Meillä lahjat laitetaan kuusen alle jo aaton aattona (23 pv.) ja ne aukaistaan aatto aamuna. Näin sitten aattoiltana on aikaa rauhoittua yhteiseen joulupöytään. Käymme mahdollisesti haudoilla ja aatto kävelyllä. Joulupukki ei meillä käy, eikä lapset osaa sitä kaivatakkaan. Joululaulut, -leivonnaiset yms.kuuluvat myös jouluaikaan.
Minkälaisia tapoja teillä on viettää joulua ?
12
1081
Vastaukset
- Pariton isä
Tänä vuonna en tuo kuusta sisälle. Lahjoja ei ole. Joulukoristeita ei tule. Pukkia ei ole näköpiirissa eikä liioin lapsia.
Varmaankin pullo punaviiniä joulujuomaksi. Yksin.- Mona-Henrika
yksinäinen joulu.
Jos et halua viettää joulua yksin, niin onko täysin pois suljettu vaihtoehto, että vietät jouluaaton vapaaehtoistyön parissa ? Monet paikat pitävät ovensa auki myös aattona. Ja varmasti juuri jouluaikaan tarvitaan vapaaehtoistyöntekijöitä.
Siinähän se joulun sanomakin kirkastuisi. - Nitta-22
Mona-Henrika kirjoitti:
yksinäinen joulu.
Jos et halua viettää joulua yksin, niin onko täysin pois suljettu vaihtoehto, että vietät jouluaaton vapaaehtoistyön parissa ? Monet paikat pitävät ovensa auki myös aattona. Ja varmasti juuri jouluaikaan tarvitaan vapaaehtoistyöntekijöitä.
Siinähän se joulun sanomakin kirkastuisi.Meillä lahjat tulevat pukin mukana. Aattoaamuna pojan sängyllä hänen herätessään on yksi paketti odotammassa (tontut tuo yöllä)
Pukki tulee ruokailun jälkeen, niin, että lapset ehtivät illalla vielä leikkimään leluillaan.
Me soittelemme ystäville, käymme kävelyllä, joulukirkossa, katetaan pöytä kauniisti, koristellaan kuusi, kuunnellaan joulumusiikkia, poltetaan kynttilöitä, saunotaan, syödään hyvin, odotellaan pukkia, kahvitellaan.. Meillä on aina ollut niin täydellinen joulu. - Pariton.Isä
Mona-Henrika kirjoitti:
yksinäinen joulu.
Jos et halua viettää joulua yksin, niin onko täysin pois suljettu vaihtoehto, että vietät jouluaaton vapaaehtoistyön parissa ? Monet paikat pitävät ovensa auki myös aattona. Ja varmasti juuri jouluaikaan tarvitaan vapaaehtoistyöntekijöitä.
Siinähän se joulun sanomakin kirkastuisi.Viettäköön äityli onnellisen perhejoulun lasten ja uuden rakkautensa kanssa. Haen tytön sitten joulupäivänä ja mennään mun sukulaisiin mässäilemään :)
- aika rauhallista!
Me syödään hyvin, lahjoja ei sen kummemmin tietylle päivälle ostella. Poitsu on vielä niin pieni ettei tajua joulupukistakaan mitään...Vietetään laatuaikaa mahat täynnä ja poltetaan kynttilöitä.
Ei kuuluta kirkkoon/uskota jumalaan, että kun poika kasvaa on meillä joulupukin synttärit 24.12.
Näin meillä. :) - marina
aatonaatto iltana lasten mentyä nukkumaan tuomme mieheni kanssa kuusen sisään ja laitamme joulukoristeet muualle paitsi kuuseen.
aatto aamuna, kun lapset heräävät, syödään ihan tavallinen aamupala ja samalla kun katsellaan joulupunkin kuumaalinjaa koristellaan yhdessä myös kuusi (tonttu on mahdollisesti käynyt jo edellisenä yönä pudottamassa kuusen alle yhdet lahjat lapsille, tai yhden yhteisen lahjan (esim. jonkun seurapelin) koko perheelle. yhdentoista jälkeen, kun kuumalinja loppuu, syödään lounaaksi joulupuuro sekametelisopan kera ja kahdeltatoista kuunnellaan tai katsellaan joulurauhan julistus.
sitten lapset menevät päiväunille/-levolle (ja jos ja kun uni ei tule, on se aamulla avattu paketti hyvä ajanviete pukkia odotellessa) ja lasten herättyä kahden-kolmen välillä tulevat mummo, vaari, isomummi, täti ja eno viettämään aattoiltaa meille. tarjolla on glögiä, pipareita, torttuja ja pähkinöitä ja rusinoita. glögin jälkeen saunotaan.
neljän aikaan on perinteinen joulupöytä, jonka suvun naispuoliset jäsenet ovat kattaneet miesten saunoessa. viiden-kuuden välillä tulee joulupukki (toivottavasti... viimevuonna myöhästyin varaamasta pukkia ja hän sitten vain toi lahjat äkkiä terassille ja vilkutti pikaisesti) ja lahjat avataan yhdessä. lasten uidessa paperi- ja narumeressä juodaan vielä joulukahvit ja syödään tortttuja.
tavallisesta päivästä poiketen lapset saavat valvoa hiemen pitempään kuin normaalisti, mutta toivonmukaan yhdeksään mennessä ovat lapset untenmailla ja vieraat omissa kodeissaan, ja silloin minä ja mieheni avaamme viinipullon ja nautimme joulun hiljaisuudesta ja rauhasta :-)
ennen lapsia kävimme mieheni kanssa aina jouluyön vigiliassa puolenyön aikaan ja veimme minun isovanhempieni ja mieheni vanhempien haudoille kynttilät. nyt lapset ovat liian pieniä, että heitä viitsisi repiä ylös kirkon takia, saatika jättää yksin kotiin nukkumaan, joten kynttilöiden vieminenkin on siten siirtynyt joulupäivän aamuun.
joulupäivänä menemme lapsuudenkotiini syömään ja tapaninpäivänä isomummille. ja siinäpä se joulu sitten vilahtikin sen kiireemmittä.
suurinpiirtein näin se on aina mennyt, jo omassa lapsuudessani, ja tuntuu hyvältä ja tutulta ja turvalliselta. - Mona-Henrika
elää yhä. Kaupallisuudesta huolimatta :-)
- auvosta huolimatta
on kotihälytyksiä poliiseilla pilvinpimein?
- Mona-Henrika
auvosta huolimatta kirjoitti:
on kotihälytyksiä poliiseilla pilvinpimein?
nostavat ihmisten tunteita esille. Ja ihmisen yksinäisyys ja muut ongelmat räjähtävät silloin silmille. Juhlapyhät ei näy pelkästään poliisilla, vaan ensiapu, turvakodit yms. täyttyvät juhlapyhien aikana. Lisäksi juhlapyhät ovat hyvä tekosyy monelle ihmiselle päihteiden käyttämiseen oikein "luvan" kanssa. Ja viina & muut päihteet tekevät liian monet väkivaltaisiksi.
Toivoisinkin sellaisiin perheisiin tänäkin jouluna joulu rauhaa. Jos ei muuten, niin ainakin lasten takia. - auvosta huolimatta
Mona-Henrika kirjoitti:
nostavat ihmisten tunteita esille. Ja ihmisen yksinäisyys ja muut ongelmat räjähtävät silloin silmille. Juhlapyhät ei näy pelkästään poliisilla, vaan ensiapu, turvakodit yms. täyttyvät juhlapyhien aikana. Lisäksi juhlapyhät ovat hyvä tekosyy monelle ihmiselle päihteiden käyttämiseen oikein "luvan" kanssa. Ja viina & muut päihteet tekevät liian monet väkivaltaisiksi.
Toivoisinkin sellaisiin perheisiin tänäkin jouluna joulu rauhaa. Jos ei muuten, niin ainakin lasten takia.turpiin tullee, putka kutsuu, pennut hankeen, akkaa kirveellä ottaan, joo, "hauskaa joulua" vaan itse kullekkin säädylle...
- tarja2
eri tavoin,koska olen puolelle päivin aattona töissä.
Yleensä on yhdessä aattoaamuna koristeltu kuusi,nyt itse olen siis siitä poissa.
Sitten on pistäydytty lahjojen jako reissulla,joita tonttu on jättänyt meille.
Sitten on katseltu telkkaria tai vietetty aikaa ruokaa valmistellen yms.
Joinain vuosina on mummo kylässä,tästä joulusta en vielä tiedä sitäkään.
Syödään noin klo 15 - 16.
Sitten käydään haudalla koko perhe.
Ja jos pukki ei tule käymään niin tällä välin on tontut jättäneet lahjat kuusen alle(jollain konstilla se aina järjestetään)
Tänä vuonna tulee pukki n. 18.30.
Lahjojen jälkeen saunotaan,jos lapset eivät malta niin kylpevät seuraavana iltana.Yleensä äiti ja iskä saa kylpeä joulusaunan ihan rauhassa.
Alkoholi ei kuulu meidän aattoiltaan edes ruokajuomana,sitten joulupäivänä tai tapanina riippuen miten joulu sattuu,saatamme juhlia ystäväperheiden kanssa. - viveca
Me ollaan oltu nyt 5 vuotta anopin luona joulupyhät. Päivällä syödään hyvin jouluherkkuja ja illalla aukaistaan paketit kuusen alta yksitellen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228