Viikkoja 6+2

Kävin viikolla seitsemän ultrassa ja sanoivat raskauden olevan aivan alussa.Viikkoja 6 2 ja kuvassa ei näkynyt alkiota vaan vain joku ruskuaispussi.Mikähän toi on ja pitäskö tuolloin näkyä jo muutakin?
3668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ite kävin kun viikkoja 6 3 ja näkyi vaan ruskuaispussi eikä alkiota ollenkaan. Kaksi viikkoa myöhemmin sitten näkyi pieni vauvan alku sydämensykkeellä varustettuna. Ruskuaispussi häviää joskus 13viikon paikkeilla kun vauva saa istukan kautta kaiken tarvitsemansa.

Toivottavasti sullakin sieltä myöhemmin vauva löytyy ettei ole tuulimuna mitä mulla silloin eka ultran jälkeen epäiltiin. Onnea odotukseen!

Äänestä
  • oli eilen ultraääni ekaa kertaa, raskaus oli muutaman päivän pidemmällä mitä piti olla. Siellä näkyi aivan selvä vauva ja sydän äänet kuului myös.. kyllähän siinä tippa tuli silmäkulmaan. Mutta oon tosin vähän pidemmällä kuin te. Viikkoja tänään 9 7. onnea odotukseen ja hyvää joulunalusaikaa kaikille.

    Äänestä

  • odottava mamma kirjoitti:

    oli eilen ultraääni ekaa kertaa, raskaus oli muutaman päivän pidemmällä mitä piti olla. Siellä näkyi aivan selvä vauva ja sydän äänet kuului myös.. kyllähän siinä tippa tuli silmäkulmaan. Mutta oon tosin vähän pidemmällä kuin te. Viikkoja tänään 9 7. onnea odotukseen ja hyvää joulunalusaikaa kaikille.

    Onnea ihanista ultranäkymistä :) Sen verran korjaan, että kun mulla siis näkyi tuo ihana pieni vauvan alku silloin 8 viikoilla vihdoin nini siitä on jo reilu kaksi kuukautta aikaa ja viikkoja mulla on tänään tasan 19 0. Rakenneultrakin käytynä ja pieni poika tulossa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minna kirjoitti:

Kävin viikolla seitsemän ultrassa ja sanoivat raskauden olevan aivan alussa.Viikkoja 6 2 ja kuvassa ei näkynyt alkiota vaan vain joku ruskuaispussi.Mikähän toi on ja pitäskö tuolloin näkyä jo muutakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu