H-hetki lähestyy?

Rv 37+1

Laskettu aika 21.12. ja olen valmistautunut siihen, että syntyy 24.12. Tavoite kyllä on siinä 15.12. tai kuitenkin, että jouluksi kotiin...

Supistuksia on ollut aikaisemmin paljonkin, mutta ei enää pariin viikkoon. Viikko sitten lääkärissä sikiö tosi alhaalla, päänmittaa oli jo vaikea saada. Mies väittää, että mahani on tipahtanut, mutta itse en ole yhtään varma. Olo on ainakin tukala ja eikö mahan tippumisen jälkeen pitäisi helpottaa?

Neuvolasta saadun esitteen mukaan laskeutuu noin 2 viikkoa ennen synnytystä. Tänään kysyin neuvolassa, onko laskeutunut ja kiinnittynyt, mutta suoraa vastausta en saanut. Sanoi vain, että on niin tukevasti kiinni, että leuan tuntee, mutta muuten ei saa otetta. Esitteli kuitenkin kovasti perhepalveluita vauvanhoitoon, kun sukulaiset on kaukana ja jakeli synnytykseenlähtöoppaita.

1,5 viikkoa on tullut ihme ramppeja ja vihlontoja yläreisiin, alapäähän ja lantioon. Eilen taas oikein sarjavihlaisuja nivusiin. Tuolla aikaisemmin joku kirjoitti, että ne enteilevät synnytystä, että parissa viikossa oli lähtö käynyt. Pitääkö paikkaansa? Voisko olla että vaavi tulisikin jo ennen laskettua aikaa?

9

834

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vm80

      Siis aivan kuin minun kirjoittama ja mulla myös 37 1, LA 21.12 ja tänään neuvola. Siellä sanottiin myös että on jo vaikea saada päästä kiinni kun on jo alhaalla lantiossa. Suppareita on ollut mutta vähän rauhallisemmin parina viime päivänä. Vihloo alapäästä myös etenkin virtsarakon kohdalta ikävästi. ;D Huvittavaa kuinka samanlaista tekstiä sitä voi toinen kirjoittaa.

      • vm80

        Mikä oli sun sf tänään? Mulla oli 33cm


      • kyllä
        vm80 kirjoitti:

        Mikä oli sun sf tänään? Mulla oli 33cm

        Mullakin oli neuvola eilen eli 1.12. ja sf-mitta tismalleen samat 33 cm....


      • vm80
        kyllä kirjoitti:

        Mullakin oli neuvola eilen eli 1.12. ja sf-mitta tismalleen samat 33 cm....

        Sit ei voi muuta kun todetä että samoissa todellakin mennään. Ettet vaan vielä synnytä Jorvissa :D ????


      • mutta
        vm80 kirjoitti:

        Sit ei voi muuta kun todetä että samoissa todellakin mennään. Ettet vaan vielä synnytä Jorvissa :D ????

        Tampereella. Mutta huomasin, kun kyselit limatulpasta tuolla aiemmin. Mulla se taisi tulla tänään?! Tuntui shoppailessa, että tuli tippa housuun ja hädässä vessaan katsomaan, että eihän vaan kohta vedet valahda kuin saavista kaatamalla... paperiin jäi paksua limaa. Mietin nyt ihan samaa, että olikohan tuo se limatulppa vaiko eikö... Että samassa mennään..


    • lilli

      Minulla on laskettuaika ihan samana päivänä. Ja ihan samalla tavalla olen ajatellut noita, että minä päivänä vauva vois syntyä ja toive on mullakin, että sais joulun olla kotona. Ois aika tylsää viettää sairaalassa.=(
      Mun masu ei oo laskeutunut yhtään. Neuvolassa ollaan tähän asti oltu ihan varmoja, että vaavi on pää alaspäin, kun se on tuntunut niin selvästi. Tällä viikolla, kun kävin neuvolassa, siellä ei oltukaan enää varmoja, että onko vaavi vielä pää alaspäin. Pää ei tuntunut enää niin selvästi. Onneksi mulla on maanantaina käynti äippäpolilla, missä tehdään se ultra et minkäs kokoinen vaavi siellä on ja mitenpäin se on. Supistuksia kyllä on ollut, enkä oikein saa öisin enää nukuttua. Itse mietin koko ajan sitä, että kun masu ei oo laskeutunut, että meneeköhän vaavi sit yliajalle. Mut senpä näkee sitten.
      Iloista loppuodotusta sinulle!

    • möhkö

      Mulla laskettu 20.12. Parina yönä olen ollut jo varma, että pian mennään, toissa yönä oli lirahtanut jotain sängyllekkin ja mun mielestä se ei ollut pissaa.. muutama kipeä supistuskin tuli. Tiistaina neuvolassa sanottiin, ett pää liikkuu vielä ja viime viikolla äitipolilla sanottiin, että pää tuntuu sormelle...ketähän tässä taas uskois.. vauva kyllä ultrattiin viime viikolla ja alas päin näytti olevan. Eilen vauva oli (mun mielestä..) aivan sukkelasti, aivan kuin poikittain, mieskin kummasteli että miten se nyt mahtaa siellä olla. Mulla tämä on toinen, mutta ihan kuin ensimmäistä oottaisi =) Liikkeitä tulee myös tarkkailtua ehkä liikaakin.. inhottavaa kun ne vaihtelee niin paljon päivittäin, tänä aamunakin mietin, että mahtaako vauva edes hengissä olla kun oli niin mahdottoman hiljaista! Kirjotelkaa vielä tänne ennen h hetkeä jos viittitte!! =)

      • vm80

        Mäkin havaitsin eilen ettei vaavi paljoa liikuskellut ja oli jo pakko alkaa tönimään. MÄ kävin neuvolassa ja sykkeet oli aluks alle 120 sit neuvolatäti alkoi tönimään mahaa jotta sykkeet nousis ja nousihan ne hetkellisesti. Jäi vain mieleen tädin lausahdus että jos liikkeitä ei tunnu eikä töniminen auta niin reippaasti vaan tarkistuttaa tilanne. Mä kävin kotona miettii että oliks niis sykkeis jotain häikkää vai miks se niin sano ja tottakai mä oon tarkkaillu vauvan liikkeita nyt ihan neuroottisesti.
        Sit toinen juttu....aamulla koiralenkilla mä kaaduin pyrstölleni kun tie oli ihan jäässä. Ei ainakaan tuntunut että vauvalle olis voinu käydä mitään. Ei ainakaa tullu mitää kipuja...muualle ku takapuoleen.
        Jaksamisia loppumetreille!


      • mulla
        vm80 kirjoitti:

        Mäkin havaitsin eilen ettei vaavi paljoa liikuskellut ja oli jo pakko alkaa tönimään. MÄ kävin neuvolassa ja sykkeet oli aluks alle 120 sit neuvolatäti alkoi tönimään mahaa jotta sykkeet nousis ja nousihan ne hetkellisesti. Jäi vain mieleen tädin lausahdus että jos liikkeitä ei tunnu eikä töniminen auta niin reippaasti vaan tarkistuttaa tilanne. Mä kävin kotona miettii että oliks niis sykkeis jotain häikkää vai miks se niin sano ja tottakai mä oon tarkkaillu vauvan liikkeita nyt ihan neuroottisesti.
        Sit toinen juttu....aamulla koiralenkilla mä kaaduin pyrstölleni kun tie oli ihan jäässä. Ei ainakaan tuntunut että vauvalle olis voinu käydä mitään. Ei ainakaa tullu mitää kipuja...muualle ku takapuoleen.
        Jaksamisia loppumetreille!

        Aiemmin tuntui, että saattoi mennä vuorokausi, että liekö edes hengis, että piti tosiaan ravistella hereille. Mutta nyt on viime viikot liikkunut ihan hirveesti, varsinkin kun yrittää istua ja katsoa telkkaa, niin möyrii ja kaivaa suoletkin pihalle, ettei tahdo millään löytyä sopivaa asentoa.

        Eilen taas vihloi ja pitkästä aikaa supisteli oikein kunnolla, kun siivoilin eteisen kaappeja.
        Mies ihan hermona, että lopeta nyt toi touhuaminen, ettei supistele, mutta saishan tuo jo tulla. Olis kamalaa, jos päättääkin istua kuin tatti ensi vuoden puolelle...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5040
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1590
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1209
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1149
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1103
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      872
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      743
    Aihe