Miten on

Mitenkähän on kannattaisiko minun 43-v. miehen, joka ei ole koskaan seurustellut etsiä samanikäisistä naista vai nuorempia.

Olen seurannut keskustelua ja ihmetellyt joidenkin naisten mielipiteitä miksi 4-kymppine mien haluaisi itseään nuoremman naisen

En ole aivan kokematon, minulla on ollut muutama yhden yön suhde ja kerran parin kuukauden suhde, mutta en lukisi sitä seurustelusuhteeksi.

Minä (mies) koen että mun biologinen kello ei raksuta aivan niin kovaa vauhtia kuin samanikäisen naisen, koska minun ei tarvitse synnyttää. Haluaisin ehkä lapsia. Ensisynnyttäjä 43-v. nainen on melko iäkäs.
8808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tuossa mitään estettä miksi et voisi hakea nuorempaakin seuraa:) itse olen kohta 23 ja seurustelen yli 40 miehen kanssa.

Äänestä
  • kun mies samoihin aikoihin pääsee eläkkeelle?

    Äänestä

ja sitä paitsi aika hankalaa löytää nainen, joka haluaa lapsen.. Varsinkin varttuneena nelikymppisenä. Silloin alkaa yleensä pesä jo tyhjentymään ja lapset lipeävät maailmalle.

Äänestä

olet vielä ihan hyvässä iässä jos ajattelee perheen perustamista. 10-vuotta nuorempi vaimo olisi varmasti ihan hyvä vaihtoehto sinun tilanteessasi. En usko että yli 40-kymppiset naiset olisi kovin innokkaita enää perheen lisäykseen ja onhan siinä jo riskinsä. Miestä ikä ei onneksi rasita siinä suhteessa.

Äänestä

Kannattaa ottaa sitten semmonen nainen, joka ei ole koskaan ollut naimisissa. Ei kannata ottaa eronneita kun heidän moraalinsa on hukassa koska ovat ainakin kerran pettyneet pahasti suureen rakkauteen. Suosittelen myös alle nelikymppisiä koska omalta kohdaltani olen huomannut heidän olevan rehellisempiä kun monet heistä vielä uskovat siihen rakkauteen eli osaavat olla uskollisempia kumppaneina.

Äänestä
  • taidat olla tosi pettyny ku noista eronneista kirjottelet...mut kannattais muistaa ettei tuossakaa asiassa voi yleistää...meitä immeisiä ku on moneen junaan...:)

    Äänestä

  • miehet eivät ole ehtineet vielä paljastaa näille nuorille naisille oikeaa karvaansa...

    Äänestä

No, kuin vaan.. niin päätä ite.. ;))

Ja, lykkyy pyttyyn, joku saapi susta,
just sisäänajetun pelin itelleen.. ;))

Vanhempiakin, ens- synnyttäjiä on olemassa.. ;)
Jos, siemenet vaan itää.. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


43-v. mies kirjoitti:

Mitenkähän on kannattaisiko minun 43-v. miehen, joka ei ole koskaan seurustellut etsiä samanikäisistä naista vai nuorempia.

Olen seurannut keskustelua ja ihmetellyt joidenkin naisten mielipiteitä miksi 4-kymppine mien haluaisi itseään nuoremman naisen

En ole aivan kokematon, minulla on ollut muutama yhden yön suhde ja kerran parin kuukauden suhde, mutta en lukisi sitä seurustelusuhteeksi.

Minä (mies) koen että mun biologinen kello ei raksuta aivan niin kovaa vauhtia kuin samanikäisen naisen, koska minun ei tarvitse synnyttää. Haluaisin ehkä lapsia. Ensisynnyttäjä 43-v. nainen on melko iäkäs.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu