VL:n 7 syntiäkö??????

tcirde

Nimimerkki "Nykypäivänä" kirjoittaa eräässä aiemmassa ketjussa näin vanhoillislestadiolaisuuden seitsemästä synnistä:

"
1. Television ja kaupallisten ohjelmien suosinta (huom. netti-tv sallittu).
2. Rytmillisen musiikin kuunteleminen ja tanssi
3. meikit ja ehostetuotteet (huulikiilto sallittu, koska ei peitetä huulta, vaan parannetaan oman ihokudoksen kiiltoa).
4. Ehkäisy ja syntyvyyden säännöstely
5. ylimääräisen materiaalin kerääminen
6. hulvaton elämäntyyli
7. hiusten värjäminen (huom. permis sallittu). "


Luulenpa, että tämä juttu oli kirjoitettu lähinä huumorimielessä, mutta suurin osa rajoituksista koskee juuri naisia. Vai voiko näitä rajoituksiksi sanoa; nehän ovat ennemminkin tapoja ja opittuja käyttäytymismalleja.

Haluasin kysyä, miten käy turhamaiselle vl:lle. Tunnen erään vanhoillislestadiolaisen tytön, joka on kotoaan muuton jälkeen alkanut varsinaiseksi diivaksi. Tämä lienee harvinaista, mutta ilmeisesti näin voi käydä, kun patoutunut pinnallisuus purkautuu kerrallaan. Voin aivan rehellisesti sanoa, että tuo tyttö on laitettuna aivan sairaan hyvännäköinen. Mutta perhe lieneekin nykyään hänelle paljon etäisempi. Sanotaanko vanhoillislestadiolaisille kotona jossain vaiheessa, että te saatte valita, oletteko lestadiolaisia vai ei? Erään perheen kohdalla olen tällaista ihmetellyt.

Onko näin, että lestadiolaisille miehille on jollain tavalla vähemmän rajoituksia? Välillä ainakin tuntuu siltä. Tai ei heidän käyttäytymiseensä ainakaan kiinnitetä niin paljon huomiota. Mielestäni näillä "rajoituksilla" ei sinänsä pitäisi olla mitään tekemistä uskossa olemisen kanssa.    

2

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mariiiiia

      Ikävä kyllä noin saattaa joskus käydä. Kai toiset ihmiset ovat luonteeltaan enemmän pinnallisia, eikä sille voi mitään.

      • ei ole olemassa

        Naisille on noita "säännöksiä" enemmän ehkä siksi että juuri naisten kaikkeen kaunistautumiseen kiinnitetään eniten huomiota vl:n ulkopuolisten keskuudessa. Miehien elämässään toteuttamat arvot eivät välttämättä näy niin selkeästi ulospäin kuin meikkaamattomuus tai hiuksien värjäämättä jättäminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1229
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1169
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1113
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe