aivonesterakkula??

Magneettikuvauksessa päästäni löydettiin kaksi aivonesterakkulaa, onkohan kenelläkään tietoa asiasta? Pitäis kai olla vaarattomia elleivät kasva!
1111817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Joo mullakin on yksi otsalohkossa, mutta neurologini mukaan se ei tee kesää eikä talvee. Niitä vissiin voi olla kellä vaan eivätkä aiheuta sen kummempia oireita.

Äänestä

hei
multa löydettiin maksasta kaksi noin sentin läpimittaista nesterakkulaa. Sellaisessa paikassa mistä ei voi ottaa neulanäytettä paitsi tosi vaikeesti.

Ultralääkäri oli sitä mieltä, että ne on ihan 'normaaleja' rakkuloita. Niitä voi ihmisellä olla kuulemma syntymästä asti, ja monilla ihmisillä niitä on. Eivät ole vaarallisia eikä niistä tarvi välittää.

Kun en ollu ikinä käynyt tietokonetomografiassa, (ct) niin eipä niitä tietenkään ollut koskaan tiennyt olevankaan.

kuulostaa aika samalta kuin teidän rakkulat. Kaikkea kummaa sitä onkin ;D

Äänestä

Siis tarkoitatko kystaa? Olin juuri viikko sitten aivoleikkauksessa kystan takia, joka ei mitään haittaa koskaan (sanottiin pari vuotta sitten.) Teki vaan likvorkierron häiriön ja nosti aivopainetta.
En halua mitenkään pelotella, mutta kysy ihmeessä suoraan lääkäriltäsi mitä sellaiset nesterakkulat voivat pahimmillaan tehdä. Siihen on kuitenkin hyvä varautua, vaikka mitään ei ikinä tapahtuisikaan (eli eivät kasva). Missä rakkulat on?

Äänestä
  • Kiitos tiedoista! Neurologi käytti vain nimeä aivonesterakkula, mutta varmistan asian tammikuussa kun minulla on aika lääkärille! Toinen rakkula on silmien takana ja toinen aivolisäkkeen luona. Oliko leikkaus vaativa ja miten se tehtiin? Millaisia oireita sulla oli ennen sitä? Uteliaisuus heräsi...;)

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Kiitos tiedoista! Neurologi käytti vain nimeä aivonesterakkula, mutta varmistan asian tammikuussa kun minulla on aika lääkärille! Toinen rakkula on silmien takana ja toinen aivolisäkkeen luona. Oliko leikkaus vaativa ja miten se tehtiin? Millaisia oireita sulla oli ennen sitä? Uteliaisuus heräsi...;)

    Kystani (joka on siis nesterakkula) on käpylisäkkeessä ja kasvaessaan tukkii likvorin (aivoselkäydinneste) kiertoa,joka aiheutti siis hydrokefaluksen (vesipää).
    Leikkaus oli niin helppo kun neurokirurgisesti voi olla. Nimeltään kolmannen aivokammion puhkaisu.
    Oireita... näköhäiriöitä, rakon ongelmia, viimeiseksi päänsärky ja pahoinvointi.
    Mutta tottakai on kuitenkin, että hyvänlaatuiset kasvaimet eivät useinkaan tee mitään eivätkä haittaa elämää jos eivät kasva.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    Kiitos tiedoista! Täytyy nyt jutella neurologin kanssa mitä tehdään! Todennäköisesti seurataan ja jos tulee oireita niin kenties samantyyppinen leikkaus kun sulla....tänään tuli verikokeiden tulokset ja olivat ihan normaalit.Neurologi kun epäili et jos rakkula painaa aivolisäkettä niin se voisi aiheuttaa esim. hormoonitoimintaan häiriöitä yms. Kaikenlaisia rakkuloita sitä onkin...:)

    Ajattelinkin jo tuota hormonitoimintaa.Aivolisäke kun on juuri sellainen paikka, enemmän vielä kuin käpylisäke. Oletko tutustunut www.sellanet.com sivustoon? Että löydätkä oireitasi?

    Tutustuin sivustoihin ja mitään oiretta en saanu yhdistettyä itseeni, muuta kun epäsäännöllinen kuukautiskierto.(prolaktiivi arvot oli ok! ) Mut niinkun neurologi sanoi ne on vielä tosi pieniä...
    Sattumalta löytyivät kun haluttiin sulkea MS-tauti epäily ihan muitten oireitten vuoksi. Hyvä tietää et pystyy tarkkailemaan jos outoja oireita ilmenee! Kiitos sulle linkki-vinkistä

    Äänestä

Sama asia, eka MRI:ssä oli 35x16mm 2003 ja nyt 45x24x18mm 2005 "nestekasvi", tuumori pikkuaivoissa 12x12mm 2005, että tällaisia meillä ihmisillä kasvaa kallossa, sisäpuolella ja voivat todellakin haitata likvoskiertoa tai pahimmassa tapauksessa painaa aivoja, jolloin pakko leikata ja riskin otto eli jos kasvi vasemmalla, halvaus oikeat raajat etc.

Äänestä
  • sivustojen www osotteita, mistä hakea tietoa??
    Tuttavallani on lääkärin mukaan ns käpylisäkkeen kysta.

    Äänestä

Minulla löydettiin pikkuaivoissa kysta joka näköjään on ollut agressivinen pesäke, ja nyt edessä 3 mri kuvaus ja mahd. leikkaus. Lymfaa tutkitaan nyt ja toivottavasti ei ole levinnyt.=O)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kohtalotovereita??? kirjoitti:

Magneettikuvauksessa päästäni löydettiin kaksi aivonesterakkulaa, onkohan kenelläkään tietoa asiasta? Pitäis kai olla vaarattomia elleivät kasva!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu