Olen pienestä pitäen ollut hieman pyöreä eli muutamia kiloja ylipainoa, mutta ei mitään hälyttävää. Kuitenkin aika ajoin sain koulussa kuulla siitä, mutta annoin niiden kommenttien olla omassaa arvossaan. Kuitenkin yhdeksännellä luokalla se sitten iski. Pikku hiljaa aloin tajuamaan kuinka lihava ja ruma olin. Olin silloin 188/95. Siitä alkoi laihduttamiseni. Vähensin ruokaa ja aloin liikkumaan. Aluksi kaikki olivat iloisia, että olen alkanut elämään terveellisemmin, mutta olinko? Ehkä aluksi, mutta liikunta lisääntyi ja ruoka vähentyi kuten hävisivät kilotkin. Lukion alkaessa painoin noin 75kg, mutta tuntuin kuin olisin edelleen liian läski joten jatkoin laihdutusta kunnes jokin päässäni napsahti. En enään jaksanut mennä kouluun , jäin kotiin ahmimaan ruokaa. Söin koko ajan. Parissa kuukaudessa lihoin takaisin vanhoihin mittoihini ja ylikin. Nyt vuotta myöhemmin ja terapiassa käyneenä olen jotenkin saanut syömiseni hallintaa ja luulin päässeeni yli asiasta, mutta kuinka ollakkaan. Aina, kun kuulen pienintäkään viittausta painooni, kokooni ta yleensäkään ulkonäkööni alan vihaamaan itseäni ja ruokaa. Mieleni ei tee yhtään syödä. Pelkkä ajatustin saa minut voimaan pahoin. Saan itseni pakotettua syömään, mutta ensimmäisen suupalan jälkeen menetän hallinnan ja minulle tulee melkein pakko ahmia kaikkia mitä on. Ahmin kunnes olen niin täynnä, että pakko lopettaa. En haluaisin takaisin siihen helvettiin, mutta eipä siitä näköjään koskaan pääse eroon. Toivottasti tällä kertaa kuolen tähän niin loppuisi tämäkin.
Ei enään....
stud88
5863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kylläpä kuulsoti tutulle. Huono uutinen on, että olen sinua yli 10 vuotta vanhempi ja sairastin saman ikäisenä. Hyvä uutinen on, että olen edelleen hengissä. Kävin loppujen lopuksi terapiassa n. 2 vuotta tuntematta siitä olevan mitään hyötyä. Olen pärjäillyt välillä huonommin, välillä paremmin. Anoreksia on mielisairaus, siitä ei parane ikinä kokonaan. Mutta, toivoa on.
Ella
Harmi, että noin sanot. Vaikka olisitkin pyöreä, niin se että olet 188 pitkä saa heräämään mussa jo jonkinlaista mielenkiintoa! :) Ootpa upean kokoinen kaveri (ei ole vinoilua, puhun vain pituudestasi). Ainahan voi laihtua (vaikka se raskasta onkin), mutta pituutta ei ihminen saa itselleen millään! Oletko tullut ajatelleeksi tätä? Tuo sun ongelmasi on hetkellinen...
Joo ja lisään vielä loppuun, että mun mielestä vasta kaikki yli 185 senttiset ovat miehiä. Ainakin pituudestasi voit olla ylpeä.
Ihan bimbo viesti tuli, mutta aina ei tarvitse olla niin järkevä... :D
Olen ollut todella ihastunut yhteen selvästi pyöreään mieheen. Hänen pituutensa oli juuri jotain sun luokkaa. Olen kyllä sitä mieltä, että hoikka näyttää paremmalta kuin pyöreä (jos olisi siis ihan pakko että kumpi), mutta pyöreydellä ei ole mitään väliä enään KUN ON NOIN PITKÄ!! Tämä on omituinen mielipide, tiedän sen, mutta mä nyt olen vain vahvasti tätä mieltä.....
Pitkiä miehiä on niin harvassa, että helvetti soikoon et riistä itseltäsi henkeä!!!!! Pitkät miehet ovat just namuja....
En itse ole joutunut kärsimään moista mutta silti tuollaisen lukeminen tuntuu ikävältä. Kun miettii miten paljon joku täysin viaton ihminen joutuu kestämään muiden takia. Toivottavasti sinulla on kavereita joilta saat tukea
Sinä olet ihana pitkä. Kuten aikaisemmin jo mainittiin, ole iloinen siitä! Itse olen ihan nappulan kokoinen tyttö ja silti pidän pitkistä miehistä, paljon pidemmistä kuin minä.
Syömishäiriöt ovat yleensä oire muista ongelmista. Ne ongelmat sitten purkautuvat ulos noin. Kannattaisi oikeasti jutella muille tuosta asiasta. Vaikka terapeutille.
Ja kun olet 188cm pitkä, ei 95kg ole vielä edes liian paljon. Tsemppiä paljon sinulle!