Menkat yhtä helvettiä

Väsynyt

Kuukautiseni alkoivat, kun olin 13-vuotias. Ensimmäiset vuodet menivät hyvin, vain mahakipua ja sekin siedettävää.

Noin 16-vuotiaana oireeni kuitenkin pahenivat: ilmeni voimakkaita psyykkisiä oireita(masennus, itseni vahingoittaminen)ja kivut alkoivat pahentua ja pahenevat edelleen.

Tänä aamuna, kuten jo muutamana kertana aikaisemminkin, heräsin sietämättömään oloon(menkat olivat alkaneet edellisenä päivänä). Minulle tuli pakottava tarve ulostaa. Yritin nousta ylös lähteäkseni vessaan, mutta huimasi liikaa. Oksensin, jonka jälkeen aloin ulostaa. Oksensin ja ulostin n. tunnin, suolisto ja mahalaukku tyhjenivät täysin. Kipu oli sietämätöntä; en pystynyt rauhoittumaan hetkeksikään paikoilleni, koska jokaisessa asennossa olo tuntui sietämättömän kivuliaalta. Olin hiestä märkä ja tärisin, pelkäsin että kuolen.

Sain lopulta nielaistua yöpöydälläni olevan särkylääkkeen ja oireet lievenivät pikku hiljaa pelkäksi mahakivuksi.

Seuraavat menkat pelottavat minua. Ajatus siitä, että oireet pahenevat jatkuvasti, on kestämätön. Mistä tällainen voi johtua? Tämä todellakin häiritsee normaalia elämää, työssäkäyntiä ja opiskelua. Onko jollain samanlaisia kokemuksia?

7

856

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heti lääkäriin

      ei tuommoista kannata sietää enää yhtään enempää. Tsemppiä.

      • Hakemaan apua

        On olemassa reseptillä saatavia kipulääkkeitä menkkakipuihin ja ne todella auttavat. Kokemusta on. Älä kärsi, vaan mene rohkeasti lääkärin juttusille, sillä apua vaivaasi on saatavissa.

      • mistä
        Hakemaan apua kirjoitti:

        On olemassa reseptillä saatavia kipulääkkeitä menkkakipuihin ja ne todella auttavat. Kokemusta on. Älä kärsi, vaan mene rohkeasti lääkärin juttusille, sillä apua vaivaasi on saatavissa.

        reseptilääkkeistä olet saanut avun menkkakipuihin. Minä olen kokeillut nyt Miranaxia ja Panacodia eivätkä kumpikaan auta kuin pariksi tunniksi. Miranaxista sain allergisen reaktion (kurkku turposi) ja Panacod laittoi pään niin sekaisin, ettei normaali elämästä tullut mitään. Jäi työt tekemättä siltä päivältä.

        Onko vielä jotain muita kipulääkkeitä? Olen kivun saanut aiemmin kuriin Ibusalilla, mutta lääkäri kielsi käyttämästä niin suurta annosta. Kivut ovat vain ekan vuorokauden ajan jolloin meni Ibusal 400 mg paketista puoleentoista eli 4000 - 6000 mg.

      • lääkäriltä...
        mistä kirjoitti:

        resepti Burana 600mg tai 800 mg, siinä sama vaikuttava aine kuin Ibusalissa. Käsikauppalääkkeissä Panadol on tehokas kivun hoidossa. Vahvemmista lääkkeistä vinkkinä Litalgin, reseptillä.

      • ....
        lääkäriltä... kirjoitti:

        resepti Burana 600mg tai 800 mg, siinä sama vaikuttava aine kuin Ibusalissa. Käsikauppalääkkeissä Panadol on tehokas kivun hoidossa. Vahvemmista lääkkeistä vinkkinä Litalgin, reseptillä.

        vähitellen pahenevat kuukautiskivut voivat olla merkki endometrioosista..kannattaa käydä gynellä, eihän tollasista kivuista tarvitse kenenkään kärsiä!! yritähän jaksella!

      • kipush
        mistä kirjoitti:

        reseptilääkkeistä olet saanut avun menkkakipuihin. Minä olen kokeillut nyt Miranaxia ja Panacodia eivätkä kumpikaan auta kuin pariksi tunniksi. Miranaxista sain allergisen reaktion (kurkku turposi) ja Panacod laittoi pään niin sekaisin, ettei normaali elämästä tullut mitään. Jäi työt tekemättä siltä päivältä.

        Onko vielä jotain muita kipulääkkeitä? Olen kivun saanut aiemmin kuriin Ibusalilla, mutta lääkäri kielsi käyttämästä niin suurta annosta. Kivut ovat vain ekan vuorokauden ajan jolloin meni Ibusal 400 mg paketista puoleentoista eli 4000 - 6000 mg.

        että käyt lääkärissä. Ja ota kipulääke ennakkoon, kun tiedät kuukautistesi alkavan ja esim. illalla nukkumaan mennessä ja heti herättyäsi. Ennenkuin pääset lääkärille, voit ottaa yhtäaikaa esim. Burana (ibuprofeeiini) 600 mg ja Panadol tai PamolF (parasetamoli) 500-1000mg. Muista ettet ylitä sallittua vuorokausiannosta. Ibuprofeenilla 2400mg. On lisääntynyt sivuvaikutusten eli esim. mahahaavan riski! Parasetamolin maksimivuorokausi annos on 4g. Se taas voi yliannoksina vaurioittaa maksaa.

        Voit kokeilla ottaa kuuden tunnin välein säännöllisesti ibuprofeiinia 600mg ja parasetamolia 1g ja katsoa, onko apua.

      • Väsynyt
        kipush kirjoitti:

        Niin minun pitäisi vain voittaa lääkäripelkoni ja varata aika lääkäriin.

        Tuossa kipujen ennakoinnissa on vain se vaikeus, että en voi tietää ikinä, milloin menkat alkavat, kun ovat aina olleet todella epäsäännölliset.

        Kiitos vastanneille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe