Ahmintaa Ahmintaa

Mulla tulee näitä ahmimis kohtauksii joko kaks tai yhen kerran viikossa. Yleensä viikonloppuisin.
Sillon tulee esim. syötyy:
-Kakskyt leipää ainaskin
-Maitoa kaks litraa
-Kolme litraa jätskiä
-Kolme nuudelipussia
-Paljon pullaa ja keksejä (lemppareita)
-Popcornia
-Hedelmiä
-Mysliä
Ja kaikkee muuta mitä löytää kolme tuntii
putkeen syömistä yleensä ellei ruoka lopu.

Loppujen lopuks oon siinä pisteessä että masu on todella täynnä (on muuten tosi hienon näköstä kun muuten on silleen ihan hoikka ja sitten masu on silleen ihan mukavasti turvonnu)Ja vaikka masu on täynnä niin silti mättää sitä ruokaa lisää ja ehkä hieman poraa samalla koska on niin täynnä mutta silti sitä ahmii.. Ahmimiskohtauksen jälkeen makaa loppupäivän kun ei jaksa tehdä mitään ja seuraavana päivänä joko taas ahmitaan tai ei syödä mitään..

Nämä ahmimiskohtaukset tuhoavat mukavasti sosiaalista elämää joko ei kehtaa näyttäytyä masunsa kanssa/ei jaksa tai sitten pitää laihduttaa ahmimisiaan eikä ehdi muuta tehdä. Eli on se sitten mukavaa kun elämä pyörii ruuan ympärillä. Kaverit ovat kaikkoontuneet jo pikkuhiljaa ja luulen että joudun elämään elämäni aika yksinäisenä, koulua en jaksa ja aionkin pitää taukoa puol vuotta.. Välillä tuntuu että on ongelma ja välillä ei.. Apua on koitettu hakea mutta en ole sitten pystynytkään tunnustamaan ongelmaani.. Kiitos jos jaksoit lukea.
122056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jännä lukea näitä juttuja..edellinenki ku suoraan mun elämästä. Nyt vaan niin voimaton olo ettei jaksa omaa tarinaa enää purkaa. Mutta olis kyl hienoa löytää täältä ystäviä..voitas tukea toinen toisiamme..(tai sitten järkätä yhteisiä, SALAISIA mättö-orgioita..hih..)

Äänestä
  • Ois se kyllä tosi hianoo :)

    Äänestä

anteeksi, mutta minun on pakko kysyä onko nämä viestit provoja?? eihän ole mahdollista syödä normaalikokoisen ihmisen tuollaista määrää.. olen ennenkin lukenut näitä ja pohtinut ovatko jotain pottuilua koska määrät niin luonnottomia!

Äänestä
  • Ehkä se onkin just siks se onkin jonkin sortin sairaus koska se on niin luonnotonta.. Ja kyllä se masulaukku venyy pitkällä aikavälillä aika isoks. Eli ei oo mitään pottuilua! Just tollasten juttujen takii jotkut ei varmaan uskalla hakee ees apuu kun joku ois varmaan heti sanomassa että joo vitsit hakee huomioo tai jotain.. Jos sitä söis ihan normaalisti miten niinkun normaalit ihmiset niin ei varmaan sitä ongelmaa ees ois.. Täytyykö tulla oikeen ihmisille kääntään veistä haavassa kyllä varmaan aika moni tietää ettei oo normaalii mutta enpä vaan tiedä miten sitten pystyy vetään tollatteita määriä. Elä ite siinä maailmassa tarpeeks pitkään niin sittenpähän tiedät!

    Äänestä

  • usko mua, kyllä ovat mahdollisia.. tosin itse en kyllä noin paljoa pysty syömään, oksentamatta välissä. eli se ahmiminen ei mulla ainakaan tuota oikeen minkäänlaista nautintoa (tai no tavallaan) vaan siinä on kyl aika huono olo koko ajan kun syö..

    Äänestä

Minkä ikänen oot?Mispäin asut?

Äänestä
  • Mä oon kuusitoista, enkä oikeen viitsi yleisesti sanoo että mistä päin oon koska pelkään että joku tunnistais mut, vaikka tuskin kukaan mun tuttu täällä käy tai jos käykin niin tuskin tunnistais vaikka sanoisinkin jotenkin ympäripyöreesti mutta oon niin vainoharhanen taikka jotain :( Minkäs ikäinen itse olet ja mistäpäin? Niin voin sitten sanoo jos oon sieltäpäin tai läheltä jos sua yhtään kiinnostaa..

    Äänestä

  • Ahmari kirjoitti:

    Mä oon kuusitoista, enkä oikeen viitsi yleisesti sanoo että mistä päin oon koska pelkään että joku tunnistais mut, vaikka tuskin kukaan mun tuttu täällä käy tai jos käykin niin tuskin tunnistais vaikka sanoisinkin jotenkin ympäripyöreesti mutta oon niin vainoharhanen taikka jotain :( Minkäs ikäinen itse olet ja mistäpäin? Niin voin sitten sanoo jos oon sieltäpäin tai läheltä jos sua yhtään kiinnostaa..

    Oon 15 ja asun Helsingis.

    Äänestä

  • bulimikko kirjoitti:

    Oon 15 ja asun Helsingis.

    Täältä on about puolentoista tunnin matka sinne..

    Äänestä

  • Ahmari kirjoitti:

    Täältä on about puolentoista tunnin matka sinne..

    Hei..En ole koskaan kirjoittanut millekkään keskustelu palstalle, mutta luettuani sinun tekstin minun oli pakko. Tekstisi oli suoraan kuin minun elämästäni, melkein sana sanasta. Ainostaan ahmimisen rytmitys on erilaista. viikko putkeen ahmimista niin että on räjähtämispisteessä ja neljä viikkoa rankkaa laihduttamista ja liikuntaa, siihen pisteeseen et paikat hajoaa. Ruoka määrät minulla on ihan samanlaisia...Ahmimis jakson jälkeen on niin turvoksissa ettei kehtaa ulos mennä,päähän särkee,masentaa ja maha on isompi kuin jalkapallo. Kyllähän minäkin niinkuin varmasti sinäkin tiedät miten sairasta tämä on, mutta vaikka sen tiedostaa se ei silti auta poistamaan ongelmaa. Itse ahmiminen minulla alkoi kaksi vuotta sitten, mutta onglman ydin on jossain tuolla kun piti nuoresta kasvaa aikuiseksi. Olen tällä hetkellä 25-vuotias.
    Ainut ero meillä on se että minun kaverini saivat selville minun ahmimiseni vaikka yritin sen niin kovin salata, olihan se minulle eräänlainen pakopaikka, vaikka en kyllä tiedä miltä.Lihoin nimittäin 10 kiloa kuukauden aikana, vai pitäisikö sanoa turposin. Jouduin sit kertomaan kaverilleni mikä mua vaivaa, se oli muuten todella helpottavaa.Melkein siltä istumalta sit otin yhteyttä psykologiin kavereitteni painostuksesta, onneksi. Nyt olen sit käyny istunnoilla ja mulle alkaa jo hitaasti mut varmasti selvitä mistä ahmiminen johtuu.Muista et ahmiminen on vain oire jostakin muusta, vaikka sitä ei ole kiva itselleen myöntää niin nii se vain on. Hae apua.Minä kerroin psykologille suoraan kaiken mitä söin ja mitä ajattelin täysin mitään salaamatta tai jättämättä kertomatta. Olet vielä niin nuori ja sinulla on vielä paljon koettavaa. Jos pystyt kerro ongelmastasi suoraan ystävillesi mitään kaunistelematta, kyllä he ymmärtävät. Minun kaverini olivat minulle vihaisia, koska jättäydyin kaikesta yhteisistä menoista pois, koska he eivät vielä silloin tieneet ahmimisestani. Nykyään he ovat tukenani ja ymmärtävät jos en aina jaksa tulla yhteisiin tapaamisiimme( yleensä mut kyllä tullaan väkisin sängystä repimään ylös, mikä toisaalta on ihan hyvä).
    Ahmimishäiriöstä paraneminen on hidas ja erittäin raskas prosessi, mutta olen valmis käymään sen läpi kuin tuhoamaani elämäni tällä tavalla. Toivon että sinäkin olet.Kaikkea hyvää sulle ja pikaista paranemista.....

    Äänestä

  • Ahmis kirjoitti:

    Mä katoin ku noi ihmiset kerto ikänsä, että onko bulimia vaan joku murrosikäisten ongelma..sillonhan sitä on elämässä luonnollisesti monenlaista myllerrystä ja epänormaali suhde ruokaan voi olla vaan lyhyt vaihe josta päästään yli..Mut näyttihän täällä joku vähän vanhempikin oleva:) Itsekin olen pian 23..tässä iässä kai pitäisi olla jo suht tasapainoinen..ja pystyä käsittelemään ongelmia hiukka kypsemmälllä tavalla ku tunkemalla ruokaa ittensä täytee..mut täällä edelleen niin:(

    Äänestä

  • Kristalli kirjoitti:

    Olen myös sairastanut muutamia vuosia jonkinlaista ahmintaa, joka lopulta muuttui bulimiaksi (aikaisemmin en olisi mitenkään kuvitellut voivani oksentaa). Tämä alkoi siinä yläasteen keski - loppupuolella. jatkui sitten parisen vuotta, kunnes aloitin joogan. (en perus kuntoilujoogaa, vaan hengellisen polun näyttävän). Jooga sai mut tasapainoon ja elämään terveellisesti. olin energinen, onnellinen ja kaunis. Sit oli taukoa joogasta, palasin vanhoihin tapoihin ja epätasapainoon. epätasapainoa on nyt kestänyt taas n. 6kk vaikka tiedän, että antautuminen joogalle pelastaisi mut. Mietin vain, että mistä tää ahminta oikei johtuu? mitä mä yritän korvata sillä? Ylipäätänsä ruokavalio menee ääripäästä ääripäähän: erittäin terveellistä tai täydellistä sekasortoa. Ja koko ajan tiedostan,ettei tästä saa mitään muuta kuin hetken nautinnon, eikä sitäkään siinä vaiheessa, kun maha on jo täynnä. silti jatkuu. tauon aion aloittaa nyt(taas..), haluan oikeasti hallita mieleni!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ahmari kirjoitti:

Mulla tulee näitä ahmimis kohtauksii joko kaks tai yhen kerran viikossa. Yleensä viikonloppuisin.
Sillon tulee esim. syötyy:
-Kakskyt leipää ainaskin
-Maitoa kaks litraa
-Kolme litraa jätskiä
-Kolme nuudelipussia
-Paljon pullaa ja keksejä (lemppareita)
-Popcornia
-Hedelmiä
-Mysliä
Ja kaikkee muuta mitä löytää kolme tuntii
putkeen syömistä yleensä ellei ruoka lopu.

Loppujen lopuks oon siinä pisteessä että masu on todella täynnä (on muuten tosi hienon näköstä kun muuten on silleen ihan hoikka ja sitten masu on silleen ihan mukavasti turvonnu)Ja vaikka masu on täynnä niin silti mättää sitä ruokaa lisää ja ehkä hieman poraa samalla koska on niin täynnä mutta silti sitä ahmii.. Ahmimiskohtauksen jälkeen makaa loppupäivän kun ei jaksa tehdä mitään ja seuraavana päivänä joko taas ahmitaan tai ei syödä mitään..

Nämä ahmimiskohtaukset tuhoavat mukavasti sosiaalista elämää joko ei kehtaa näyttäytyä masunsa kanssa/ei jaksa tai sitten pitää laihduttaa ahmimisiaan eikä ehdi muuta tehdä. Eli on se sitten mukavaa kun elämä pyörii ruuan ympärillä. Kaverit ovat kaikkoontuneet jo pikkuhiljaa ja luulen että joudun elämään elämäni aika yksinäisenä, koulua en jaksa ja aionkin pitää taukoa puol vuotta.. Välillä tuntuu että on ongelma ja välillä ei.. Apua on koitettu hakea mutta en ole sitten pystynytkään tunnustamaan ongelmaani.. Kiitos jos jaksoit lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu