Tällä keskustelupalstalla on ilmeisesti paljon sellaisia kirjoittajia joilla ei ole mitään muuta intressiä kuin sekoittaa asioita ja provosoida muitten asia keskusteluja.
Löytyy toki muutamia hyviä keskusteluja, mutta aina niihin sekaantuu joku, jolla ei ole ko. asiasta mitään tietoa tai käsitystä, kunhan kirjoittelee.
Lapsellista touhua on myös kehitellä keskustelupalstoilla kateutta ja eripuraa eri koulutusasteiden välille. KAIKKIA TARVITAAN SUOMEN TULEVAISUUDEN RAKENTAMISESSA.
Oletteko huomanneet
16
1548
Vastaukset
- sanottu
Allekirjoitan edellisen. Kuten varmaan myös Sauli.
- Jopo
Mitä mahtaa Yli Oppilas tähän sanoa?
- Ylioppilas
Jopo kirjoitti:
Mitä mahtaa Yli Oppilas tähän sanoa?
Joo, myönnän, että kaikkia tarvitaan, mutta siksipä itsekin ihmettelen, että miksi AMK:n sitten pitää pyrkiä muuttumaan yliopistoksi ja miksi sen koko ajan tarvitsee korostaa olevansa ihan sama kuin yliopisto, mutta käytäntöä vaan enempi ja miksi se kopioi koko ajan yliopistosta termeistä alkaen ja pyrkii vaivihkaa esittämään korkeampaa kuin on? Miksi?
Minusta on ihan ok, että on kaksi eritasoista 3. steen koulutusvaihtoehtoa, ei kaikkien kuulukaan käydä korkeinta mahdollista koulutusta, eihän siinäkään ole mitään järkeä. Annetaan kaikkien siis olla mitä on, eli älkää sitten esittäkö olevanne samalla tasolla yliopiston kanssa, ei teitä kukaan halveksu, ellette sitä aiheuta sillä, että yritätte olla jotain mitä ette ole. Kuitenkin se näkyy kaikessa että pyritään jättämään ammatti-sana pois korkeakoulu-sanan edestä ja vaivihkaa vihjaamaan, että kyseessä on korkeakoulu ilman ammatti-etuliitettä, vaikka näin asia ei ole. Eivät kaikki tietenkään näin vihjaile, mutta suuri osa ja jatkuvasti näitä kirjoituksia näkyi "AMK:sta Masteriksi! siis olemme samalla tasolla! -tyylisiä ala-arvoisuuksia alkoi olla liikaa, jolloin otin asiakseni alkaa laittamaan löylyä oikein kunnolla. Siinä näytän onnistuneeni. - riitta
Ylioppilas kirjoitti:
Joo, myönnän, että kaikkia tarvitaan, mutta siksipä itsekin ihmettelen, että miksi AMK:n sitten pitää pyrkiä muuttumaan yliopistoksi ja miksi sen koko ajan tarvitsee korostaa olevansa ihan sama kuin yliopisto, mutta käytäntöä vaan enempi ja miksi se kopioi koko ajan yliopistosta termeistä alkaen ja pyrkii vaivihkaa esittämään korkeampaa kuin on? Miksi?
Minusta on ihan ok, että on kaksi eritasoista 3. steen koulutusvaihtoehtoa, ei kaikkien kuulukaan käydä korkeinta mahdollista koulutusta, eihän siinäkään ole mitään järkeä. Annetaan kaikkien siis olla mitä on, eli älkää sitten esittäkö olevanne samalla tasolla yliopiston kanssa, ei teitä kukaan halveksu, ellette sitä aiheuta sillä, että yritätte olla jotain mitä ette ole. Kuitenkin se näkyy kaikessa että pyritään jättämään ammatti-sana pois korkeakoulu-sanan edestä ja vaivihkaa vihjaamaan, että kyseessä on korkeakoulu ilman ammatti-etuliitettä, vaikka näin asia ei ole. Eivät kaikki tietenkään näin vihjaile, mutta suuri osa ja jatkuvasti näitä kirjoituksia näkyi "AMK:sta Masteriksi! siis olemme samalla tasolla! -tyylisiä ala-arvoisuuksia alkoi olla liikaa, jolloin otin asiakseni alkaa laittamaan löylyä oikein kunnolla. Siinä näytän onnistuneeni.Ylioppilas puhuu kerranki totta!
- päättänyt
riitta kirjoitti:
Ylioppilas puhuu kerranki totta!
...mihinkä ammattiin valmistuu yliopistosta ja mihin amk:sta? Esim. farmaseutti on 3-vuotisen yliopisto-opiskelun kautta saatava ammattinimike. Kätilö taas on amk:n käynyt 4,5-vuotisen koulutuksen saanut. Kumpi näistä onkaan siis korkeammin koulutettu? Jako on joidenkin ammattien kesken tehty todella räikeästi.
- korkeakoulututkinto
päättänyt kirjoitti:
...mihinkä ammattiin valmistuu yliopistosta ja mihin amk:sta? Esim. farmaseutti on 3-vuotisen yliopisto-opiskelun kautta saatava ammattinimike. Kätilö taas on amk:n käynyt 4,5-vuotisen koulutuksen saanut. Kumpi näistä onkaan siis korkeammin koulutettu? Jako on joidenkin ammattien kesken tehty todella räikeästi.
Miksi farmaseutin pitäisi opiskella yhtään sen pitempään kuin kolme vuotta? Kyseessähän on alempi korkeakoulututkinto. Jos siitä haluaa jatkaa niin voi opiskella proviisoriksi. Tämä oli oikein tyypillinen AMK-repliikki, jossa yritetään yhdistää koulutuksen pituus sen laatuun. Kaikki tietävät, että AMK-tutkinnot ovat keinotekoisesti venytettyjä opistotutkintoja. Ei se täytekurssien lukeminen paranna kätilön osaamista yhtään, vaikka kestäisi 17 vuotta.
- että farmaseutti-opiskelijo...
korkeakoulututkinto kirjoitti:
Miksi farmaseutin pitäisi opiskella yhtään sen pitempään kuin kolme vuotta? Kyseessähän on alempi korkeakoulututkinto. Jos siitä haluaa jatkaa niin voi opiskella proviisoriksi. Tämä oli oikein tyypillinen AMK-repliikki, jossa yritetään yhdistää koulutuksen pituus sen laatuun. Kaikki tietävät, että AMK-tutkinnot ovat keinotekoisesti venytettyjä opistotutkintoja. Ei se täytekurssien lukeminen paranna kätilön osaamista yhtään, vaikka kestäisi 17 vuotta.
pitäisi opiskella yhtään tuota kolmea vuotta pidempään(josta melkein puoli vuotta on muuten palkallista harjoittelua). Tarkoitukseni oli kummastella sitä, että millä perusteella joku ammatti on valittu yliopistopohjaiseksi ja toinen taas amk-koulutukseksi. Ylipäätään minusta farmaseutin koulutuksen ei tarvitsisi olla yo-tasoinen, vaikka onkin alempi. Käännettynä toisinpäin -yhtähyvin kätilöitä voisi valmistua yliopistosta. Kuitenkin, kuten edellä jo sanottiin, kaikkia ammattikuntia tarvitaan tätä yhteiskuntaa pyörittämään.
- (yliopisto-)opiskelija
että farmaseutti-opiskelijo... kirjoitti:

Farmaseuttien koulutus sentään on melko teoreettinen, mutta siinä en näe mitään järkeä, että lastentarhanopettajia koulutetaan yliopistossa. Itse nimittäin opiskelen ja kyllä sain kemian opiskelijoilta makeat naurut ja ihmettelyt et yliopistossa tollasta ku kerroin mitä tunneillamme tehään. Suurimmalla osalla tunneistamme leikimme laululeikkejä (kuten piiri pieni pyörii), maalaamme vesiväreillä, teemme telineratoja, roikumme renkaissa, piirtelemme, soitamme soittimia jne. ja tämäkö ny sit on sitä kuuluisaa akateemista ja teoreettista yliopisto-opiskelua... Sitä paitsi meillä on harjoittelua ihan älyttömästi verrattuna moniin AMK-tutkintoihin. En oikein kehtais sanoa opiskelevani (tai leikkiväni) yliopistossa.
- Jopo
Ylioppilas kirjoitti:
Joo, myönnän, että kaikkia tarvitaan, mutta siksipä itsekin ihmettelen, että miksi AMK:n sitten pitää pyrkiä muuttumaan yliopistoksi ja miksi sen koko ajan tarvitsee korostaa olevansa ihan sama kuin yliopisto, mutta käytäntöä vaan enempi ja miksi se kopioi koko ajan yliopistosta termeistä alkaen ja pyrkii vaivihkaa esittämään korkeampaa kuin on? Miksi?
Minusta on ihan ok, että on kaksi eritasoista 3. steen koulutusvaihtoehtoa, ei kaikkien kuulukaan käydä korkeinta mahdollista koulutusta, eihän siinäkään ole mitään järkeä. Annetaan kaikkien siis olla mitä on, eli älkää sitten esittäkö olevanne samalla tasolla yliopiston kanssa, ei teitä kukaan halveksu, ellette sitä aiheuta sillä, että yritätte olla jotain mitä ette ole. Kuitenkin se näkyy kaikessa että pyritään jättämään ammatti-sana pois korkeakoulu-sanan edestä ja vaivihkaa vihjaamaan, että kyseessä on korkeakoulu ilman ammatti-etuliitettä, vaikka näin asia ei ole. Eivät kaikki tietenkään näin vihjaile, mutta suuri osa ja jatkuvasti näitä kirjoituksia näkyi "AMK:sta Masteriksi! siis olemme samalla tasolla! -tyylisiä ala-arvoisuuksia alkoi olla liikaa, jolloin otin asiakseni alkaa laittamaan löylyä oikein kunnolla. Siinä näytän onnistuneeni.Hämeen amkki on muuten englanniksi University of Applied sciences. Mites tämä on mahdollista??! Ylioppilas, puutu asiaan!!
http://www.hamk.fi/in-english/ - katos hei...
että farmaseutti-opiskelijo... kirjoitti:
pitäisi opiskella yhtään tuota kolmea vuotta pidempään(josta melkein puoli vuotta on muuten palkallista harjoittelua). Tarkoitukseni oli kummastella sitä, että millä perusteella joku ammatti on valittu yliopistopohjaiseksi ja toinen taas amk-koulutukseksi. Ylipäätään minusta farmaseutin koulutuksen ei tarvitsisi olla yo-tasoinen, vaikka onkin alempi. Käännettynä toisinpäin -yhtähyvin kätilöitä voisi valmistua yliopistosta. Kuitenkin, kuten edellä jo sanottiin, kaikkia ammattikuntia tarvitaan tätä yhteiskuntaa pyörittämään.
...Paremminkin voisi kysyä miksi kätilöä ylipäänsä koulutetaan koulussa. Toki on hieman provosoiva kysymys, mutta faktahan on se, että lapsenpäästäjiksi on kautta historian tultu ihan käytännön opissa saunan lauteilla. Se on siis vähän sellaista itsestään opittavaa hommaa. No tietysti nykyään siihen liittyy paljon muutakin, mutta historiallisesti näin. Sen sijaan farmasia on aina liittynyt yliopistoon. Tietenkin näitä hulluruohon sekoittajia on aina ollut, mutta tieteenalana farmasia on kehittynyt yliopistoissa ja lääkkeiden kehittely ja tutkiminen on alusta asti ollut tiedettä. Vanhana tieteenalana farmasialla on siis historialliset perusteet kuulua yliopiston opetusohjelmaan. Kyse ei siis ole siitä, kuuluuko farmaseutin (=ammatti) koulutus yliopistoon vaan siitä, kuuluuko farmasia (=tiede) yliopistoon.
- lisäys
katos hei... kirjoitti:

Et kai tosissasi kysy miksi joku koulutus on valittu yliopistoon ja joku toinen AMK:hon? Tiedoksesi vaan, että AMK-järjestelmä ei ole kovin vanha ja vielä 1990-luvun alussa sitä ei edes ollut olemassa. Ammattikorkeakoulututkinnot ovat uudella nimellä kulkevia opistotutkintoja, ja jako AMK ja yliopistotutkintojen välillä on se vanha jo kauan ollut jako. Kukaan ei siis ole "päättänyt", että joku tutkinto kuuluu yliopistoon, vaan joku tieteenala kuuluu yliopistoon ja siten sen opiskelu kuuluu myös. Jos joku ala ei varsinaisesti ole tiedettä ei sitä tarvitse välttämättä tiedekorkeakoulussa opettaa, vaan opistot (ja nyttemmin AMK:t) ajavat saman asian.
- Reikäjuusto
Jopo kirjoitti:
Hämeen amkki on muuten englanniksi University of Applied sciences. Mites tämä on mahdollista??! Ylioppilas, puutu asiaan!!
http://www.hamk.fi/in-english/Kun oppilaitoksen nimi kerta on Häme Polytechnic englanniksi, ei alaviitteeseenkään pitäisi ympätä universityä. Siis "Häme Polytechnic of Applied Sciences" olisi täysin riittävä ja oikea nimi. Sinänsä tuo Univeristy of... ei välttämättä ole väärin, vaikka osoittaakin kielen puutteellista ymmärtämistä ja/tai huonoa tyylitajua. Kuitenkin systeemi esim. USA:ssa on sellainen, että myös ei-akateemista koulutusta voidaan antaa universityssä, joten englanniksi AMK voi ollakin university (tosin yleensä käytetään tarkempaa ja parempaa termiä polytechnic). Suomeksi AMK:ta ei kuitenkaan voi kutsua yliopistoksi, koska suomen kielellä tällä sanalla on tarkempi merkitys, eli ainoastaan akateemiset korkeakoulut voivat olla yliopistoja.
- reikäpää
Reikäjuusto kirjoitti:
Kun oppilaitoksen nimi kerta on Häme Polytechnic englanniksi, ei alaviitteeseenkään pitäisi ympätä universityä. Siis "Häme Polytechnic of Applied Sciences" olisi täysin riittävä ja oikea nimi. Sinänsä tuo Univeristy of... ei välttämättä ole väärin, vaikka osoittaakin kielen puutteellista ymmärtämistä ja/tai huonoa tyylitajua. Kuitenkin systeemi esim. USA:ssa on sellainen, että myös ei-akateemista koulutusta voidaan antaa universityssä, joten englanniksi AMK voi ollakin university (tosin yleensä käytetään tarkempaa ja parempaa termiä polytechnic). Suomeksi AMK:ta ei kuitenkaan voi kutsua yliopistoksi, koska suomen kielellä tällä sanalla on tarkempi merkitys, eli ainoastaan akateemiset korkeakoulut voivat olla yliopistoja.
"Suomeksi AMK:ta ei kuitenkaan voi kutsua yliopistoksi, koska suomen kielellä tällä sanalla on tarkempi merkitys"
Kyse ei ole pelkästään kielestä vaan laista. Yliopistolaissa ja L ammattikorkakoulusta nimetään yksityiskohtaisesti mitkä oppilaitokset Suomessa ovat yliopistoja ja mitkä amiksia. - eikös niin
(yliopisto-)opiskelija kirjoitti:
Farmaseuttien koulutus sentään on melko teoreettinen, mutta siinä en näe mitään järkeä, että lastentarhanopettajia koulutetaan yliopistossa. Itse nimittäin opiskelen ja kyllä sain kemian opiskelijoilta makeat naurut ja ihmettelyt et yliopistossa tollasta ku kerroin mitä tunneillamme tehään. Suurimmalla osalla tunneistamme leikimme laululeikkejä (kuten piiri pieni pyörii), maalaamme vesiväreillä, teemme telineratoja, roikumme renkaissa, piirtelemme, soitamme soittimia jne. ja tämäkö ny sit on sitä kuuluisaa akateemista ja teoreettista yliopisto-opiskelua... Sitä paitsi meillä on harjoittelua ihan älyttömästi verrattuna moniin AMK-tutkintoihin. En oikein kehtais sanoa opiskelevani (tai leikkiväni) yliopistossa.
Aiemminhan lastentarhanopettaja-koulutus oli opistotasoinen (vai muistanko nyt ihan väärin) ja sitten se siirtyi yliopistoon kasv.kandin tutkinnoksi. Miksiköhän, en tiedä.
- Joku vain
Ylioppilas kirjoitti:
Joo, myönnän, että kaikkia tarvitaan, mutta siksipä itsekin ihmettelen, että miksi AMK:n sitten pitää pyrkiä muuttumaan yliopistoksi ja miksi sen koko ajan tarvitsee korostaa olevansa ihan sama kuin yliopisto, mutta käytäntöä vaan enempi ja miksi se kopioi koko ajan yliopistosta termeistä alkaen ja pyrkii vaivihkaa esittämään korkeampaa kuin on? Miksi?
Minusta on ihan ok, että on kaksi eritasoista 3. steen koulutusvaihtoehtoa, ei kaikkien kuulukaan käydä korkeinta mahdollista koulutusta, eihän siinäkään ole mitään järkeä. Annetaan kaikkien siis olla mitä on, eli älkää sitten esittäkö olevanne samalla tasolla yliopiston kanssa, ei teitä kukaan halveksu, ellette sitä aiheuta sillä, että yritätte olla jotain mitä ette ole. Kuitenkin se näkyy kaikessa että pyritään jättämään ammatti-sana pois korkeakoulu-sanan edestä ja vaivihkaa vihjaamaan, että kyseessä on korkeakoulu ilman ammatti-etuliitettä, vaikka näin asia ei ole. Eivät kaikki tietenkään näin vihjaile, mutta suuri osa ja jatkuvasti näitä kirjoituksia näkyi "AMK:sta Masteriksi! siis olemme samalla tasolla! -tyylisiä ala-arvoisuuksia alkoi olla liikaa, jolloin otin asiakseni alkaa laittamaan löylyä oikein kunnolla. Siinä näytän onnistuneeni."Joo, myönnän, että kaikkia tarvitaan, mutta siksipä itsekin ihmettelen, että miksi AMK:n sitten pitää pyrkiä muuttumaan yliopistoksi ja..."
Varmaankin asutustiheys vaikuttaa. Ennen pienemmillä paikkakunnilla oli enemmän asukkaita ->opiskelijoita. Nyt kun nämä harvemminasutut alueet joissa on AMK ja Yliopisto joutuvat yhdistämään koulutusta resurssien takia. Tämä oli sitten vain olettamus.
- Lukumies
>>> KAIKKIA TARVITAAN SUOMEN TULEVAISUUDEN RAKENTAMISESSA.
Joo, totta on. Amk-järjestelmä vastaa silti suurimmilta osiltaan vanhaa opistojärjestelmää vaikka on tasoltaan heikkolaatuisempi. Nimi on kyllä vaihtunut pönäkämmäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626