haaste

OK- hastan sinut Jasu. Ei enää vänkkäystä. Väitä yksikin asia marihuanan haitoista niin kaadan sen lähdeluettelon kera. Minulla on hyllyssäni tuhatmäärin lääkäriopuksia ja muita yleispäteviä kirjoja ja niihin tutstuneena uskon päteväni sinun väitteillesi...

Vastaa
17509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vaikka kannabiksen keskushermostovaikutuksia koskeva tutkimus onkin edennyt nopeasti viimeisen kymmenen vuoden aikana, ei vieläkään sen merkitystä aivojen toiminnan kannalta kokonaisuudessaan tiedetä. Varsinkin kannabiksen pitkäaikaisen käytön terveysvaikutukset tunnetaan edelleen puutteellisesti (Hall ym 1984). Valvottuja kliinisiä tutkimuksia ei ole tehty poliittisista tai eettisistä syistä riittävästi. Ne tutkimukset, jotka on tehty perustuvat paljolti heterogeeniseen potilasaineistoon, joissa muiden aineiden (tupakan, alkoholi ja muiden huumeiden) käyttöä ei ole vakioitu.

Kannabispäihtymyksen aikana kognitiivisen suorituskyvyn heikkeneminen kohdistuu erityisesti muistiin ja huomiokykyyn. Hoitoon hakeutuneiden kannabiksen pitkäaikaiskäyttjillä on todettu kognitiivisen (älyllisen) aivotoiminnan häiriöitä, jotka kuitenkin todennäköisesti korjaantuvat vähitellen raittiina aikana. (Lundqvist 1995) Kannabis voimistaa alkoholin vaikutusta ja heikentää psykomotorista suorituskykyä. Sydämen syke kiihtyy, silmien sidekalvot alkavat verestää, ruokahalu lisääntyy ja suu kuivuu. Päihtymystilaan voi liittyä aistiharhoja ja illuusioita. Suuri kannabismäärä voi aiheuttaa nopeasti sekavuuden, joka kyllä vähenee muutamassa tunnissa päihtymyksen mennessä ohi. Varsinkin suurien määrien syömisen seurauksena esiintyy tätä sekavuutta, jolle on tyypillistä tajunnan hämärtyminen, häiriintynyt ajattelu ja motorinen epävarmuus, muistamattomuus, näkö- tai kuuloharhat ja joskus myös väkivaltainen tai muuten outo käyttäytyminen. Oireet kestävät muutamasta tunnista jopa muutamaan päivään. (Melko pitkä päihtymystila!)

Kannabiksen aiheuttama psykoottinen tila todetaan kliinisen tutkimuksen ja/tai laboratoriokokeiden perusteella kun mikään muu sairaus ei selitä oireita. Tämä häiriö ei esiinny pelkästään sekavuustilan aikana ja oireet lievittyvät yleensä nopeasti, muutamassa vuorokaudessa. Muutama vuorokausi psykoottisessa tilassa ei kuitenkaan ole mikään mieltä ylentävä kokemus.

Kannabiksen polttaminen vaurioittaa hengitysteitä. Hengityksen pidättäminen ja kannabissavujen syvään hengittäminen lisäävät hiukkasten ja tervan kulkeutumista ja kertymistä hengityselimiin.

Psyykkisistä vaikeuksista kärsivät nuoret ovat erityinen riskiryhmä, ja erityisen runsas kannabiksen poltto voi aiheuttaa psykoosin tai vaikeuttaa siitä kuntoutumista (Hall ym 1994)

Tässä muutamia kannabiksen terveydelle aiheuttamista haitoista. Toivoisin, että perustelusi ja vastaväittämäsi koskevat nimenomaan kannabiksen terveysvaikutuksia. Ei siis vertailuja alkoholiin tai muihin päihteisiin, sillä siitähän tässä EI ole kysymys. Kannabiksen terveysvaikutukset eivät vähene yhtään, vaikka alkoholi olisikin vaarallisempaa ja terveydelle haitallisempaa, eihän?

Aivan toinen asia on sitten kannabiksen vapauttamisen yhteiskunnalliset vaikutukset......

Äänestä
  • Kopioitko tekstisi suoraan valtavirta verkoston sivuilta? Siltä se ainakin näyttää=)

    Noh, jos jätän jotain pois, niin en tehnyt sitä tahallani. Korjailen jälkeenpäin.

    Tuon hengityselinten altistumisen allekirjoitan myös mutta vain osin. Täytyy muistaa että vaikka polttaisit 2 askia punaista Marlboroa päivittäin olisi todennäköisempää kuolla Meteoriitin törmäyksessä kuin keuhkosyöpään. Kannabis ei sisällä myrkkyjä (Too Many Rodent Carcinogens, Mitogenesis Increases Mutagenesis", Ames & Gold, Science, Vol.249, 31 August 1990, s.971.)tai bongin läpi hengitettynä karsinogeenejä kuin marginaalisen määrän josta ei ole haittaa (sisäilmassa on enemmän haitallisia aineita). Lisäksi kannabista ei polteta 2 askia päivässä. Eli kannabis savu vahingoittaa hangityselimiä mutta kuinka paljon? Käytännössä ei juuri lainkaan.

    "Marijuana heikentää välimuistia"

    Tämä on totta, mutta harhaanjohtavaa. Kun alkoholi vaikuttaa motoriikkaan, marijuana vaikuttaa keskittymiskykyyn. Kaikki keskittymiskyvyn häiriöt katoavat vaikutuksen loputtua. Vaikutus välimuistiin liitetään yleensä tri Heathin apinaraukkoihin pyrkimyksenä antaa vaikutelma, että tila olisi pysyvä.
    (Marijuana and Health(kts. kohta 1).
    Marijuana, Memory and Perception(kts. kohta 7).)

    Kannabiksen yhteys mielenterveyshäiriöihin ja jopa psykooseihin näytettiin todeksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1976 Robert Heathin rotta ja apinakokeiden avulla (National Alcohol and Other Drugs Survey, Highlights Report, Health and Welfare. Canada, 1990.). Tämä tutkimus kuitenkin kaadettiin sittemmin useasti (mm. Dale Gieringer (1994, Journal of Psychoactive Drugs s. 94), Chaloupka & Laixuthai (Nov.1992, Chicagon yliopistossa) ja Marijuana and Health, Institute of Medicine, National Academy of Sciences, 1982.)
    Heathin annokset rotille olivat 1000 kertaisia verrattuna rottien kokoon.
    Tilastollisesti psykooseja esiintyy enemmän kannabista polttavilla henkilöillä mutta tästä ei voida vetää suoraa johtopäätöstä kannabiksen vaaroihin. Myös jotkut aineet joita hashikseen työnnetään voivat aiheuttaa mielenterveyshäiriöitä. Jos kannabis laillistettaisiin ei näitä ylimääräisiä aineita päätyisi elimistöön. ( Ahlström Salme ja Arja Rimpelä (1991): Päihdeongelmien hoito ja ennaltaehkäisy. Medic 2/91. ja Kontula Osmo (1988): Huumeet Suomessa. Otava. Keuruu. ja National Alcohol and Other Drugs Survey, Highlights Report, Health and Welfare. Canada, 1990.)

    Pitää mennä, jatkan mieluusti myöhemmin

    Äänestä

  • samulipelle kirjoitti:

    Kopioitko tekstisi suoraan valtavirta verkoston sivuilta? Siltä se ainakin näyttää=)

    > "Täytyy muistaa että vaikka polttaisit 2 askia punaista Marlboroa päivittäin olisi todennäköisempää kuolla Meteoriitin törmäyksessä kuin keuhkosyöpään."

    Tupakoinnista aiheutuva keuhkosyöpä tappaa vuosittain noin 1800 suomalaista.

    Sinä siis tulit väittäneeksi, että Suomessa kuolee vuosittain yli 1800 ihmistä meteoriitin iskuun :-D

    Äänestä

  • Razumihin kirjoitti:

    juup. KÄsitit aivan oikein...?!
    Nyt puhutaan tilastoista ja niissä esiintyy kaikkea hauskaa kun jaksaa kahlata.

    Iso meteori voi tappaa miljardi ihmistä kerralla. Tai vaikka kaikki jos tarpeeksi iso sattuu kohdalle. Ottaen huomioon kuinka usein tämänkokoinen möhkäle osuu maahan, saadaan luku, joka sitten on (tai ei) vertailtavissa vaikka keuhkösyöpään kuolleiden lukumäärän kanssa.

    Tiesitkö että alkoholi tappaa vuosittain yli 3000 henkeä=)

    Ihmiskunnan historia ei tunne yhtään tapausta, jossa joku olisi kuollut meteorin vaikutuksesta.

    Jos kuitenkin oletetaan, että tapahtuu yksi kunnon rysäys per 50 miljoonaa vuotta, niin riski minun elinaikanani tuollaiselle rysäykselle on 0,0000015. Aika pieni luku...

    Mutta vaikka meteoririski olisikin huomattava, niin entä sitten. Se on asia, johon ei meikäläinen kykene mitenkään vaikuttamaan. Sen sijaan tupakointi on jokaisen oma valinta!

    Ja mitä tekemistä alkoholilla on tämän asian kanssa?

    Voi perse. Etkö todella ole koskaan lukenut näitä todennäköisyyksiä. Esimerkiksi lentopelko kurssilla juuri esitetään todennäköisyyksiä ja niitä verrataan juuri esimerkiksi mahdollisuuteen saada meteori päähän. Jos katsotaan esimerkiksi miljoonan vuoden akselilla niin suurempi määrä ihmisiä kuolee meteorin takia kuin tupakoinnin. Kyllä minä tiedän ettei tämä päde ihan niin yksinkertaisesti.

    Minä hain lähinnä vertailukohtia.

    Äänestä

  • samulipelle kirjoitti:

    Kopioitko tekstisi suoraan valtavirta verkoston sivuilta? Siltä se ainakin näyttää=)

    Noh, jos jätän jotain pois, niin en tehnyt sitä tahallani. Korjailen jälkeenpäin.

    Tuon hengityselinten altistumisen allekirjoitan myös mutta vain osin. Täytyy muistaa että vaikka polttaisit 2 askia punaista Marlboroa päivittäin olisi todennäköisempää kuolla Meteoriitin törmäyksessä kuin keuhkosyöpään. Kannabis ei sisällä myrkkyjä (Too Many Rodent Carcinogens, Mitogenesis Increases Mutagenesis", Ames & Gold, Science, Vol.249, 31 August 1990, s.971.)tai bongin läpi hengitettynä karsinogeenejä kuin marginaalisen määrän josta ei ole haittaa (sisäilmassa on enemmän haitallisia aineita). Lisäksi kannabista ei polteta 2 askia päivässä. Eli kannabis savu vahingoittaa hangityselimiä mutta kuinka paljon? Käytännössä ei juuri lainkaan.

    "Marijuana heikentää välimuistia"

    Tämä on totta, mutta harhaanjohtavaa. Kun alkoholi vaikuttaa motoriikkaan, marijuana vaikuttaa keskittymiskykyyn. Kaikki keskittymiskyvyn häiriöt katoavat vaikutuksen loputtua. Vaikutus välimuistiin liitetään yleensä tri Heathin apinaraukkoihin pyrkimyksenä antaa vaikutelma, että tila olisi pysyvä.
    (Marijuana and Health(kts. kohta 1).
    Marijuana, Memory and Perception(kts. kohta 7).)

    Kannabiksen yhteys mielenterveyshäiriöihin ja jopa psykooseihin näytettiin todeksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1976 Robert Heathin rotta ja apinakokeiden avulla (National Alcohol and Other Drugs Survey, Highlights Report, Health and Welfare. Canada, 1990.). Tämä tutkimus kuitenkin kaadettiin sittemmin useasti (mm. Dale Gieringer (1994, Journal of Psychoactive Drugs s. 94), Chaloupka & Laixuthai (Nov.1992, Chicagon yliopistossa) ja Marijuana and Health, Institute of Medicine, National Academy of Sciences, 1982.)
    Heathin annokset rotille olivat 1000 kertaisia verrattuna rottien kokoon.
    Tilastollisesti psykooseja esiintyy enemmän kannabista polttavilla henkilöillä mutta tästä ei voida vetää suoraa johtopäätöstä kannabiksen vaaroihin. Myös jotkut aineet joita hashikseen työnnetään voivat aiheuttaa mielenterveyshäiriöitä. Jos kannabis laillistettaisiin ei näitä ylimääräisiä aineita päätyisi elimistöön. ( Ahlström Salme ja Arja Rimpelä (1991): Päihdeongelmien hoito ja ennaltaehkäisy. Medic 2/91. ja Kontula Osmo (1988): Huumeet Suomessa. Otava. Keuruu. ja National Alcohol and Other Drugs Survey, Highlights Report, Health and Welfare. Canada, 1990.)

    Pitää mennä, jatkan mieluusti myöhemmin

    Hasis haittaa ajatustoimintoja, joiden avulla arvioisit tai kyseenalaistaisit tekemisiäsi, ja muuttaisit käyttäytymistäsi. Kannabista käyttävän aivot ottavat vähitellen käyttöön ajattelu- ja havaintotoimintojen KANNABISMALLIN. Seon ‘suodatin’, joka seuloo tietoisuudesta pois kannabiksen käyttöön liittyvät kielteiset tosiasiat. Kannabismalli on kuin uusi identiteetti. Se syntyy, koska kannabis vaikuttaa aivojen kemiaan pitkäkestoisesti. Kannabiksen käyttäjät kokevat tästä, kemiallisesta, syystä ‘ajattelevansa maailmasta samalla tavalla’.

    Siis: aivotoimintojen kemiallinen muuttuminen ja saman kokevien käyttäjien yhteenkuuluvaisuuden tunne yhdessä kehittävät ja voimistavat sellaisia reagointitapoja, jotka ylläpitävät kannabiksen käyttöä. Näitä ‘vakiovastauksia’ kutsutaan kannabismalliin kuuluviksi ‘normaalireaktioiksi’ .

    Äänestä

  • samulipelle kirjoitti:

    juup. KÄsitit aivan oikein...?!
    Nyt puhutaan tilastoista ja niissä esiintyy kaikkea hauskaa kun jaksaa kahlata.

    Iso meteori voi tappaa miljardi ihmistä kerralla. Tai vaikka kaikki jos tarpeeksi iso sattuu kohdalle. Ottaen huomioon kuinka usein tämänkokoinen möhkäle osuu maahan, saadaan luku, joka sitten on (tai ei) vertailtavissa vaikka keuhkösyöpään kuolleiden lukumäärän kanssa.

    Tiesitkö että alkoholi tappaa vuosittain yli 3000 henkeä=)

    Esimerkkejä kannabismalliin kuuluvista ‘normaalireaktioista’ Kaikki polttavat hasista.

    Voin lopettaa, koska vain haluan. En kuitenkaan tee sitä juuri nyt.

    Minun hasiksenkäyttöni ei ole ongelma. Ydinvoima on ongelma.

    Alkoholi on sallittua ja se on paljon myrkyllisempää.

    Hasis on luonnontuote.

    Tulen luovaksi ja taiteelliseksi ja siksi voin jatkaa hasiksen käyttöä.

    Tunnen monia hasiksenkäyttäjiä, jotka ovat sellaisia kuin kuvailtiin, mutta minä en ole sellainen - olen ainutlaatuinen ja immuuni kielteisille vaikutuksille.

    Äänestä

  • samulipelle kirjoitti:

    Voi perse. Etkö todella ole koskaan lukenut näitä todennäköisyyksiä. Esimerkiksi lentopelko kurssilla juuri esitetään todennäköisyyksiä ja niitä verrataan juuri esimerkiksi mahdollisuuteen saada meteori päähän. Jos katsotaan esimerkiksi miljoonan vuoden akselilla niin suurempi määrä ihmisiä kuolee meteorin takia kuin tupakoinnin. Kyllä minä tiedän ettei tämä päde ihan niin yksinkertaisesti.

    Minä hain lähinnä vertailukohtia.

    Hasis haittaa ajatustoimintoja, joiden avulla arvioisit tai kyseenalaistaisit tekemisiäsi, ja muuttaisit käyttäytymistäsi. Kannabista käyttävän aivot ottavat vähitellen käyttöön ajattelu- ja havaintotoimintojen KANNABISMALLIN. Seon ‘suodatin’, joka seuloo tietoisuudesta pois kannabiksen käyttöön liittyvät kielteiset tosiasiat. Kannabismalli on kuin uusi identiteetti. Se syntyy, koska kannabis vaikuttaa aivojen kemiaan pitkäkestoisesti. Kannabiksen käyttäjät kokevat tästä, kemiallisesta, syystä ‘ajattelevansa maailmasta samalla tavalla’.

    Siis: aivotoimintojen kemiallinen muuttuminen ja saman kokevien käyttäjien yhteenkuuluvaisuuden tunne yhdessä kehittävät ja voimistavat sellaisia reagointitapoja, jotka ylläpitävät kannabiksen käyttöä. Näitä ‘vakiovastauksia’ kutsutaan kannabismalliin kuuluviksi ‘normaalireaktioiksi’ .

    Äänestä

no otetaan yksi asia.

Hassiksenpoltto ärsyttää keuhkoputkia.

Tosin tämä on ihan turhaa, sinä huudat taas kovaan ääneen että "ei pidä paikkaansa" tai "perustele" taikka "viina se vasta ärsyttääkin" taikka "te narkofoobikot olette niin yleisen harhan vallassa ettette näe totuutta" (mikä on tuolla jossain)

Ihan oikeasti hyvä pönttö, aiemmin sentään kannabiksen vapauttamista ajavat olivat sillä tapaa rehellisiä että tunnistivat kannabiksen haitalliseksi ja vaaralliseksi aineeksi mutta näkivät ne siedettäviksi tai valintaan perustuviski henkilökohtaisiksi tietoisiksi riskeiksi. Tämä nyt tässä palstalla hilluva sukupolvi ihan tosissaan uskottelee itselleen että kannabis olisi jollain tapaa vaaratonta??

Ihan tajutonta ääliömäisyyttä. Muinoin sentään saattoi kunnioittaa vastapuolta.

Äänestä
  • Onhan kannabis haitallista elimistölle mutta ei niin vaarallista kuin valtavirta yrittää osoittaa. Eli vaarallisuus ei käy laittomuuden syyksi. Tämä on pointtini.
    Vastasin kysymykseesi jo Sonjalle tarkoitetussa viestissä mutta kopioin sen nytten alee:

    "Tuon hengityselinten altistumisen allekirjoitan myös mutta vain osin. Täytyy muistaa että vaikka polttaisit 2 askia punaista Marlboroa päivittäin olisi todennäköisempää kuolla Meteoriitin törmäyksessä kuin keuhkosyöpään. Kannabis ei sisällä myrkkyjä (Too Many Rodent Carcinogens, Mitogenesis Increases Mutagenesis", Ames & Gold, Science, Vol.249, 31 August 1990, s.971.)tai bongin läpi hengitettynä karsinogeenejä kuin marginaalisen määrän josta ei ole haittaa (sisäilmassa on enemmän haitallisia aineita). Lisäksi kannabista ei polteta 2 askia päivässä. Eli kannabis savu vahingoittaa hangityselimiä mutta kuinka paljon? Käytännössä ei juuri lainkaan. "

    Noin... hyvää yötä

    Äänestä

  • samulipelle kirjoitti:

    Onhan kannabis haitallista elimistölle mutta ei niin vaarallista kuin valtavirta yrittää osoittaa. Eli vaarallisuus ei käy laittomuuden syyksi. Tämä on pointtini.

    Joo, tämä meni sitten siihen osastoon "mutta kun tupakka..."

    Ja sitten loppuun harras toivomus että ei se kannabissavu ollenkaan oikeastaan..

    defenssisyndrooma jyllää ...

    Sanoit muuten että pitäisi kertoa yksikin kannabiksen aiheuttama terveyshaitta, sen tein.
    "Tuon hengityselinten altistumisen allekirjoitan "
    .....ja sen allekirjoitit.

    Äänestä

  • >

    Saanen kysyä koska olet kunnioittanut "vastapuolta"?

    Ongelmasi on muutenkin ilmeisesti siinä, että ajattelet tämän keskustelun jotenkin kahden joukkueen välisenä sotana, joka on voitettava keinolla millä hyvänsä. Tästä johtuen et kykene asiallisuuteen, kunnioittamiseen ja kypsään mielipiteiden vaihtoon.

    Äänestä

  • Jasu kirjoitti:

    Joo, tämä meni sitten siihen osastoon "mutta kun tupakka..."

    Ja sitten loppuun harras toivomus että ei se kannabissavu ollenkaan oikeastaan..

    defenssisyndrooma jyllää ...

    Sanoit muuten että pitäisi kertoa yksikin kannabiksen aiheuttama terveyshaitta, sen tein.
    "Tuon hengityselinten altistumisen allekirjoitan "
    .....ja sen allekirjoitit.

    Tuo sinun kirjoituksesi on lähempänä tällaista väkisin väännettyä defenssishittiä... siis ei tietenkään millään pahalla.

    Tuolla muttakun tupakka-jutulla yritän löytää vertailukohtaa joka on usein (ainakin täällä) välttämätöntä. Tuollainen lauseen irroittaminen alkuperäisestä yhteydestä on lapsellista. Sanoin että ...mutta vain tietyiltä osin. Siinä on vissi ero.

    Älä enää jauha defenssisyndroomaa. Sitä vähintään yhtäpaljon myös omissa teksteissäsi.

    Äänestä

  • samulipelle kirjoitti:

    Onhan kannabis haitallista elimistölle mutta ei niin vaarallista kuin valtavirta yrittää osoittaa. Eli vaarallisuus ei käy laittomuuden syyksi. Tämä on pointtini.
    Vastasin kysymykseesi jo Sonjalle tarkoitetussa viestissä mutta kopioin sen nytten alee:

    "Tuon hengityselinten altistumisen allekirjoitan myös mutta vain osin. Täytyy muistaa että vaikka polttaisit 2 askia punaista Marlboroa päivittäin olisi todennäköisempää kuolla Meteoriitin törmäyksessä kuin keuhkosyöpään. Kannabis ei sisällä myrkkyjä (Too Many Rodent Carcinogens, Mitogenesis Increases Mutagenesis", Ames & Gold, Science, Vol.249, 31 August 1990, s.971.)tai bongin läpi hengitettynä karsinogeenejä kuin marginaalisen määrän josta ei ole haittaa (sisäilmassa on enemmän haitallisia aineita). Lisäksi kannabista ei polteta 2 askia päivässä. Eli kannabis savu vahingoittaa hangityselimiä mutta kuinka paljon? Käytännössä ei juuri lainkaan. "

    Noin... hyvää yötä

    Hasis haittaa ajatustoimintoja, joiden avulla arvioisit tai kyseenalaistaisit tekemisiäsi, ja muuttaisit käyttäytymistäsi. Kannabista käyttävän aivot ottavat vähitellen käyttöön ajattelu- ja havaintotoimintojen KANNABISMALLIN. Seon ‘suodatin’, joka seuloo tietoisuudesta pois kannabiksen käyttöön liittyvät kielteiset tosiasiat. Kannabismalli on kuin uusi identiteetti. Se syntyy, koska kannabis vaikuttaa aivojen kemiaan pitkäkestoisesti. Kannabiksen käyttäjät kokevat tästä, kemiallisesta, syystä ‘ajattelevansa maailmasta samalla tavalla’.

    Siis: aivotoimintojen kemiallinen muuttuminen ja saman kokevien käyttäjien yhteenkuuluvaisuuden tunne yhdessä kehittävät ja voimistavat sellaisia reagointitapoja, jotka ylläpitävät kannabiksen käyttöä. Näitä ‘vakiovastauksia’ kutsutaan kannabismalliin kuuluviksi ‘normaalireaktioiksi’ .

    Esimerkkejä kannabismalliin kuuluvista ‘normaalireaktioista’ Kaikki polttavat hasista.

    Voin lopettaa, koska vain haluan. En kuitenkaan tee sitä juuri nyt.

    Minun hasiksenkäyttöni ei ole ongelma. Ydinvoima on ongelma.

    Alkoholi on sallittua ja se on paljon myrkyllisempää.

    Hasis on luonnontuote.

    Tulen luovaksi ja taiteelliseksi ja siksi voin jatkaa hasiksen käyttöä.

    Tunnen monia hasiksenkäyttäjiä, jotka ovat sellaisia kuin kuvailtiin, mutta minä en ole sellainen - olen ainutlaatuinen ja immuuni kielteisille vaikutuksille.

    Toimin parhaiten ollessani sopivan päihtynyt.

    Minulla on puute, joka on kompensoitava kannabiksella

    Äänestä

  • samuli kirjoitti:

    Tuo sinun kirjoituksesi on lähempänä tällaista väkisin väännettyä defenssishittiä... siis ei tietenkään millään pahalla.

    Tuolla muttakun tupakka-jutulla yritän löytää vertailukohtaa joka on usein (ainakin täällä) välttämätöntä. Tuollainen lauseen irroittaminen alkuperäisestä yhteydestä on lapsellista. Sanoin että ...mutta vain tietyiltä osin. Siinä on vissi ero.

    Älä enää jauha defenssisyndroomaa. Sitä vähintään yhtäpaljon myös omissa teksteissäsi.

    Hasis haittaa ajatustoimintoja, joiden avulla arvioisit tai kyseenalaistaisit tekemisiäsi, ja muuttaisit käyttäytymistäsi. Kannabista käyttävän aivot ottavat vähitellen käyttöön ajattelu- ja havaintotoimintojen KANNABISMALLIN. Seon ‘suodatin’, joka seuloo tietoisuudesta pois kannabiksen käyttöön liittyvät kielteiset tosiasiat. Kannabismalli on kuin uusi identiteetti. Se syntyy, koska kannabis vaikuttaa aivojen kemiaan pitkäkestoisesti. Kannabiksen käyttäjät kokevat tästä, kemiallisesta, syystä ‘ajattelevansa maailmasta samalla tavalla’.

    Siis: aivotoimintojen kemiallinen muuttuminen ja saman kokevien käyttäjien yhteenkuuluvaisuuden tunne yhdessä kehittävät ja voimistavat sellaisia reagointitapoja, jotka ylläpitävät kannabiksen käyttöä. Näitä ‘vakiovastauksia’ kutsutaan kannabismalliin kuuluviksi ‘normaalireaktioiksi’ .

    Esimerkkejä kannabismalliin kuuluvista ‘normaalireaktioista’ Kaikki polttavat hasista.

    Voin lopettaa, koska vain haluan. En kuitenkaan tee sitä juuri nyt.

    Minun hasiksenkäyttöni ei ole ongelma. Ydinvoima on ongelma.

    Alkoholi on sallittua ja se on paljon myrkyllisempää.

    Hasis on luonnontuote.

    Tulen luovaksi ja taiteelliseksi ja siksi voin jatkaa hasiksen käyttöä.

    Tunnen monia hasiksenkäyttäjiä, jotka ovat sellaisia kuin kuvailtiin, mutta minä en ole sellainen - olen ainutlaatuinen ja immuuni kielteisille vaikutuksille.

    Toimin parhaiten ollessani sopivan päihtynyt.

    Minulla on puute, joka on kompensoitava kannabiksella

    Äänestä

Kannabis on petollinen huume!!!!

“Alussa oli vain akuutti päihtymystila.” Huomasit, kuinka kannabiksen vaikutuksesta syntyvä päihtymystila on erilainen kuin normaalitilasi.

Kannabiksen pitkäaikaisen säännöllisen käytön seurauksena ‘normaalitilasi’ muuttuu hiljalleen ja huomaamattasi. Mielentilaasi alkavat luonnehtia: ajatuksettomuus, ajattelemattomuus, passiivisuus, laiskuus, joustamattomuus ja henkinen jäykkyys. Tällöin kannabiksen käyttö ei enää aiheutakaan entistä päihtymystä (“high”) vaan pääsi selkiytyy, olosi ‘normaalistuu’ ja toimintakykysi palaa. Kykenet hoitamaan asioitasi. Kunhan olet polttanut hasista.

Alussa poltat akuuttien päihtymystuntemusten vuoksi. Sitten poltat tunteaksesi olosi miellyttävän normaaliksi ja hieman päihtynyt.

Hasis haittaa ajatustoimintoja, joiden avulla arvioisit tai kyseenalaistaisit tekemisiäsi, ja muuttaisit käyttäytymistäsi. Kannabista käyttävän aivot ottavat vähitellen käyttöön ajattelu- ja havaintotoimintojen KANNABISMALLIN. Seon ‘suodatin’, joka seuloo tietoisuudesta pois kannabiksen käyttöön liittyvät kielteiset tosiasiat. Kannabismalli on kuin uusi identiteetti. Se syntyy, koska kannabis vaikuttaa aivojen kemiaan pitkäkestoisesti. Kannabiksen käyttäjät kokevat tästä, kemiallisesta, syystä ‘ajattelevansa maailmasta samalla tavalla’.

Siis: aivotoimintojen kemiallinen muuttuminen ja saman kokevien käyttäjien yhteenkuuluvaisuuden tunne yhdessä kehittävät ja voimistavat sellaisia reagointitapoja, jotka ylläpitävät kannabiksen käyttöä. Näitä ‘vakiovastauksia’ kutsutaan kannabismalliin kuuluviksi ‘normaalireaktioiksi’ .

Esimerkkejä kannabismalliin kuuluvista ‘normaalireaktioista’ Kaikki polttavat hasista.

Voin lopettaa, koska vain haluan. En kuitenkaan tee sitä juuri nyt.

Minun hasiksenkäyttöni ei ole ongelma. Ydinvoima on ongelma.

Alkoholi on sallittua ja se on paljon myrkyllisempää.

Hasis on luonnontuote.

Tulen luovaksi ja taiteelliseksi ja siksi voin jatkaa hasiksen käyttöä.

Tunnen monia hasiksenkäyttäjiä, jotka ovat sellaisia kuin kuvailtiin, mutta minä en ole sellainen - olen ainutlaatuinen ja immuuni kielteisille vaikutuksille.

Toimin parhaiten ollessani sopivan päihtynyt.

Minulla on puute, joka on kompensoitava kannabiksella

Hasis voimistaa kielteisiä tunteita, joiden kokeminen on ahdistavaa. Nämä tunteet koetaan vasta kun hasiksen rauhoittava vaikutus häviää. Tähän voi mennä jopa 5 päivää viimeisestä käyttökerrasta. Kielteiset tunteet katoavat, kun polttaa hasista uudelleen - ja tulevat taas takaisin, jolloin on taas poltettava…

Kun murrosiässä elämä tuntui olevan sekavaa, hajalla, kriisissä, saattoi hasiksen polttaminen tuntua auttavan; se antoi ehkä tunteen aikuisesta kypsyydestä ja rauhallisuudesta. Tarpeesta kokea sama rauhoittuminen ja ‘viileys’ tuli kuitenkin noidankehä, sillä elämän sekavuus ja hasiksen käytöstä aiheutuvat kielteiset tunteet pyrkivät aina uudelleen pintaan. Pakeneminen hasiksen polttamiseen korvaa läheisyyttä, yhdessäoloa, henkistä tukea ja tunteita, joita ihminen tarvitsee selvitäkseen ahdistuksensa kanssa

Mitä tapahtuu, kun lopetan kannabiksen käytön?”

Kannabiksen käytön lopetuksen jälkeen kestää 6, jopa 10, viikkoa ennen kuin kaikki THC on poistunut elimistöstä. Annosten asteittainen pienentäminen ei kannata, koska tällöin krooninen vaikutus jatkuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

samuli kirjoitti:

OK- hastan sinut Jasu. Ei enää vänkkäystä. Väitä yksikin asia marihuanan haitoista niin kaadan sen lähdeluettelon kera. Minulla on hyllyssäni tuhatmäärin lääkäriopuksia ja muita yleispäteviä kirjoja ja niihin tutstuneena uskon päteväni sinun väitteillesi...

Vastaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu