Osaako joku kertoa, mitä taloyhtiölle keskimäärin maksaa autopaikan ylläpito? Lähinnä sähkön kulutuksen osalta.
Asun nimittäin pienessä taloyhtiössä, jonka omistaa yksi perhe. Asuntoja on vähän toistakymmentä. Pihalla on jokaiselle "lämmin" autopaikka, joka tosiasiassa on enimmäkseen kylmä. Paikoista maksetaan ympäri vuoden 8 euroa/kk. Virtaa tolppaan tulee kolme kertaa vuorokaudessa, aamulla parin tunnin ajan, päivällä yksi tunti ja illalla taas jotain puolitoista tuntia.
Edellistalvena tiedustelin isännöitsijältä syytä omituisiin aikoihin. Ajat oli kuulemma päätetty ihmisten menojen mukaan. No, minulta ei oltu kysytty mitään, joten kerroin, että tarvitsisin yhden ajan siihen lisää, että minäkin joskus hyötyisin siitä. Oli kuitenkin liian kallista lisätä yhtään aikaa ja "kyllä se auto pysyy notkeana, kun se on muutama tunti sitten lämmennyt". Asiaa ei auttanut se, että olin valmis vaikka maksamaan enemmänkin kunhan vain saisin auton varmasti käyntiin.
Täksi talveksi yksi aika on poistettu. Nyt pystyn lämmittämään auton kerran viikossa ja muuten jos lähden autolla liikkeelle, ei se ole saanut virtaa moneen tuntiin.
Onko olemassa mitään ohjetta vuokranantajalle/ taloyhtiölle vai voiko omistajat päättää mielivaltaisesti lämmitysajat? Voiko asiasta vedota mihinkään viranomaiseen? Asiahan on sama, kuin jos hankit käyttöoikeuden MS:n käyttikseen ja sitten voisit käyttää sitä vain pari tuntia päivässä. Autopaikan ottaessani tällaisista aikarajoista ei kerrottu mitään. Ihmetyttää varsinkin tuo kalleus, koska edellisessä taloyhtiössä, jossa asuin, oli autopaikka halvempi ja virta oli koko ajan päällä.
Tilanne on kuitenkin vähän muuttunut aikaisemmasta, sillä toissa talvena sähköä kuulemma annettiin vain kerran päivässä ja sillä samalla hinnalla.
Autolämmitystolppien kustannukset ja käyttöajat
17
2260
Vastaukset
- energiaa säästyy...
No hintaa en nyt tähän hätään osaa sanoa, mutta on huomioitava, että pelkästään sähkö ei aiheuta kuluja autopaikoista. Jos autopaikat aurataan puhtaaksi ja kesälläkin hoidetaan lakaisu yms. hommat, tulee niistäkin kuluja. Samoin hiekoitus. Jatkuva virta tolpissa on hirvittävää energian tuhlausta ja turhia kuluja. Paras systeemi on kello-ohjaus eli ajastimella varustettu tolppa, josta kukin käyttäjä voi itse valita sen parin tunnin ajan,jolloin virtaa tolpasta tulee. Kannattaa esittää tätä vaihtoehtoa taloyhtiölle, kellojen asennus haukkuu hintansa nopeasti takaisin. Ja ymmärsin, että olet vuokralainen, silloin ei kenenkään tarvitse sinulta kysyä mitä sinä tämän asian suhteen haluat. Ainahan voit autopaikkasi irtisanoa, jos ei siitä sinulle hyötyä ole.
- Sami_
On siitä parkkiksesta muitakin kuluja, kuin pelkkä sähkö.
- Vanhempi suunnittelija
Tuolla 8 eurolla voi pitää 500W lämmitintä 160 tuntia. Tekee 40 tuntia viikossa ja kuutisen tuntia vuorokaudessa. Jos lämpöä tarvitaan neljän kuukauden aikana, niin sähkön puolesta voi pitää 18 tuntia vuorokaudessa tuolla hinnalla. Rahastuksestahan tuossa on kyse. Entisessä elämässäni asuntoyhtiössä mitattiin sähköt autopaikoista ja vuotuinen maksu oli kuutisen euroa jos ei ollut sisätilan lämmitintä. Sisätilan lämmittäjälle oli jyvitetty nelinkertainen maksu.
Ainakin voisi vaatia sähköt mitattavaksi pylväspaikoista. Luultavasti mittari onkin. Ja vaatia kohtuullistamista kun ei lämpöä ole saatavana oikeaan aikaan. - tekee tuottoa
sijoittamalleen pääomalle mahdollisimman paljon.
- Omistaja päättää
ja vuokralainen "tottelee" niin yksinkertaista se on, kunhan pysytään lakien raamien sisällä. Jollei kiinnosta, ainahan voi autopaikan jättää vuokraamatta.
Ainoa viranomainen mihin voit vedota on terveys sektorilla ja mielenterveystoimisto; kerrot vaan rahellisesti ahdistuksestasi, niin saat eväitä kohdata paha maailma, missä kaikki eivät pompi pillisi mukaan.- Piikki lihassa
Kiitos, vanhempi suunnittelija, juuri tuollaista tietoa halusinkin.
Ja omistaja päättää: viranomaisella ajattelin lähinnä kuluttajasuoja-asioita, sillä mielestäni maksan nyt väärin perustein jostakin. Halusin nimittäin tietää, onko autopaikassa olemassa jotain kuluttajasuojaa tai onko olemassa mitään ennakkopäätöksiä. - Piiki lihassa
Piikki lihassa kirjoitti:
Kiitos, vanhempi suunnittelija, juuri tuollaista tietoa halusinkin.
Ja omistaja päättää: viranomaisella ajattelin lähinnä kuluttajasuoja-asioita, sillä mielestäni maksan nyt väärin perustein jostakin. Halusin nimittäin tietää, onko autopaikassa olemassa jotain kuluttajasuojaa tai onko olemassa mitään ennakkopäätöksiä.Niistä muista kuluista vielä tarkennusta: Parkkipaikkaa ei hiekoiteta (on muuten hiekkapiha) ja lumien hoitamisesta vastaa yksi taloyhtiön asukas. Kaikki asukkaat yhtä pariskuntaa lukuun ottamatta ovat vuokralaisia. Eli käytännössä kaikki alueen käyttäjät ovat tasa-arvoisia.
Vaihtoehtoja autopaikalle ei ole, muuta kuin olla ilman paikkaa. Piha on pieni eikä lähistöllä ole auton pitoon soveltuvia paikkoja. - Vanhempi suunnittelija
Piiki lihassa kirjoitti:
Niistä muista kuluista vielä tarkennusta: Parkkipaikkaa ei hiekoiteta (on muuten hiekkapiha) ja lumien hoitamisesta vastaa yksi taloyhtiön asukas. Kaikki asukkaat yhtä pariskuntaa lukuun ottamatta ovat vuokralaisia. Eli käytännössä kaikki alueen käyttäjät ovat tasa-arvoisia.
Vaihtoehtoja autopaikalle ei ole, muuta kuin olla ilman paikkaa. Piha on pieni eikä lähistöllä ole auton pitoon soveltuvia paikkoja.Parempaa elämää voi hakea myös vaihtamalla asuntoa, jos on tuollaista jumputusta kaikki. Ainakin sen voi ottaa pitkän tähtäyksen ohjelmaan. Tai sitten webasto-lämmitin siihen autoon ja haistattaa koko autopaikalle pitkät. Vai onko pakko pitää kylmän tolpan luona?
Muuten on kyllä niin, että vuokraan voi hakea alennusta aivan normaaleissakin yhtiöissä esimerkiksi putkirempan ajalta. Jos ei pihaa hoideta kunnolla voi hakea talvikuukausiksi alennusta ainakin tuolla perusteella. - Vanhempi suunnittelija
Vanhempi suunnittelija kirjoitti:
Parempaa elämää voi hakea myös vaihtamalla asuntoa, jos on tuollaista jumputusta kaikki. Ainakin sen voi ottaa pitkän tähtäyksen ohjelmaan. Tai sitten webasto-lämmitin siihen autoon ja haistattaa koko autopaikalle pitkät. Vai onko pakko pitää kylmän tolpan luona?
Muuten on kyllä niin, että vuokraan voi hakea alennusta aivan normaaleissakin yhtiöissä esimerkiksi putkirempan ajalta. Jos ei pihaa hoideta kunnolla voi hakea talvikuukausiksi alennusta ainakin tuolla perusteella.Ja sitten se tekninen vaihtoehto.
Hankitaan invertteri 12V/230V, 1000W (2500W max) mallia WWW.Savenmaa.fi. Maksaa 225 euroa. Sekä tavallinen akku ja tehokkaan puoleinen akkulaturi.
Siihen invertterin pistorasiaan ajastinkello ja ajastimesta lohkolämmittimeen. Tietenkin lataat akkua aivan normaalisti pylväästä aina kun on sähköä saatavana, mutta kytkinkellossa onkin aivan ikioma aikataulu. Tavallisesta akusta saa 2 tuntia ja jostain kuormurin akusta 4 lämpöä 500W lohkolämmittimeen.
Jos edullisemmin haluaa niin sitten tuollainen invertteri käytettynä ja hiukan hiipunut akku tai pari sinne takakonttiin. Tuossa on se hauska piirre, että voit lämmittää kiskurin sähköllä myös muualla vaikka töistä lähtiessäsi tai myydä siitä invertteristä pulaan joutuneelle työkaverillesi jonkin verran kiskurin sähköä helmikuun helteillä.
Kiitoksia vain aloittajalle. Nyt minullakin on vaihtoehto sille webastolle. Ei olisi tullut muuten mieleenkään. - huti tuli nimimerkistä
Piikki lihassa kirjoitti:
Kiitos, vanhempi suunnittelija, juuri tuollaista tietoa halusinkin.
Ja omistaja päättää: viranomaisella ajattelin lähinnä kuluttajasuoja-asioita, sillä mielestäni maksan nyt väärin perustein jostakin. Halusin nimittäin tietää, onko autopaikassa olemassa jotain kuluttajasuojaa tai onko olemassa mitään ennakkopäätöksiä.mutta, "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" Kukaan ei ole pakoittanut ottamaan sitä tolppapaikkaa, vaan ajokin voi hakea myös kauempaakin käyttöönsä. Jollei hinta miellytä kyseisellä tavalla, irtisano sopimuksesi.
- maa-aluekin,
huti tuli nimimerkistä kirjoitti:
mutta, "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" Kukaan ei ole pakoittanut ottamaan sitä tolppapaikkaa, vaan ajokin voi hakea myös kauempaakin käyttöönsä. Jollei hinta miellytä kyseisellä tavalla, irtisano sopimuksesi.
Autopaikka on poissa piha-alueen muusta käytöstä, joten joku arvo sillekin on annettava, että se alue on aina tietyn henkilön käytettävissä. Onhan 8 euroa kallis, mutta on jokaisen oma asia, vuokraako asunnon ko. yhtiöstä ja vuokraako autopaikan ko. hinnalla. Valitan. Sinänsä todella hihnapierumaista toimintaa, että virtaa saa vain tiettyinä aikoina, mutta ota tai jätä. Sorry.
- Sami_
maa-aluekin, kirjoitti:
Autopaikka on poissa piha-alueen muusta käytöstä, joten joku arvo sillekin on annettava, että se alue on aina tietyn henkilön käytettävissä. Onhan 8 euroa kallis, mutta on jokaisen oma asia, vuokraako asunnon ko. yhtiöstä ja vuokraako autopaikan ko. hinnalla. Valitan. Sinänsä todella hihnapierumaista toimintaa, että virtaa saa vain tiettyinä aikoina, mutta ota tai jätä. Sorry.
Vuokrataloyhtiön omistaja varmaan mielellään myisi koko parkkiksen pois, sen arvohan voi helposti olla satatonnia.
- HALOO!!
Vanhempi suunnittelija kirjoitti:
Ja sitten se tekninen vaihtoehto.
Hankitaan invertteri 12V/230V, 1000W (2500W max) mallia WWW.Savenmaa.fi. Maksaa 225 euroa. Sekä tavallinen akku ja tehokkaan puoleinen akkulaturi.
Siihen invertterin pistorasiaan ajastinkello ja ajastimesta lohkolämmittimeen. Tietenkin lataat akkua aivan normaalisti pylväästä aina kun on sähköä saatavana, mutta kytkinkellossa onkin aivan ikioma aikataulu. Tavallisesta akusta saa 2 tuntia ja jostain kuormurin akusta 4 lämpöä 500W lohkolämmittimeen.
Jos edullisemmin haluaa niin sitten tuollainen invertteri käytettynä ja hiukan hiipunut akku tai pari sinne takakonttiin. Tuossa on se hauska piirre, että voit lämmittää kiskurin sähköllä myös muualla vaikka töistä lähtiessäsi tai myydä siitä invertteristä pulaan joutuneelle työkaverillesi jonkin verran kiskurin sähköä helmikuun helteillä.
Kiitoksia vain aloittajalle. Nyt minullakin on vaihtoehto sille webastolle. Ei olisi tullut muuten mieleenkään.invertteri 225€ hyvät akut paljon lisää ja hätänen laturi vähintään 150€ ja sitten palaa sulake lämmitystolpasta ku on iso laturi kiinni.. Eiköhän käytetyn webaston yms hankkiminen olis "vähän" käyttännöllisempää. maksa kerralla vähän enemmän ja auto on aina lämmin ku tarttet eikä tarvi murehtia sähköistä. Käytetyn pikku webaston saa jollain 300 eurolla.
- polskaja
Luovu paikasta. Tyhjät paikat vituttaa eniten omistajaa.
- osakas myöskin
tolppakohtainen ajastin, ei tässä vuorotyötätekevässä yhteiskunnassa voida olettaa että kaikki elävät 7-16 työrytmiä! Huhhuh.. meillä hinta 5e/ kk jos sisätilanlämmitin, muuten vielä halvempi
- eppu
Eräässä asuntoyhtiössä asennettiin autolämityspiiriin ulkoilman mukaan säätyvä automatiikka. Kun pakkasta on vähän niin sähköä tulee esim. 5 min ja ei tule esim 15 min, kun pakkanen kiristyy niin jaksojen pituudet muuttuvat kunnes saavutetaan se asetettu pakkasraja esim. -20 jolloin automatiikka antaa sähköä koko ajan. vastaavaasti kun lämpötila 5 tai korkeampi sähköä ei saa lainkaan. Tämä on hyhväksi havaittuja ylistetty ratkaisu: säästää sähköä, autot lähtee aina käyntiin ja ennen kaikke narinat loppui kerta heitolla !
Toki ilmaiseksi ei tässäkään yhtiössä ole paikkoja jaeltu joten jos tarvii niin maksaa.
Oiskohan tämmösesta teille apuja, kysyä kannattaa osaavalta sähköliikkeeltä. - yksi osakas
Meidän taloyhtiössä on ajastimet tolpassa. Saa lämmittää milloin tahansa 2 tuntia kerrallaa. Ajan saa jokainen itse säätää omasta tolpasta ja aika voi olla eri vaikka joka päivä.
Mielestäni 8 euroa kuukaudessa ei ole pihalla olevasta parkkipaikasta paha hinta. Onhan sille piha-alueen autosi viemälle tilalle joku tuotto saatava. Joku sen tontin on joskus maksanut.
Millä hinnalla itse ostaisit auton verran maata, asvaltoisit sen, vetäisit sähköt ja antaisit sen ulkopuoliselle vuokralle? Lisää siihen sitten vielä jokunen euro sähköä. Jäädäänkö alle 8 euron kuukaudessa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627