MUSIIKKITEEMAA

REHELLISESTI

Minäpä kerron kuinka musiikkiteemaa olisi pitänyt käsitellä jotta se olisi ollut RAAMATUNMUKAISTA ja REHELLISTÄ:

1.
Ensinnäkin tulee todeta selvästi että klassinen musiikki on uskovaiselle sopivaa sekä harrastaa, esittää, kuunnella ja vaikka levyttää. Raamattu ei kiellä musiikkiharrastusta missään sen muodoissa.

2.
Toiseksi tulee todeta että johtuen ilmeisesti historiallisista syistä uskovaisten keskuudessa esiintyy arkuutta esiintyä ainakin suurille joukoille. Myöskin jotkut arkailevat jostain syystä esiintyä kuoroissa, varsinkin moniäänisissä ja epäuskoisten kanssa.

2.1.
Otettakoon nämä aratkin uskovaiset huomioon, eikä loukata heidän tunteitaan. Näin säilyy yhteinen rakkaus, mutta taas täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että sellainen vaatii kompromissejä, sekä toinen toistaan kunnioittamista, ja huomatkaa että myös näiden arkojen ihmisten taholta!

3.
Ja lopuksi tulee vielä selventää asiaa, ettei mene puurot ja vellit sekaisin, että musiikin esittäminen eikä kuunteleminen muodossa tahi toisessa ei ole syntiä, vaikka jotkut sellaista toimintaa arastelevatkin.

22

2186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vlm

      ...mielipide kaikkiin asioihin on se, että kaikkea tulisi käsitellä ja tarkastella sillä tavalla, ettei mikään asia tulisi yhdellekään uskomisen esteeksi.

      • oli puolueellinen

        ja sellainen tapa muodostuu äkkiä uskomisen esteeksi niille, jotka haluavat harrastaa vapaasti musiikkia haluamissaan muodoissa, sotkematta asiaa uskon asioihin, mihin se ei kuulukaan.

        No, sitten tiukkapipojengi vaan totaa että "sille tuli musiikki uskomista tärkeämmäksi"...

      • nasaretti
        oli puolueellinen kirjoitti:

        ja sellainen tapa muodostuu äkkiä uskomisen esteeksi niille, jotka haluavat harrastaa vapaasti musiikkia haluamissaan muodoissa, sotkematta asiaa uskon asioihin, mihin se ei kuulukaan.

        No, sitten tiukkapipojengi vaan totaa että "sille tuli musiikki uskomista tärkeämmäksi"...

        ..uskovaisissa ei ole yhtään tiukkapipojengiä.

        keskuudessamme vallitsee keskinäinen rakkaus,ja rukous "että meillä yhtenäinen puheenparsi olisi".

      • oikeasti yhteinen
        nasaretti kirjoitti:

        ..uskovaisissa ei ole yhtään tiukkapipojengiä.

        keskuudessamme vallitsee keskinäinen rakkaus,ja rukous "että meillä yhtenäinen puheenparsi olisi".

        ja otettakoon siinä huomioon tasapuolisesti kaikkien mielipide

        näin ei käynyt surullisenkuuluisassa musiikkinumerossa

      • Ruikonperän torppari
        nasaretti kirjoitti:

        ..uskovaisissa ei ole yhtään tiukkapipojengiä.

        keskuudessamme vallitsee keskinäinen rakkaus,ja rukous "että meillä yhtenäinen puheenparsi olisi".

        **kerrompa,että..
        Kirjoittanut: nasaretti 1.12.2005 klo 10.05

        ..uskovaisissa ei ole yhtään tiukkapipojengiä.**

        teet itsesi naurunalaiseksi tuollaisilla kommenteilla. Tuohon ei usko kukaan vl eikä kukaan ei-vl.

      • kaitatie

        Markuksen evankeliumi:
        13:37 Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa."

      • valvokaa
        kaitatie kirjoitti:

        Markuksen evankeliumi:
        13:37 Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa."

        meidän tulee myös valvoa jotta emme ala lakihengessä väittämään synniksi milloin mitäkin asiaa itse kehiteltyjen hassujen ajatusrakennelmien kautta

      • onko
        Ruikonperän torppari kirjoitti:

        **kerrompa,että..
        Kirjoittanut: nasaretti 1.12.2005 klo 10.05

        ..uskovaisissa ei ole yhtään tiukkapipojengiä.**

        teet itsesi naurunalaiseksi tuollaisilla kommenteilla. Tuohon ei usko kukaan vl eikä kukaan ei-vl.

        tuo on siis valhe..vai idealismia... silmien ummistamista todellisuudelta...siis Nasaretin mielipide
        Totta täydellinen yksimielisyys vallitsi mm. Neuvostoliitossa ja viimeksi mm. Irakissa Saddamin aikana...

      • ent vl = evl

        mielipiteeni on, että yksimielisyys ihmisyhteisössä, kirkossa, aattellisessa yhdistyksessä tai tiedemaailmassa, jne on utopia.

        Jos JOKU asia on uskomisen esteenä, niin se on ihmisen itsensä aiheuttama.

        "Otettakoon nämä aratkin uskovaiset huomioon, eikä loukata heidän tunteitaan. Näin säilyy yhteinen rakkaus, mutta taas täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että sellainen vaatii kompromissejä, sekä toinen toistaan kunnioittamista, ja huomatkaa että myös näiden arkojen ihmisten taholta!"
        - Lihansyöntiä koskeva ajatus on ihmisen OMA VAPAAEHTOINEN kieltäytyminen, eikä mielestäni voi olla ohjeistava "sinunkin on kieltäydyttävä koska minäkin teen niin".
        - Arat ihmiset: katso edeltä.
        - Kompromissien teko: Luovun käsityksestni hyväksesi? Katso edeltä.
        - toinen toistensa kunnioittaminen: hyväksyn sen mitä ajattelet tai miten toimit, vaikka itse en tekisi noin.

        Luojan pyrkimys on hyväntahtoinen kaikilla luoduille, ja on tässä tapauksessa luotujen asia hylätä tai kääntää selkänsä Luojalle.

    • ma_ria

      Ajatelkaa, miten erilainen sävy ja vaikutelma!

      Asiallinen ja rakentava lähestymistapa, tuskimpa olisi kenenkään "silmille pompannut".

      Kristillisten hyveidenkin mukainen, ollaan sopuisasti toinen toistamme huomioiden, äärimmäisyyttä välttäen, toisistamme parasta uskoen, erilaisia käytännön ratkaisuja kunnioittaen, yhteinen päämäärä mielessä pitäen.

    • selittäkää

      Mitä tarkoittaa, kun Raamatussa sanotaan, että pitäisi tuoda lahjansa vaihetuspöydälle.
      Mikä on vaihetuspöytä?, mitkä lahjat sinne saa tuoda, saako esim. musikaalisia lahjoja, vai?
      Tarkoittavatko lahjat tässä yhteydessä vain ns. hengellisiä lahjoja eikä ajallisia.
      Onko Raamatun teksteillä aina ennenkaikkea hengellinen, mutta myös ajallinen puolensa, niiden tulkinnassa?

      • pakkula

        Minkä teette, tehkää se niinkuin Jumalalle. Kaikilla elämän alueilla pyrimme toimimaan vapaan kristityn tavalla, teemme työmme niin hyvin ja rehellisesti, kuin mahdollista.

        tämä neuvo koskee niin hengellisiä, kuin myös maallisiakin tehtäviä. Hyvän, loukkaamattoman omantunnon säilyttäminen on tärkeää. Vältämme syntiä, siitä huolimatta voimme joutua syntiin. Vieläkö pitää muistuttaa, että synnit annetaan ja saa uskoa anteeksiannetuiksi.

    • Jaajaaa

      Mitä arastelua rehellisesti sanottuna LASTA MÄNILLÄ on jälleen? Onko asia varma puhujastaan?

    • Mooses...

      Joo jotenkin tahan tyyliinhan sita olisi pitanyt raportoida asiasta. Mutta siita ollaan viela iaka kaukana ilmeisesti joillakin nurkilla. Pari huvittavaa esimerkkia tassa voisi taas esittaa:
      1) erailla seurakuntapaivilla todettiin etta uskovaiset eivat kay konserteissa. Piste. Seuraavan paivana kirkko oli taynna uskovaisia Jurvelinin konsertissa. Etta se siita.
      2) Linnanmaki kaikkineen viihteineen ja rompooleineen on monien uskovaistenkin yhteinen viihtymapaikka. Ei siita kukaan suutu tai keskustele, sama mita siella soitetaan. Itsekin olen ollut siella ja hauskaa on. Mutta kontrastina mainittakoon etta usein paljon saadyllisemmat tilaisuudet kylla nousevat tapetille ja niista vaannetaan oikein olan takaa, esimerkkina mainittakoon vaikkapa Matteuspassiot ja muut kirkkokonsertit. Varsinkin jos maksullisia. Tama on trakikoomista usein, kun on lahdetty talle arpalinjalle.
      Se on suuri lahja etta saamme kayda kuuntelemaasa toinen toistaan hinompia klassisia teoksia, ja viela hienompaa kun jotkut paasevat niita oikein esittamaan. Se on piristavaa kaikin puolin. Tosin kaikkia sellainen ei kiinnosta ja niista voi jaada poiskin ja se on yhta oikein. Ei meidan tarvitse tallaisista hyvista asioista hyokata kenekaan kimppuun. Toisilla kiinnostaa musiikki toisilla muut taiteet tai harrastukset. Niin kauan kun niissa pidetaan terve kohtuullisuus kaikki on hyvin. En niista tarvitse varalta kieltaytya etukateen.
      Teemanumeroiden kautta on noussut esiin se sama ataipumus etta yritetaan puristaa kaikki samaan muottiin. Puuttu taas vain se etta panna kaikki mustat kaavut paalle ja luostaroidutaan. Miksi naissa arkipaivan positiivisissakin asioissa kaikkien pitaa toimia samalla tavalla. Meilla on eri lahjat ja kiinnostukset ja jokainen iloitkoon niista. Ollaan hengellisista asioista yhtamielta. Ja niista yleensa ollaankin samaa mielta. Se mista vaannetaan on nama kaytannon toiminnot. Useimmiten pahentumisten taustalla naissakin on pahentujan oma kateus ja saasta. Ja silla yritetaan kammeta koko porukka kumoon. Pahentujalla on siihen oikeus ilman etta tarvitsisi itse miettia sita ahdistusta minka aiheuttaa kanssamatkailijoille omalla yksinkertaisuudellaan. Tama pahentujien suojelu tulisi myos avata keskustelulle, kunnioittavassa ja rakentavassa mielessa. VOisi poistaa monia turhia vastonkaymisia.

      Iloitkaa klassiseta musiikista, kuunnelkaa, ja esittakaa sita. Siita mieli virkoaa.

      • ovat sielunvihollisesta

        ja saatanalla on niille kaksi tarkoitusta

        1.
        ne kritiikittömästi nielevälle tulee niiden kautta vääriä valvomisia ja vastaava valvomisen vaiva on pois oikeiden syntien suhteen valvomiselta. Tämä näkyy esim 10 käskyn ollessa retuperällä samaan aikaan kun yhtäkään piirtoa isäin säännöistä ei unohdeta. Esim lähimmäisestä puhutaan pahaa eikä vahempia kunnioiteta ja Jumala ei sitä tietenkään hyvällä katso vaan kyse on synnin luvallisuudesta. Sen sijaan Jumalalla ei ole mitään sitä vastaan vaikka käymme kuuntelemassa klassista musiikkia.

        2
        niitä kritisoiville tulee ahdistusta ja pahassa tapauksessa ihmiset voivat kieltää uskonsakin niiden takia

        MOLEMMISA TAPAUKSISSA SIELUNVIHOLLINEN NAUTTII

      • ma_ria

        Luther perustelee monin eri tavoin inhimillisten sääntöjen ja niiden noudattamisen vaatimuksen vahingollisuutta uskon näkökulmasta.

        Hän myös erottaa selkeästi Pyhän Hengen aikaansaamat "tavat", kuten siveys, kärsivällisyys, jumalanpelko, lähimmäisenrakkaus ja rakkauden teot ulkonaisia asioita, kuten ruokia, juomia, vaatetusta, määräpäiviä ym. vastaavia koskevista tavoista. Luther sanoo, etteivät käytännön asioita koskevat tavat ja säädökset voi olla Pyhän Hengen aikaansaannoksia.

        Jälkimmäisten vaatimisesta hän näkee aiheutuneen paljon vanhinkoa.

        "Ensinnäkin hämärtyi oppi armosta ja uskonvanhurskaudesta, joka on evankeliumin pääasia ja jonka tulee kirkossa (seurakunnassa) käydä kaiken muun edellä, jotta Kristuksen ansio opittaisiin hyvin tuntemaan ja jotta usko, joka luottaa siihen, että synnit saadaan Kristuksen tähden anteeksi, asetettaisiin korkealle tekojen ja kaikkien palvontamuotojen yläpuolelle. Sen tähden Paavalikin kiivailee kovasti tässä asiassa ja torjuu lain ja ihmisten perinnäisssäännöt osoittaakseen, että Kristuksen vanhurskaus on jotakin muuta kuin sellaiset teot." (Luther, Ausburgin tunnustus)

      • musiikkiteema
        ovat sielunvihollisesta kirjoitti:

        on nyt kirvoittanut kielenkantimia oikein kunnolla,hyvä niin.
        Monelta kantilta on esitetty näkemyksiä puoleen ja toiseen.Ilmeisesti itse musiikin tekiät ovat olleet keskusteluissa vähemmistönä.Monesti tuntuu sille että kaikkein kielteisimmin klassisen musiikin ammatin harjoittamiseen suhtautuu ne joille se on jotakuinkin vieras alue,ja taas toisaalta ne jotka ovat todella lahjakkaita,joille on jo varhaisessa vaiheessa elämää iskostunut päähän ajatus että vain kirkkomusiikki on hyväksyttävää.
        Sitä tosiasiaa ei voine kuitenkaan kieltää että ammattimuusikon oli se sitten solistinen tai orkesteri soittaja työhön kuuluu myös niitä tilaisuuksia,joista on hyvä kieltäytyä,mutta mihinpä ammattiin niitä ei liittyisi.Musikaalinen ihminenhän on myös jollain tavoin luova siis taiteellisesti lahjakas,luovuuteen kuuluu myös se tunne taso jota sanotaan luomisen tuskaksi,eli taiteellinen on monta kertaa myös hyvin herkkä kokemaan ulkopuolisia ärsykkeitä,sitä on vaikea selittää ihmiselle jolla ei sitä ole.
        Lisäksi en voi olla mainitsematta sitäkään,vaikka soittamaan oppii kunnolla vain soittamalla ja opiskelemalla,mutta jos ei ole syntymä lahjana jo saanut musikaalisuutta sitä ei tule vaikka kuinka opettelisit nuoteista,siksihän musiikin ammattilaiseksi hakeutuukin ne jotka sen työn jaksavat tehdä.
        Tärkeintähän kuitenkin on se että myös musiikin ammattilaiset voisivat työtään tehdä niin että ei tarvitsisi selitellä miksi minä tätä teen.Eli hänen uskonelämäänsä ei kyseenalaistettaisi.

      • musiikkiteema
        musiikkiteema kirjoitti:

        vielä sen verran että juuri tuohon mitä mainitsin taiteellisen ihmisen luonteenlaadusta,moni ei varmaan niitten vaarojen takia usklla lähteä musiikkia ammatikseen tekemään tuntien omat heikkoutensa ja sentakia tekee musiikia vain harrastuksekseen.

      • sano yksikin vaara

        mitä "vaaroja" liittyy musiikin tekemiseen, esittämiseen, kuuntelemiseen tai levyttämiseen?

        Siis jos musiikki itsessään on uskovaiselle "sopivaa" lajiltaan ja laadultaan

        Mitä vaaroja maalailet seinälle?

        Kerro yksikin konkreettinen vaara mikä uhkaa.

      • ent vl = evl
        ma_ria kirjoitti:

        Luther perustelee monin eri tavoin inhimillisten sääntöjen ja niiden noudattamisen vaatimuksen vahingollisuutta uskon näkökulmasta.

        Hän myös erottaa selkeästi Pyhän Hengen aikaansaamat "tavat", kuten siveys, kärsivällisyys, jumalanpelko, lähimmäisenrakkaus ja rakkauden teot ulkonaisia asioita, kuten ruokia, juomia, vaatetusta, määräpäiviä ym. vastaavia koskevista tavoista. Luther sanoo, etteivät käytännön asioita koskevat tavat ja säädökset voi olla Pyhän Hengen aikaansaannoksia.

        Jälkimmäisten vaatimisesta hän näkee aiheutuneen paljon vanhinkoa.

        "Ensinnäkin hämärtyi oppi armosta ja uskonvanhurskaudesta, joka on evankeliumin pääasia ja jonka tulee kirkossa (seurakunnassa) käydä kaiken muun edellä, jotta Kristuksen ansio opittaisiin hyvin tuntemaan ja jotta usko, joka luottaa siihen, että synnit saadaan Kristuksen tähden anteeksi, asetettaisiin korkealle tekojen ja kaikkien palvontamuotojen yläpuolelle. Sen tähden Paavalikin kiivailee kovasti tässä asiassa ja torjuu lain ja ihmisten perinnäisssäännöt osoittaakseen, että Kristuksen vanhurskaus on jotakin muuta kuin sellaiset teot." (Luther, Ausburgin tunnustus)

        hyvän osa jota ei häneltä oteta pois..." on kirjoitettu ja ajatuksen on esittänyt hän jonka nimeä en mainitse.

        Kylläpä tuntuikin hyvältä lukea nuo Ma-ria:n kirjoittamat rivit.

      • Nimetön
        sano yksikin vaara kirjoitti:

        mitä "vaaroja" liittyy musiikin tekemiseen, esittämiseen, kuuntelemiseen tai levyttämiseen?

        Siis jos musiikki itsessään on uskovaiselle "sopivaa" lajiltaan ja laadultaan

        Mitä vaaroja maalailet seinälle?

        Kerro yksikin konkreettinen vaara mikä uhkaa.

        Vaarat voivat olla niin kauan kuvitteellisia, ennenkuin ne kohtaa. Sen jälkeen voi todeta omakohtaisesti, oliko peloissa perää vai ei.
        Eri asia on, haluaako todeta asian henkilökohtaisesti, sillä silloin liikkuu "harmaalla alueella". Tutkikoon jokainen oman sydämensä, mutta älköön vetäkö siihen toisia mukaan.

    • kiitollinen

      Olen kiitollinen vl-taustoistani esim. kun kuuntelen nyt Sibelius- viulukilpailun finaalia, YLE:n 1:ltä, en varmaan olisi oppinut arvostamaan klassista musiikkia ilman em. taustaa. Upeita nuoria viulisteja, hienoja tulkintoja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe