunperin otettiin käyttöön makeuttajana sadassa erilaisessa tuotteessa, USA:n kongressi kuunteli asiantuntijoita. Sen jälkeen heitä kuunneltiin vielä kahteen otteeseen, mutta turhaan. Mitään ei olla tehty. Lääkkeitä ja kemiallisia tuotteita markkinoivilla painostusryhmillä on syvät taskut! Nykyään aspartaamia sisältäviä tuotteita on yli 5000, ja PATENTTI ON JO RAUENNUT!!
- Ensimmäisen asiantuntijaistunnon aikoihin ihmisiltä alkoi mennä näkö. Aspartaamin sisältämä metanoli naamioituu formaldehydiksi silmän verkkokalvolla. Formaldehydi kuuluu samaan myrkkyryhmään kuin syanidi ja arsenikki – KUOLETTAVIA MYRKKYJÄ!! Valitettavasti se tappaa hitaasti ja hiljaa, mutta tappaa silti ja aiheuttaa erilaisia hermostohäiriöitä.
- Aspartaami muuttaa aivokemiaa. Se on syynä moniin halvauskohtauksiin. Tämä myrkky muuttaa aivojen dopamiinitasoa. Voi vain kuvitella, mitä se tekee Parkinsonin tautia sairastaville potilaille. Se aiheuttaa myös syntymävaurioita. Ei siis ole minkäänlaista syytä nauttia tätä tuotetta.
Kevytjuoma ei ole dieettituote!
- Kongressin pöytäkirjassa luki: “Se saa ihmiset himoitsemaan hiilihydraatteja ja näin se lihottaa”. Diabetes-spesialisti ja aspartaamimyrkytyksen asiantuntija tohtori J.H. Roberts kertoi, että saatuaan potilaitaan vieroitetuksi aspartaamista, näiden paino laski kymmenkunta kiloa. Formaldehydi varastoituu rasvasoluihin, erityisesti lantion ja reisien alueelle.
- Erityisen vaarallista aspartaami on diabetesta sairastaville. Kaikki lääkärit tietävät mitä puualkoholi tekee diabeetikoille. Tiedämme lääkäreitä jotka uskovat potilaidensa sairastavan verkkokalvotautia (retinopathy), kun itse asiassa heidän sairautensa on aspartaamin aiheuttama. Aspartaami saa veren sokerin heittelehtimään ja se aiheuttaa monille shokkitilan. Valitettavasti monia on myös kuollut.
- Amerikan lääkäriliiton (The American College of Physicians) konferenssissa ihmiset kertoivat, että jotkut heidän sukulaisistaan olivat vaihtaneet sakariinin aspartaamituotteeseen ja päätyneet sen seurauksena shokkitilaan. Heidän lääkärinsä eivät pystyneet saamaan veren sokeria hallintaan, joten potilaat kärsivät ensin muistinmenetyksestä ja joutuivat sitten kooman ja kuolivat.
- Muistinmenetys johtuu siitä, että aspartaamihappo ja fenyylialaniini (phenylalanine) ovat hermomyrkkyjä ilman proteiinin muita aminohappoja. Ne ohittavat siksi aivojen veriesteen ja rappeuttavat aivosoluja. Tohtori Russell Blaylock, joka on huomattava neurokirurgi Jacksonissa, Mississippissä, sanoi: “Nämä ainesosat tappavat aivosoluja ja aiheuttavat näin erilaatuisia aivovaurioita.” Tri Russell on kirjoittanut teoksen EXCITOTOXINS: The Taste That Kills (Tappava maku).
- Tohtori Roberts on hänkin kirjoittanut kirjan nimeltä Defense Against Alzheimer’s Disease (Puolustautuminen Alzheimerin tautia vastaan). Hän kertoo kuinka aspartaamimyrkytys on yleistymässä Alzheimer-tapauksissa, ja näin todella on.
- Erään sairaskodin hoitaja kertoi, että hoitoon on tuotu vain noin 30 vuoden ikäisiä Alzheimerin tautia sairastavia potilaita.
- Tri Roberts tajusi mitä oli tapahtumassa, kun aspartaamia alettiin markkinoida. Hän sanoi: “Diabetes-potilailla ilmeni muistihäiriöitä, sekavuutta ja näön heikkenemistä.” Amerikan lääkäriliiton konferenssissa lääkärit myönsivät, etteivät tienneet asiasta. He olivat vain ihmetelleet halvausten yleisyyttä (aspartaamin fenyylialaniini madaltaa halvauskynnystä ja kuluttaa loppuun serotoniin, mikä taas aiheuttaa maanisdepressiivisyyttä, paniikkikohtauksia, raivotiloja ja väkivaltaa).
- Juuri ennen konferenssia Norjasta käsin tiedusteltiin tämän myrkyn mahdollista vastalääkettä, koska sielläkin on ilmennyt monenlaisia ongelmia. Tätä “myrkkyä” on nykyään saatavissa yli 90 maassa maailmassa. Onneksi konferenssiimme osallistui eri kansakunnista puhujia ja lähettiläitä, jotka lupasivat auttaa. Pyydämme sinuakin olemaan avuksi.
Betty Martini kertoo olevansa varma, että aspartaamin luoja MONSANTO on tietoinen tämän myrkyn vaarallisuudesta.
- Se kuitenkin rahoittaa Amerikan lääketieteellistä yhdistystä (American Medical Association), Amerikan ruokavalioyhdistystä (American Dietetic Association), kongressia ja Amerikan lääkäriliiton (American College of Physicians) konferenssia. Jopa New York Times on julkaissut artikkelin, missä kerrottiin Amerikan ruokavalioyhdistyksen saavan rahaa elintarviketeollisuudelta sen tuotteiden hyväksymiseen. Tämän vuoksi yhdistys ei ymmärrettävästi voi arvostella lisäaineita tai paljastaa yhteyttään Monsantoon.
Miten pahaksi asia on päässyt?
Betty kertoo että erästä äitiä pyydettiin lopettamaan antamasta NutraSweetilla makeutettuja tuotteita lapselleen.
- Lapsi sai kaatumatautikohtauksia päivittäin. Äiti soitti lääkärilleen, joka puolestaan soitti ruokavalioyhdistykselle (ADA), joka taas kehotti lääkäriä olemaan luopumatta näiden tuotteiden suosittelemisesta. Yritämme yhä saada äitiä vakuuttuneeksi siitä, että todellinen syyllinen kohtauksiin on aspartaami. Aina kun saamme jonkun ihmisen lopettamaan aspartaamin käytön, kohtaukset loppuvat. Jos lapsi kuolee, tiedät kyllä mikä sen aiheutti ja mitä meillä on vastassa.
- Aspartaamin aiheuttamia oireita on kirjattu 92, koomasta kuolemaan. Suurin osa oireista on hermostollisia, koska aspartaami tuhoaa hermostoa. Aspartaami on osittain syypää myös niin sanottuihin arvoituksellisiin “aavikkomyrsky” (Desert Storm) ongelmiin Kuwaitin kriisin jälkeen. Kirvely kielessä ja muutkin ongelmat (käsitellään 60 tapauksessa) saattavat olla suoraan aspartaamituotteiden käytön aiheuttamia oireita. Useita tuhansia autonlavallisia dieettijuomia toimitettiin aavikkomyrskyjoukoille (Desert Storm troops). (Muistathan, että kuumuus voi vapauttaa metanolin aspartaamista 30°C lämpötilassa.) Laivatut dieettijuomat makasivat auton lavoilla 50°C kuumuudessa Arabian auringon alla viikkokausia. Palveluksessa olevat miehet ja naiset joivat niitä kaiken päivää. Kaikki heidän oireensa viittaavat aspartaamimyrkytykseen.
- Tri Roberts sanoo: “Aspartaamin nauttiminen hedelmöityksen aikana voi aiheuttaa syntymävaurioita.”
- Lastenlääkäri ja perintötieteen professori tohtori Louis Elsas sanoi puhuessaan kongressille Emoryn yliopistossa: “Fenyylialaniini kiteytyy istukkaan aiheuttaen jälkeenjääneisyyttä.” Ensimmäisissä laboratoriotesteissä eläimet saivat aivokasvaimia, fenyylialaniini hajoaa DXP:ksi (eräs aivokasvainagentti). Kun tohtori Espisto oli pitämässä luentoa aspartaamista, eräs yleisön joukossa istuva neurokirurgi sanoi: “Kun aivokasvaimia on leikattu, niistä on löytynyt huomattavia määriä aspartaamia.”
- Vaikka FDA on jo vuosikausia hyväksynyt Stevian (joka on ruoka-aine, ei lisäaine, ja joka auttaa sokeriaineenvahdunnassa ja olisi näin ihanteellinen aine diabeetikoille) ravintolisäksi, se on nyt uskollisuudesta Monsantolle julistanut sen laittomaksi.
Jos tuoteselosteessa lukee SOKERITON – ÄLÄ EDES AJATTELE SITÄ!
Lopuksi Betty Martini kertoo Sanaattori Howard Hetzenbaum tekemästä lakialoitteesta, joka olisi varoittanut lapsia ja odottavia äitejä aspartaamin vaaroista. Tämän aloitteen johdosta olisi myös pantu toimeen väestötutkimuksia ilmenneistä ongelmista (halvauskohtaukset, aivokemian muutokset, hermostolliset muutokset ja käytöshäiriöt). Lääke- ja kemiallisia aineita markkinoivat painostusryhmät tekivät suunnitelman kuitenkin tyhjäksi ja päästivät näin valloilleen kuoleman ja sairauden koirat pahaa aavistamattoman yleisön keskuudessa. Tarvitsemmekin tutkimusapua yhä lisää kaikkialta maailmasta saadaksemme tuon salakavalan hermomyrkyn kielletyksi maailmanlaajuisesti, toteaa Betty vielä.
- Auta sinäkin siis meitä. Monia on varoitettava. Kerro heille näistä asioista.
Naisten syöpäkeskus (Women’s Cancer Resource Center)
Laurie Moser, apulaisjohtaja, 1815 East 41st Street,
Suite C Minneapolis, MN 55407-3425-1-800-908-8544 tai 612-729-049.
On tehtävä asioita, joita ei luule voivansa tehdä. (Eleanor Roosevelt)
TAPPAVA MAKEUTUSAINE
69
14657
Vastaukset
- hysteriaa
Monet nykyisistä aineista mitkä on sallittuja eivät pääsisi tänäpäivänä enää markkinoille. Aspartaami on tullut niin myöhään markkinoille että se on tutkittu monessa paikkaa ennen kuin sille annettiin myyntilupa. (vertaa esim. tupakka tappaa ym.) Järjenkäyttö ei ole kielettyä, annostusohjeita ei tule ylittää. Ylipäätänsä en ymmärrä "limpan" juontia kun aitoja mehuja on saatavilla. Lue asiasta elintarvikeviraston sivuilta sieltä saat puolueetonta tietoa. Viina(etanoli) on vastamyrkky metanolille isoissa annoksissa, pienistä pitoisuuksista ei ole mitään haittaa ihmiselle koska metanolista tulee muurahaishappoa.
- yks patu vaan
Sumen elitarvikevirasto kulkee amerikkalaisen vastaavan viraston talutusnuorassa.
Tuo jenkkivirasto hyväksyi aspartamin ilman että sen vaikutuksia olisi testattu. www.tiedotjulki.net "Onko aspartam harmiton makea" kertoo paljastavasti kuka hyväksyi ja että vastustus viraston sisällä vaiennettiin. Noilla sivuilla on muutakin mielenkiintoista - Arto A
Toi turvallisuusväite on niin roskaa kuin olla ja voi. On osoitettu jo, että aspartaami aiheuttaa aivosyöpää sekä alentaa älykkyysosamäärää.
- lääkisheppuli
Ei ole edes happi vaaratonta elimistölle. Kuten ei aspartaamikaan.
Voisit kyllä vähän miettiä misät tietosi otat. Minä olen -lehti kuuluu meinaan sen verran huuhaan kuninkuusluokkaan että tahtoisin kyllä kuulla aiheesta jostakin muusta lähteestä.
Ja metanoli on se joka metaboloituu formaldehydiksi, ja alkoholikin asetaldehydiksi. Tappelisitte mieluumin viinan kiroja vastaan, se meitä suomalaisia tappaa eikä aspartaami.- Molekyylibiologi
Tuota, jos kandi ottaisi itse selville ensin:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?db=PubMed&cmd=search&term=aspartame
Oletan etta tiedat mika on Medline. - Artikkeli
Molekyylibiologi kirjoitti:
Tuota, jos kandi ottaisi itse selville ensin:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?db=PubMed&cmd=search&term=aspartame
Oletan etta tiedat mika on Medline.Ymmärrän, että sokeri- ja elintarviketeollisuus ja kilpailevat makeuttajayritykset haluavat lietsoa tällaista virheellistä propagandaa.
Kannustan käyttämään makeuttamttomia juomia. Sokeri voi tehdä riippuvaiseksi siinä missä kofeiinikin. Hedelmät on hyvä välipala.
Medline:n artikkeli:
Jankovic SM. Med Pregl. 2003;56 Suppl 1:27-9.
INTRODUCTION: Artificial sweeteners are nowadays inevitable food additives, since they provide necessary food diversity to people suffering from diabetes. Aspartame is the most frequently used artificial sweetener ever and its safety profile is much better than that of saccharin or cyclamate. It received marketing approval in 1973, but only 3 months later aspartame was withdrawn because of allegations based on improperly designed experimental studies dealing with its carcinogen effects on rodent brain. However, extensive studies using the same model did not confirm such suspicions, and aspartame received a second marketing approval.
EPIDEMIOLOGICAL STUDIES: Almost two decades later an epidemiological study found a relationship between aspartame and an increased frequency of brain tumors in humans. However, this study included a short time span of observation, and it did not estimate actual intake of aspartame, which led to loss of validity. Later on no epidemiological studies found correlation between aspartame use and incidence of brain tumors in humans. Up to now the only safety concern about aspartame, which received valid scientific proofs, is pro-seizure action of its excessive intake. In patients with epilepsy, excessive intake of aspartame can decrease the threshold for seizures or prolong them once they appear. However, if the intake is not above the recommended level of 40 mg/kg b.w./day, aspartame is well tolerated even in this subpopulation.
CONCLUSION: Based on detailed analysis of published studies on safety of aspartame, it should not be restricted, but used in recommended amounts. - mites on?
"Ja metanoli on se joka metaboloituu formaldehydiksi, ja alkoholikin asetaldehydiksi."
Juuri niin. Kerro sitten onko formaldehydi terveellistä ihmiselle?
Voin sanoa ettei ole! - Näinkö
>Minä olen-lehti kuuluu meinaan sen verran huuhaa kuninkuusluokkaan että....
Minkä takia lääkisheppuli, on tullut pohdinnoissaan tällaiseen tulokseen?
Onko syynä se että kaikki lehden kirjoitukset eivät suoraan ihannoi, eikä mainosta lääkisheppulin toiveita, kuten esim. kirjoitus jonka otsikko oli jotain tällaista: Vain kuolleet lääkärit eivät valehtele? - vain on
Happi vain on välttämätöntä - aspartami turhaa, keinotekoista ja epäilyttävää
- vanhus hesasta
Näinkö kirjoitti:
>Minä olen-lehti kuuluu meinaan sen verran huuhaa kuninkuusluokkaan että....
Minkä takia lääkisheppuli, on tullut pohdinnoissaan tällaiseen tulokseen?
Onko syynä se että kaikki lehden kirjoitukset eivät suoraan ihannoi, eikä mainosta lääkisheppulin toiveita, kuten esim. kirjoitus jonka otsikko oli jotain tällaista: Vain kuolleet lääkärit eivät valehtele?Aina kun joku sivusto leimataan huu haaksi niin voi olla varma että sillä sivulla on asiaa. Kumma juttu että nuo leimaajat eivät yleensä edes tiedä mitä noilla huu haa sivustoilla käsitellään.
- Järkevä valinta
Artikkeli kirjoitti:
Ymmärrän, että sokeri- ja elintarviketeollisuus ja kilpailevat makeuttajayritykset haluavat lietsoa tällaista virheellistä propagandaa.
Kannustan käyttämään makeuttamttomia juomia. Sokeri voi tehdä riippuvaiseksi siinä missä kofeiinikin. Hedelmät on hyvä välipala.
Medline:n artikkeli:
Jankovic SM. Med Pregl. 2003;56 Suppl 1:27-9.
INTRODUCTION: Artificial sweeteners are nowadays inevitable food additives, since they provide necessary food diversity to people suffering from diabetes. Aspartame is the most frequently used artificial sweetener ever and its safety profile is much better than that of saccharin or cyclamate. It received marketing approval in 1973, but only 3 months later aspartame was withdrawn because of allegations based on improperly designed experimental studies dealing with its carcinogen effects on rodent brain. However, extensive studies using the same model did not confirm such suspicions, and aspartame received a second marketing approval.
EPIDEMIOLOGICAL STUDIES: Almost two decades later an epidemiological study found a relationship between aspartame and an increased frequency of brain tumors in humans. However, this study included a short time span of observation, and it did not estimate actual intake of aspartame, which led to loss of validity. Later on no epidemiological studies found correlation between aspartame use and incidence of brain tumors in humans. Up to now the only safety concern about aspartame, which received valid scientific proofs, is pro-seizure action of its excessive intake. In patients with epilepsy, excessive intake of aspartame can decrease the threshold for seizures or prolong them once they appear. However, if the intake is not above the recommended level of 40 mg/kg b.w./day, aspartame is well tolerated even in this subpopulation.
CONCLUSION: Based on detailed analysis of published studies on safety of aspartame, it should not be restricted, but used in recommended amounts.Aspartaami ja sen johdannaiset mm. asesulfaami K:
Information on Aspartame and Other Chemical Sweeteners:
Acesulfame K
Unfortunately, several potential problems associated with the use of acesulfame have been raised. They are based largely on animal studies since testing on humans remains limited. Labels for both prescription and nonprescription products must include the phenylalanine content. The major consideration in the use of aspartame in children is in patients with autosomal recessive phenylketonuria. Although heterozygotes do not appear to have clinically significant increases in phenylalanine after ingestion of even large amounts (equivalent to 24 12-oz cans of diet beverages), homozygotes with strict dietary restrictions should avoid aspartame. Children without dietary restrictions could safely ingest 10 mg/kg/d. [37-40]. Dietary consumption of aspartame is typically less than 5 mg/kg/d[41]; young children, however, could ingest considerably more. For example, a 2-year-old child weighing 12 kg consumes 17 mg/kg from drinking one 12-oz can of diet soda and one serving of a sweetened product (eg, cereal, pudding, gelatin, or frozen dessert).
Headache is the most common adverse side effect attributed to aspartame but is seldom confirmed by single-dose double-blind challenge. Up to 11% of patients with chronic migraine headaches reported headaches triggered by aspartame; however, a double-blind challenge with three doses of 10 mg/kg given every 2 hours triggered no more headaches than did placebos in patients with vascular headaches believed to be exacerbated by aspartame. A small, double-blind 4-week trial showed an increase in frequency of headaches after ingestion of 1200 mg/d, indicating that a longer challenge period may be necessary.
In anecdotal reports, aspartame has been linked to various neuropsychiatric disorders, including panic attacks, mood changes, visual hallucinations, manic episodes, and isolated dizziness. A small, double-blind crossover study of patients with major depression revealed a higher incidence of reactions in these patients compared with non-depressed volunteers after administration of 30 mg/kg for 7 days; symptoms included headache, nervousness, dizziness, memory impairment, nausea, temper outbursts, and depression. None of these conditions has been rigorously proven to be caused by aspartame, but carefully conducted double-blind challenges may be indicated in patients with histories that suggest aspartame as a cause. Patients with underlying mitral valve prolapse or affective disorders may be at increased risk for neuropsychiatric effects; several studies have shown that individuals without psychiatric or seizure disorders do not demonstrate these effects.
Seizures have been reported via passive surveillance data collected by the FDA and in a few case reports. A recent analysis of FDA reports showed 41 cases of re-challenge with a temporal relationship to aspartame consumption. Most seizures occurred in patients who had an acceptable dietary intake, except for a 16-year-old who ingested up to 57 mg/kg of aspartame. Aspartame is generally considered safe for children with epilepsy. One study found increased spike-wave discharges in children with untreated absence seizures after a high dose of aspartame and suggested that children with poorly controlled absence seizures avoid aspartame.
- olkoon vaan
Eräänä kauniina päivänä join 2 x 1,5 L Pepsi-Light juomaa, minkä jälkeen alkoi tärisyttämään kehoani niin, että sen tunsi.
Toistin tämän juomalla 2 x 1,5 L Pepsiä ilman aspartaamia, eikä seurauksena ollut samanlaista tärinää kehossani ollenkaan.- lääkitystä
jatka lääkitystä
- tietävät aspartamiinin haitat,
mutta eivät mahda mitään järkälemäiselle koneistolle, joka tuo milloin mitäkin haitallista tuotetta markkinoille. Ei olisi ensimmäistä kertaa, kun jenkkilästä lanseerataan joku tuote, joka hyvin tiedetään vaaralliseksi. Sitten kun vuosien jälkeen saadaan jokin aine kielletyksi länsimaissa, se markkinoidaan tietenkin kehitysmaihin.
Tuolla tasolla liike-elämässä ei ole minkäänlaista moraalinripettä, sitä on turha sinisilmäsuomalaisen kuvitellakaan.
- tuosta
oli juttua jo yli kymmenen vuotta sitten... Amerikkalaisia oli silloin tutkittu.
Esim. diabeetikot joutuvat välttämään sokeria. He ovat juoneet light-juomia jo vuosia Suomessa. Tunnetko yhtään oireita saanutta diabeetikoa? Minä tunnen useita, jotka ovat juoneet light-limuja vuosia, eikä heillä ole ollut ongelmia...
Kaikki mitä suuhusi pistät on myrkyllistä jossain muodossa. Oletko miettinyt esim. sitä, että syöt leivän mukana mm. koppakuoriaisia jne. Eivät kaikki eläimet ehdi puimurin edestä pois =)
Tässäkin siis pätee se kuuluisa lause: Liika on liikaa!!!! Kun syö ja juo terveellisti ja kohtuudella, niin ei pitäisi olla mitään hätää...- että maailma on rajusti muu...
melkein jokaikisessä syömässäsi ruuassa on pitkänpitkä lista lisäaineita. Tänään silmäilin huvikseni läpi Siwan tarjouskuvaston, jossa esitellyistä tarjouselintarvikkeista löysin tarkkaan ottaen kaksi (!!!!) joita ei ole kylvetetty lisäaineilla. Eli pakastetut herneet ja voipaketin.
Aivan hirveätä moskaa meille tarjotaan nykyisin ravinnoksi!!!Ei ihme että joka kolmas sairastuu syöpään!!!
Mutta pilattua ruokaa markkinoiva elintarviketeollisuus se vain hokee mantraansa: tutkittua, puhdasta ja terveellistä... ja sinisilmäsuomalaiset jankuttavat sitä samaa kuin kiltit lapset tai taulapää härät. - sinulla
että maailma on rajusti muu... kirjoitti:
melkein jokaikisessä syömässäsi ruuassa on pitkänpitkä lista lisäaineita. Tänään silmäilin huvikseni läpi Siwan tarjouskuvaston, jossa esitellyistä tarjouselintarvikkeista löysin tarkkaan ottaen kaksi (!!!!) joita ei ole kylvetetty lisäaineilla. Eli pakastetut herneet ja voipaketin.
Aivan hirveätä moskaa meille tarjotaan nykyisin ravinnoksi!!!Ei ihme että joka kolmas sairastuu syöpään!!!
Mutta pilattua ruokaa markkinoiva elintarviketeollisuus se vain hokee mantraansa: tutkittua, puhdasta ja terveellistä... ja sinisilmäsuomalaiset jankuttavat sitä samaa kuin kiltit lapset tai taulapää härät.ongelmia luetun ymmärtämisessä? Missä vaiheessa väitin ruoan olevan terveellistä? En missään!!!!!!!
Minä en vaan stressaa kaikista asioista.
Oletko muuten huomannut, että sinä aikana, kun olemme olleet olemassa on aina ollut jokin tauti, mikä tappaa ihmisiä? Sen verran tiedän myös, että mielellä on vahva vaikutus sairastumiseemme!!!!!
- jenkit
tietävät, mitä aspartaami tekee. Ettekö muista niitä kirjoitteluja Irak-sodan ajoilta, mitä kuumentunut light-juoma sai aikaan; myrkytysoireita.
- sinulta
syötkö Floran margariinia? Siinä saattaa olla bensiinistä jäämiä (laitteiden putsauksesta). Sipseissä on ties mitä, naudanliha ei varmaan ole turvallista vieläkään, linnut saattavat tartuttaa vaarallista tautia, kalaa ei saisi syödä liian paljoa, kiinankaalissa on muistaakseni nitriittiä (joten sekin pois ruokavaliosta).
Vihanneksissa saattaa olla vaikka mitä, metsästä kerätyissä marjoissa on jonkun verran Venäjältä tulleita aineita ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen... Näitä löytyy vielä paljon lisää! Jos aikoo pelätä, niin ei voi syödä/juoda mitään. - löytyy
sinulta kirjoitti:
syötkö Floran margariinia? Siinä saattaa olla bensiinistä jäämiä (laitteiden putsauksesta). Sipseissä on ties mitä, naudanliha ei varmaan ole turvallista vieläkään, linnut saattavat tartuttaa vaarallista tautia, kalaa ei saisi syödä liian paljoa, kiinankaalissa on muistaakseni nitriittiä (joten sekin pois ruokavaliosta).
Vihanneksissa saattaa olla vaikka mitä, metsästä kerätyissä marjoissa on jonkun verran Venäjältä tulleita aineita ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen... Näitä löytyy vielä paljon lisää! Jos aikoo pelätä, niin ei voi syödä/juoda mitään.Voin valmistuksessa käytetään syanidia. Puolukassa on yli sallitun määrän benzoehappoa. Vihreistä perunoista voit saada solaniinia. Ruskistetusta ruuasta saat karsinogeenejä. Appelsiinimehua jatkettiin joskus "amiineilla". Viljasta saat torjunta- ja korrenvahvennusaineita. Muovista liukenee vaarallisia muovinpehmennysaineita ruokiin. Silakasta saat supermyrkkyä. Sisäjärvien petokaloista elohopeaa. Elohopeaa hammaspaikoissa. Kuumennettaessa hiilihydraatteja muodostuu akryylamideja. Ulkolaisista vihanneksista ja marjoista voit saada suolistobakteereita, mahdollisesti myös suolistoloisia. Sienissä on myrkkyä jota jää ryöppäyksen jälkeenkin. Vanhoissa maaleissa paljon myrkkyjä. Autoista paljon myrkyllisiä päästöjä. Porkkanassa ja punajuuressa paljon nitraattia. Missä olemme turvassa.
- pelattu
löytyy kirjoitti:
Voin valmistuksessa käytetään syanidia. Puolukassa on yli sallitun määrän benzoehappoa. Vihreistä perunoista voit saada solaniinia. Ruskistetusta ruuasta saat karsinogeenejä. Appelsiinimehua jatkettiin joskus "amiineilla". Viljasta saat torjunta- ja korrenvahvennusaineita. Muovista liukenee vaarallisia muovinpehmennysaineita ruokiin. Silakasta saat supermyrkkyä. Sisäjärvien petokaloista elohopeaa. Elohopeaa hammaspaikoissa. Kuumennettaessa hiilihydraatteja muodostuu akryylamideja. Ulkolaisista vihanneksista ja marjoista voit saada suolistobakteereita, mahdollisesti myös suolistoloisia. Sienissä on myrkkyä jota jää ryöppäyksen jälkeenkin. Vanhoissa maaleissa paljon myrkkyjä. Autoista paljon myrkyllisiä päästöjä. Porkkanassa ja punajuuressa paljon nitraattia. Missä olemme turvassa.
Siis peli on jo pelattu, luonto hoitaa, jääkausi tulee ... ja sitten kaikki alusta, ni katotaan taas ... onnistusko tää hullu ihminen välttämään yhtään paremmin tätä kauheta ahneuden tautia, joka panee meidät tappamaan itsemme.
- Helsinki55
pelattu kirjoitti:
Siis peli on jo pelattu, luonto hoitaa, jääkausi tulee ... ja sitten kaikki alusta, ni katotaan taas ... onnistusko tää hullu ihminen välttämään yhtään paremmin tätä kauheta ahneuden tautia, joka panee meidät tappamaan itsemme.
Eurooppalaisessa syöpäalan lehdessä on äskettäin julkaistu hyvin tehty tutkimus, jossa rotille syötettiin koko niiden elämän ajan erilaisia pitoisuuksia aspartaami- makeutusainetta (Eur J Oncol vol. 10, 2005). Kontrolliryhmä sai muuten samaa ravintoa, mutta ei aspartaamia. Tohtori Morando Soffrittin tutkimusryhmä osoitti, että yleisesti makeutusaineena käytössä oleva aspartaami aiheuttaa rotille leukemiaa ja imusolmukekasvaimia pitoisuuksina, joille myös ihmiset voivat altistua. Tämä on ensimmäinen virallinen aspartaamitutkimus, jossa saatiin näin selkeitä tuloksia. Tutkimustulos vahvistaa aikaisempia tutkimushavaintoja, joissa on todettu, että aspartaamista syntyvät formaliinin hajoamistuotteet kehossa altistavat syövälle vaurioittamalla solujen DNA:ta. Myös aivokasvainten todettiin lisääntyvän, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuksen yhteenvedossa todettiin: koska aspartaami lisää rotilla ja hiirillä syöpäriskiä se saattaa aiheuttaa myös ihmisten syöpäriskin lisääntymistä, siksi toivomme, että aspartaamille määritellään mahdollisimman nopeasti uudet turvalliset käyttörajat sekä ruuassa että virvoitusjuomissa, erityisesti lasten suojelemiseksi.
- ollut
lyijymyrkytys??!!ei vaineskaan kielletty monissa maissa koko paska.
- Suoleton
Helsinki55 kirjoitti:

- muitakaan margariineja,
sinulta kirjoitti:
syötkö Floran margariinia? Siinä saattaa olla bensiinistä jäämiä (laitteiden putsauksesta). Sipseissä on ties mitä, naudanliha ei varmaan ole turvallista vieläkään, linnut saattavat tartuttaa vaarallista tautia, kalaa ei saisi syödä liian paljoa, kiinankaalissa on muistaakseni nitriittiä (joten sekin pois ruokavaliosta).
Vihanneksissa saattaa olla vaikka mitä, metsästä kerätyissä marjoissa on jonkun verran Venäjältä tulleita aineita ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen... Näitä löytyy vielä paljon lisää! Jos aikoo pelätä, niin ei voi syödä/juoda mitään.ei juolahtaisi mieleenkään syödä tuollaista pilattua , teollista rasvaa! Syön voita, ihoni kukoistaa ja voin hyvin.
Vanha hokema "jos pelkää ei voi syödä mitään" on täyttä potaskaa. Valveutunut kuluttaja ostaa ruokansa sieltä, missä se on luonnonmukaisesti tuotettua, tuoresta ja mahdollisimman puhdasta.
Suosii kotimaista lihaa, kalaa, kasviksia, lähiseudulla pienyrityksissä tuotettuja tuotteita.
Niissä piilee terveys ja elinvoima! Ei teollisessa bulkkiruuassa, jota rahdataan halki mannerten, markkinoidaan aggressiivisesti ja saadaan samaa hengetöntä, lisäaineilla täytettyä moskaa syömään niin Afrikan busmanni kuin Teuvo Tappinen Mellunmäestä.
Elintarviketeollisuus on nykyisin häikäilemätöntä massateollisuutta, jossa ei pätkääkään kiinnosta ruuan terveellisyys tai hyvä laatu. Ainut mikä kiinnostaa on että säilyvyys saadaan jatkumaan liki iänkaikkisuuteen (kannattavuuden a ja o),ja että kauppa käy mahdollisimman suurella volyymilla ja pienin valmistuskustannuksin.
Hyvä esimerkki täydellisesti pilatusta tuotteesta on valkoinen vehnäjauho, jota valkoiseksi kuolemaksi kutsutaan. Ensimmäisen kerran täydellsiestä kuorittua vehnäjauhoa valmistettiin Normandian maihinnousua varten,koska jauhojen piti säilyä hyvin kenttäolosuhteissa.
Vehnäjauho on riisuttu kaikesta elävästä aineksesta niin, ettei sitä toukka edes syö!!!
Mikä on ollut tarkoituskin, että vehnäjauhot säilyisivät kaupan hyllyllä. - Käytä
löytyy kirjoitti:
Voin valmistuksessa käytetään syanidia. Puolukassa on yli sallitun määrän benzoehappoa. Vihreistä perunoista voit saada solaniinia. Ruskistetusta ruuasta saat karsinogeenejä. Appelsiinimehua jatkettiin joskus "amiineilla". Viljasta saat torjunta- ja korrenvahvennusaineita. Muovista liukenee vaarallisia muovinpehmennysaineita ruokiin. Silakasta saat supermyrkkyä. Sisäjärvien petokaloista elohopeaa. Elohopeaa hammaspaikoissa. Kuumennettaessa hiilihydraatteja muodostuu akryylamideja. Ulkolaisista vihanneksista ja marjoista voit saada suolistobakteereita, mahdollisesti myös suolistoloisia. Sienissä on myrkkyä jota jää ryöppäyksen jälkeenkin. Vanhoissa maaleissa paljon myrkkyjä. Autoista paljon myrkyllisiä päästöjä. Porkkanassa ja punajuuressa paljon nitraattia. Missä olemme turvassa.
luomuvihanneksia niin säästyt nitraateilta!
- :.....:.....:.....:
muitakaan margariineja, kirjoitti:
ei juolahtaisi mieleenkään syödä tuollaista pilattua , teollista rasvaa! Syön voita, ihoni kukoistaa ja voin hyvin.
Vanha hokema "jos pelkää ei voi syödä mitään" on täyttä potaskaa. Valveutunut kuluttaja ostaa ruokansa sieltä, missä se on luonnonmukaisesti tuotettua, tuoresta ja mahdollisimman puhdasta.
Suosii kotimaista lihaa, kalaa, kasviksia, lähiseudulla pienyrityksissä tuotettuja tuotteita.
Niissä piilee terveys ja elinvoima! Ei teollisessa bulkkiruuassa, jota rahdataan halki mannerten, markkinoidaan aggressiivisesti ja saadaan samaa hengetöntä, lisäaineilla täytettyä moskaa syömään niin Afrikan busmanni kuin Teuvo Tappinen Mellunmäestä.
Elintarviketeollisuus on nykyisin häikäilemätöntä massateollisuutta, jossa ei pätkääkään kiinnosta ruuan terveellisyys tai hyvä laatu. Ainut mikä kiinnostaa on että säilyvyys saadaan jatkumaan liki iänkaikkisuuteen (kannattavuuden a ja o),ja että kauppa käy mahdollisimman suurella volyymilla ja pienin valmistuskustannuksin.
Hyvä esimerkki täydellisesti pilatusta tuotteesta on valkoinen vehnäjauho, jota valkoiseksi kuolemaksi kutsutaan. Ensimmäisen kerran täydellsiestä kuorittua vehnäjauhoa valmistettiin Normandian maihinnousua varten,koska jauhojen piti säilyä hyvin kenttäolosuhteissa.
Vehnäjauho on riisuttu kaikesta elävästä aineksesta niin, ettei sitä toukka edes syö!!!
Mikä on ollut tarkoituskin, että vehnäjauhot säilyisivät kaupan hyllyllä.Hmm... Kotimaista kalaa. Siitähän on ollut isot jutut, ettei sekään ole terveellistä suurina määrinä! Kirjoituksessasi on TODELLA MONTA AUKKOA!!!!
Selittäisitkö miksi mummuni eli hyväkuntoisena ja vanhaksi, vaikka hän joi mehua, joka tehtiin vanhanajan Mehumaijalla (siitä on väitetty irtoavan myrkkyjä)????? Entä maalla asuva mummuni, joka ei syönnyt mitään ylimääräistä, sairastui diabetekseen????? Sai maidot ja kananmunat omalta tilaltaan, lihat naapurista jne.
Ja tuolla ylempänä oli nitraatista... Jos se tulee apulannoista, niin miksi varoitetaan juuri kiinankaalin syömisestä????????
En ole missään vaiheessa väittänyt, että voi olisi huonoa... Luetun ymmärtäminen!!!! On sanottu, että kuohukerma, voi, sokeri jne. ovat kohtuulisesti käytettynä parempia, kuin kevyttuotteet. Niitä käytetään vähemmän rasvaisuutensa takia. - diabetestä tunteva
:.....:.....:.....: kirjoitti:
Hmm... Kotimaista kalaa. Siitähän on ollut isot jutut, ettei sekään ole terveellistä suurina määrinä! Kirjoituksessasi on TODELLA MONTA AUKKOA!!!!
Selittäisitkö miksi mummuni eli hyväkuntoisena ja vanhaksi, vaikka hän joi mehua, joka tehtiin vanhanajan Mehumaijalla (siitä on väitetty irtoavan myrkkyjä)????? Entä maalla asuva mummuni, joka ei syönnyt mitään ylimääräistä, sairastui diabetekseen????? Sai maidot ja kananmunat omalta tilaltaan, lihat naapurista jne.
Ja tuolla ylempänä oli nitraatista... Jos se tulee apulannoista, niin miksi varoitetaan juuri kiinankaalin syömisestä????????
En ole missään vaiheessa väittänyt, että voi olisi huonoa... Luetun ymmärtäminen!!!! On sanottu, että kuohukerma, voi, sokeri jne. ovat kohtuulisesti käytettynä parempia, kuin kevyttuotteet. Niitä käytetään vähemmän rasvaisuutensa takia."Entä maalla asuva mummuni, joka ei syönnyt mitään ylimääräistä, sairastui diabetekseen????? Sai maidot ja kananmunat omalta tilaltaan, lihat naapurista jne."
Oletko edes tietoinen, kumpaa diabetestyyppiä mummosi sairasti?
Tuolla tietoa eri D-tyypeistä:
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=34 - kovin tietäväinen
:.....:.....:.....: kirjoitti:
Hmm... Kotimaista kalaa. Siitähän on ollut isot jutut, ettei sekään ole terveellistä suurina määrinä! Kirjoituksessasi on TODELLA MONTA AUKKOA!!!!
Selittäisitkö miksi mummuni eli hyväkuntoisena ja vanhaksi, vaikka hän joi mehua, joka tehtiin vanhanajan Mehumaijalla (siitä on väitetty irtoavan myrkkyjä)????? Entä maalla asuva mummuni, joka ei syönnyt mitään ylimääräistä, sairastui diabetekseen????? Sai maidot ja kananmunat omalta tilaltaan, lihat naapurista jne.
Ja tuolla ylempänä oli nitraatista... Jos se tulee apulannoista, niin miksi varoitetaan juuri kiinankaalin syömisestä????????
En ole missään vaiheessa väittänyt, että voi olisi huonoa... Luetun ymmärtäminen!!!! On sanottu, että kuohukerma, voi, sokeri jne. ovat kohtuulisesti käytettynä parempia, kuin kevyttuotteet. Niitä käytetään vähemmän rasvaisuutensa takia."Ja tuolla ylempänä oli nitraatista... Jos se tulee apulannoista, niin miksi varoitetaan juuri kiinankaalin syömisestä????????"
Nitraatti on usein peräisin keinolannoitteista. Useimmat kasvit tarvitsevat sitä (eivät pysty ottamaan typpeää suoraan ilmasta ja saavat sen lannoitteiden nitraateista), mutta määrän mitoittaminen ei aina onnistu ja sitä saattaa kertyä joihinkin kasveihin hiukan tarpeellista suurempia määriä - ja lehtikasveihin kuten erilaiset salaatit sitä kertyy vielä enemmän.
Nitraateille vanhemmalla iällä allergiseksi tullut äitini ei enää voi syödä ollenkaan (lehti)salaatteja nitraattien vuoksi. - nitraattiherkkiä
:.....:.....:.....: kirjoitti:
Hmm... Kotimaista kalaa. Siitähän on ollut isot jutut, ettei sekään ole terveellistä suurina määrinä! Kirjoituksessasi on TODELLA MONTA AUKKOA!!!!
Selittäisitkö miksi mummuni eli hyväkuntoisena ja vanhaksi, vaikka hän joi mehua, joka tehtiin vanhanajan Mehumaijalla (siitä on väitetty irtoavan myrkkyjä)????? Entä maalla asuva mummuni, joka ei syönnyt mitään ylimääräistä, sairastui diabetekseen????? Sai maidot ja kananmunat omalta tilaltaan, lihat naapurista jne.
Ja tuolla ylempänä oli nitraatista... Jos se tulee apulannoista, niin miksi varoitetaan juuri kiinankaalin syömisestä????????
En ole missään vaiheessa väittänyt, että voi olisi huonoa... Luetun ymmärtäminen!!!! On sanottu, että kuohukerma, voi, sokeri jne. ovat kohtuulisesti käytettynä parempia, kuin kevyttuotteet. Niitä käytetään vähemmän rasvaisuutensa takia.erityisesti punajuuri, myös kiinankaalikin voi kuulua joukkoon. Kiinankaalia kasvaa ulkomailla pelloissa joita kastellaan epämääräisellä saastaisella vedellä. Liika teollinen typpilannoitus muuttuu kasveissa nitraatiksi, joka on haitallista terveydelle.
Luomutuotannossa, lannoittamalla kompostilla tasapaino säilyy ja kasvit eivät horvi liikaa nitraattia.
Mitä tulee sokeritautiseen mummoosi. Oliko pullan ja valkoisen leivän ystävä? Kyllä entisaikaisetkin ihmiset saattoi toiset käyttää aika runsaasti sokeria ja valkoista vehnäjauhoa ravinnossaan. Myös peruna kuuluu em:ien lisäksi nopeisiin hiilihdraatteihin, joiden runsas nauttiminen saattaa elimistön sokeritasapainot sekaisin.
Mitä tulee kotimaiseen kalaan, niin elohopea rikastuu vain petokaloihin. Esimerkiksi siikoja, särkiä ja muikkuja voi syödä vaikka kuorma-autolavallisen täysin huoletta, eikä järvikaloissa ole dioksiinijäämiä merikalojen tapaan.
Opiskele ravintobiologiaa, niin opit tietämään mitä syöt. Kun eläissään lasketaan nautittavan noin 100 000 ateriaa, ei todellakaan ole yhdentekevää mitä mahaansa mättää.
Miksi pidetään hyvin tärkeänä että tuotantoeläimet, esim. lypsylehmät syövät täysipainoista kivennäisillä höystettyä ravintoa, kun taas ihminen voi muka syödä mitä sattuu, ja se on aivan sama muka. - samalta kirjoittajalta
nitraattiherkkiä kirjoitti:
erityisesti punajuuri, myös kiinankaalikin voi kuulua joukkoon. Kiinankaalia kasvaa ulkomailla pelloissa joita kastellaan epämääräisellä saastaisella vedellä. Liika teollinen typpilannoitus muuttuu kasveissa nitraatiksi, joka on haitallista terveydelle.
Luomutuotannossa, lannoittamalla kompostilla tasapaino säilyy ja kasvit eivät horvi liikaa nitraattia.
Mitä tulee sokeritautiseen mummoosi. Oliko pullan ja valkoisen leivän ystävä? Kyllä entisaikaisetkin ihmiset saattoi toiset käyttää aika runsaasti sokeria ja valkoista vehnäjauhoa ravinnossaan. Myös peruna kuuluu em:ien lisäksi nopeisiin hiilihdraatteihin, joiden runsas nauttiminen saattaa elimistön sokeritasapainot sekaisin.
Mitä tulee kotimaiseen kalaan, niin elohopea rikastuu vain petokaloihin. Esimerkiksi siikoja, särkiä ja muikkuja voi syödä vaikka kuorma-autolavallisen täysin huoletta, eikä järvikaloissa ole dioksiinijäämiä merikalojen tapaan.
Opiskele ravintobiologiaa, niin opit tietämään mitä syöt. Kun eläissään lasketaan nautittavan noin 100 000 ateriaa, ei todellakaan ole yhdentekevää mitä mahaansa mättää.
Miksi pidetään hyvin tärkeänä että tuotantoeläimet, esim. lypsylehmät syövät täysipainoista kivennäisillä höystettyä ravintoa, kun taas ihminen voi muka syödä mitä sattuu, ja se on aivan sama muka."Täysipainoinen" on tietysti väärä sana paitsi siinä merkityksessä, että satsastaan ravintoon joka takaa mahdollisimman suuren tuloksen mahdollisimman lyhyessä ajassa. Lehmä siinä kärsii. Märehtijä, ruohonsyöjä pannaan syömään väkipakolla sikojen ruokaa eli viljaa. Syötetään joko viljaa tai erilaisia teollisia täysrehuja, joita voidaan eniten trimmatuille, äskettäin poikineille lypsikeille syöttää jopa 40 kg:n säkillinen päivässä!
Mistä elukkarukan maha menee sekaisin, ja paska lentää! Mutta sehän on pienempi murhe muhkeaan maitotiliin nähden.
Oma keskustelunaiheensa olisi miten tehotuotannossa rääkätään eläimiä. Siitä te kaupunkilaiset kanankoivenjärsijät tuskin tiedätte yhtään mitään!
Kun hirveässä, päätäsärkevässä ammoniakinkäryssä kerää päivittäistä annosta itsekseen kuolleita kanoja pois muiden tieltä, ei enää iske horinat onnellisista kanoista ja maalaismunista. - .............
diabetestä tunteva kirjoitti:
"Entä maalla asuva mummuni, joka ei syönnyt mitään ylimääräistä, sairastui diabetekseen????? Sai maidot ja kananmunat omalta tilaltaan, lihat naapurista jne."
Oletko edes tietoinen, kumpaa diabetestyyppiä mummosi sairasti?
Tuolla tietoa eri D-tyypeistä:
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=34Todellakin tiedän diabeteksesta!!!!!!!!!!! Nuoruusiän diabeteksessa on eri hoito, kun aikuisiän diabeteksessa. Haluatko, että kerron mitä eroa????? Voin kertoa katsomatta Diabetesliiton sivuja!
Mummollani oli aikuisiän diabetes eli esim. ruokavalio vaikuttaa, paino jne. Ei tarvitse välttämättä muuta hoito, kun ruokavalion muutos. Jos se ei riitä (tai ruokavalion rinnalle) tabletit. Mikäli joudutaan pistoshoitoon asti, ei siitä voi enää palautua ruokavalioon.
Avomiehelläni on nuoruusiän diabetes (AINA pistoshoito)... JOTEN ÄLÄ ALA EPÄILEMÄÄN diabetestietouttani!!!!!
Ps. Raskausdiabetes on sitten asia erikseen. - .........
............. kirjoitti:
Todellakin tiedän diabeteksesta!!!!!!!!!!! Nuoruusiän diabeteksessa on eri hoito, kun aikuisiän diabeteksessa. Haluatko, että kerron mitä eroa????? Voin kertoa katsomatta Diabetesliiton sivuja!
Mummollani oli aikuisiän diabetes eli esim. ruokavalio vaikuttaa, paino jne. Ei tarvitse välttämättä muuta hoito, kun ruokavalion muutos. Jos se ei riitä (tai ruokavalion rinnalle) tabletit. Mikäli joudutaan pistoshoitoon asti, ei siitä voi enää palautua ruokavalioon.
Avomiehelläni on nuoruusiän diabetes (AINA pistoshoito)... JOTEN ÄLÄ ALA EPÄILEMÄÄN diabetestietouttani!!!!!
Ps. Raskausdiabetes on sitten asia erikseen."Mikäli joudutaan pistoshoitoon asti, ei siitä voi enää palautua ruokavalioon." Kävi pieni virhe... Siis ei voi palautua pelkästään ruokavalioon (hoidossa). Vaan rinnalla on elämän loppuun asti (näillä näkymin) pistoshoito.
- kahden diabeetikon isä
"Lähde: www.minaolen.fi
Minä-olen -lehti"
Jo vain - kaikkein typerin huuhaa-lehti lähteenä, todella vakuuttavaa.
Meillä on kokemusta aspartaamia sisältävistä tuotteista reiluun kymmenen vuoden ajalta (toisella tyttärellä diabetes 10 v., toisella vuoden vähemmän). Koko ajan ovat käyttäneet aspartaamia sisältäviä tuotteita sekä aspartaamia sisältää makeutusainettatiettyjen ruokien makeuttamiseen. Mitään väitettyjä terveysvaikutuksia ei ole koskaan näkynyt.
Yleensäkin monien ruuan lisäaineiden (ja jopa suoranaisten ympäristömyrkkyjenkin) haitalliset vaikutukset ilmaantuvat vasta sellaisilla käyttömäärillä, joita ei normaalisti syövät ja juovat voi saada. Ei kukaan järkevä ihminen nauti esim. limuja useita litroja päivässä joka päivä.- tossavainen
Kyllä tuo tutkimus on julkaistu muuallakin kun tuollaisessa humpuukilehdessä. Aspartaamia epäiltiin syövän aiheuttajaksi ja lopetinpa light-limpparien ja Pirkka-makeutuspuristeiden käytön siihen.
- älä sitten...
tossavainen kirjoitti:
Kyllä tuo tutkimus on julkaistu muuallakin kun tuollaisessa humpuukilehdessä. Aspartaamia epäiltiin syövän aiheuttajaksi ja lopetinpa light-limpparien ja Pirkka-makeutuspuristeiden käytön siihen.
enää istu sohvalla, varo mattoja ja etenkin pussilakanoita. Varo pesuaineita, pese itsesi vain vedellä... Älä käytä mitään muovisia astioita (muovin pehmittimet!) jne...
No, ei kukaan tietysti pakota maketusaineita käyttämään, mutta jos syöpää saa pelätä, niin kyllä niitä normaaleita kulutustavaroita ja tuotteita joutuisi karsimaan suurimman osan pois. Ei muuta kuin savimajaan takaisin asumaan ja graniittia perseen alle. - miten vaan
mutta kaverin kolmesta lapsesta kukaan ei voi käyttää aspartaami tuotteita, kun ne villiintyy ihan silmiin pistävästi niin sanotusti hyppii seinille kuin itse kuvasi.
- mini-erkki
miten vaan kirjoitti:
mutta kaverin kolmesta lapsesta kukaan ei voi käyttää aspartaami tuotteita, kun ne villiintyy ihan silmiin pistävästi niin sanotusti hyppii seinille kuin itse kuvasi.
Oisko allergiaa? Jokaiselle ravinto- ja lisäaineelle on joku allerginen.
Jos jokin aine ei sovi muutamalle ihmiselle, ei se tarkoita, että se ei sopisi muille.
Aspartaamin säännöllisiä käyttäjiä on Suomessakin satoja tuhansia eikä heillä ole sen suhteen mitään ongelmia.
Arvaa, mitä oireita ja ongelmia aiheuttaa liiallinen sokerin käyttäminen? - pienestä pitäen
tuputettu täyteen sitä samaista aspartamiinia ja muita lisäaineita ja moskaruualla tauti aikaan saatu, kun noin huoleton on suhtautuminen.
- oli diabeetikko-
pienestä pitäen kirjoitti:
tuputettu täyteen sitä samaista aspartamiinia ja muita lisäaineita ja moskaruualla tauti aikaan saatu, kun noin huoleton on suhtautuminen.
lasten isälle tarkoitettu. Jos lapsi sairastaa noinkin hankalaa tautia, pitäisi suhtautua vähän varovammin kyllä kaikenlaisiin lisäaineisiin.
- diabetestä tunteva
pienestä pitäen kirjoitti:
tuputettu täyteen sitä samaista aspartamiinia ja muita lisäaineita ja moskaruualla tauti aikaan saatu, kun noin huoleton on suhtautuminen.
"tuputettu täyteen sitä samaista aspartamiinia ja muita lisäaineita ja moskaruualla tauti aikaan saatu, kun noin huoleton on suhtautuminen."
1-tyypin diabetes ei ole mikään roskaruuan seuraus kuten on se aikuis- eli 2-tyypin diabetes, jota lihavat aikuiset sairastavat. Tuolta saat tietoa eri diabetestyyppien eroista:
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=34
Ja siitä aspartaamista: Itse asiassa aspartaamin haitalliset määrät ovat niin suuria, että sellaisia määriä ei saa kukaan normaalia ruokavaliota noudattava. - kahden diabeetikon isä
pienestä pitäen kirjoitti:
tuputettu täyteen sitä samaista aspartamiinia ja muita lisäaineita ja moskaruualla tauti aikaan saatu, kun noin huoleton on suhtautuminen.
"tuputettu täyteen sitä samaista aspartamiinia ja muita lisäaineita ja moskaruualla tauti aikaan saatu, kun noin huoleton on suhtautuminen"
No eipä ole. He käyttävät aspartaamia sisältäviä tuotteita, niin etteivät he saa murto-osaakaan niistä suositellusita maksimimääristä. Muitakaan lisäaineita ei meidän perheessämme juurikaan kukaan saa, sillä emme harrasta valmiseineksien syömistä.
Eivätkä nämä ole enää mitään tenevia, kun vanhempi heistä on jo 20-vuotias ja toinen 17 v.
Tuhannet diabeetikot (Suomessa, ja miljoonat maailmalla) ovat käyttäneet - kohtuullisesti - aspartaamituotteita jo vuosikymmeniä, mutta eipä ole esille tullut niitä kohu"tutkimuksissa" ja huuhaa-lehtien uutisissa väitettyjä sairauksia. Sen sijaan liiallisen sokerinkäytön seuraukset ovat hyvinkin selvillä.
Ja sitten lisäksi: roskaruualla - jota meidän perheessämme ei syödä kuin muutma kerta vuodessa - saa 2-tyypin diabeteksen. 1-tyyppi ei ole sen seuraus.
Mistä sinä oikein kuvittelet tietäväsi, miten joku perhe elää ja syö? Hanki enemmän todellista (ei huuhaa-lehtien ja -nettisivujen) tietoa ja jätä pois fanaattisuus! - kahden diabeetikon isä
tossavainen kirjoitti:
Kyllä tuo tutkimus on julkaistu muuallakin kun tuollaisessa humpuukilehdessä. Aspartaamia epäiltiin syövän aiheuttajaksi ja lopetinpa light-limpparien ja Pirkka-makeutuspuristeiden käytön siihen.
"Kyllä tuo tutkimus on julkaistu muuallakin kun tuollaisessa humpuukilehdessä. Aspartaamia epäiltiin syövän aiheuttajaksi ja lopetinpa light-limpparien ja Pirkka-makeutuspuristeiden käytön siihen."
Epäily on eri asia kuin näytöt. Mitään näyttöä, että normaalilla nauttimismäärillä saisi mitään sairauksia, ei ole olemassa.
Nekin määrät, joiden on _epäilty_ aiheuttavan suyöpää, ovat sellaisia, ettei niitä voi saada esim. limuista halkaisematta sitä ennen vatsaansa. Kyllä se sokeri - jota yhdessä 1,5 l limupullossa on 50 sokeripalan verran - on edelleenkin suurempi sairauksien aiheuttaja. Sen avulla voi hankkia mm. 2-tyypin (aikuistyypin) diabeteksen.
Näyttää siltä, että aspartaamia pelkääviltä ja sitä vastaan kiihkoilevilta puuttuu täydellisesti suhteellisuudentaju. Ette pysty suhteuttamaan erilaisia riskejä toisiinsa ja sitten valitsette suuremman riskin. - tollonbongaaja
pienestä pitäen kirjoitti:
tuputettu täyteen sitä samaista aspartamiinia ja muita lisäaineita ja moskaruualla tauti aikaan saatu, kun noin huoleton on suhtautuminen.
...tollo, tietää mitään lasten diabeteksesta. Silti täytyy "aukoa suutaan" täällä netissä!
- täysin tuntematon
diabetestä tunteva kirjoitti:
"tuputettu täyteen sitä samaista aspartamiinia ja muita lisäaineita ja moskaruualla tauti aikaan saatu, kun noin huoleton on suhtautuminen."
1-tyypin diabetes ei ole mikään roskaruuan seuraus kuten on se aikuis- eli 2-tyypin diabetes, jota lihavat aikuiset sairastavat. Tuolta saat tietoa eri diabetestyyppien eroista:
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=34
Ja siitä aspartaamista: Itse asiassa aspartaamin haitalliset määrät ovat niin suuria, että sellaisia määriä ei saa kukaan normaalia ruokavaliota noudattava.ennen tätä vuosisataa ja erityisesti sodanjälkeistä aikaa jolloin moskaruuan maailmanvalloitus alkoi.
Ykköstyypin diabetes johtunee osaltaan perinnöllisistä tekijöistä, mutta mikä saa taudin altistumaan on liiat nopeat hiilihydraatit ravinnossa, jotka saavat insuliinisuhteet sekaisin, näin sanovat monet tiedemiehet.
Mitä paskaa pienille lapsillekin syötetään ruokana: kammomakeita,lisäaineilla hölvättyjä muroja, pitsoja, kokakolaa, karkkia, sipsiä jne ja sama taas uudestaan, ainoa lisäaineeton ruoka kenties on maito, jos lapsi sitä enää suostuu juomaan. Onko ihme jos sairastuu?????? - lammas laumassaan,
tollonbongaaja kirjoitti:
...tollo, tietää mitään lasten diabeteksesta. Silti täytyy "aukoa suutaan" täällä netissä!
joka sitkeästi uskoo mitä sen hetkinen auktoriteetti sanoo, eikä ajattele omilla aivoillaan.
Juuri teidänlaistenne laumaeläinten varassa kukoistaa niin elintarvike- kuin lääketeollisuus, muusta teollisuudesta puhumattakaan.
Kun aspartamiini on vaaratonta (väittäähän jenkkilän sedät niin) sitä sopii syödä vaikka loppuelämä, ja siinä samassa ne menevät muutkin lisäaineet (onhan ne "tutkittu", niin....) - syödä ollenkaan?
kahden diabeetikon isä kirjoitti:
"Kyllä tuo tutkimus on julkaistu muuallakin kun tuollaisessa humpuukilehdessä. Aspartaamia epäiltiin syövän aiheuttajaksi ja lopetinpa light-limpparien ja Pirkka-makeutuspuristeiden käytön siihen."
Epäily on eri asia kuin näytöt. Mitään näyttöä, että normaalilla nauttimismäärillä saisi mitään sairauksia, ei ole olemassa.
Nekin määrät, joiden on _epäilty_ aiheuttavan suyöpää, ovat sellaisia, ettei niitä voi saada esim. limuista halkaisematta sitä ennen vatsaansa. Kyllä se sokeri - jota yhdessä 1,5 l limupullossa on 50 sokeripalan verran - on edelleenkin suurempi sairauksien aiheuttaja. Sen avulla voi hankkia mm. 2-tyypin (aikuistyypin) diabeteksen.
Näyttää siltä, että aspartaamia pelkääviltä ja sitä vastaan kiihkoilevilta puuttuu täydellisesti suhteellisuudentaju. Ette pysty suhteuttamaan erilaisia riskejä toisiinsa ja sitten valitsette suuremman riskin.Vuosituhansien ajan on ihmisillä ollut ainoina sokerin lähteinään hunaja, mesi sekä fruktoosia sisältävät hedelmät ja marjat.
Hyvin ovat pärjänneet. Sokerimieltymyksestä voi pikku hiljaa opetella pois. Itse en käytä enää teessä tai kahvissa sokeria, karkinsyönti on jäänyt satunnaisiin suklaalevyihin ja ksylitolipurkkaan, limsoja en suostu juomaan ollenkaan ja marjapuuroon laitan entistä vähemmän sokeria.
Sikamakeutettujen marjajugurttien tilalla voi aina valita maustamatonta jugurttia ja nauttia marjojen kanssa jne. jne.
Pullat, kakut vege käytänössä kokonaan, ehkä jouluksi leivon jotain piparkakkuja ja hedelmäkakun. Jo näillä eväin sain sokerinkulutuksen reippaasti pienenemään.
Aion myös siirtyä ns. intiaanisokeriin, joka on vähän terveellisempi, käsittelemättömämpi sokerinmuoto, mutta en sen takia lisätä käyttöä. - todisteiden vaatija
täysin tuntematon kirjoitti:
ennen tätä vuosisataa ja erityisesti sodanjälkeistä aikaa jolloin moskaruuan maailmanvalloitus alkoi.
Ykköstyypin diabetes johtunee osaltaan perinnöllisistä tekijöistä, mutta mikä saa taudin altistumaan on liiat nopeat hiilihydraatit ravinnossa, jotka saavat insuliinisuhteet sekaisin, näin sanovat monet tiedemiehet.
Mitä paskaa pienille lapsillekin syötetään ruokana: kammomakeita,lisäaineilla hölvättyjä muroja, pitsoja, kokakolaa, karkkia, sipsiä jne ja sama taas uudestaan, ainoa lisäaineeton ruoka kenties on maito, jos lapsi sitä enää suostuu juomaan. Onko ihme jos sairastuu??????"mutta mikä saa taudin altistumaan on liiat nopeat hiilihydraatit ravinnossa, jotka saavat insuliinisuhteet sekaisin, näin sanovat monet tiedemiehet."
Yhdessäkään 1-tyypin syitä kosekvissa kirjoituksissa en ole tuollaista syytä sille nähnyt. Siispä saat todistaa väitteesi!
Edelleenkin tuo pysyy vain yhtenä 2-tyypin aiheuttajista. - kahden diabeetikon isä
syödä ollenkaan? kirjoitti:
Vuosituhansien ajan on ihmisillä ollut ainoina sokerin lähteinään hunaja, mesi sekä fruktoosia sisältävät hedelmät ja marjat.
Hyvin ovat pärjänneet. Sokerimieltymyksestä voi pikku hiljaa opetella pois. Itse en käytä enää teessä tai kahvissa sokeria, karkinsyönti on jäänyt satunnaisiin suklaalevyihin ja ksylitolipurkkaan, limsoja en suostu juomaan ollenkaan ja marjapuuroon laitan entistä vähemmän sokeria.
Sikamakeutettujen marjajugurttien tilalla voi aina valita maustamatonta jugurttia ja nauttia marjojen kanssa jne. jne.
Pullat, kakut vege käytänössä kokonaan, ehkä jouluksi leivon jotain piparkakkuja ja hedelmäkakun. Jo näillä eväin sain sokerinkulutuksen reippaasti pienenemään.
Aion myös siirtyä ns. intiaanisokeriin, joka on vähän terveellisempi, käsittelemättömämpi sokerinmuoto, mutta en sen takia lisätä käyttöä."Vuosituhansien ajan on ihmisillä ollut ainoina sokerin lähteinään hunaja, mesi sekä fruktoosia sisältävät hedelmät ja marjat.
Hyvin ovat pärjänneet. Sokerimieltymyksestä voi pikku hiljaa opetella pois. Itse en käytä enää teessä tai kahvissa sokeria, karkinsyönti on jäänyt satunnaisiin suklaalevyihin ja ksylitolipurkkaan, limsoja en suostu juomaan ollenkaan ja marjapuuroon laitan entistä vähemmän sokeria."
Hunajassa on yli 90% sokeria, fruktoosi on sokeria - tosin hieman hitaammin imeytyvää kuin ns. valkoinen sokeri. Marjoissa on suuret määrät sokeria ilman lisämakeutustakin.
Ihmisellä on luontainen, vuosimiljoonien aikana syntynyt makeanhimo. Sen tyydyttämien silloin tällöin kohtuullisina annoksia ei ole mitenkään luonnotonta ja tuomittavaa - muiden kuin askeetikkojen ja purittanien mielestä. Ei sen tarvitse tapahtua aina hedelmää syömällä, voi sen tehdä myös juomalla lasillisen limua. Limulasillisen (light) aspartaamimäärä on hyvin kaukana niistä määristä, joilla on haitallisia vaikutuksia - sen sijaan varsinkin diabeetikolle sokerillisen limun nauttiminen tietää turhaa ylimääräistä insuliinin ottoa eikä tuollainen ylimääräinen sokerin nauttiminen ole kovin terveellistä ja tarpeellista.
Meidän perheessämme yleensäkin ja diabeetikkojemme kohdalla erityisesti ei makeita syötäviä ja juotavia nautita kovinkaan paljon - sopisimme esikuvaksi suurimmalle osalle suomalaisista elintapojemme osalta. Ei meillä imelällä mässätty edes ennen nuortemme diabetesta. Sen vähän makeuden osittainen korvaaminen aspartaamilla ei varmasti aiheuta mitään terveydellisiä ongelmia, kun aspartaamiallergiaakaan ei ole ilmennyt. Sen tajuaa jokainen, joka vähänkään on tutustunut aspartaamia koskeviin, vakavasti otettaviin tutkimustuloksiin ja niiden pohjalta suositeltuihin suositeltuihin maksimimääriin - ja jolla on suhteellisuudentajua.
"Sikamakeutettujen marjajugurttien tilalla voi aina valita maustamatonta jugurttia ja nauttia marjojen kanssa jne. jne."
Meillä jugurteista käytetään pääasiassa maustamatonta ja lähes rasvatonta jugurttia - jo parinkymmenen vuoden ajan pakastimemme on kesäisin täytetty metsä- ja puutarhamarjoilla. Erityisesti ns. rasvattomien jugurttien käyttöä kannattaa rajoittaa, sillä niissä on karmeat määrät turhaa sokeria. Sen makeannälän voi tyydyttää vähäsokerisemmakin, mutta silti makealla välipalalla. - hahhahhaaaa
lammas laumassaan, kirjoitti:
joka sitkeästi uskoo mitä sen hetkinen auktoriteetti sanoo, eikä ajattele omilla aivoillaan.
Juuri teidänlaistenne laumaeläinten varassa kukoistaa niin elintarvike- kuin lääketeollisuus, muusta teollisuudesta puhumattakaan.
Kun aspartamiini on vaaratonta (väittäähän jenkkilän sedät niin) sitä sopii syödä vaikka loppuelämä, ja siinä samassa ne menevät muutkin lisäaineet (onhan ne "tutkittu", niin....)"joka sitkeästi uskoo mitä sen hetkinen auktoriteetti sanoo, eikä ajattele omilla aivoillaan.
Juuri teidänlaistenne laumaeläinten varassa kukoistaa niin elintarvike- kuin lääketeollisuus, muusta teollisuudesta puhumattakaan"
......ennemmin uskoa tutkimatonta homeopatiatasoa olevaa mututietoa! hahahhaaaa... - diabetesta tunteva
täysin tuntematon kirjoitti:
ennen tätä vuosisataa ja erityisesti sodanjälkeistä aikaa jolloin moskaruuan maailmanvalloitus alkoi.
Ykköstyypin diabetes johtunee osaltaan perinnöllisistä tekijöistä, mutta mikä saa taudin altistumaan on liiat nopeat hiilihydraatit ravinnossa, jotka saavat insuliinisuhteet sekaisin, näin sanovat monet tiedemiehet.
Mitä paskaa pienille lapsillekin syötetään ruokana: kammomakeita,lisäaineilla hölvättyjä muroja, pitsoja, kokakolaa, karkkia, sipsiä jne ja sama taas uudestaan, ainoa lisäaineeton ruoka kenties on maito, jos lapsi sitä enää suostuu juomaan. Onko ihme jos sairastuu??????"Ykköstyypin diabetes johtunee osaltaan perinnöllisistä tekijöistä, mutta mikä saa taudin altistumaan on liiat nopeat hiilihydraatit ravinnossa, jotka saavat insuliinisuhteet sekaisin, näin sanovat monet tiedemiehet."
Olet väärässä. Ykköstyypin diabetes kehittyy autoimmuunisairauden seuruksena, jolle taas voi olla monia aiheuttajia virusinfektioista alkaen. Ravinnon hiilihydraattien ei ole missään tutkimuskessa todettu aiheuttavan tätä autoimmuunisairautta.
Sen sijaan liiallisten - ja liian nopeasti imeytyvien - hiilihydraattimäärien on todettu heikentävän elimistön insullinvastetta, jonka seurauksena tulee 2-tyypin diabetes.
"ennen tätä vuosisataa ja erityisesti sodanjälkeistä aikaa jolloin moskaruuan maailmanvalloitus alkoi."
Minun ymmärtääkseni "moskaruuan maailmanvalloitus" alkoi jo vuosikymmeniä sitten eli viime vuosisadalla (eikä vasta viimesten viiden vuoden aikana tällä vuosisadalla). Sen seurauksena juuri 2-tyypin diabtes on yleistynyt kaikkialla maailmassa ns. elintason kasvun myötä. - mieltä olet,
lammas laumassaan, kirjoitti:
joka sitkeästi uskoo mitä sen hetkinen auktoriteetti sanoo, eikä ajattele omilla aivoillaan.
Juuri teidänlaistenne laumaeläinten varassa kukoistaa niin elintarvike- kuin lääketeollisuus, muusta teollisuudesta puhumattakaan.
Kun aspartamiini on vaaratonta (väittäähän jenkkilän sedät niin) sitä sopii syödä vaikka loppuelämä, ja siinä samassa ne menevät muutkin lisäaineet (onhan ne "tutkittu", niin....)että ei ajateltaisi omilla aivoilla?? Hmm... millä sitten? En esim. itse käytä tietyn yrityksen tuotteita ollenkaan, vaikka niitä mainostetaan jatkuvasti telkussa...
Sinähän tässä näytät olevan "aivopesty", kun olet lukenut täällä, että aspartaami (tai muut lisäaineet) olisi vaaratonta. En ole itse nähnyt sellaista tekstiä!! - allerginen2
mini-erkki kirjoitti:
Oisko allergiaa? Jokaiselle ravinto- ja lisäaineelle on joku allerginen.
Jos jokin aine ei sovi muutamalle ihmiselle, ei se tarkoita, että se ei sopisi muille.
Aspartaamin säännöllisiä käyttäjiä on Suomessakin satoja tuhansia eikä heillä ole sen suhteen mitään ongelmia.
Arvaa, mitä oireita ja ongelmia aiheuttaa liiallinen sokerin käyttäminen?Väärin. Makeutusaineet todella aiheuttavat ongelmia, näin myös allergikoille. Saaneeni käsityksen mukaan fenyylialaniinin (eli asesulfaami K)allergia on oikeammin intoleranssi, eli allergisen elimistöstä puuttuvat sulattamiseen tarvittavat entsyymit.
Jos syön yhdenkin purkanpalan, tulee kieleeni välittömästi kipeä rakko. Jos vahingossa juon light mehua tai syön sokeroimatonta marjakiisseliä (eli salakavalasti arkipäiväisiä ruokia), saan älyttömät vatsakivut. Makeutusaineet aiheuttavat myös ihottumaa.
Ja kun kerran eläimilläkin ilmestyy kasvaimia, miksi on niin vaikea käsittää, ettei tämä kemikaali todellakaan kuulu ihmisen ruokavalioon? - päätöksiä
allerginen2 kirjoitti:
Väärin. Makeutusaineet todella aiheuttavat ongelmia, näin myös allergikoille. Saaneeni käsityksen mukaan fenyylialaniinin (eli asesulfaami K)allergia on oikeammin intoleranssi, eli allergisen elimistöstä puuttuvat sulattamiseen tarvittavat entsyymit.
Jos syön yhdenkin purkanpalan, tulee kieleeni välittömästi kipeä rakko. Jos vahingossa juon light mehua tai syön sokeroimatonta marjakiisseliä (eli salakavalasti arkipäiväisiä ruokia), saan älyttömät vatsakivut. Makeutusaineet aiheuttavat myös ihottumaa.
Ja kun kerran eläimilläkin ilmestyy kasvaimia, miksi on niin vaikea käsittää, ettei tämä kemikaali todellakaan kuulu ihmisen ruokavalioon?Oikeaa tietoa:
Kevytjuomat makeutetaan usein asesulfaami K:lla ja aspartaamille. Asesulfaami K on täysin energiaton makeutusaine. Aspartaami rakentuu kahdesta aminohaposta, fenylalaniinista ja asparagiinihaposta, joita on monissa päivittäiseen ravintoomme kuuluvissa proteiineissa. Tämä makeutusaine ei ole täysin energiaton, mutta korkean makeutusasteensa vuoksi sitä käytetään niin pieniä määriä, että sen tuoma energiamäärä on merkityksetön. Eli käytännössä kevytvirvoitusjuomat ovat lähes energiattomia.
Elintarvikevirastossa on jo vuosia tehty lisäaineiden saantitutkimuksia. Yleisesti ottaen riskirajan ylittäviä on suomalaisessa aikuisväestössä hyvin pieni määrä. Nämä on tyypillisesti henkilöitä, joilla on yhden tuotteen runsas päivittäinen käyttö. Parhaiten ja turvallisesti ravintoaineiden saannin takaa monipuolinen, vaihteleva ja kohtuullinen ruokavalio. Jos olet sitä mieltä ettei joku tuote sovi sinulle ei se merkitse ettei se sovi muille. (Oliko määrä jotain, puolien ruumillistenvaivojen syynä on henkisetvaivat.)
- asiasta tosi uskottavan
"Eräällä luennolla Betty Martini kirjoittaa kertoneensa: “Mikäli käytät aspartaamia (NutraSweet, Equal, Spoonful) ja kärsit fibromyalgia-oireista, kouristuksista, äkkinäisistä kivuista, jalkojen puutumisesta, krampeista, huimauksesta, päänsäryistä, tinnituksesta, nivelsäryistä, masennuksesta, ahdistuksesta, puhe- ja näköhäiriöistä tai muistikatkoista, sairastat todennäköisesti aspartaamitautia!” Bettyn mukaan yksi ja toinen yleisön joukosta hyppäsi pystyyn luennon aikana ja sanoi: “Minulla on juuri se! Voiko sen parantaa?” "
jippii mullakin on !!!! Mullakin ja mullakin! Nyt selvisi syy kaikkeen.
Just joo... makeutusaineet ovat terveellisiä käyttää, kun niitä käytetään kohtuudella. Tarkoittaa limsan litkimistä esim. alle 4 LITRAA päivässä. Kuka edes juo noin paljon limsaa päivittäin? Saa kyllä aika paljon nauttia makeutusaineita, jotta ollaan vaararajalla.
Silloin myrkytys johtuu aineenvaihdunnusta eikä suinkaa suoraan itse makeutusaineesta vaan sen tuotteista. Ja voidaanko silloinkaan edes puhua myrkytyksestä?
Makeutusaine on kuitenkin huomattavasta makeampaa kuin sokeri. Kumpi on todellinen ongelma ja tappaja? Sokeri vai satakertaa makeampia makeutusaine? Sokeri lihottaa, nostaa sokeriarvot taivaisiin, ihmiset kärsii korkeasta kolesterolista (kiitos sokerin!), lihomisen aiheuttamista muista ongelmista.
Jos makeutusainetta nauttii yli sallittujen määrien ja huonolla onnella sairastuu siitä, niin siitä nousee hirveä haloo. Mutta samaan aikaan vedetään valkaistua sokeria mielin määrin, mutta haloo ei nouse nousseista kolesteroliarvoista, rasvoittumisesta jne... Piileva tappaja... Tuo sokeri nimittäin! - Jouko
Sweetener 'linked' to leukaemias
http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/4683371.stm
MY VIEW: Aspartame: FDA approval doesn't guarantee safety
http://www.freenewmexican.com/news/35357.html
Sick From Aspartame? Meet Donald Rumsfeld.
http://www.soundandfury.tv/pages/rumsfeld.html- ja löytyykö
kyseisiä tekstejä myös suomenkielellä? Tai edes ruotsiksi?
Mikäli haluat sairastua, niin syö ruokaa ja juo! Mistään kun ei enää voi olla varma!
Monia sairauksia on ollut jo satoja vuosia (tai jopa tuhat vuotta) sitten, niihin kuoltiin, koska ei ollut parannusta tai tietoa sairauksista.
KOHTUUS KAIKESSA! - tauteihin, jotka
ja löytyykö kirjoitti:
kyseisiä tekstejä myös suomenkielellä? Tai edes ruotsiksi?
Mikäli haluat sairastua, niin syö ruokaa ja juo! Mistään kun ei enää voi olla varma!
Monia sairauksia on ollut jo satoja vuosia (tai jopa tuhat vuotta) sitten, niihin kuoltiin, koska ei ollut parannusta tai tietoa sairauksista.
KOHTUUS KAIKESSA!nykyisenkaltainen länsimainen sivistys toi muassaan. Kun alettiin mässäillä sokerilla, valkoisilla vehnäjauhoilla ja teollisesti käsitellyllä ruualla.
Jos nykyinen, terveelliseksi väitettty ravinto olisi oikeasti terveellistä, miksi sitten kansasta valtava osa on sairasta???
Tällaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi valtaosan porukasta olla tervettä, mutta asia on täsmälleen päin vastoin.
Diabeetikkojen määrä kasvaa kohinalla, kohta on kansasta 10 prosenttia diabeetikkoja!!!
Että syödään vaan sokeria, tai popsitaan aspartaamia, pitsaa ja pullaa, kulautellaan ligt-kolaa päälle ja mussutetaan jättipussit karamelleja!!! Sehän on kaikki niin terveellistä ja niin kohtuullista! - mieten katsotaan
tauteihin, jotka kirjoitti:
nykyisenkaltainen länsimainen sivistys toi muassaan. Kun alettiin mässäillä sokerilla, valkoisilla vehnäjauhoilla ja teollisesti käsitellyllä ruualla.
Jos nykyinen, terveelliseksi väitettty ravinto olisi oikeasti terveellistä, miksi sitten kansasta valtava osa on sairasta???
Tällaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi valtaosan porukasta olla tervettä, mutta asia on täsmälleen päin vastoin.
Diabeetikkojen määrä kasvaa kohinalla, kohta on kansasta 10 prosenttia diabeetikkoja!!!
Että syödään vaan sokeria, tai popsitaan aspartaamia, pitsaa ja pullaa, kulautellaan ligt-kolaa päälle ja mussutetaan jättipussit karamelleja!!! Sehän on kaikki niin terveellistä ja niin kohtuullista!Ehkä sairaudet lisääntyy koska lääkärissä käynnit lisääntyy ja tutkimukset lisääntyy. Ennen vanhaan hyvinä aikoina kuoltiin vanhuuteen jo heti 50v jälkeen ja se oli normaalia. Ja kun kuoltiin normaalisti ei piilevät sairaudet tulleet esiin. Setäni kuoli -30 luvulla 14v vanhana sokeritautiin, tauti oli rajumpi joten se tutkittiin mutta miten vähemmän oireilleet tunnistettiin. Vielä -70 luvulla sanottiin että sokeritauti tulee sokerin syönnistä. -80 luvun lopusta on sanottu että vaarallisempaa on syödä rasvaa. Kuka tietää mitkä näiden kaikkien takana on. -60 luvulla tupsuteltiin joka paikkaan DDT.tä. Lentokoneista kylvettiin vuosittain vesakkomyrkkyjä metsiin ja ihmisten päälle. -70 luvulla tuli joka paikkaan muovipussit ja sitä myötä muovinpehmikkeet elimistöön. Supermyrkkyjä olemme kasanneet elimistöömme vuosia ja ne ovat varastoituneet rasvavarastoihimme.(Äidinmaito sisältää näitä runsaasti koska laihduttaminen laittaa myrkyt poistumaan elimistöstä ja kukapa ei halua laihtua raskauden jälkeen). Itänaapurissa tehtiin ihan rajantuntumassa ydinkokeita -60-luvulla mutta niistä ei saanut hiiskua mitään, laskeumat tulivat vain Suomen puolelle. Tämä viimeisin isompi "tupsaus" on saanut kilpisrauhassairaudet lisääntymään reilusti. Jokainen voi aloittaa kohdallaan tervellisemmän elämän mutta turha ketään syylistää koska todella oikeaa tietoa on vähän tarjolla ja mututieto ei ole oikeaa tietoa.
- diabetestä tunteva
tauteihin, jotka kirjoitti:
nykyisenkaltainen länsimainen sivistys toi muassaan. Kun alettiin mässäillä sokerilla, valkoisilla vehnäjauhoilla ja teollisesti käsitellyllä ruualla.
Jos nykyinen, terveelliseksi väitettty ravinto olisi oikeasti terveellistä, miksi sitten kansasta valtava osa on sairasta???
Tällaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi valtaosan porukasta olla tervettä, mutta asia on täsmälleen päin vastoin.
Diabeetikkojen määrä kasvaa kohinalla, kohta on kansasta 10 prosenttia diabeetikkoja!!!
Että syödään vaan sokeria, tai popsitaan aspartaamia, pitsaa ja pullaa, kulautellaan ligt-kolaa päälle ja mussutetaan jättipussit karamelleja!!! Sehän on kaikki niin terveellistä ja niin kohtuullista!"nykyisenkaltainen länsimainen sivistys toi muassaan. Kun alettiin mässäillä sokerilla, valkoisilla vehnäjauhoilla ja teollisesti käsitellyllä ruualla.
Jos nykyinen, terveelliseksi väitettty ravinto olisi oikeasti terveellistä, miksi sitten kansasta valtava osa on sairasta??? "
Äläpä yleistä - ainoastaan 2-tyypin diabeteksen voi sanoa (ainakin osaksi) johtuvan elintavoista ja ruokavaliosta. 1-tyypin perimmäisiä syitä ei vieläkään tiedetä, vaan asiaa tutkitaan edelleen useiden erilasiten hypoteesien pohjalta.
Vilkaisepa tuolta, miten 1-tyypin ja 2-tyypin diabets eroavat toisistaan:
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=34 - kaikkeen
mieten katsotaan kirjoitti:
Ehkä sairaudet lisääntyy koska lääkärissä käynnit lisääntyy ja tutkimukset lisääntyy. Ennen vanhaan hyvinä aikoina kuoltiin vanhuuteen jo heti 50v jälkeen ja se oli normaalia. Ja kun kuoltiin normaalisti ei piilevät sairaudet tulleet esiin. Setäni kuoli -30 luvulla 14v vanhana sokeritautiin, tauti oli rajumpi joten se tutkittiin mutta miten vähemmän oireilleet tunnistettiin. Vielä -70 luvulla sanottiin että sokeritauti tulee sokerin syönnistä. -80 luvun lopusta on sanottu että vaarallisempaa on syödä rasvaa. Kuka tietää mitkä näiden kaikkien takana on. -60 luvulla tupsuteltiin joka paikkaan DDT.tä. Lentokoneista kylvettiin vuosittain vesakkomyrkkyjä metsiin ja ihmisten päälle. -70 luvulla tuli joka paikkaan muovipussit ja sitä myötä muovinpehmikkeet elimistöön. Supermyrkkyjä olemme kasanneet elimistöömme vuosia ja ne ovat varastoituneet rasvavarastoihimme.(Äidinmaito sisältää näitä runsaasti koska laihduttaminen laittaa myrkyt poistumaan elimistöstä ja kukapa ei halua laihtua raskauden jälkeen). Itänaapurissa tehtiin ihan rajantuntumassa ydinkokeita -60-luvulla mutta niistä ei saanut hiiskua mitään, laskeumat tulivat vain Suomen puolelle. Tämä viimeisin isompi "tupsaus" on saanut kilpisrauhassairaudet lisääntymään reilusti. Jokainen voi aloittaa kohdallaan tervellisemmän elämän mutta turha ketään syylistää koska todella oikeaa tietoa on vähän tarjolla ja mututieto ei ole oikeaa tietoa.
Diabetes, reuma, kilpirauhassairaudet kuuluvat kaikki autoimmuunisairauksiin joissa elimistö kääntyy tuhoamaan omaa elimistöä. Mikä sen saa aikaan?
Miksi esim diabetesta sairastavilla on usein myös huuliherbes? Virukset on aika tuntemattomia.
Vuotava suolisto? mitä kaikkea siitä seuraa, liian isoja molekyylejä imeytyy suoliston ulkopuolelle.
Huonossa olevat hampaat! Bakteerit pääsevät verenkiertoon. - sai sen
kaikkeen kirjoitti:
Diabetes, reuma, kilpirauhassairaudet kuuluvat kaikki autoimmuunisairauksiin joissa elimistö kääntyy tuhoamaan omaa elimistöä. Mikä sen saa aikaan?
Miksi esim diabetesta sairastavilla on usein myös huuliherbes? Virukset on aika tuntemattomia.
Vuotava suolisto? mitä kaikkea siitä seuraa, liian isoja molekyylejä imeytyy suoliston ulkopuolelle.
Huonossa olevat hampaat! Bakteerit pääsevät verenkiertoon.sata vuotta sitten, kun vielä syötiin ns. terveellisesti???? Olisiko kenties sisäänpäin sikiävät kansat? Kun aina ei ole hyväksytty esim. eriväristen avioliitot jne.
- Äitini syntyi
sai sen kirjoitti:
sata vuotta sitten, kun vielä syötiin ns. terveellisesti???? Olisiko kenties sisäänpäin sikiävät kansat? Kun aina ei ole hyväksytty esim. eriväristen avioliitot jne.
Äitini syntyi n. 100 vuotta sitten ja rohkenen epäillä tuota käsitystä. No terveellistä kyllä syötiin, sikäli kuin syötävää oli, kun ei ollut sokeria, eikä kuorimakoneita, että viljasta olisi saatu valkoista, mutta samalla oli paljon muita puutteita, jotka rokottivat väkilukua. Puolet äitinin sisarusparvesta on kuollut joko vauvana tai pikkulapsena erilaisiin sairauksiin, joihin nykyisin ei taida Suomessa kuolla yksikään lapsi.
Suo siellä, vetelä täällä, mutta perusravinnon ostalta tietenkin kepaisi menneet ajat malliksi, mutta ei muuten. - tarkoitin
Äitini syntyi kirjoitti:
Äitini syntyi n. 100 vuotta sitten ja rohkenen epäillä tuota käsitystä. No terveellistä kyllä syötiin, sikäli kuin syötävää oli, kun ei ollut sokeria, eikä kuorimakoneita, että viljasta olisi saatu valkoista, mutta samalla oli paljon muita puutteita, jotka rokottivat väkilukua. Puolet äitinin sisarusparvesta on kuollut joko vauvana tai pikkulapsena erilaisiin sairauksiin, joihin nykyisin ei taida Suomessa kuolla yksikään lapsi.
Suo siellä, vetelä täällä, mutta perusravinnon ostalta tietenkin kepaisi menneet ajat malliksi, mutta ei muuten.siis sitä, että silloin kuoltiin yleisesti paljon aikaisemmin. Nykyään eletään kauemmin. Mistä se johtuu? Ei varmaankaan pelkästään lääkäreistä...
Moni tauti leviää saman rotusten kesken. Eli esim. Suomessa tavataan useammin tiettyjä sairauksia, kuin esim. Espanjassa. Tietyt sairaudet eivät ole pelkästään ruokavaliosta johtuvia (en väitä, etteivät jotkut ole).
Ihmisiä kohtaa (ja on aina kohdannut) jokin tappava epidemia. Oli/on rutto, Aids jne. Näin se luonto hoitaa tasapainoaan.
- ilonpilaaja__
- que
aiheuttaa syöpää hollantilaisen tutkimuksen mukaan...
- Anonyymi
Vahva folio kääre pään ympäri lievittää oloasi huomattavasti, on myös halpa ja helppo toteutus.
- Anonyymi
WHO:n mukaan makeutusaineet EIVÄT auta painonhallinnassa, ja ne mm. lisäävät ruokahalua.
Lähteet:
1) https://www.is.fi/terveys/art-2000009591111.html
2) https://www.who.int/news/item/15-05-2023-who-advises-not-to-use-non-sugar-sweeteners-for-weight-control-in-newly-released-guideline
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579