KAUHUKOKEMUS JALKALEIKKAUKSESTA!!!!

Surku79

Vuonna 2001 koin elämäni peloittavimman tilanteen,kun jouduin jalkaleikkaukseen.Ennen leikkausta minulle koitettiin laittaa selkäydinpuudutus,mutta ekaksi anestesialääkäri ei saanut laitettua sitä sinne.Toisella kerralla hän tuikkas piikin väärään kohtaan,josta alkoi kamppailu kuoleman kanssa.

Ensiksi puutui normaalisti jalat,mutta puudutus ei jäänytkään siihen vaan levisi kaulaan saakka.Pulssi heikenty ja menin shokkiin..leikkausta ei voitu keskeyttää,joten naama valkoisena koitin sinnitellä.Sain 2h aikana 4 kertaa Adrenaliinia suoneen sydämmen pysähtymisen varalta,koska oli pari kertaa lähellä,ettei sydän pysähtynyt..
Kun pääsin heräämöön,niin taas pulssi heikenty ja eikun adrnaliinia jälleen suoneen..pari päivää oli kriitiset,mutta onneksi selvisin hengissä.

Traumat jäi enkä toiste anna leikauttaa itseäni selkäydinpuudutuksen avulla..Näen välillä painajaisia siitä tilanteesta ja joskus tulee tuntemuksia,et jalat ja kädet puutuvat ja alkaa pyörryttämmän..
Toivottavasti kenenkään ei tarvitse kokea samanlaista tilannetta.

11

3948

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kathy

      Näköjään kaikkea voi tapahtua, itse olen menossa leikkaukseen joka yleensä tehdään selkäydinpuudutuksessa, mutta vaadin lääkäriltä nukutuksen ja onneksi sain sen.

    • Nursing pro

      Todellisuudessa tilanne on ollut hyvin todennäköisesti vähemmän dramaattinen. Tuskin anestesialääkäri väärään paikkaan on puudutusta laittanut. Puudutus on vain levinnyt turhan ylös (satutko olemaan lyhyenläntä ja pyöreä henkilö?). Jos puudutus olisi oikeasti saattanut sinut noin huonoon kuntoon, niin sinut olisi nukutettu ja laitettu hengityskoneeseen. Laaja puudutus tuppaa joskus laskemaan verenpainetta sen verran voimakkaasti, että verenpaineen nostamiseksi annetaan lääkitystä, joka ei ole adrenaliini kuin poikkeustapauksissa, lähinnä allergisen kohtauksen yhteydessä. Pulssitason nostamiseksi saatetaan antaa myös atropiinia (suu on sen jälkeen kuiva). Jos olisit ollut oikeasti sokissa sydän lähes pysähtyneenä et muistaisi noita tapahtumia eikä omlla "sinnittelyllä" ole selviytymisen kannalta siinä mitään merkitystä. Ikävä ja epämukava kokemus, joka ei välttämättä toistu, jos sinut puudutettaisi uudestaan. Mutta nukutus on useimmiten ihan hyvä ja käytökelpoinen vaihtoehto.

      • Surku79

        no epäileppä ihan rauhassa vaan..


    • jalkaleikkauksesta

      Ja mulla sitten on täysin vastakkainen kokemus isosta jalkaleikkauksesta epiduraali-spinaalipuudutuksessa :)

      Sain seurata sivusta miten nukutuksen vaatineet pari huonekaveriani sitten leikkauksen jälkeen olivat - etenkin toinen - todella pahoinvoivia. Mulla ei ollut mitään. Ja kipulääkityskin onnistui todella helposti saman piuhan kautta :)

      Niin eikä mun tarvinut mitään sinnitellä, koskapa sen verran rauhoittaviakin olin saanut, että noin kuusi tuntia hujahti lähes unten mailla, mitä nyt välillä hätkähdin anestesiahoitajan kysymykseen "mikä on olo"

      Eli ehdottomasti otan toistelin tuon, jos valita saa :) Ja kyseessä oli valtimonohitusleikkaus polven alapuolelle omalla laskimolla (jalka auki nivusestä nilkkaan...)

    • jussi

      Itselläni on kauhukokemuksia jalkaleikkauksista kolme kappaletta. Niistä seurauksena molempien jalkojen hermovaurio, CRPS II oireyhtymä joka aiheuttaa helvetillisiää kipuja.
      Selkäydinpuudutuksen laitto oli kerran yhtä helvettiä, "Galina" tökki selkääni yhteensä 28kertaa(ihopuudute epiduraali)ennenkuin onnistui siinä mitä oli tullut tekemään.

      • Nursing pro

        Oliko CRPS seurausta mielestäsi puudutuksista, leikkauksista, tai mahdollisesti sairaudesta, jonka vuoksi leikkaukset tehtiin? Ja liittyikö kauhu itse leikkaukseen (tuota yhtä puudutuskokemusta lukuunottamatta)? CRPS kuitenkin kait ilmeni vasta myöhemmässä vaiheessa.


      • jussi
        Nursing pro kirjoitti:

        Oliko CRPS seurausta mielestäsi puudutuksista, leikkauksista, tai mahdollisesti sairaudesta, jonka vuoksi leikkaukset tehtiin? Ja liittyikö kauhu itse leikkaukseen (tuota yhtä puudutuskokemusta lukuunottamatta)? CRPS kuitenkin kait ilmeni vasta myöhemmässä vaiheessa.

        kyllä CRPS II/Causalgia on kohdallani leikkauksista johtuva ilmeni vaikean haavatulehduksen jälkeen.
        Kauhukuvat tulee leikkauksista ja revodoinneista joita jouduttiin tekemään useita jotta haavan reunat saataisiin kasvamaan yhteen. Koska haava oli tulehtunut ei puudutteista ollut hyötyä joten jokainen voi mielessään kuvitella miltä tuntuu kun jalkapohjaa leikellään ilman puudutuksia(tai sitten ei voi kuvitella).


      • Nursing pro
        jussi kirjoitti:

        kyllä CRPS II/Causalgia on kohdallani leikkauksista johtuva ilmeni vaikean haavatulehduksen jälkeen.
        Kauhukuvat tulee leikkauksista ja revodoinneista joita jouduttiin tekemään useita jotta haavan reunat saataisiin kasvamaan yhteen. Koska haava oli tulehtunut ei puudutteista ollut hyötyä joten jokainen voi mielessään kuvitella miltä tuntuu kun jalkapohjaa leikellään ilman puudutuksia(tai sitten ei voi kuvitella).

        Jalan haavan tulehdushan ei vaikuta mitään selkäpuudutuksen tehoamiseen tai tehoamattomuuteen, eli jalkapohjaasi revidoitiin paikallispuudutuksessa (tuota yhtä epiduraalipuudutusta lukuunottamatta)? Ja seurauksena oli molempien jalkojen hermovaurio??? Mikä sitten mahtoi olla alkuperäisen leikkauksen aihe?


      • jussi
        Nursing pro kirjoitti:

        Jalan haavan tulehdushan ei vaikuta mitään selkäpuudutuksen tehoamiseen tai tehoamattomuuteen, eli jalkapohjaasi revidoitiin paikallispuudutuksessa (tuota yhtä epiduraalipuudutusta lukuunottamatta)? Ja seurauksena oli molempien jalkojen hermovaurio??? Mikä sitten mahtoi olla alkuperäisen leikkauksen aihe?

        Kuten varmasti ensimmäissestä viestistäni huomasit oli epiduraalipuudutus eroteltu leikkauksista joten en antanut aihetta epäillä että crps II olisi aiheuttanut pudutus! ENHÄN?


    • koska olen itse menossa

      polvi leikkaukseen. eipäs nyt sit yhtään pelotakkaan... no joo omaa tyhmyyttä. takana on yksi spinaali puudutus, eipä tuo edes sattunut. Nyt vaan arveluttaa mut joo.

    • ei enää pelkoja

      Nykyiset nukutukset ja puudutukset harvoin epäonnistuu.Minulla oli vuosia sitten kiireellinen päivystys leikkaus vatsaan.Minulla nukutus vähän epä onnistu koin siinä syntymisen ,elämisen ja kuolemisen.Kun heräsin olin panikissa.En uskaltanut nukkua.Jouduin nukutus lääkärin ja psykiatrin ym.muiden kanssa käymään leikkauskokemukseni keskustellen läpi.Siinä oli virheenä kun oli kiire että kun silloin annettiin nukusaine ja sen jälkeen rentouttava aine niin en ollut kerennyt nukkumaan kunnolla kun sain sen rentoutus piikin.Kesti kauan ennenkuin uskalsin rauhassa käydä nukkumaan.Minut oli aikaisemminkin leikattu ja myös 4kertaa sen jälkeen.Kaikki mennyt ihan hyvin vaikka minulla on leikkaus-sali kammo.Yleensä mun vierellä on ollut aina joku sen jälkeen kun osastolla saa rauhoittavan piikin.Joten en osaa enää peälätä.Eli virheitä joskus sattuu.Pitää vaan muistaa että lääkärit leikkaa ja puuduttaa nukuttaa jatkuvasti mutta harvoin on komplikaatioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe