Mä olen sitä mieltä, että

Ihmetyskummitus

..todella kateellinen ihminen on sellainen, joka ei ainakaan missään nimessä kykene ääneen koskaan lausumaan olevansa kateellinen. Näin ollen siis sellainen ihminen, joka voi leikkimielisesti myöntää olevansa jostakin asiasta jollekin kateellinen, ei vastaavasti todellisuudessa olekaan kovin kateellinen henkilö, vaikka toisinkin luullaan.

Todella kateellinen ihminen ei myöskään yleensä kykene nauramaan itselleen, muille kylläkin. Lisäksi hänellä on jatkuvasti jonkinlainen kilpailu päällä sukulaistensa, ystäviensä ja tuttaviensa kanssa. Hän ei osaa iloita, jos toiselle tapahtuu jotakin positiivista, vaan se on aina ikäänkuin "häneltä itseltään pois".

Kateus on tunne, josta ihmisen pitäisi sitä itsessään tiedostaessaan aina pyrkiä pois. Kateudessa ei ole mitään uutta ja hyvää luovaa, ei sitä tuntevalle itselleen, eikä missään nimessä ainakaan kateuden kohteille. Uskon, että loppujen lopuksi ihmiset ovat kuitenkin paljon vähemmän kateellisia toisilleen, kuin joskus kuulee väitettävän. Kateuden kokemisessakin on varmasti usein kysymys ihmisen vääränlaisesta narsismista: Suuren Kateuden Kohteena oleva ihminen kuvittelee usein olevansa jotenkin "spesiaalimpi" tai "ainutlaatuisempi" ihmisenä, kuin todellisuudessa onkaan...

Mitä muut mieltä?

6

1270

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajatukset**

      Niin se on, että ne kateellisimmat ihmiset (onko jokin narsismihäiriö) eivät pysty nauramaan itselleen (oikeasti), mutta toisia kohtaan tuntee suunnatonta vahingoniloa. Tätä vanhingoniloa yrittävät kuitenkin hieman peittää, koska eivät halua kateellisuuttaan kokonaismittakaavassa paljastaa.

      Surullinen ihmislajikehan se on. Kaikki on kilpailua, ja toisille tapahtuneet onnistumiset ovat itseltään pois, koska ne heikentävät omaa kilpailutilannetta.

      Tällainen ihminen on hyvinvoiva vain silloin, kun tuntee olevansa kaikkien muiden yläpuolella. Niinpä he hakeutuvat usein seuraan, jossa muut ovat "huonompia". Ja jos joku osoittaa "paremmuuden" merkkejä, yltiökateellisen rauha taas järkkyy.

      Tällaisen ihmisen toimintamalleja ovat sitten niiden "uhkaavien" ihmisten mustamaalaaminen toisille, jotta he vajoaisivat taas alemmalle tasolle ja kateellinen korottaisi näin omaa asemaansa.

      Tällainen ihminen ei valitettavasti koskaan ole tyytyväinen, sillä aina löytyy "menestyvämpiä" ihmisiä, kuka milläkin elämän saralla.

      • Ihmetyskummitus

        Kuten sanoit, todella kateelisessa ihmisessä on pakostikin jotain säälittävää... On varmaan aika vaikeaa sellaisen ihmisen elämä, jolle elämä pääsääntöisesti on aina vain kilpailua, ja jopa oman lähipiirinsäkin kanssa. Tosi kateellisella kyllä varmaan se ystäväpiirikin on loppujen lopuksi kyllä aika pieni, koska hänenhän on koko ajan kaikin voimin yritettävä salata kateellisuutensa.

        Kateuteen liittyykin varmasti paljonkin kaikenlaista salamyhkäisyyttä. Todella kateellinen tuskin voi koskaan edes tuntea kovin suurta läheisyyttä muiden ihmisten kanssa, koska hän eittämättä varmaan kuvittelee muidenkin olevan yhtä kateellisia, kuin hän itse on.;-) Kun kateelliselle elämä itsesään on lähinnä kilpailun kenttä, ei hän tietysti luonnollisestikaan voi ja uskalla paljastaa omista tunnoistaan muille paljoakaan: hän luulee, että muut toimisivat heti jotenkin samoin kuin hän itse, eli käyttäisivät hänen luottamustaan hyväkseen negatiivisessa mielessä.

        Olis aika kamalaa, jos jatkuvasti tarvitsis kadehtia muita.;-)


    • Miki74

      Suomalaisethan on ollut ja tulee olemaankin aina kateellisia toisilleen, mutta miksi ei? Kateellisuushan johtaa tietenkin jonkinlaiseen kilpailutilanteeseen joka taas johtaa kehitykseen, jota ilman ei periaatteessa mitäään tapahtuisi....
      Ja kilpailuhan pitäisi olla tietenkin tervettä jota kaikki ei ole...
      Josta voimme taas puhua vaikka kuinka ja päädymme taas lähtöpisteeseen, KATEUS!!!

      • kizuli68**

        suomalaista kansan perinettä,son tosi...olen kokennut sen monta kertaa.En tosiaankaan ymmärrä heitä. Miksi? Miettipää sitä Miki. Onneks sä et ole :D. Ollaan niitä terveitä suomalaisia,heh.
        Kateus on kait muotii suomessa*reps*.Nyt joku varmaan ottaa nokkiinsa kun lukee tämän...mut sou...mitä niistä.T.Kizu

        Jeps kateus jutut ei lopu koskaan suomessa.


      • kizuli68** kirjoitti:

        suomalaista kansan perinettä,son tosi...olen kokennut sen monta kertaa.En tosiaankaan ymmärrä heitä. Miksi? Miettipää sitä Miki. Onneks sä et ole :D. Ollaan niitä terveitä suomalaisia,heh.
        Kateus on kait muotii suomessa*reps*.Nyt joku varmaan ottaa nokkiinsa kun lukee tämän...mut sou...mitä niistä.T.Kizu

        Jeps kateus jutut ei lopu koskaan suomessa.

        siinä, että kateus on suomalaisten perisynti. Jokainen on kuitenkin ollut elämänsä aikana
        jollekulle toiselle jostakin kateellinen, hetken aikaa. Tällainen nopeasti ohimenevä kateudenpistos on ihan normaalia.

        Jos taas puhutaan ihmistyypistä, joka on peruskateellinen jatkuvasti, eikä pysty iloitsemaan mistään toisen/toisten puolesta, koska krooninen kateuden tunne estää sen, on sellainen ihminen mielestäni lievästi häiriintynyt ja tarvitsisi mielenterveysammattilaisen apua.

        Kateus on katkeruuden pikkusisko ja ihmisestä, joka potee jatkuvaa kateuden tunnetta tulee pikkuhiljaa katkeroitunut ja rasittava, alati valittava ja kaikesta ruikuttava, onneton ihminen. Tunnen yhden tällaisen tyypin ja hän on sietämätön.


      • .......................
        H-KBlau kirjoitti:

        siinä, että kateus on suomalaisten perisynti. Jokainen on kuitenkin ollut elämänsä aikana
        jollekulle toiselle jostakin kateellinen, hetken aikaa. Tällainen nopeasti ohimenevä kateudenpistos on ihan normaalia.

        Jos taas puhutaan ihmistyypistä, joka on peruskateellinen jatkuvasti, eikä pysty iloitsemaan mistään toisen/toisten puolesta, koska krooninen kateuden tunne estää sen, on sellainen ihminen mielestäni lievästi häiriintynyt ja tarvitsisi mielenterveysammattilaisen apua.

        Kateus on katkeruuden pikkusisko ja ihmisestä, joka potee jatkuvaa kateuden tunnetta tulee pikkuhiljaa katkeroitunut ja rasittava, alati valittava ja kaikesta ruikuttava, onneton ihminen. Tunnen yhden tällaisen tyypin ja hän on sietämätön.

        Itse valitan aika paljon. Se on oman oloni kevennystä. Se on vain tapa, jonka teen aika usein... Siihen lisättäköön, että mielummin tosiaan haukun itseäni kuin muita!

        Taisin varmaan ymmärtää viestisi hiukan väärin?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2127
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      367
      1290
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1210
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      153
      929
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      876
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      746
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      716
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      692
    Aihe