Jääpähän ainakin perintöä

Toivon tosissani, että hautajaisissani ei lapset ensisijaisesti muistele pankkitilejäni. Toivon, että muistuu mieleen yhteinen aikamme.

mua ihmetyttää kanssa jos nää jutut on vähänkin totta.

Miks ihmeessä ihmiset puhuu asuntonsa arvosta, vaikka eivät ole sitä myymässä / vaihtamassa.

Asunnut on elämistä ja asumista varten, eivätkä sijoituskohteita joiden teoreettiista markkina-arvoa arvaillaan alvariinsa.

Täsmälleen samaa mieltä. Itse olemme paljon lastemme kanssa, mutta emme toisaalta pidä vaurastumista huononakaan asiana.

Siksi ostamme halpojen hintojen aikaan asuntomme ja myymme kuplahinnalla, kun sen aika tulee (viimeksi syksyllä 2005). Lapsista on kivaa muuttaa uuteen asuntoon ja samalla sitä tulee omaisuutta kerättyä. Nytkin teemme tilin romahduksen jälkeen, mutta ei meidän tarvitse eväämmekään asian eteen heilauttaa. Sen kun vaan tuhnuttelemme soffalla kuumia tuhnuja ja ajamme ajan hoitaa perintöasiat kuntoon.

ostin kämpän itseäni varten. En muita. Vanhuuden päivänä ajattelin myydä koko roskan ja mennä loppuelämäksi bahamalle banjoa soittamaan.

Jostainhan ne on rahat saatava vuokraankin, ellei sitten vuokralasku lähde paikallisen sosiaalitoimiston suoraveloituksesta. Eli kyllähän sitä nykypäivänä useimmat käyvät töissä, vaikka lapsia olisikin.

Onko sillä sitten merkitystä, että lyhentääkö vuokran sijaan asuntolainaa, jos summa on suunnilleen sama. Toki siinä aletaan menemään metsään, kun otetaan täysin ylimitoitettu laina ja tehdään kahta työtä, että saadaan laina maksetuksi. Ja kyllähän niitä työnarkomaaneja löytyy sekä meistä "tuulipuvuista", että "tuhnuttelijoista".