Jacques Villeneuve ajaa sitten BMW-Sauberia ensi kaudella kilpakuljettajana. Ei ollut bemarilla varaa maksaa Villeä ulos sopimuksestaan.
Toisaalta voi olla ihan hyväkin heille käyttää häntä kuskina kun "uudella" tiimillä on aina pieniä käynnistysvaikeuksia ensimmäisellä kaudella. Näin ei esim. Kovalaisen tarvitse turhautua tiimissä koko pitkää kautta.
Toisaalta voi olla ihan hyväkin heille käyttää häntä kuskina kun "uudella" tiimillä on aina pieniä käynnistysvaikeuksia ensimmäisellä kaudella. Näin ei esim. Kovalaisen tarvitse turhautua tiimissä koko pitkää kautta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä Bemarilla on rahaa sen verran , että se olisi pystytnyt mennentullen ostamaan Villen ulos sopimuksestaan. Ehkäpä heillekin lopulta valkeni, että vaikka Ville ei olekaan nopea kuski niin tähän hätään ei taideta löytää nopeampaakaan, niin pakko tyytyä häneen.
vaikka ville ei aina oo loistanu mutt
oon tutkaillu hänen uraansa v.95 lähtien
ja kaudet 96 03 ja 05 ovat olleet vaisumpia
kuin tallikavereilla, muin avuosina villeneuve on voittanut pisteissä ja aikaajoissa tallikaverinsa,96 vuosi oli povattu hillille ja villeneuve nappasi eka kisassa paalu paikan
ja ei voi sanoa että hän on erityisen hidas
ja voitti seuraavana vuonna mm ja voitti v 95 cart sarjan ja indy 500 ajon, mielestäni
motivaation puute on villeneuven huono puoli
pääsi liian nopiaan huipulle ja tippu nopeasti
alas,barilla hän tienasi niin huikeat summat
että raha asiat ainaki on kunnossa, ja saapa b
nähä miten nyt menee kun motivoimana asiana on bmw voi olla että villeneuve vielä nousee tai sitt ei, villeneuve ajanu 13 paalua 11 kisaa
voittanut niin eise kovin hias oo , vaikka
ainahan vormuloissa voitetaan voittaja autolla
niinhän se sumiki voittaa voittaja autolla
muulla ei voi voittaa tai sitt on hias.