vastauksia ja paljon kiitos

hermo nyxä

mun ongelmani on mahdoton... nimittäin roikkuva exä, ei omani mutta poikaystäväni. Olemme olleet yhdessä kohta puoli toista vuotta, eikä vieläkään olla "kaksin". poikaystäväni ja tämä tyttö erosivat puoli vuotta ennen meidän seurustelua. entinen tyttöystävä on tehnyt kaikkensa, että välimme katkeaisivat. aluksi en sanonut mitään, koska ajattelin olevani vain mustasukkainen ja vainoharhainen. silloin he olivat vain ystäviä, niin sanotusti. aluksi tyttö sai itku kohtauksia ja murehti poikaystävälleni kaipaustaan, sitten tuli suoraa toimintaa (tai pikemminkin yritystä). oli myös sellaisia ihmeellisiä sattumia jossa exä lupasi olla poikaystävälleni baarikuskina, mutta väsähti ja sanoi ettei jaksa ajaa kotiinsa vaan pitäisi jäädä poikakaverille yöksi. kohta hän jopa haukkui minulle poikaystävääni ja kertoi ettei hänestä tule ikinä saamaan kunnon miestä. sitten hän pillahti itkuun ja sanoi aina rakastavansa häntä ja lopulta syytti minua kun aloin seurusteleemaan poikaystäväni kanssa. Nyt viimeinen tikki oli se että hän alkoi kaveeraamaan poikaystäväni siskoa (joka oli ennen yksi rakkaimmista ystävistäni). nyt ystäväni inhoaa minua, huutaa ja haukkuu. tilanne on uskomaton. exä on myös kertonut poikaystäväni äidille, miten on ihmeellistä etten kestä heidän ystävyyttään. siinä sietää kaikkien ihmetellä. tiedän että vaikutan idiootilta ja vainoharhaiselta, mutta kun hermot ovat riekaileina. poikaystäväni on sanonut neljästi entiselleen ettei tämä saisi enää soittaa hänelle jne. se ei ikinä auta. viimeksi hän sanoi sen ja me lähdimme viikon lomalle etelään. takaisin tultuamme tyttö pisti viestin että toiko poikaystäväni hänelle tuliaisia ja milloin poikaystäväni menee hänen luokseen kyläilemään... mitä voin tehdä?

7

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Kai sun poikaystävä on tehnyt selväks siskolleen ja äidilleen(vaikka tuskin hän nyt menee noihin juttuihin uskomaan) miten asiat on? Se olis ehdottomasti sun poikaystävän jobi. Että me muijat osataan olla ilkeitä ja juonia!! Mut poikaystäväs on tehtävä selväks myös tälle exälle miten asiat on. Kerrottava hänelle, et jos hän todella rakastaa(musta kyl vaan riippuvuutta) poikaa niin miks hän haluaa sabotoida hänen elämää, sillä sitä hän tekee kun koittaa tuhota teidän välejään. Pojan on tehtävä selväksi, että se on sun kanssa ja välittää just susta. Kerro sille, miten pahalta sust tää tilanne tuntuu ja muista kertoa miten arvostat häntä jos hän ottaa härkää sarvista kiinni, sillä joistakin ei siihen ole. Toi sisko-juttu rassaa, toivottavasti hän tajuaa. Tai ainakin jättäisi tuon haukkumisen pois. Kertoile hei sitten miten asiat edistyy!!!

      • nyxä edelleen

        tänään ja huomenna on poikaystäväni ja hänen siskonsa synttärit, jonne exäkin on kutsuttu. tänää päivä tuntuu aika pitkältä. olen aika jännittynyt illasta


      • ...
        nyxä edelleen kirjoitti:

        tänään ja huomenna on poikaystäväni ja hänen siskonsa synttärit, jonne exäkin on kutsuttu. tänää päivä tuntuu aika pitkältä. olen aika jännittynyt illasta

        Mutta tuosta mitä alempana kehotettiin. Mielestäni sun ei kannata alkaa sanomaan mitään suoraan sille muijalle. Tarinastasi päätellen se ei auttaisi, pahimmassa tapauksessa hän saisi lisää tuulta purjeisiin ja väittäisi sinua sen nojalla liian mustasukkaiseksi/omistushaluiseksi/vaihoharhaiseksi jne. Sun kannattaa viestiä muilla kuin sanoilla. Nokka pystyyn vaan ja tee sanattomaksi selväksi ettet alennu hänen valitsemalleen tasolleen. Ainoa, jonka suorat sanat auttavat, on poikaystäväsi. Älkääkä antako ko. ihmisen pilata teidän elämäänne älkääkä järjestäkö asioitanne hänen mukaan. Hän hakee vain reaktioita ja jos sitä annatte niin hän kokee onnistuvansa. Tosi alhaista tuo poikaystävän perheen manipulointi-yritys. Jos sisko tulee sinulle ilkeään sävyyn puhumaan niin älä välitä tai koita fiksusti kertoa oma kantasi, ei liikaa tunteiden päästöä vaan ihan asialinjalla. Aika naiivia kun hän menee uskomaan exän juttuja. Toivottavasti poikaystäväsi korjaa nuo virheet, enkä kyllä ymmärrä miten hän haluaa olla ystävä sellaisen kanssa, joka alentuu noin lapsellisiin juonitteluihin.


    • nofeari_

      Tosi inhottava tilanne teillä,
      oletteko minkä ikäisiä?
      Ja olivatko poikaystäväsi ja eksä kauankin yhdessä?

      Ehkä tilannetta rauhoittaisi että muuttaisitte poikaystvänne kanssa naapurikaupunkiin tai jonnekin hieman kauemman eksää?

      Myös ehkä puhelinnumeron vaihtaminen auttaisi, laittaisi sen salaiseksi, tosin se ei saattaisi toimia, koska ilmeisesti eksä on hyvissä väleissä miehesi perheen kanssa.

    • ^^Reaper93^^

      Vittu sano suoraan sille exä:lle että haistu lutka vittu!Me rakastetaan toisia ja haluamme olla rauhassa!Älä puutu enään asioihin...Se auttaaa varmasti.Olen kyllä vähän nuori auttamaan mutta kuitenkin...:)

      • taas minä

        sanoin suoraan ja nätisti ja se kerto poikaystävän perheelle miten omistushaluinen olen. täällä ollaan synttäreillä ja saan katsella miten sse roikkuu mun poikaystävässä. alkaa jo tuntuu ettei jaksa enää taistella... ei helvetti. tämä on aivan naurettavaa


      • ...
        taas minä kirjoitti:

        sanoin suoraan ja nätisti ja se kerto poikaystävän perheelle miten omistushaluinen olen. täällä ollaan synttäreillä ja saan katsella miten sse roikkuu mun poikaystävässä. alkaa jo tuntuu ettei jaksa enää taistella... ei helvetti. tämä on aivan naurettavaa

        Mut hetkinen! Mikset sä mene sen kaulaan roikkumaan jne, maistakoon muija omaa lääkettään, sil eihän sen pitäisi häntä haitata. Ja jos poika on niin tilannetajuton ja ei uskalla sanoa tälle ei, niin sano sil suorat sanat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe