"Saittepa ainakin ison perinnön", tapaa äitini tokaista, kun joskus tulee puheeksi lapsuuteni. Lapsena en usein isääni nähnyt, äitikin oli varsin kiireinen. Isäni painoi pitkää päivää ja uraa teki äitinikin. Isäni sitten kuoli saappaat jalassa 59-vuotiaana,ei ehtinyt nauttia isosta eläkkeestään. Lapsena olisin niin kovaa tahtonut vanhemmat, joilla olisi aikaa meille lapsille.
Ei paljon perintö lämmitä, ennemmin olisin ottanut pullan tuoksuisen kodin.
Minusta ei onneksi tullut materialistia. Arvostan ihan muita asioita kuin varallisuutta ja tavaroita. Omille lapsille olen halunnut tarjota sen mistä itse lapsena haaveilin.
Täällä palstalla on kyllä älyttömän materialistiset arvot ihmisillä, jos joku oikeasti ajattelee, että lapsille on parempi saada iso omaisuus tai edes se asunto perintönä. Sen eteen ollaan sitten valmiita kireään tunnelmaan perheessä, stressaavaan elämään ja pitkiin hoitopäiviin ja yksinäisiin iltpäiviin koululaisille. Eurot pankissa lämmittävät todella vähän, silloin kun lapsista on kyse.
Äitini on onneksi vielä elossa ja onkin nyt omistautunut kiitettävästi omille lapsenlapsilleen. Vanhana sitä näköjään viisastuu.
Ei paljon perintö lämmitä, ennemmin olisin ottanut pullan tuoksuisen kodin.
Minusta ei onneksi tullut materialistia. Arvostan ihan muita asioita kuin varallisuutta ja tavaroita. Omille lapsille olen halunnut tarjota sen mistä itse lapsena haaveilin.
Täällä palstalla on kyllä älyttömän materialistiset arvot ihmisillä, jos joku oikeasti ajattelee, että lapsille on parempi saada iso omaisuus tai edes se asunto perintönä. Sen eteen ollaan sitten valmiita kireään tunnelmaan perheessä, stressaavaan elämään ja pitkiin hoitopäiviin ja yksinäisiin iltpäiviin koululaisille. Eurot pankissa lämmittävät todella vähän, silloin kun lapsista on kyse.
Äitini on onneksi vielä elossa ja onkin nyt omistautunut kiitettävästi omille lapsenlapsilleen. Vanhana sitä näköjään viisastuu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toivon tosissani, että hautajaisissani ei lapset ensisijaisesti muistele pankkitilejäni. Toivon, että muistuu mieleen yhteinen aikamme.
mua ihmetyttää kanssa jos nää jutut on vähänkin totta.
Miks ihmeessä ihmiset puhuu asuntonsa arvosta, vaikka eivät ole sitä myymässä / vaihtamassa.
Asunnut on elämistä ja asumista varten, eivätkä sijoituskohteita joiden teoreettiista markkina-arvoa arvaillaan alvariinsa.
Täsmälleen samaa mieltä. Itse olemme paljon lastemme kanssa, mutta emme toisaalta pidä vaurastumista huononakaan asiana.
Siksi ostamme halpojen hintojen aikaan asuntomme ja myymme kuplahinnalla, kun sen aika tulee (viimeksi syksyllä 2005). Lapsista on kivaa muuttaa uuteen asuntoon ja samalla sitä tulee omaisuutta kerättyä. Nytkin teemme tilin romahduksen jälkeen, mutta ei meidän tarvitse eväämmekään asian eteen heilauttaa. Sen kun vaan tuhnuttelemme soffalla kuumia tuhnuja ja ajamme ajan hoitaa perintöasiat kuntoon.
ostin kämpän itseäni varten. En muita. Vanhuuden päivänä ajattelin myydä koko roskan ja mennä loppuelämäksi bahamalle banjoa soittamaan.
Jostainhan ne on rahat saatava vuokraankin, ellei sitten vuokralasku lähde paikallisen sosiaalitoimiston suoraveloituksesta. Eli kyllähän sitä nykypäivänä useimmat käyvät töissä, vaikka lapsia olisikin.
Onko sillä sitten merkitystä, että lyhentääkö vuokran sijaan asuntolainaa, jos summa on suunnilleen sama. Toki siinä aletaan menemään metsään, kun otetaan täysin ylimitoitettu laina ja tehdään kahta työtä, että saadaan laina maksetuksi. Ja kyllähän niitä työnarkomaaneja löytyy sekä meistä "tuulipuvuista", että "tuhnuttelijoista".
Lapsillehan se on tietysti ihan sama oliko vanhemmat poissa maksaakseen asuntoa ja vai työnarkomanian takia. Joka tapauksessa loistavat poissaolollaan suurimman osan vuorokautta.
Mutta oikeastaan kirjoitin siksi, että ajatelkaa oikeasti mitä uhraatte sen omaisuutenne hankkimisen eteen. Millä kustannuksella se ihana oma koti on hankittu? Lasten sydänverelläkö?
Itse en ole miljoonaperijä, vaikka omistankin jotakin. Mutta tuttavani on ikäiseni monimiljonääri, kiitos tavattoman rikkaiden vanhempien. Harvoin tapaa vanhempiaan kohtaan niin katkeraa ihmistä kuin hän. Hänen tapauksessaan miljoonat eivät ole onnea tuoneet, vaan enemminkin murhetta ja hän kehtaa jopa kadehtia velipuoltaan, koska tämä tulevaisuudessa tulee pienentämään hänen miljoonaperintöään....Ja hänellä on siis nyt jo useita asuntoja, osakkeita jne...
En kritisoi vaurastumista, mutta kannattaa aina miettiä mitä sen eteen joutuu uhraamaan. Pienen mökin lapset voivat onnellisuudessa päihitää miljoonaperijät.