Siskoni ja minä ollaan molemmat yritetty lasta noin pari vuotta. Itse en halunnut hoitoihin mennä, mutta sisko on käynyt niissä tuloksetta. Nyt tilanne on se, että itse odotan tammivauvaa eli raskaus on jo pitkällä. Siskoni on ollut todella vaikea iloita raskaudesta. Samoin itseni, vaikka pitäisi olla onnellinen. Ja olenkin!! Mutta surettaa siskon puolesta. Miten lohduttaa siskoa tässä tilanteessa, kun hän ei hoidoista huolimatta tule raskaaksi? Hänellä on kyllä ollut pari keskenmenoa.
Surullinen siskon puolesta
3
636
Vastaukset
- tilanteessa
Vaikea juttu! En oikein tiedä miten tuossa voisit auttaa. Sittenkään en osaa neuvoa, vaikka olen sinun siskosi asemassa.
Siskoni sai vauvan nyt syksyllä. Yritystä heillä oli takana joitakin kuukausia. Me mieheni kanssa taas olemme yrittäneet tuloksetta (1.keskenmenoa lukuunottamatta) jo n.5 vuotta. Siskoni ei ole asiasta puhunut ollenkaan, enkä minäkään aloitetta osaa tehdä. Hän tietää kyllä yrityksestämme.
Olin täysin varma, että en kestäisi edes ristiäisiä, mutta harvinaisen hyvin se sujui. Edellinen yö tosin kului itkien :( Tavallaan olen onnellinen siskon (ja isovanhempienkin) puolesta, mutta silti ajatuskin saa surulliseksi.- Hannele
Tiedätkö missä on vika kun et miehesi kanssa saa lasta? Käsittääkseni siskosta ei ole löytynyt mitään syytä/vikaa. En ole ihan varma asiasta.
Olen ajatellut pyytää siskoani kummiksi lapselle, mutta onkohan se hyvä ajatus?
Surettaa, mutta toisaalta olen vain niin onnellinen tästä vauvasta. Miehelläni on edellisestä liitostaan tyttö, joka asuu meidän kanssamme. Minulla on siis tavallaan kaksi lasta, sillä tyttö on kuin oma. - Maria 79
Hannele kirjoitti:
Tiedätkö missä on vika kun et miehesi kanssa saa lasta? Käsittääkseni siskosta ei ole löytynyt mitään syytä/vikaa. En ole ihan varma asiasta.
Olen ajatellut pyytää siskoani kummiksi lapselle, mutta onkohan se hyvä ajatus?
Surettaa, mutta toisaalta olen vain niin onnellinen tästä vauvasta. Miehelläni on edellisestä liitostaan tyttö, joka asuu meidän kanssamme. Minulla on siis tavallaan kaksi lasta, sillä tyttö on kuin oma.Mulla on pco ja ilmeisesti insuliini resistenssi myös(en ole ylipainoinen silti). Lisänä vielä kilpirauhasen vajaatoiminta. Miehestäni ei ole vikaa löytynyt.
Sinun kuuluukin olla onnellinen vauvastasi. Minä en ainakaan haluaisi, että sisko ei voisi nauttia vavasta ja odotuksesta täysin minun lapsettomuuteni takia.
Luulisin, että on hyvä idea pyytää siskoasi kummiksi!! Itse ainakin olisin mielelläni sen kunniatehtävän ottanut vastaan jos olisi pyydetty. Minulla on kaksi ihanaa kummityttöä, ystävien lapsia. Olen iloinen että minulla on heidät.
Onnea loppu odotukseen!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760