Huomenta vain kaikki aikaisin heränneet (tietysti myös muutkin). Tuli tässä omalle kohdalle sellainen juttu että, kun olen nyt käynyt noin puolitoista vuotta terapiassa masennuksen takia (joka on perua lapsuudesta saakka), niin alan huomata, että ympärilläni olevat ihmiset eivät tahdokaan hyväksyä minua muuttunena, enemmän omaa itseäni muistuttavana, olettaisin. Minun pitäisi edelleen olla se kiltti, jaloissa pyörivä koira, joka heiluttaa häntää ja yrittää viestittää, että "mieluiten miten vain".
Nyt, kun alan löytämään oman itseni ja olen siitä iloinen, ympäristö yrittää työntää minua takaisin vanhaan muottiin, jolloin minulla ei ollut edes hyvä olla. Yritin aina "aistia" ennakkoon, mitä toiset haluavat tai sulautua tapettiin, ettei minua huomattaisi ja tuottaisin mahdollisimman vähän häiriötä. Olin kiva siihen asti, kun olin "kiltti ja myötäilevä", aina toisten käytettävissä. Eli ei minusta niin väliä, kunhan toiset on tyytyväisiä!
En aio muuttua takaisin "koiraksi", jota silitetään tai potkitaan kunkin mielihalujen mukaan. En aio olla aina saatavilla, kun joku muka minua tarvitsee. Ja kysymys: mihin tarvitsee? Kuuntelijaksi, ymmärtäjäksi, kantamaan toisen taakka, keventämään toisen oloa. Siinä käy vain niin että, jos toisten olo helpottuu, minulla on ahdistava olo. Olen ollut kuin roskakori, johon voi purkaa oman pahan olonsa.
Nyt se on loppu!! Tällä hetkellä olen kuin uhmaikäinen, joka tahtoo polkea jalkaa ja huutaa, että MINÄ, MINÄ, MINÄ!!! Tämä on luultavasti jonkinlainen välivaihe oman oikean itseni löytymisessä ja tasaantuu pikku hiljaa. Mutta koskaan en enää alistu kynnysmatoksi, vaan vaadin myös, että minun olemassaoloni omana itsenäni hyväksytään. Ja se (ne), jotka eivät siihen pysty, ilmeisesti kaikkoavat ympäriltäni, mutta silloin ne eivät olleetkaan oikeita ystäviä.
En suostu enää
8
610
Vastaukset
- "Toinen"
Kuulostaa terveelliseltä. Polje vain jalkaasi. Sinulla on siihen oikeus. Itse aloitan (toivottavasti)terapian ensi vuoden puolella, myös lapsuudesta kumpuavien oireiden takia. Toivottavasti saavutan saman kuin sinä eli rohkeuden olla oma itseni. Onnea!
- katovuosi
Minäkin kävin terapiassa kolme vuotta ja aivan samoista syistä ja samalla taustalla. Tilanne oli jo kärjistynyt psykoottiseksi masennukseksi asti, olen edelleen lääkityksellä.
Terapian jälkeen koko elämäni muuttui, kun opin vihdoin sanomaan: EI!!!!- olkoon!
Noin sitä pitää. Kyllähän se on loppujen lopuksi kaikkien etu, että "synnymme omaksi itseksemme", vaikka sitten terapian avulla, jos lapsena siihen ei ole eväitä saanutkaan.
Minä olen myös terapiassa lapsuuden traumojen takia, ja käyn läpi vastaavaa prosessia.
Omista oikeuksistaan kiinnipitäminen ei ole itsekkyyttä. Ei tosiaan tarvitse olla "kynnysmatto".
- Zoe
..näköjään paljon jotka taistelevat saman asian kanssa.
Myös minä kävin läpi terapiaa depression ja ahdistushäiriön takia, lapsuudesta suurin osa.
Suurin osa perheestäni on onnellisia kun olen pääsemässä taas henkisesti jaloilleni, mutta se suurin vähättelijä ei vieläkään usko mihinkään masennukseen, eikä edes fyysiseen vammautumiseeni, mikä tuntuu jo irvokkaalta.
Vammautumisestani en parane koskaan, mutta silti pitäisi vieläkin käydä siivoilemassa tämän henkilön huushollia, vaikka en pysty edes omaani siivoamaa vaan kotipalvelusta käy siivooja.
Olen hyväksynyt tämän, ettei hän ota huomioon mun elämäni muuttumista. En enää kuuntele arvosteluita ja väheksyntää, olen oppinut sanomaan myös EI!
Onnea uudelle elämällesi, pidä siitä kiinni. - sinä sinä
Nyt pidät kiinni siitä mitä olet löytämässä.
Meillä on oikeus sanoa ei, lopulta kukaan ei edes arvosta ihmistä, joka on sellainen anteeksi-olemassaoloni, joo-joo-ihminen. Sellaista hyödynnetään, mutta luottamus on eriasia.
Ihminen, joka osaa sanoa ei, ei ole ilkeä, töykeä.
ps. olin itse samanlainen, yleishyödyke ja en ole huomannut ystävien kaikkovan vaikka en enää tee palveluksia - traumoja..
lapsuudesta myös täällä.. vieläkin vaikeaa. Olen käynyt terapiassa, mutta en tiedä katoaako ns kynnysmattona oleminen minusta, kun lamaannun niin helposti. Olen yrittänyt ja toivon olevani joku päivä samassa tilanteessa kuin sinä. jolloin sanon EI! Hiukan sen tapaista olen itsestäni jo huomannut mutta se on vielä vähäistä.
Onnea sinulle ja muille jotka ovat yli päässeet! Ja niille myös jotka sitä vielä havittelevat! Jaksamista kaikille! - juttuja
Olin ihan samassa tilanteessa jokunen vuosi sitten. Aina valmiina auttamaan, jos joku vain vähänkin vihjasi siihen suuntaan. Aina valmiina kuuntelemaan, kun jollain oli huolia. Sitten vaan yhtenä iltana huomasin etsiväni keinoa päättää päiväni, kun en enää jaksanut. Siitä illasta alkoi sairaalahoidon jälkeen uusi elämä. Terveen itsekkyyden opetteleminen, uudet elämäntavat muutenkin. Valitettavasti huomasin "ystävien" unohtaneen minut sairaalassaoloaikanani. Kotiuduttuani ketään ei enää kiinnostanut tavata minua, kun en ollutkaan enää se vahva ihminen, joka auttoi heitä silloin, kun he sitä halusivat. Tänäkin päivänä olen hyvin yksinäinen, olen jumettunut omaan synkkyyteeni. Valitettavasti en ole löytänyt sitä elämäniloa, joka jaksaisi pitää mielen virkeänä. Tee sinä kovasti töitä, että paranet ja jaksat aloittaa uuden elämän.
- irtautumisaikoja
pienen ihmisen polulla on useitakin: ensiksi siimat ja munasolut irtautuu ja sitten 9 kk jälkeen napanuora katkaistaan ja siitä se alkaa rääkäisy MINÄ MINÄ MINÄ: vaippa märkä, kylmä, nälkä: tissiä ja siitäkin pitää irrottautua, kun MINUN tekee mieli kiinteää ruokaa, jotta kasvan ym.
Sitten seuraakin rulettisatsi eri vuosikymmenen "MINUUTTA" eli uhmaikiä on ihmisellä tuon tuosta. Jokainenhan meistä tietää "kolmen vuoden uhman" = MINÄ MINÄ MINÄ. Sitten on kouluun lähtö ja lopulta murrosikä ja kotoota lähteminen ja taas ihminen hokee huutaen MINÄ MINÄ MINÄ.
Keski-iässä kriisissään sitä ihminen usein vasta huutaakin MINÄ MINÄ MINÄ ja usein hajottaa parisuhteensa/perheensä ja sen jälkeen tasaantuu hetkeksi ennen viidenkympin MINÄvillitystä ja kuudenkympin "eläkerillutteluja", jossa taas kaikaa huuto MINÄ MINÄ MINÄ.
Sitten onkin se laitoshoitoMINÄ, joka huutaa, mitä sitten jaksaa huutaa ja kyllä silloinkin se keppi toisen rollaattoriin pyörien väliin laitetaan ja makeasti nauretaan, kun toinen "polkee vaan paikallaan" ... ja MINÄpoika/MINÄtyttö se vaan huristelen omallani kovaa ohitse.
MINÄ MINÄ MINÄ ... onkohan ihminen pohjimmiltaan itsekäs otus?
Muistakaamme: EI "anteeksi, että olen olemassa" vaan "tehkää toiselle se, mitä haluaisitte itsellenne tehtävän". :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454930Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201791Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525