Valvoja

Eikö tälle palstalle saada minkäänlaista
järjestystä ? Joskus olisi kiva jutella
asiallisten mersukuskien kanssa ja saada ja
mahdollisesti antaa neuvoja Mersuihin liittyvissä
asioissa. Monesti tätä on jo ennenkin pyydetty,
mutta lapsikatraan "kyykyttely" sen kuin vain
jatkuu.
8609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Asialinjalle olisi tosiaan jo korkea aika päästä.
Jo aiemmassa kirjoituksessani, ” Järjestystä
tarvitaan”, puutuin täsmälleen samaan aiheeseen.
Mielestäni nuorison kohellus tällä palstalla ei
mitenkään liity autotekniikkaan eikä missään
määrin mersuihin, joten porukan olisikin hyvä
siirtyä juttelemaan sinne ehdottamalleni SIKA-
palstalle. Nämä toimettomat nuoret kaverit
juttelevat nyt näitä sisäsiittoisia ja täysin
järjettömiä juttujaan, joten tavallinen automies
ei enää viitsi edes käydä näillä sivuilla.
Järjestystä todella tarvitaan, jotta MultaSormi &
kumppanit saadaan pysymään vaiti.

Äänestä

Minäkin olen väsynyt tähän jatkuvaan kyykyssä
oloon ja tuntuu pahalta kun minua ja macho
pyllyäni nuolevia lempipojujani morkataan täällä
jatkuvalla syötöllä.

Olen milloin tahansa valmis keskustelemaan
autoista kanssasi kunhan muistat että 30v.
kokemukseni autoalalta on aivan YLIVOIMAISTA
täällä ja mielipiteeni ainoita oikeita, se on
FAKTA. Tämän kun muistat sekä olla nöyrä niin
saat luvallani kirjoitella tänne.

Muuten olen ollut linnassakin ilmiantajien ja
vasikoiden pahoinpitelystä, joten yksi valvojille
kieliminen lisää kakkuun jos sinussa on miestä
selvittää asia naamatusten ei, tunnu missään.

Äänestä
  • olet ja_pysyt!

    Äänestä

  • Muuten olen ollut linnassakin ilmiantajien ja
    vasikoiden pahoinpitelystä, joten yksi valvojille
    kieliminen lisää kakkuun jos sinussa on miestä
    selvittää asia naamatusten ei, tunnu missään.

    ajattele ensin ja poistu palstalta sen jälkeen,
    opettele ainakin kirjoittamaan niin, että siitä
    jotain ymmärtäisikin ilman tulkkia.

Eihän mersuista voi puhua asiallisesti. Eihän ko.
autossa ole mitään muuta kuin
jälleenmyyntiarvo :) Muutenhan mersut mistä
täällä yleensä keskustellaan on niitä perus c180-
200D-taxipaska juttuja jotka voitaisiin käydä
vaikkapa Esson baarissa.

Ei vaan oikeasti. En ymmärrä miksi nämä
hävytömyyksiä kirjoittelevat ihmiset ovat
kateellisia M-B mihille. Ennemmin heitä pitäisi
sääliä koska ovat moisen kulkineen ostaneet.

Äänestä
  • Heh Heh!
    Vanha sanonta on että "kaikista autoista tulee
    joskus Opeleita". Mitä tuolla tarkoitetaan?
    mietippä sitä hetki!
    Olisikkohan että Opelit ovat jo uutena niin
    paskoja että toisilta automerkeiltä vie about
    300tkm ennen kuin ovat yhtä huonossa kunnossa (no
    mersulla ehkä 500tkm - 600 tkm).

    Opel jälleenmyyntiarvo sitten - HAH, onko sitä?

    Äänestä

  • MB kirjoitti:

    Heh Heh!

    taas nenästä ja kovaa... Koskaan en oo väittäny
    opelilla ajavani... Mutta se on sun mielipide.

    Mulla nyt on kokemusta monesta automerkistä että
    voin perustaa mielipiteitäni. Toisin kuin monella
    MB miehellä jotka ei muilla merkeillä ole ajanut.
    Ja ei mersulla hyvin mee jos ainut hyvä asia ja
    mainostamisen asia autossa on jälleenmyyntiarvo.
    Autot on ajamista ei myyntiä varten :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asialinjalle kirjoitti:

Eikö tälle palstalle saada minkäänlaista
järjestystä ? Joskus olisi kiva jutella
asiallisten mersukuskien kanssa ja saada ja
mahdollisesti antaa neuvoja Mersuihin liittyvissä
asioissa. Monesti tätä on jo ennenkin pyydetty,
mutta lapsikatraan "kyykyttely" sen kuin vain
jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu