Ahdistaa niin paljon, että sattuu. Todettiin lievä masennus ja paniikkihäiriö. Uskomatonta, että tässä saa silti jonottaa hoitoon. Kaiken maailman koululintsarit pääsee hoitoon minä en. Ystävät yrittävät auttaa ja tukea, mutta se ei vaan riitä. Tuntuu uskomattomalta, että vaikka kuinka yrittää nousta, aina joku asia kaataa taas alas.
Kamalinta on se kun ahdistaa niin paljon, että itken nykyisin jopa yleisillä paikoilla. En saa nukutuksi, ja unilääkkeitä lääkärit eivät suostu määräämään. Olen kuulemma liian nuori ja saatan joutua niistä riippuvaiseksi. Luulevatko lääkärit, että minä niitä huvikseni popsisin? Silti en niitä saa ja yleisesti nukun viikossa 24h. Mikä ei ole riittävä. Mutta uni kun ei tule vaikka mitä yrittää.
Kaiken lisäksi pelkään hulluja asioita enkä pääse niistä eroon vaikka kuinka yritän toistella itselleni, että mitään pelkoa ei ole. Joskus ahdistaa ja pelottaa niin paljon, että jään vain kotiin makaamaan.
Olen väsynyt tähän kaikkeen. Mistään en osaa enää nauttia. Elämä tuntuu kurjalta. Olen kadottanut entisen minäni. Ja stuntuu etten enää ikinä pysty löytämään itseäni. Olen yksi kadonneista.
Kamalinta on se kun ahdistaa niin paljon, että itken nykyisin jopa yleisillä paikoilla. En saa nukutuksi, ja unilääkkeitä lääkärit eivät suostu määräämään. Olen kuulemma liian nuori ja saatan joutua niistä riippuvaiseksi. Luulevatko lääkärit, että minä niitä huvikseni popsisin? Silti en niitä saa ja yleisesti nukun viikossa 24h. Mikä ei ole riittävä. Mutta uni kun ei tule vaikka mitä yrittää.
Kaiken lisäksi pelkään hulluja asioita enkä pääse niistä eroon vaikka kuinka yritän toistella itselleni, että mitään pelkoa ei ole. Joskus ahdistaa ja pelottaa niin paljon, että jään vain kotiin makaamaan.
Olen väsynyt tähän kaikkeen. Mistään en osaa enää nauttia. Elämä tuntuu kurjalta. Olen kadottanut entisen minäni. Ja stuntuu etten enää ikinä pysty löytämään itseäni. Olen yksi kadonneista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vielä..Mulla just samoin alkusyksyllä.Lievä masennus pan.häiriö..ahdisti kaikki aivan älyttömästi..Oikeastaan pan.häiriöt ahdistus alkavat kai stressin masennuksen vaikutuksesta. Menin lääkäriin ja sain serotiivi-lääkityksen ja nyt olen jo taas päässyt normaaliin olotilaani takaisin. Eli ei ahdista eikä hötkäytä enää pikkuasiat kuten alkusyksyllä.. Jos ei sulla lääkitystä niin mene pian lääkäriin..Mulle lääke oli ainakin käänteentekevä! vaikutus alkaa tosin vasta n.kk.den päästä tulla esille. Kaikkea hyvää!
"Kaiken maailman koululintsarit pääsee hoitoon minä en."
Usko pois, heistä ei jakseta välittää tai tehdä asialle mitään. Ehkä korkeintaan vähän valitetaan ja sitten lykkästään armovitoset päästotodistukseen, ettei opettajien tarvitse heitä pidempään katsella. Sitten annetaan mädätä kotona vanhempien elätettävänä.
Kenestä tässä "hyvinvointivaltiossa" muka välitetään? Kenestä muusta kuin lihavasta virkamieskunnasta ja mistä muusta kuin saastaisesta byrokratiasta himoverotuksineen, joka merkitsee tosiasiassa sitä, ettei kenestäkään ole varaa pitää huolta, kun ei ole tarpeeksi paljoa tuottavia työntekijöitä, jotka maksaisivat veroja, joille maksettaisiin palkkoja ym. eikä kenestäkään olla kiinnostuttu, kun suurin osa verovaroista menee virkamiesvaltaisuuteen ja paperinpyöritykseen ja jahkailuun siitä, mitä pitäisi tehdä vai olisiko tekemättä mitään, niin kuin yleensä on asian laita?
Nyt sinun on saatava nukuttua. Unen puute on todella vakavaa. Mene psykiatriselle osastolle ja sanot, että nyt on tosi kyseessä ja jos ei muuten pääse hoitoon niin yritä kovasti. Sinun on pakko päästä hoitoon ja niin pian kuin mahdollista joka tarkoittaa nyt ja heti. Hoitoon pääsyn viivästyminen maksaa veronmaksajille aivan liikaa ja sinulle kärsimyksinä ja tulon menetyksinä. Joo en sekoile nyt vaan olen aivan terve, mutta kaikkea voi sattua elämän aikana. Itse sekosin ja olin jonkin aikaa avoimella osastollakin ja sen jälkeen avohoidossa, mutta kuitenkin vanhempieni luona asuin, kun en olisi yksin pärjännyt. Helvetinmoinen masennus tuosta sekoamisesta tuli, kun huomasi, että terve ja järkevästi käyttäytyvä ihminen voi tuosta noin vain seota. No nyt sekin on ohi. Et ole todellakaan mikään kadonnut. Itse mietin vielä vuosi sitten hyppääväni sillalta alas, kun tuntui siltä, että elämä on kadonnut, kun ei muista mitään, ei kykene opiskelemaan tai tekemään töitä ja tuntui siltä, ettei mikään tule koskaan onnistumaan eikä kukaan todellisuudessa edes välittäisi minusta. Lääkitystä muutettiin samalla ja samalla polkaisin kaasua kuin saksalaisella autobaanalla rajoitusten loppuessa ja nyt mennään päivä päivältä kovempaa. Nyt en enää edes tarvitse lääkkeitä.
Tuosta lääkeriippuvuudesta sellaista, että itse jouduin syömään aluksi myös aina silloin tällöin ahdistukseen rauhoittavia ja unilääkettäkin jouduin käyttämään aina välillä, mutta niitä käyttäessä pitää olla varovainen. Riippuvuus kai johtuu siitä, että tuntee, ettei voi nukkua ilman lääkkeitä ja tämä johtaa vaaralliseen ketjuun, jossa joutuu syömään yhä vain suurempia määriä lääkkeitä ja siksi vältin unilääkkeitä ja rauhoittavia ja käytin niitä vain hätätilanteessa.
Paraneminen kuitenkin loppujen lopuksi lähtee omasta asenteesta eli siitä, että saa elämäänsä sisältöä, oppii tuntemaan oman sisinpänsä ja ympäristönsä, harrastaa liikuntaa, tapaa ihmisiä ja yrittää nauttia elämästä ja jos menneisyys kummittelee niin se on kohdattava ja hyväksyttävä sellaisena kuin se on ollutkin.
Nyt kun ajattelee taaksepäin niin, tosiaan minulla oli jonkin aikaa jakso, jossa en uskaltanut mennä ulos, kun pelkäsin naapureita ja kaikkia muita ihmisiä niin paljon. Häpesin itseäni kamalasti ja olin masentunut siitä mitä oli tapahtunut, niin masentunut, etten pystynyt lukemaan edes sanomalehteä, koska en pystynyt keskittymään. Nyt minut on todettu suorastaan huippulahjakkaaksi niin sosiaaliselta ja verbaaliselta päättelykyvyltäni kuin älykkyysosamäärältäni, sama ihminen, joka ei vielä jokin aika pystynyt edes lukemaan! Tätä tietenkin olen ollut ennenkin, mutta se teki kokemastani sitäkin rankemman mitä kaikkea karmeaa siihen sitten liittyikin. Älykkyydellä ja hulluudella kun ei ole aina niin kovin suurta eroa =) ja niitä todella hulluja taitavat olla ne, jotka ovat vieneet tilanteen siihen, että hoitoon pääsyä joutuu odottamaan niin, että veronmaksajat maksavat ja ihmiset kärsivät turhaan!!
Hoitoon pääsy ei muuten yleensä ole missään nimessä tasapuolista ei eri paikkakuntien kesken eikä muutenkaan ja jos joku pelle ei päästä hoitoon niin kerro vaikka tämä tarina tai yritä nyt jotain. Pyydä vaikka apua hoitoon pääsyyn jostain.
Onhan se toki niin, että kaikki pitää hoitaa myös ne koululintsarit. Sillä onhan niilläkin ongelmia, joiden takia he sitten ovat pois koulusta. Mutta kun on sellaisiakin ihmisiä, joilla menee paljon huonommin kun minulla, eivät pääse hoitoon. Ja kaikki se, että kuka pääsee hoitoon, on rahasta kiinni. Rahaa on liian vähän ja samaan aikaan eduskunnassa ihmiset saa palkankorotuksia. On se niin väärin. Ne tienaa muutenkin ihan riittävästi, ilman palkankorotuksia.
Kiitos teille kun vastasitte. Helpotti kuulla että muillakin on ollu vaikeaa, ja silti on päässyt takaisin normaaliin elämään.
Soitin psykiatrille ja kysyin että missäs se minun aikani on, kun ei ole siitä mitään kuulunut. Vastattiin että "Ai katsos joo. Sut on ilmeisesti unohdettu tänne piiloon..." Jono on edelleenkin kovin pitkä. Saattaa mennä tämän kuun loppuun. Kumpa jaksan odottaa.
Niin.. no jokapäiväistä kamppailua tämä elämä tietenkin pääni kanssa on, kun itsetunto on osaltaan lujaa kuin teräs ja osaltaan heikko kuin mikä. Ihmisiin tutustuminen tuo minulla on niin perin heikko kohta, kun ei oikein tiedä mitä sanoisi ja keneen voisi luottaa ja pelkää, että mokaa itsensä, mutta sen olen hyväksynyt, että minä olen minä ja minulla on erittäin vahvat mielipiteet ja minä pidän niistä kiinni, enkä ala nöyristelemään ihmisten edessä saadakseni hyväksyntää. Tuntuu vaan niin vaikealta lähteä tutustumaan ihmisiin ja viettää heidän kanssaan aikaa, kun muilla ihmisillä tuntuu olevan ihmissuhteita jo riittämiin, eikä minua siis kaivata. Muuten tietenkin menee niin kuin edellä kuvasin.
Hyvä, että soitit kallonkutistajalle. Tuo unohdus muuten kertoo jo hyvin paljon. Sen mitä tunnen ihmisten toimintaa ja varsinkin julkisen sektorin toimintaa, niin he todennäköisesti eivät vain sanoneet suoraan sitä seikkaa, että ellei pidä puoliaan, niin saatetaan "unohtaa" ja jonotetutaan resurssien puutteessa turhan pitkään ja päästetään röyhkeämpiä hoitoon nopeammin. Muutaman tapauksen tunnen, jossa kuukausien jonotus on muuttunut pikaiseksi hoitoon pääsyksi, kun on sopivalla tavalla osannut pitää puolensa ja vaatia pikaista hoitoa. Suhteet ja raha voivat myös nopeuttaa hoitoon pääsyä kummasti.