Uroskoira leikattiin tänään päivällä. Nukutuspiikki annettiin n. 13.00.
Koira ei edelleenkään ole vironnut.. Vähän silmiä aukoo, ei mitään muuta toimintaa!
Alan jo pikkuhiljaa huolestua, koska koira ei myöskään pääse siis juomaan vettä (toin kipon kyllä nenän eteen!) eikä pääse ulos.
Olisiko syytä soittaa eläinlääkärille vai vielä odottaa? Koira on vällyjen välissä (lääkäri sanoi, että pitää pitää lämpöisenä!). Nestettä on jo pusseihin ruvennut kerääntymään ja vertakin on karvoihin tullut ihan vähän.
Entäpä sitten, kun tuosta jossain vaiheessa virkoaa, niin mitenkäs ulkoilutus? Varmaan muutama päivä mennään aika rauhallisesti?
Onko kuomua pakko pitää ensimmäisinä päivinä? Koira on silmien alla KOKO ajan!
Nukutuksesta herääminen?
huolestunut.
2
354
Vastaukset
- sopuli
se heräilee niin kostuta sen huulia vähän vedellä.voi siinä kestää kauanki,ja varaudu että pissat tulee alle kun herää..
- koiruus
Teepäs koirallesi hunajavettä ja laita sitä sen suuhun, ikeniin ja kielelle. Voisit tietenkin houkutella sitä hieman lähtemään ulos -hihnassa.
Joskus tuo herääminen kestää kauan, mutta kyllä se siitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362