Taannoin oli käsitelty myös alkoholiteemaa vallan epäraamatullisesti, siellä meni puurot ja vellit ihan sekaisin, joten on syytä esittää rehellinen Raamatunmukainen kanta:
1.
Raamattu kieltää juopumisen joten humaltuminen ei ole Jumalan tahdon mukaista ja se on siten syntiä.
Milloin kyseessä sitten on humaltuminen, se asia on yksilöllistä. Raamatun mukaan raja menee siinä, missä paha meno alkaa, eli humalapäissään tehdään harkitsemattomia tekoja ja sellainen meno on syntiä.
Todettakoon rehellisyyden nimissä kuitenkin että jostain syystä raamattu kertoo tosin esim Joosefin ja veljesten humalahakuisista juomingeista, vaikka Joosef oli esimerkillinen uskovainen mies.
2. Alkoholi aineena eikä kohtuudella käytettynä ei ole Raamatun mukaan syntiä.
3. Vanhoillislestadiolaiset ovat kuitenkin perinteisesti voimakkaasti suositelleet pidättäytyä kokonaan alkoholijuomien käytöstä. Syy suositukseen on maassamme pitkään vallinnut hyvin humalahakuinen juomakulttuuri.
4. Tämä elämäntapasuositus ei kuitenkaan kulttuuripohjaisista syistä johtuen ole koskenut esim venäläisiä uskovaisia.
5. Jotta ei mene puurot ja vellit sekaisin, on syytä vielä kerran tähdentää että Raamatun mukaan alkoholi kohtuudella käytettynä ei ole synti.
5.1.
Kyse on vain siitä että vanhoilliset suosittelevat sitä välttämään.
5.2.
Mikä suositus ainakin allekirjoittaneen mielestä on ihan hyvä.
ALKOHOLITEEMAA
32
1816
Vastaukset
- Raivo
Vanhoillislestadiolaisuus ei suosittele, vaan VAATII absolutismia. Älä tartu, älä maista, älä kosketa.
- Hynde
1a
Tämä on vakava asia sillä juomarit ei pääse taivaaseen.
1. Kor. 6:10
eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
1b
Paha meno voi alkaa myös ensimmäisestä hörpystä ennen humaloitumista.- jos...
"Paha meno voi alkaa myös ensimmäisestä hörpystä ennen humaloitumista."
Entä jos ei ala? Paha meno voi alkaa myös melkein mistä muusta asiasta tahansa kuin yhdestä hörpystä.
Esimerkki: kysyn ystävältäni, mitä yhteiselle tutullemme kuuluu. Ystäväni vastaa todeten jotain negatiivista tästä ihmisestä. Kas vain, paha meno alkoi ihan ilman ensimäistäkään hörppyä. Pitäisikö minun siis olla puhumatta muista ihmisistä jatkossa? - REHELLISESTI
1c
siltikään Raamatun mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö ei ole syntiä, vaan juopumus eli paha meno
Pidetään puurot ja vellit oikeissa astioissa jottei sotketa käsitteitä eli:
1d
Synti on aina synti ja se on alkohliasiassa Raamatun mukaan juopumus
1e
Suositus on aina suositus ja se on vanhoillisten mukaan absolutismi
1f
absolutismia ei suositella Raamatussa. Tosin sellainenkin elämäntapa siellä mainitaan esim Johannes Kastajalla olleen, mutta yleisesti kristityiltä sellaista ei nyt vaan vaadita - Hynde
REHELLISESTI kirjoitti:
1c
siltikään Raamatun mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö ei ole syntiä, vaan juopumus eli paha meno
Pidetään puurot ja vellit oikeissa astioissa jottei sotketa käsitteitä eli:
1d
Synti on aina synti ja se on alkohliasiassa Raamatun mukaan juopumus
1e
Suositus on aina suositus ja se on vanhoillisten mukaan absolutismi
1f
absolutismia ei suositella Raamatussa. Tosin sellainenkin elämäntapa siellä mainitaan esim Johannes Kastajalla olleen, mutta yleisesti kristityiltä sellaista ei nyt vaan vaadita1f kyllä myös absolutismia selkeästi suositaan. Esim
Jeremiassa luvussa 35
14 Jonadab, Rekabin poika, kielsi jälkeläisiään juomasta viiniä, ja he ovat pitäneet käskyn. Vielä tänäkään päivänä he eivät ole viiniä maistaneet vaan ovat totelleet esi- isäänsä. --
--
16 Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläiset ovat noudattaneet esi-isänsä käskyjä. --
--
19 Sen tähden Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläisiä tulee aina olemaan minun palveluksessani. Minä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, lupaan tämän."
1.g juomareitten kanssa juominen on väärin kohtuukäyttäjillekin.
matt 24
49 ja hän alkaa lyödä tovereitaan ja syö ja juo juoppojen seurassa.
50 Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen herransa tulee
51 hakkaa hänet kuoliaaksi ja tuomitsee hänet samaan paikkaan, jossa teeskentelijät ovat. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. - perustelet
Hynde kirjoitti:
1f kyllä myös absolutismia selkeästi suositaan. Esim
Jeremiassa luvussa 35
14 Jonadab, Rekabin poika, kielsi jälkeläisiään juomasta viiniä, ja he ovat pitäneet käskyn. Vielä tänäkään päivänä he eivät ole viiniä maistaneet vaan ovat totelleet esi- isäänsä. --
--
16 Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläiset ovat noudattaneet esi-isänsä käskyjä. --
--
19 Sen tähden Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläisiä tulee aina olemaan minun palveluksessani. Minä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, lupaan tämän."
1.g juomareitten kanssa juominen on väärin kohtuukäyttäjillekin.
matt 24
49 ja hän alkaa lyödä tovereitaan ja syö ja juo juoppojen seurassa.
50 Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen herransa tulee
51 hakkaa hänet kuoliaaksi ja tuomitsee hänet samaan paikkaan, jossa teeskentelijät ovat. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."14 Jonadab, Rekabin poika, kielsi jälkeläisiään juomasta viiniä, ja he ovat pitäneet käskyn. Vielä tänäkään päivänä he eivät ole viiniä maistaneet vaan ovat totelleet esi- isäänsä. -- "
Etkö sinä ole se sama, joka tuolla toisessa ketjussa puhui perinnäissääntöjä vastaan? Miten on, pidätkö "esi-isän" perinnäissääntöä suuremmassa arvossa kuin Jeesuksen sanoja? Mieluumminko perustelet kantasi maineikkaan Jonabadin käskyllä? Itse valitsisin kyllä Jeesuksen:
"Sillä Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: 'Hänessä on riivaaja'. Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa." (Matt.11:18-19) - rietas
Hynde kirjoitti:
1f kyllä myös absolutismia selkeästi suositaan. Esim
Jeremiassa luvussa 35
14 Jonadab, Rekabin poika, kielsi jälkeläisiään juomasta viiniä, ja he ovat pitäneet käskyn. Vielä tänäkään päivänä he eivät ole viiniä maistaneet vaan ovat totelleet esi- isäänsä. --
--
16 Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläiset ovat noudattaneet esi-isänsä käskyjä. --
--
19 Sen tähden Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläisiä tulee aina olemaan minun palveluksessani. Minä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, lupaan tämän."
1.g juomareitten kanssa juominen on väärin kohtuukäyttäjillekin.
matt 24
49 ja hän alkaa lyödä tovereitaan ja syö ja juo juoppojen seurassa.
50 Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen herransa tulee
51 hakkaa hänet kuoliaaksi ja tuomitsee hänet samaan paikkaan, jossa teeskentelijät ovat. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.6 "Mutta he vastasivat: 'Me emme juo viiniä, sillä esi-isämme Jonadab, Rekabin poika, on antanut meille tällaisen käskyn: Älkää ikinä juoko viiniä, älkööt myöskään teidän jälkeläisenne. [2. Kun. 10:15]
7 Älkää rakentako taloja, älkää kylväkö viljaa älkääkä istuttako viinitarhoja. Teidän tulee asua teltoissa koko ikänne. Kun näin teette, saatte elää kauan kaikkialla, missä asuttekin.
8 Me tottelemme esi- isäämme Jonadabia, Rekabin poikaa, kaikessa, mitä hän on käskenyt. Me emme koskaan juo viiniä, eivät myöskään vaimomme, poikamme eivätkä tyttäremme.
9 Me emme rakenna taloja asunnoiksemme, eikä meillä ole viinitarhoja eikä peltoja, me emme viljele mitään.
10 Me asumme teltoissa ja noudatamme kaikessa esi-isämme Jonadabin opetuksia, teemme juuri niin kuin hän on käskenyt.
Kai sinä Hynde asustelet teltassa vai tulkitsetko Raamattua korvasyyhysi mukaan? - Hynde
rietas kirjoitti:
6 "Mutta he vastasivat: 'Me emme juo viiniä, sillä esi-isämme Jonadab, Rekabin poika, on antanut meille tällaisen käskyn: Älkää ikinä juoko viiniä, älkööt myöskään teidän jälkeläisenne. [2. Kun. 10:15]
7 Älkää rakentako taloja, älkää kylväkö viljaa älkääkä istuttako viinitarhoja. Teidän tulee asua teltoissa koko ikänne. Kun näin teette, saatte elää kauan kaikkialla, missä asuttekin.
8 Me tottelemme esi- isäämme Jonadabia, Rekabin poikaa, kaikessa, mitä hän on käskenyt. Me emme koskaan juo viiniä, eivät myöskään vaimomme, poikamme eivätkä tyttäremme.
9 Me emme rakenna taloja asunnoiksemme, eikä meillä ole viinitarhoja eikä peltoja, me emme viljele mitään.
10 Me asumme teltoissa ja noudatamme kaikessa esi-isämme Jonadabin opetuksia, teemme juuri niin kuin hän on käskenyt.
Kai sinä Hynde asustelet teltassa vai tulkitsetko Raamattua korvasyyhysi mukaan?"Kai sinä Hynde asustelet teltassa"
Sulla taitaa olla Fundamentalistinen raamatunluku kun tuollaista tulee mieleen kysyä.
Sellainen lukutapa yhdistää kaiken sisäisen ja ulkoisen. Tyyliin
Ihanko pitäis muuttaa israeliin kun siellä Jeesuskin vapautti synneistä.
Raamattu sanoo tuossa Jonadabin lapsille että absolutismi oli heille oikein. - Hynde
perustelet kirjoitti:
"14 Jonadab, Rekabin poika, kielsi jälkeläisiään juomasta viiniä, ja he ovat pitäneet käskyn. Vielä tänäkään päivänä he eivät ole viiniä maistaneet vaan ovat totelleet esi- isäänsä. -- "
Etkö sinä ole se sama, joka tuolla toisessa ketjussa puhui perinnäissääntöjä vastaan? Miten on, pidätkö "esi-isän" perinnäissääntöä suuremmassa arvossa kuin Jeesuksen sanoja? Mieluumminko perustelet kantasi maineikkaan Jonabadin käskyllä? Itse valitsisin kyllä Jeesuksen:
"Sillä Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: 'Hänessä on riivaaja'. Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa." (Matt.11:18-19)Tunnetko ylpeyttä kun ihan Jeesuksen valitsit ja nyt kuvittelet omaaavasi kaiken tiedon tuolla peruusteella.
Fariseukset sanoisivat kylläkin meitäkin juopoiksi. - rietas
Hynde kirjoitti:
"Kai sinä Hynde asustelet teltassa"
Sulla taitaa olla Fundamentalistinen raamatunluku kun tuollaista tulee mieleen kysyä.
Sellainen lukutapa yhdistää kaiken sisäisen ja ulkoisen. Tyyliin
Ihanko pitäis muuttaa israeliin kun siellä Jeesuskin vapautti synneistä.
Raamattu sanoo tuossa Jonadabin lapsille että absolutismi oli heille oikein.Kysymykseni oli sarkastinen. Anteeksi etten arvannut heti selittää sitä. Minä en myöskään ole millään tavoin fundamentalistinen. Sinä puolestasi yrität esittää että Raamattu vaatii absolutismia kaikilta uskovaisilta.
- joku hätänä?
Hynde kirjoitti:
Tunnetko ylpeyttä kun ihan Jeesuksen valitsit ja nyt kuvittelet omaaavasi kaiken tiedon tuolla peruusteella.
Fariseukset sanoisivat kylläkin meitäkin juopoiksi.Hetkinen nyt - onko sinulla joku suurikin tarve ajatella pahaa ihmisistä? Miksi sinun kirjoituksistasi paistaa niin usein juuri tuollainen henkilöön käyvä katkeruus ja viha? Tämä on keskustelupalsta, mikä tarkoittaa sitä, että täällä pyritään keskustelemaan ASIOISTA.
En minä ole ylpeä, vaan lainasin vapahtajani opetusta, koska uskon Hänen sovittaneen minunkin syntini ja opettaneen sanojensa kautta, kuinka voin välttää syntiä ja elää hyvän elämän.
"Tunnetko ylpeyttä kun ihan Jeesuksen valitsit ja nyt kuvittelet omaaavasi kaiken tiedon tuolla peruusteella."
Eikö sinun tee pahaa puhua Kristuksesta tuohon sävyyn: "ihan Jeesus"? Ja ei, en kuvittele "tuolla perustella omaavani kaikkea tietoa". Enkä oikein ymmärrä, mikä sinut veti siihen johtopäätökseen. Sekö, että oma kantasi ei ole sopusoinnussa Jeesuksen kanssa? - matti mainio
REHELLISESTI kirjoitti:
1c
siltikään Raamatun mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö ei ole syntiä, vaan juopumus eli paha meno
Pidetään puurot ja vellit oikeissa astioissa jottei sotketa käsitteitä eli:
1d
Synti on aina synti ja se on alkohliasiassa Raamatun mukaan juopumus
1e
Suositus on aina suositus ja se on vanhoillisten mukaan absolutismi
1f
absolutismia ei suositella Raamatussa. Tosin sellainenkin elämäntapa siellä mainitaan esim Johannes Kastajalla olleen, mutta yleisesti kristityiltä sellaista ei nyt vaan vaaditaOle hyvä ja mainitse niin monta syytä, kuin tiedät, mitä haittoja siitä voisi olla, kun ei käytä alkoholia yhtään.
Minä en kyllä tiedä.
Sen vaan tiedän, että alkoholista voi olla tuhat ja yksi haittaa, turha kai luetellakkaan.,
Ei minullakaan olisi kohtuukäytöstä mitään huomautettavaa, mutta olen täysin varma, ettei kukaan pysy kohtuudessa.
Voin olla väärässäkin.
Mutta absolutismi on kaikkein parasta.
Onhan olemassa niin paljon hyviä juomia, joissa ei ole alkoholia.
Raamatussa on kyllä paljon kertomuksia alkoholin käytöstä, vieläpä hengenmiesten keskuudessa.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että raamatustakaan tarvitsee kaikkea oppia ottaa kirjaimellisesti ohjenuoraksi nykypäivän elämään.
Aika on muuttunut niin paljon ja elämäntavat sen mukana. Ei Jeesuksenkaan tapaa elää voi noudattaa niinkuin hän eli, kulkien ympäriinsä vain saarnaten ilman vakituista asuinpaikaa ja ansiotyötä, Vanhantestamentin uskovista puhumattakaan.
Meille on annettu oma järki, jota voi käyttää.
Luulenpa tietäväni, miksi vanhoillislestadiolaisuudessa ollaan täysraittiuden kannalla.
Kun aikoinaan Laestadius ja kumppanit saarnasivat alkoholin pahuuksia vastaan, ei he voineet antaa muuta ohjetta, kuin täysraittiuden.
Osittainen ns.kohtuukäyttö olisi silloin voinut syöstä entisen juopon uudestaan kohtuuttomaan käyttöön.
On siis helpompi olla täysraitis, kuin osittainen pikku tissuttelija.
Jokainenhan tietää, miten helposti pieni käyttö johtaa isompaan.
Alkoholi ei kuulu suomalaiseen uskovaiseen kulttuuriin, vaikka venäjällä se saattaa pienissä määrin kuuluakkin ja sopiakkin.
Ajan myötä venäläisetkin uskovaiset oppivat ymmärtämään, ettei pienikään alkoholin käyttö ole hyväksi ja sopivaa.
Samoin he oppivat tajuamaan, että meikkaus ja muu korurihkama on turhaa.
Ei ketään voida kertarysäyksellä käännyttää, Se ei olisi kohteliasta. Meidän on hyväksyttävä toisten kultturia ja tapoja.
Jumalan asiaksi jää heille kirkastaa asioiden oikea ymmärrys. Se on jo paljon, kun he haluavat
uskoa Jeesukseen ja elää hänen viitoittamallaan tiellä,
Olen nähnyt seuroissa romaanin, joka on varmasti kalliisti uskomassa ja silti hän käyttää heille ominaista pukeutumistyyliään ja korvakorujaan. - tätä..
matti mainio kirjoitti:
Ole hyvä ja mainitse niin monta syytä, kuin tiedät, mitä haittoja siitä voisi olla, kun ei käytä alkoholia yhtään.

Olen nähnyt seuroissa romaanin, joka on varmasti kalliisti uskomassa ja silti hän käyttää heille ominaista pukeutumistyyliään ja korvakorujaan."Aika on muuttunut niin paljon ja elämäntavat sen mukana. Ei Jeesuksenkaan tapaa elää voi noudattaa niinkuin hän eli, kulkien ympäriinsä vain saarnaten ilman vakituista asuinpaikaa ja ansiotyötä, Vanhantestamentin uskovista puhumattakaan."
Sekoitat nyt asioita. Alkoholissa on kyse Jeesuksen opetuksesta, ei ainoastaan elämäntavasta. Luuletko, että Jeesus olisi nähnyt vaivaa opettaa fariseuksille, että alkoholin juomisen paheksuminen on turhaa ja tekopyhää, jos hän ei olisi tarkoittanut sitä uskovaisille opetukseksi? Absolutismissa ei ole mitään vikaa, mutta on väärin ja suorastaan vaarallista tehdä siitä ehto uskovaisena olemiselle. Paavali ja Jeesus ovat kummatkin täysin ehdottomia siitä, että tällaisia asioita ei pidä hengellistää.
Raittius elämäntapana on hyvä ja terveellinen. Raittius uskomisen tähden sen sijaan voi ohjata ihmisen omavanhurskauteen: "Kun nyt tämänkin uskovaisen kriteerin täytän, niin minulla on kaikki hyvin". Väärää valvomista.
"Kun aikoinaan Laestadius ja kumppanit saarnasivat alkoholin pahuuksia vastaan, ei he voineet antaa muuta ohjetta, kuin täysraittiuden.
Osittainen ns.kohtuukäyttö olisi silloin voinut syöstä entisen juopon uudestaan kohtuuttomaan käyttöön."
Tästä olen samaa mieltä - tuo aika ja kulttuuri on varmasti vaatinut toimimaan juuri näin. Kuitenkin siellä, missä ihmiset osaavat juoda sivistyneesti ja humaltumatta ei ole mitään syytä kieltää alkoholia kokonaan.
"Ajan myötä venäläisetkin uskovaiset oppivat ymmärtämään, ettei pienikään alkoholin käyttö ole hyväksi ja sopivaa."
Tätä en ymmärrä. Taas hengellistät asian synniksi. Mitä tarkoitat "sopivalla"? Tuohan on täysin kulttuuriin sidottu ajatus. Onko sinusta oikein, että ihminen velvoitetaan tuntemaan olevansa syntinen asiasta, joka ei ole syntiä, mutta joidenkin mielestä "sopimatonta"?
"Ole hyvä ja mainitse niin monta syytä, kuin tiedät, mitä haittoja siitä voisi olla, kun ei käytä alkoholia yhtään."
Ole hyvä ja mainitse niin monta syytä kuin tiedät, mitä haittoja olisi jos ei autoilisi yhtään? Jos ei käyttäisi t-paitoja koskaan? Jos ei lähettäisi sähköpostia? Jos ei ajaisi polkupyörällä? Jos ei söisi kuin tiettyinä kellonaikoina? Jos ei koskaan joisi sekamehua?
Aivan niin, ei mitään haittaa. Huomaatko, että tuolla perusteella ei voida todeta mitään sopimattomaksi saati synniksi? - ihmettelijä
matti mainio kirjoitti:
Ole hyvä ja mainitse niin monta syytä, kuin tiedät, mitä haittoja siitä voisi olla, kun ei käytä alkoholia yhtään.
Minä en kyllä tiedä.
Sen vaan tiedän, että alkoholista voi olla tuhat ja yksi haittaa, turha kai luetellakkaan.,
Ei minullakaan olisi kohtuukäytöstä mitään huomautettavaa, mutta olen täysin varma, ettei kukaan pysy kohtuudessa.
Voin olla väärässäkin.
Mutta absolutismi on kaikkein parasta.
Onhan olemassa niin paljon hyviä juomia, joissa ei ole alkoholia.
Raamatussa on kyllä paljon kertomuksia alkoholin käytöstä, vieläpä hengenmiesten keskuudessa.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että raamatustakaan tarvitsee kaikkea oppia ottaa kirjaimellisesti ohjenuoraksi nykypäivän elämään.
Aika on muuttunut niin paljon ja elämäntavat sen mukana. Ei Jeesuksenkaan tapaa elää voi noudattaa niinkuin hän eli, kulkien ympäriinsä vain saarnaten ilman vakituista asuinpaikaa ja ansiotyötä, Vanhantestamentin uskovista puhumattakaan.
Meille on annettu oma järki, jota voi käyttää.
Luulenpa tietäväni, miksi vanhoillislestadiolaisuudessa ollaan täysraittiuden kannalla.
Kun aikoinaan Laestadius ja kumppanit saarnasivat alkoholin pahuuksia vastaan, ei he voineet antaa muuta ohjetta, kuin täysraittiuden.
Osittainen ns.kohtuukäyttö olisi silloin voinut syöstä entisen juopon uudestaan kohtuuttomaan käyttöön.
On siis helpompi olla täysraitis, kuin osittainen pikku tissuttelija.
Jokainenhan tietää, miten helposti pieni käyttö johtaa isompaan.
Alkoholi ei kuulu suomalaiseen uskovaiseen kulttuuriin, vaikka venäjällä se saattaa pienissä määrin kuuluakkin ja sopiakkin.
Ajan myötä venäläisetkin uskovaiset oppivat ymmärtämään, ettei pienikään alkoholin käyttö ole hyväksi ja sopivaa.
Samoin he oppivat tajuamaan, että meikkaus ja muu korurihkama on turhaa.
Ei ketään voida kertarysäyksellä käännyttää, Se ei olisi kohteliasta. Meidän on hyväksyttävä toisten kultturia ja tapoja.
Jumalan asiaksi jää heille kirkastaa asioiden oikea ymmärrys. Se on jo paljon, kun he haluavat
uskoa Jeesukseen ja elää hänen viitoittamallaan tiellä,
Olen nähnyt seuroissa romaanin, joka on varmasti kalliisti uskomassa ja silti hän käyttää heille ominaista pukeutumistyyliään ja korvakorujaan.Ihmettelen tuota tekstiäsi kulttuurisidonnaisuudesta. Venäjällähän on säilynyt uskovaisten joukko vuosikymmenien yli ja heidän on todettu olevan samassa uskossa kuin meidän täällä Suomessa. Kuitenkin heidän uskonymmärryksensä sanoo, että korvakorujen pitäminen ei ole syntiä. Miksi siis meillä se olisi syntiä. Tai että alkoholin kohtuullinen nauttiminen ei ole syntiä, miksi siis meillä on?
Voiko kulttuurisidonnainen paheksunta tehdä jostakin asiasta synnin. Jos voi, niin miksi? - Hynde
rietas kirjoitti:
Kysymykseni oli sarkastinen. Anteeksi etten arvannut heti selittää sitä. Minä en myöskään ole millään tavoin fundamentalistinen. Sinä puolestasi yrität esittää että Raamattu vaatii absolutismia kaikilta uskovaisilta.
Olen vaan väittänyt että tuossa raamatun paikassa raamattu suosii absolutismia.
Väitän vastaan sille väittteelle jonka mukaan raamattu ei mukamas suosi absolutismia. - Hynde
joku hätänä? kirjoitti:
Hetkinen nyt - onko sinulla joku suurikin tarve ajatella pahaa ihmisistä? Miksi sinun kirjoituksistasi paistaa niin usein juuri tuollainen henkilöön käyvä katkeruus ja viha? Tämä on keskustelupalsta, mikä tarkoittaa sitä, että täällä pyritään keskustelemaan ASIOISTA.
En minä ole ylpeä, vaan lainasin vapahtajani opetusta, koska uskon Hänen sovittaneen minunkin syntini ja opettaneen sanojensa kautta, kuinka voin välttää syntiä ja elää hyvän elämän.
"Tunnetko ylpeyttä kun ihan Jeesuksen valitsit ja nyt kuvittelet omaaavasi kaiken tiedon tuolla peruusteella."
Eikö sinun tee pahaa puhua Kristuksesta tuohon sävyyn: "ihan Jeesus"? Ja ei, en kuvittele "tuolla perustella omaavani kaikkea tietoa". Enkä oikein ymmärrä, mikä sinut veti siihen johtopäätökseen. Sekö, että oma kantasi ei ole sopusoinnussa Jeesuksen kanssa?Hei älä itse jatka samalla linjalla jos koet että käyn henkilöön kiinni:) Siksi miksi jatkaisit syyttämällä vihaisuudella jos koet että käyn kimppuusi.
EN käy vaaan asioihin. Valitettavasti kirjoitin vain vihjaavasti,etkä ymmärtäny mitä tarkoitin.
"Tunnetko ylpeyttä kun ihan Jeesuksen valitsit ja nyt kuvittelet omaaavasi kaiken tiedon tuolla peruusteella."
Kerron tässä rasittavasta keskustelutyylistä jonka nimi olkoon "Jeesuksella päähän lyöminen".
Olen vaan väittänyt että tuossa raamatun paikassa raamattu suosii absolutismia.
Kaikki kritiiiki kohdistui vain tähän.
Väitän vastaan sille väittteelle jonka mukaan raamattu ei mukamas suosi absolutismia.
En ajattele pahaa ihmisistä vaan ihmisten pahoista ja kovista ajatuksista jaksan mainita.
Ei ole oikein tuollei käyttää tuollei Jeesuksen sanoja. Lue uudestaan miten kovasti käytät niitä tyyliin ensin lyttäät tuon Jeremiassa mainitun raamatun miehen ja korotat omasi" minäpä luotan Jeesukseen". Teetkö siis omasta käsityksestä Jeesuksen käsityksen. Niinkuin Jeesuksen sanat olisi ainoat oikeat raamatun sanat. Siinä on itse kullakin varovaisuuden paikka ettei ala nostaa omia mielipiteitä Jeesukseksi sanoen minä luotan vain Jeesuksen. Onko kunnia Jeesuksen vai käyttääkö Jeesuksen kunniaa väärin hyväksi. Kumotaanko Jeesuksella silloin Raamattua? Silloin käy lankeemus kun Jeesus ei tarkoittanut sanoillaan sitä mitä ihmisen ymmärrys luulee. Tälläistä Jeesuksella lyömistä en pidä.
Jeesus ei voi olla tuota toista kohtaaa vastaan minkä Jumala tuolle J:n jälkeläisille Jeremiassa sanoo. Jeesus ei ole Jumalaa vastaan.
Päätös: ainakin absolutismia suositaan raamatussa.
-Tälläistä Jeesuksella lyömistä en pidä.-
Olen niin jyrkästi sellaista vastaan että voit tuntea nämä kovana sanoina.
Siihen ne ASIOSTA keskustelut yleensä tukahtuu.
Riidat tulee kuin korintossa:
[1kor1:
11 Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".]
Taisin väärin ilmaista viimeks mutta tämä oli se ajatus. Tarkasta siis itse mielessäs puhuinko hulluja vai en.
Jos käyttäisit kiitos samaa nimmaria niin vältettäisiin nämä tälläiset turhat hyödyttömät puheet. - matti mainio
tätä.. kirjoitti:
"Aika on muuttunut niin paljon ja elämäntavat sen mukana. Ei Jeesuksenkaan tapaa elää voi noudattaa niinkuin hän eli, kulkien ympäriinsä vain saarnaten ilman vakituista asuinpaikaa ja ansiotyötä, Vanhantestamentin uskovista puhumattakaan."
Sekoitat nyt asioita. Alkoholissa on kyse Jeesuksen opetuksesta, ei ainoastaan elämäntavasta. Luuletko, että Jeesus olisi nähnyt vaivaa opettaa fariseuksille, että alkoholin juomisen paheksuminen on turhaa ja tekopyhää, jos hän ei olisi tarkoittanut sitä uskovaisille opetukseksi? Absolutismissa ei ole mitään vikaa, mutta on väärin ja suorastaan vaarallista tehdä siitä ehto uskovaisena olemiselle. Paavali ja Jeesus ovat kummatkin täysin ehdottomia siitä, että tällaisia asioita ei pidä hengellistää.
Raittius elämäntapana on hyvä ja terveellinen. Raittius uskomisen tähden sen sijaan voi ohjata ihmisen omavanhurskauteen: "Kun nyt tämänkin uskovaisen kriteerin täytän, niin minulla on kaikki hyvin". Väärää valvomista.
"Kun aikoinaan Laestadius ja kumppanit saarnasivat alkoholin pahuuksia vastaan, ei he voineet antaa muuta ohjetta, kuin täysraittiuden.
Osittainen ns.kohtuukäyttö olisi silloin voinut syöstä entisen juopon uudestaan kohtuuttomaan käyttöön."
Tästä olen samaa mieltä - tuo aika ja kulttuuri on varmasti vaatinut toimimaan juuri näin. Kuitenkin siellä, missä ihmiset osaavat juoda sivistyneesti ja humaltumatta ei ole mitään syytä kieltää alkoholia kokonaan.
"Ajan myötä venäläisetkin uskovaiset oppivat ymmärtämään, ettei pienikään alkoholin käyttö ole hyväksi ja sopivaa."
Tätä en ymmärrä. Taas hengellistät asian synniksi. Mitä tarkoitat "sopivalla"? Tuohan on täysin kulttuuriin sidottu ajatus. Onko sinusta oikein, että ihminen velvoitetaan tuntemaan olevansa syntinen asiasta, joka ei ole syntiä, mutta joidenkin mielestä "sopimatonta"?
"Ole hyvä ja mainitse niin monta syytä, kuin tiedät, mitä haittoja siitä voisi olla, kun ei käytä alkoholia yhtään."
Ole hyvä ja mainitse niin monta syytä kuin tiedät, mitä haittoja olisi jos ei autoilisi yhtään? Jos ei käyttäisi t-paitoja koskaan? Jos ei lähettäisi sähköpostia? Jos ei ajaisi polkupyörällä? Jos ei söisi kuin tiettyinä kellonaikoina? Jos ei koskaan joisi sekamehua?
Aivan niin, ei mitään haittaa. Huomaatko, että tuolla perusteella ei voida todeta mitään sopimattomaksi saati synniksi?Minä en kyllä ole pelkästään sen takia täysraitis, ettei sitä¨pidetä sopivana uskovaisen elämälle.
Suomessa käytetään alkoholia aivan liian paljon.
Olen kyllä kokeillut, miltä tuntuu olla humalassa.
Kokeilin siksi, että tietäisin, miksi sitä kaljaa urakalla kannetaan myymälöistä.
Kokeilujen tulos ei auttanut minua kuitenkaan ymmärtämään, miksi pitää alkoholia juoda.
No,ensinhän se oli mukavaa. Nauratti ja juttu luisti.
Sitten halusin toisella kerralla kokeilla vähän enemmän, josko olis vielä mukavempaa.
No, oli melko mukavaa, mutta en pysynyt enää tolpillani ja olo oli muutenkin sekava.
Vielä kolmannella kerralla kokeilin ja join taas enemmän.
Nyt olin jo niin kännissä, että kaatuilin ja lopulta sammuin.
Aamulla oli hirvittävä olo ja yrjö lensi.
Kokemus osoitti, ettei kukaan pysty pysymään kohtuudessa ja että jos alkaisin vakituisesti käyttämään, menisi elämäni aivan hunningolle.
Niinpä en ole alkanut käyttää, sillä siitä ei ole mitään hyötyä, haittaa vaan.
Ja miksi käyttää, kun pärjää muutenkin.
En usko ikäpäivänä, että Jeesus olisi ollut humalassa.
Alkoholi on vaan ollut tunnettua aikojen alusta asti ja sitä on käytettäneet myös sen ajan uskovaisetkin.
Sitten kun on viisastuttu, on nähty, että alkoholista tulee paha meno ja se on katsottu sopimattomaksi kuulumaan kristityn vaellukseen.
Raittius ei vie ihmistä omavanhurskauteen.
Se on kyllä täyttä puppua.
Suomalaiseen kristilliseen kulttuuriin alkoholi ei missään tapauksessa sovi.
Tämä kansa on taas samanlaisessa juoppouden orjuudessa, kuin oli 1700 luvulla Laestadiuksen aikana. Tämä kansa on lisäksi niin juoppohullua kansaa, ettei tämä katainen kansa ikinä opi miksikään kohtuukäyttäjäksi tai että se omaksuisi eurooppalaisen hienomman juomakulttuurin.
Minäpä uskon, että jos suomalaiset oppivat joskus eurooppalaisen juomakulttuurin, niin lehmäkin osaa lentää. - sama kuin äsken
Hynde kirjoitti:
Hei älä itse jatka samalla linjalla jos koet että käyn henkilöön kiinni:) Siksi miksi jatkaisit syyttämällä vihaisuudella jos koet että käyn kimppuusi.
EN käy vaaan asioihin. Valitettavasti kirjoitin vain vihjaavasti,etkä ymmärtäny mitä tarkoitin.
"Tunnetko ylpeyttä kun ihan Jeesuksen valitsit ja nyt kuvittelet omaaavasi kaiken tiedon tuolla peruusteella."
Kerron tässä rasittavasta keskustelutyylistä jonka nimi olkoon "Jeesuksella päähän lyöminen".
Olen vaan väittänyt että tuossa raamatun paikassa raamattu suosii absolutismia.
Kaikki kritiiiki kohdistui vain tähän.
Väitän vastaan sille väittteelle jonka mukaan raamattu ei mukamas suosi absolutismia.
En ajattele pahaa ihmisistä vaan ihmisten pahoista ja kovista ajatuksista jaksan mainita.
Ei ole oikein tuollei käyttää tuollei Jeesuksen sanoja. Lue uudestaan miten kovasti käytät niitä tyyliin ensin lyttäät tuon Jeremiassa mainitun raamatun miehen ja korotat omasi" minäpä luotan Jeesukseen". Teetkö siis omasta käsityksestä Jeesuksen käsityksen. Niinkuin Jeesuksen sanat olisi ainoat oikeat raamatun sanat. Siinä on itse kullakin varovaisuuden paikka ettei ala nostaa omia mielipiteitä Jeesukseksi sanoen minä luotan vain Jeesuksen. Onko kunnia Jeesuksen vai käyttääkö Jeesuksen kunniaa väärin hyväksi. Kumotaanko Jeesuksella silloin Raamattua? Silloin käy lankeemus kun Jeesus ei tarkoittanut sanoillaan sitä mitä ihmisen ymmärrys luulee. Tälläistä Jeesuksella lyömistä en pidä.
Jeesus ei voi olla tuota toista kohtaaa vastaan minkä Jumala tuolle J:n jälkeläisille Jeremiassa sanoo. Jeesus ei ole Jumalaa vastaan.
Päätös: ainakin absolutismia suositaan raamatussa.
-Tälläistä Jeesuksella lyömistä en pidä.-
Olen niin jyrkästi sellaista vastaan että voit tuntea nämä kovana sanoina.
Siihen ne ASIOSTA keskustelut yleensä tukahtuu.
Riidat tulee kuin korintossa:
[1kor1:
11 Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".]
Taisin väärin ilmaista viimeks mutta tämä oli se ajatus. Tarkasta siis itse mielessäs puhuinko hulluja vai en.
Jos käyttäisit kiitos samaa nimmaria niin vältettäisiin nämä tälläiset turhat hyödyttömät puheet."Päätös: ainakin absolutismia suositaan raamatussa."
En ymmärrä, miten et näe lainaamasi kohtaa perinnäissääntönä - laittoihan joku sinulle listan niistä muista säännöistä, joita samassa kohdassa määrättiin. Onko sinusta siis oikein valita mieleisensä kohta kokonaisesta listasta ja perustella kantansa sillä? Uskotko myös Mooseksen avioliittolain ja sen, että mies saa erota vaimostaan, kunhan muistaa antaa vain erokirjan? Koska, niin kuin sanoit, ei Jeesusta saa korottaa muun Raamatun yläpuolelle.
"Päätös: ainakin absolutismia suositaan raamatussa."
Juutalaisen suvun päämies määrää perinnäissäännön koko suvulleen lukuisten muiden sääntöjen joukossa. Eikö se kuuluisa "korvasyyhy" ole juuri sitä, että valitaan yksi kohta ja ollaan välittämättä muista? Jos sinulla on mielestäsi oikeus perustella absolutismi tuon kohdan perusteella, niin ei-absolutismia voidaan perustella hyvin monella kohdalla. Ollaanko siis molemmat oikeassa?
Sanot keskustelevasi asioista, mutta kuitenkin ihan asialliseen kysymykseeni perinnäissäännöistä vastasit:
"Tunnetko ylpeyttä kun ihan Jeesuksen valitsit ja nyt kuvittelet omaaavasi kaiken tiedon tuolla peruusteella."
Sinun mielestäsi on siis asiallista heittää tuollainen kommentti? Että "nyt kuvittelen omaavani kaiken tiedon". Ihmettelin ainoastaan sitä, että toisessa ketjussa puhuit vahvasti perinnäissääntöjä vastaan ja sitten toisaalla perusteletkin absolutismia perinnäissääntölistasta napatulla pätkällä. Minusta se oli ristiriitaista ja osoitin sen sinulle. Tämän jälkeen olinkin mielestäsi kaikkitietävä.
P.S. Ethän vain syö simpukoita? Herra kieltää tämän selvästi (3.Moos.11:10). Myöskin varmaan tähdennät heikkonäköisille ystävillesi, etteivät he saa lähestyä Herran alttaria (3.Moos.21:20). Minä olisin valmis uskomaan lain täytetyksi Jeesuksen sovitustyön tähden, mutta enkö silloin "löisi päähän Jeesuksella"? Jumala itse Mooseksen kautta on kuitenkin nuokin asetukset antanut, eikä minulla ole mitään oikeutta nostaa Jeesuksen tai Paavalin sanoja tuon yläpuolelle. - lisää...
matti mainio kirjoitti:
Minä en kyllä ole pelkästään sen takia täysraitis, ettei sitä¨pidetä sopivana uskovaisen elämälle.
Suomessa käytetään alkoholia aivan liian paljon.
Olen kyllä kokeillut, miltä tuntuu olla humalassa.
Kokeilin siksi, että tietäisin, miksi sitä kaljaa urakalla kannetaan myymälöistä.
Kokeilujen tulos ei auttanut minua kuitenkaan ymmärtämään, miksi pitää alkoholia juoda.
No,ensinhän se oli mukavaa. Nauratti ja juttu luisti.
Sitten halusin toisella kerralla kokeilla vähän enemmän, josko olis vielä mukavempaa.
No, oli melko mukavaa, mutta en pysynyt enää tolpillani ja olo oli muutenkin sekava.
Vielä kolmannella kerralla kokeilin ja join taas enemmän.
Nyt olin jo niin kännissä, että kaatuilin ja lopulta sammuin.
Aamulla oli hirvittävä olo ja yrjö lensi.
Kokemus osoitti, ettei kukaan pysty pysymään kohtuudessa ja että jos alkaisin vakituisesti käyttämään, menisi elämäni aivan hunningolle.
Niinpä en ole alkanut käyttää, sillä siitä ei ole mitään hyötyä, haittaa vaan.
Ja miksi käyttää, kun pärjää muutenkin.
En usko ikäpäivänä, että Jeesus olisi ollut humalassa.
Alkoholi on vaan ollut tunnettua aikojen alusta asti ja sitä on käytettäneet myös sen ajan uskovaisetkin.
Sitten kun on viisastuttu, on nähty, että alkoholista tulee paha meno ja se on katsottu sopimattomaksi kuulumaan kristityn vaellukseen.
Raittius ei vie ihmistä omavanhurskauteen.
Se on kyllä täyttä puppua.
Suomalaiseen kristilliseen kulttuuriin alkoholi ei missään tapauksessa sovi.
Tämä kansa on taas samanlaisessa juoppouden orjuudessa, kuin oli 1700 luvulla Laestadiuksen aikana. Tämä kansa on lisäksi niin juoppohullua kansaa, ettei tämä katainen kansa ikinä opi miksikään kohtuukäyttäjäksi tai että se omaksuisi eurooppalaisen hienomman juomakulttuurin.
Minäpä uskon, että jos suomalaiset oppivat joskus eurooppalaisen juomakulttuurin, niin lehmäkin osaa lentää.Nyt alkaa melkein naurattaa.
"Kokemus osoitti, ettei kukaan pysty pysymään kohtuudessa ja että jos alkaisin vakituisesti käyttämään, menisi elämäni aivan hunningolle."
Eli kolmen kerran HUMALAHAKUINEN kokeilusi osoitti sinulle, ettei KUKAAN pysy kohtuudessa!? Etkö näe, että sinä pyrit humalaan, eli teit jo valmiiksi väärin? Ei ihme, että tuli huono omatunto.
"En usko ikäpäivänä, että Jeesus olisi ollut humalassa."
Kuka nyt tuota uskoisi? En minä ainakaan, tuskin juuri kukaan muukaan. Onko joku muuten puhunut Jeesuksen humaltumisesta? Ei ole. Onko joku puolustanut humaltumista? Ei ole. On todettu Jeesuksen juoneen viiniä ja tehneen fariseukset naurunalaisiksi näiden omavanhurskaiden oppineiden kritisoidessaan häntä siitä.
"Raittius ei vie ihmistä omavanhurskauteen.
Se on kyllä täyttä puppua."
Raittius, niin kuin mikä tahansa muukin elämäntapaan liittyvä asia, voi ohjata ihmistä omavanhurskauteen mikäli siitä tehdään uskomisen asia. Mitä enemmän elämäntapa-asioita hengellistetään sitä helpompi on täyttää "ulkoiset vaatimukset" uskomiseen ja vaikeampi nähdä omia oikeita syntejä, esim. väärän todistuksen antamista ja pahan ajattelemista lähimmäisestä.
"Suomalaiseen kristilliseen kulttuuriin alkoholi ei missään tapauksessa sovi."
Olen pitkälti samaa mieltä.
"Minäpä uskon, että jos suomalaiset oppivat joskus eurooppalaisen juomakulttuurin, niin lehmäkin osaa lentää."
Olen pitkälti samaa mieltä. Silti on väärin saarnata jokin asia synniksi, jota Jeesus itse teki. - samaa
ihmettelijä kirjoitti:
Ihmettelen tuota tekstiäsi kulttuurisidonnaisuudesta. Venäjällähän on säilynyt uskovaisten joukko vuosikymmenien yli ja heidän on todettu olevan samassa uskossa kuin meidän täällä Suomessa. Kuitenkin heidän uskonymmärryksensä sanoo, että korvakorujen pitäminen ei ole syntiä. Miksi siis meillä se olisi syntiä. Tai että alkoholin kohtuullinen nauttiminen ei ole syntiä, miksi siis meillä on?
Voiko kulttuurisidonnainen paheksunta tehdä jostakin asiasta synnin. Jos voi, niin miksi?Kysyin jossain toisessa ketjussa samaa, mutten saanut selvää vastausta??? ,Että se siitä. Ristiriitaista, kukaan ei osaa selittää...
- Hynde
sama kuin äsken kirjoitti:
"Päätös: ainakin absolutismia suositaan raamatussa."
En ymmärrä, miten et näe lainaamasi kohtaa perinnäissääntönä - laittoihan joku sinulle listan niistä muista säännöistä, joita samassa kohdassa määrättiin. Onko sinusta siis oikein valita mieleisensä kohta kokonaisesta listasta ja perustella kantansa sillä? Uskotko myös Mooseksen avioliittolain ja sen, että mies saa erota vaimostaan, kunhan muistaa antaa vain erokirjan? Koska, niin kuin sanoit, ei Jeesusta saa korottaa muun Raamatun yläpuolelle.
"Päätös: ainakin absolutismia suositaan raamatussa."
Juutalaisen suvun päämies määrää perinnäissäännön koko suvulleen lukuisten muiden sääntöjen joukossa. Eikö se kuuluisa "korvasyyhy" ole juuri sitä, että valitaan yksi kohta ja ollaan välittämättä muista? Jos sinulla on mielestäsi oikeus perustella absolutismi tuon kohdan perusteella, niin ei-absolutismia voidaan perustella hyvin monella kohdalla. Ollaanko siis molemmat oikeassa?
Sanot keskustelevasi asioista, mutta kuitenkin ihan asialliseen kysymykseeni perinnäissäännöistä vastasit:
"Tunnetko ylpeyttä kun ihan Jeesuksen valitsit ja nyt kuvittelet omaaavasi kaiken tiedon tuolla peruusteella."
Sinun mielestäsi on siis asiallista heittää tuollainen kommentti? Että "nyt kuvittelen omaavani kaiken tiedon". Ihmettelin ainoastaan sitä, että toisessa ketjussa puhuit vahvasti perinnäissääntöjä vastaan ja sitten toisaalla perusteletkin absolutismia perinnäissääntölistasta napatulla pätkällä. Minusta se oli ristiriitaista ja osoitin sen sinulle. Tämän jälkeen olinkin mielestäsi kaikkitietävä.
P.S. Ethän vain syö simpukoita? Herra kieltää tämän selvästi (3.Moos.11:10). Myöskin varmaan tähdennät heikkonäköisille ystävillesi, etteivät he saa lähestyä Herran alttaria (3.Moos.21:20). Minä olisin valmis uskomaan lain täytetyksi Jeesuksen sovitustyön tähden, mutta enkö silloin "löisi päähän Jeesuksella"? Jumala itse Mooseksen kautta on kuitenkin nuokin asetukset antanut, eikä minulla ole mitään oikeutta nostaa Jeesuksen tai Paavalin sanoja tuon yläpuolelle.Kävin ostamassa simpukoita osoittaakseni että sen minkä Jumala puhdisti älä enää sano saastaiseksi. apt 10 ja 11. Herran sana on uskottava kokonaisuudessaan. Lain tehtävä osottautuu Kristuksen ilmoituksessa, kurittamaan kristuksen luo ja se päättyy kristukseen josta alkaa armo opettaamaan maailmallisen menon hylkäämään ja maailmassa siveästi ja hurskaasti elämään.
Laista on turha kanssasi puhua kun haet vaan vastaväitteitä johon et itsekään usko. Sellainenkaan ei ole vaatimaasi asiallista keskustelua.
Miten en näe kohtaa perinnäissääntönä.
Kohdassa selvästi Jumala katsoi hyväksi tuon kuuliaisuuden absolutismille.
Kyseessä siis ei ollut pelkkä turha perinnäissääntö.
Kohdassa jonka otin esiin, raamattu suosi absolutismia. Kun avauksessa vaadittiin rehellisyyttä (ja väitettiin ettei raamattu suosi absolutismia) niin eikö rehellisyyden nimissä tuonlainen kohtakin tule huomioida. - jankkaa...
Hynde kirjoitti:
Kävin ostamassa simpukoita osoittaakseni että sen minkä Jumala puhdisti älä enää sano saastaiseksi. apt 10 ja 11. Herran sana on uskottava kokonaisuudessaan. Lain tehtävä osottautuu Kristuksen ilmoituksessa, kurittamaan kristuksen luo ja se päättyy kristukseen josta alkaa armo opettaamaan maailmallisen menon hylkäämään ja maailmassa siveästi ja hurskaasti elämään.
Laista on turha kanssasi puhua kun haet vaan vastaväitteitä johon et itsekään usko. Sellainenkaan ei ole vaatimaasi asiallista keskustelua.
Miten en näe kohtaa perinnäissääntönä.
Kohdassa selvästi Jumala katsoi hyväksi tuon kuuliaisuuden absolutismille.
Kyseessä siis ei ollut pelkkä turha perinnäissääntö.
Kohdassa jonka otin esiin, raamattu suosi absolutismia. Kun avauksessa vaadittiin rehellisyyttä (ja väitettiin ettei raamattu suosi absolutismia) niin eikö rehellisyyden nimissä tuonlainen kohtakin tule huomioida."Kävin ostamassa simpukoita osoittaakseni että sen minkä Jumala puhdisti älä enää sano saastaiseksi."
Lasillinen Jumalan puhdistamaa Sauvignon Blancia sopii niiden kanssa mainiosti!
"Laista on turha kanssasi puhua kun haet vaan vastaväitteitä johon et itsekään usko."
En uskokaan, enkä usko sinunkaan väitteeseesi että absolutismi olisi ainoa vaihtoehto uskovaiselle. Vetoat tässä asiassa juutalaiseen lakiin (joka koski kaiken lisäksi vain yhtä sukua) ja toin esille muita juutalaisia lakeja. Kiistät niiden pätevyyden täysin, mutta tuon valitset perustelujesi pohjaksi. Etkä näe siinä mitään ristiriitaa.
"Miten en näe kohtaa perinnäissääntönä.
Kohdassa selvästi Jumala katsoi hyväksi tuon kuuliaisuuden absolutismille."
Selvittäisitkö nyt, miten absolutismi on tuossa Raamatun kohdassa se ainoa asia, jonka Jumala näki hyväksi, mutta ei esim. teltassa asuminen? Näkihän Jumala hyväksi myös, että kyttyräselkäiset ja heikkonäköiset eivät lähesty Herran alttaria. Miksi tämäkin kohta on nyt "täytetty", mutta juutalaisen päämiehen yksi monesta vaatimuksesta ei ole?
"Kohdassa jonka otin esiin, raamattu suosi absolutismia. Kun avauksessa vaadittiin rehellisyyttä (ja väitettiin ettei raamattu suosi absolutismia) niin eikö rehellisyyden nimissä tuonlainen kohtakin tule huomioida."
Totta kai, ja sinullahan on täysi lupa noudattaa tämän juutalaisen esi-isän neuvoja. Sen sijaan ihmettelen erittäin paljon sitä, että puhut samaan aikaan Jeesuksen sovitustyöstä ja siitä, että kaikki laki on täytetty. Kuitenkaan tässä asiassa laki ei sitten olekaan täytetty?
Raamattu todellakin neuvoo siveään ja hurskaaseen elämään. Juopumus ei varmastikaan ole sellaista. Entä yksi olut viikossa? Tai miedon viinin nauttiminen aterialla, niin kuin Jeesus teki?
Sanot, että Herran sana on uskottava kokonaisuudessaan. Aivan totta. Siksi ihmettelenkin suuresti, että Jeesuksen sanoista ja sovitustyöstä huolimatta perustelet absolutismia juutalaisella yhtä sukua koskevalla säädöksellä. Et myöskään usko Paavalia, jonka mukaan kaikki mitä ihminen syö tai juo on puhdasta. Missä siis on peräänkuuluttamasi sanan uskominen kokonaisuudessaan?
P.S. Olenko ainoa, jonka mielestä nimimerkki "Hynde" ajattelee asian ristiriitaisesti, vai eikö ketään muuta asia kiinnosta? - Hynde
jankkaa... kirjoitti:
"Kävin ostamassa simpukoita osoittaakseni että sen minkä Jumala puhdisti älä enää sano saastaiseksi."
Lasillinen Jumalan puhdistamaa Sauvignon Blancia sopii niiden kanssa mainiosti!
"Laista on turha kanssasi puhua kun haet vaan vastaväitteitä johon et itsekään usko."
En uskokaan, enkä usko sinunkaan väitteeseesi että absolutismi olisi ainoa vaihtoehto uskovaiselle. Vetoat tässä asiassa juutalaiseen lakiin (joka koski kaiken lisäksi vain yhtä sukua) ja toin esille muita juutalaisia lakeja. Kiistät niiden pätevyyden täysin, mutta tuon valitset perustelujesi pohjaksi. Etkä näe siinä mitään ristiriitaa.
"Miten en näe kohtaa perinnäissääntönä.
Kohdassa selvästi Jumala katsoi hyväksi tuon kuuliaisuuden absolutismille."
Selvittäisitkö nyt, miten absolutismi on tuossa Raamatun kohdassa se ainoa asia, jonka Jumala näki hyväksi, mutta ei esim. teltassa asuminen? Näkihän Jumala hyväksi myös, että kyttyräselkäiset ja heikkonäköiset eivät lähesty Herran alttaria. Miksi tämäkin kohta on nyt "täytetty", mutta juutalaisen päämiehen yksi monesta vaatimuksesta ei ole?
"Kohdassa jonka otin esiin, raamattu suosi absolutismia. Kun avauksessa vaadittiin rehellisyyttä (ja väitettiin ettei raamattu suosi absolutismia) niin eikö rehellisyyden nimissä tuonlainen kohtakin tule huomioida."
Totta kai, ja sinullahan on täysi lupa noudattaa tämän juutalaisen esi-isän neuvoja. Sen sijaan ihmettelen erittäin paljon sitä, että puhut samaan aikaan Jeesuksen sovitustyöstä ja siitä, että kaikki laki on täytetty. Kuitenkaan tässä asiassa laki ei sitten olekaan täytetty?
Raamattu todellakin neuvoo siveään ja hurskaaseen elämään. Juopumus ei varmastikaan ole sellaista. Entä yksi olut viikossa? Tai miedon viinin nauttiminen aterialla, niin kuin Jeesus teki?
Sanot, että Herran sana on uskottava kokonaisuudessaan. Aivan totta. Siksi ihmettelenkin suuresti, että Jeesuksen sanoista ja sovitustyöstä huolimatta perustelet absolutismia juutalaisella yhtä sukua koskevalla säädöksellä. Et myöskään usko Paavalia, jonka mukaan kaikki mitä ihminen syö tai juo on puhdasta. Missä siis on peräänkuuluttamasi sanan uskominen kokonaisuudessaan?
P.S. Olenko ainoa, jonka mielestä nimimerkki "Hynde" ajattelee asian ristiriitaisesti, vai eikö ketään muuta asia kiinnosta?En ole missään väittänyt absolutismia ainoaksi oikeaksi vaihoehdoksi. Vaan keskityin kaposeen aiheeseen "absolutismin suosiminen". Muuten olis taas kokonaan toinen juttu enkä pysyis aiheessa. Enkä ehkä osais kirjottaakaan.
Voisin tehdä mielummin kotikaljaa.
Täys absolutistille ei ehkä sellainen sopisi.
Viinikulttuuri ja Olutkulttuuri aiheuttaisi maailmallisia kiusauksia eikä siis sovi minulle.
Hyviä öitä sinullekin.
Ps. käytä mielummin yömyssyä kuin otat sellaisen.
Pss. Ymmärsithän äskeisen kevennyksenä. Jos ymmärstit niin hyvää ja rauhallista yötä! - ihmetellyt
ihmettelijä kirjoitti:
Ihmettelen tuota tekstiäsi kulttuurisidonnaisuudesta. Venäjällähän on säilynyt uskovaisten joukko vuosikymmenien yli ja heidän on todettu olevan samassa uskossa kuin meidän täällä Suomessa. Kuitenkin heidän uskonymmärryksensä sanoo, että korvakorujen pitäminen ei ole syntiä. Miksi siis meillä se olisi syntiä. Tai että alkoholin kohtuullinen nauttiminen ei ole syntiä, miksi siis meillä on?
Voiko kulttuurisidonnainen paheksunta tehdä jostakin asiasta synnin. Jos voi, niin miksi?Kyllä Jumala vaikuttaa aika epäoikeudenmukaiselta, kun samoista asioista mistä Suomessa vl:t joutuvat helvettiin, Venäjän vl:t eivät. Kyllä Jumala Taivaan Isä kohtelee nyt hyvin eriarvoisesti lapsiaan.
Vai ihminenkö se on epäreilu eikä Jumala??? - alkoholissa
matti mainio kirjoitti:
Ole hyvä ja mainitse niin monta syytä, kuin tiedät, mitä haittoja siitä voisi olla, kun ei käytä alkoholia yhtään.
Minä en kyllä tiedä.
Sen vaan tiedän, että alkoholista voi olla tuhat ja yksi haittaa, turha kai luetellakkaan.,
Ei minullakaan olisi kohtuukäytöstä mitään huomautettavaa, mutta olen täysin varma, ettei kukaan pysy kohtuudessa.
Voin olla väärässäkin.
Mutta absolutismi on kaikkein parasta.
Onhan olemassa niin paljon hyviä juomia, joissa ei ole alkoholia.
Raamatussa on kyllä paljon kertomuksia alkoholin käytöstä, vieläpä hengenmiesten keskuudessa.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että raamatustakaan tarvitsee kaikkea oppia ottaa kirjaimellisesti ohjenuoraksi nykypäivän elämään.
Aika on muuttunut niin paljon ja elämäntavat sen mukana. Ei Jeesuksenkaan tapaa elää voi noudattaa niinkuin hän eli, kulkien ympäriinsä vain saarnaten ilman vakituista asuinpaikaa ja ansiotyötä, Vanhantestamentin uskovista puhumattakaan.
Meille on annettu oma järki, jota voi käyttää.
Luulenpa tietäväni, miksi vanhoillislestadiolaisuudessa ollaan täysraittiuden kannalla.
Kun aikoinaan Laestadius ja kumppanit saarnasivat alkoholin pahuuksia vastaan, ei he voineet antaa muuta ohjetta, kuin täysraittiuden.
Osittainen ns.kohtuukäyttö olisi silloin voinut syöstä entisen juopon uudestaan kohtuuttomaan käyttöön.
On siis helpompi olla täysraitis, kuin osittainen pikku tissuttelija.
Jokainenhan tietää, miten helposti pieni käyttö johtaa isompaan.
Alkoholi ei kuulu suomalaiseen uskovaiseen kulttuuriin, vaikka venäjällä se saattaa pienissä määrin kuuluakkin ja sopiakkin.
Ajan myötä venäläisetkin uskovaiset oppivat ymmärtämään, ettei pienikään alkoholin käyttö ole hyväksi ja sopivaa.
Samoin he oppivat tajuamaan, että meikkaus ja muu korurihkama on turhaa.
Ei ketään voida kertarysäyksellä käännyttää, Se ei olisi kohteliasta. Meidän on hyväksyttävä toisten kultturia ja tapoja.
Jumalan asiaksi jää heille kirkastaa asioiden oikea ymmärrys. Se on jo paljon, kun he haluavat
uskoa Jeesukseen ja elää hänen viitoittamallaan tiellä,
Olen nähnyt seuroissa romaanin, joka on varmasti kalliisti uskomassa ja silti hän käyttää heille ominaista pukeutumistyyliään ja korvakorujaan.hyviä puolia... nykyään esim. puhutaan paljon yhden kahden paukun terveellisyydestä sydämelle. On esitetty ns. J-käyrä alkoholin yhteydestä kuolemiin. J:n lyhyt sivu kuvailee absolutisien määrää kuolemissa (sydäninfarktit, sepelvaltimotaudit), J:n pitkä sivu kuvaa alkoholiin kuolleita (sairaudet, onnettomuudet, tapaturmat jne..) ja J:n pohja on kohtuukäyttäjät eli ne, jotka nauttivat vaikka konjakkiryypyn iltaisin.
Eli on terveysvaikutuksia, jos osaa käyttää :) - Lestadius
matti mainio kirjoitti:
Minä en kyllä ole pelkästään sen takia täysraitis, ettei sitä¨pidetä sopivana uskovaisen elämälle.
Suomessa käytetään alkoholia aivan liian paljon.
Olen kyllä kokeillut, miltä tuntuu olla humalassa.
Kokeilin siksi, että tietäisin, miksi sitä kaljaa urakalla kannetaan myymälöistä.
Kokeilujen tulos ei auttanut minua kuitenkaan ymmärtämään, miksi pitää alkoholia juoda.
No,ensinhän se oli mukavaa. Nauratti ja juttu luisti.
Sitten halusin toisella kerralla kokeilla vähän enemmän, josko olis vielä mukavempaa.
No, oli melko mukavaa, mutta en pysynyt enää tolpillani ja olo oli muutenkin sekava.
Vielä kolmannella kerralla kokeilin ja join taas enemmän.
Nyt olin jo niin kännissä, että kaatuilin ja lopulta sammuin.
Aamulla oli hirvittävä olo ja yrjö lensi.
Kokemus osoitti, ettei kukaan pysty pysymään kohtuudessa ja että jos alkaisin vakituisesti käyttämään, menisi elämäni aivan hunningolle.
Niinpä en ole alkanut käyttää, sillä siitä ei ole mitään hyötyä, haittaa vaan.
Ja miksi käyttää, kun pärjää muutenkin.
En usko ikäpäivänä, että Jeesus olisi ollut humalassa.
Alkoholi on vaan ollut tunnettua aikojen alusta asti ja sitä on käytettäneet myös sen ajan uskovaisetkin.
Sitten kun on viisastuttu, on nähty, että alkoholista tulee paha meno ja se on katsottu sopimattomaksi kuulumaan kristityn vaellukseen.
Raittius ei vie ihmistä omavanhurskauteen.
Se on kyllä täyttä puppua.
Suomalaiseen kristilliseen kulttuuriin alkoholi ei missään tapauksessa sovi.
Tämä kansa on taas samanlaisessa juoppouden orjuudessa, kuin oli 1700 luvulla Laestadiuksen aikana. Tämä kansa on lisäksi niin juoppohullua kansaa, ettei tämä katainen kansa ikinä opi miksikään kohtuukäyttäjäksi tai että se omaksuisi eurooppalaisen hienomman juomakulttuurin.
Minäpä uskon, että jos suomalaiset oppivat joskus eurooppalaisen juomakulttuurin, niin lehmäkin osaa lentää.eli kylläkin 1800-luvulla ja jos sinä et pysy kohtuudessa, niin se ei tarkoita sitä, että kukaan muukaan ei pystyisi. Minä olen juonut itseni humalaan pari kertaa nuoruudessa, nykyään juon korkeintaan pari paukkua eikä tee enempää edes mieli. Ei pidä yleistää.
- kokemusta
alkoholissa kirjoitti:
hyviä puolia... nykyään esim. puhutaan paljon yhden kahden paukun terveellisyydestä sydämelle. On esitetty ns. J-käyrä alkoholin yhteydestä kuolemiin. J:n lyhyt sivu kuvailee absolutisien määrää kuolemissa (sydäninfarktit, sepelvaltimotaudit), J:n pitkä sivu kuvaa alkoholiin kuolleita (sairaudet, onnettomuudet, tapaturmat jne..) ja J:n pohja on kohtuukäyttäjät eli ne, jotka nauttivat vaikka konjakkiryypyn iltaisin.
Eli on terveysvaikutuksia, jos osaa käyttää :)Esim. konjakki on hyvä sydänlääke, oikein käytettynä.
Minulla meni enemmän tupakasta pää sekaisin, kuin konsanaan esim. konjakkipaukusta tai parista kaljasta tms. No onhan tupakassa nikotiinia, joka vaikuttaa nimenomaan aivoihin.
- saimaannorppa
Aiemmin on ollut esillä seuraava: Traagisetkin kertomukset alkavat sanoilla: Mun piti mennä ottamaan pari huurteista.....
- sitten...
Pitäisikö tuosta seurata sitten automaattisesti se, että määrätään absolutismi pakolliseksi kaikille, ettei vaan kukaan koskaan missään olosuhteissa lankeaisi?
Mielestäni niin monissa lestadiolaisuuden tapa-asioissa pelotellaan samalla tavalla ihmisiä:
"Jos menet lätkämatsiin/konserttiin, alkaa seuroissa käyminen vähetä ja usko kuolee."
"Jos kuuntelet kevyttä musiikkia, sydän kiintyy maailmaan ja paatuu."
"Jos nostat maljan, palvot epäjumala Alkoholia ja teet siten syntiä."
"Jos meikkaat, et kunnioita Jumalan luomistyötä ja teet täten syntiä."
"Jos mietit ehkäisyä, et luota Jumalan viisauteen ja epäilyjesi vuoksi voit menettää uskosi."
Paavali toteaa, että "Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee" (Room.14:22) ja lisäksi, että "Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään" (Room.14:14). Tällaisiin keskusteluihin Paavlin neuvo on:
"Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään." (Room.14:3-4)
Tuossa tulee kyllä mielestäni aika selvästi sanotuksi, että kaikki ruoka ja juoma on puhdasta ja että on jokaisen oma asia pidättyä tai olla pidättymättä mistä tahansa, mitä suuhunsa pistää. Miksei sitä vl-seurakunnassa voida jättää ihmisen omaksi asiaksi, vaan velvoitetaan alkoholia nauttineen uskovaisen tekevän parannusta "synnistään"?
- jepulista
Tosi REHELLISTÄ LASTA MÄNI!
- Pakana(M)
valmisti viiniä. Raamatun Jeesus valmisti viiniä humaltuneelle joukkiolle. Raamatun Jeesus joi itse viiniä.
Jopa Raamatun Jeesuksen muistoaterialla juodaan viiniä.
Siispä lestadiolaisuus on harhaoppi.- matti mainio
Juodaanhan meilläkin muistoaterialla, ei viiniä, vaan melko väkevää alkoholia.
Raamattu ei tarkemmin kerro, kuinka humalassa he olivat Jeesuksen aikana tai kuinka väkevästä viinistä oli kyse.
Se viini on voinut olla myös alkoholitonta rypälemehuakin.
Alkoholitonta viiniä kun osattiin valmistaa myös siihen aikaan.
Ja missä paikassa raamattua sanotaan Jeesuksen humaltuneen, ei missään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 724657
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h714449Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112977Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv732873Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p222186Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.582008Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151699- 321513
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1121389- 1851298