Haluan auttaa Saatananpalvojaa...

Hän katsoo minua alta kulmain,
takaa pitkien mustien hiusten.
Hänen kasvonsa on valkoiset,
silmien ympärykset meikattu mustiksi.
Hän, Saatananpalvoja katsoo minua.
Haluaisin niin auttaa häntä tuskissaan,
auttaa häntä ja olla ystävä.
Mut Saatananpalvoja on kiero kuin korkkiruuvi,
ei hän ystäviä kaipaa,
ei tiedä mikä on rakkaus,
tuskin tietää mikä on ystävä.
Kun mietin elämää Saatananpalvojan,
itken omaa onneani,
haluan auttaa
kun ei kukaan muukaan
auta Saatananpalvojaa.
Haluaisin kietoa käteni
lohduttavasti hänen ympärillensä,
puhua rauhoittavasti.
Mut en uskalla likelle mennä,
ovat kaikki kieltäneet menemästä.
Ei koskaan tiedä
mitä Saatananpalvojalla päässään liikkuu.
Jälleen itken,
itken niin.
Miksi elämä on niin paha?
Miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa?
Miksi Saatananpalvojilla on niin vaikeaa?
Ja kaikki saavat kärsiä heidän takiaan...