ruumis

Näin aika karmivan unen. Lapsuudenkotini talon takana on oikeasti iso pelto, nyt vanhempieni luona ollessani unessa siellä olikin järvi, katsoin ikkunasta ja kauempana järvessä näin kolme ilmapalloa kiini vierekkäin järvenpohjassa. Lähdin kahlaamaan niitä kohti, vesi oli matalaa koko ajan. Kun pääsin pallojen luo ja hapuilin veden alta niitä irrottaakseni tunsin että vedessä oli jotain kovaa, tunnustelin ja tajusin että koskettelin ihmisen ruumista, säärtä ja varpaita. Kauhistuin ja lähdin pakoon. soitin poliisille ja kerroin asian. Uni oli karmiva ja kun heräsin, en saanut asiaa pois mielestäni pitkään aikaan, oli niin todentuntuinen uni. Mitähän kuvaisi tälläinen uni, vai mitään?
1439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä on jokin vanha asia jonka olet painanut mielsei pohjalle ja joka nyt jostain syystä ilmoittaa itsestään. Jokin edellisenä päivänä laukaisi sen muistista. Poliisi voi olla omatunto, omat arvot, itsekontrolli ym. Sotiiko jokin vanha tapahtuma arvojasi vastaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veden alla... kirjoitti:

Näin aika karmivan unen. Lapsuudenkotini talon takana on oikeasti iso pelto, nyt vanhempieni luona ollessani unessa siellä olikin järvi, katsoin ikkunasta ja kauempana järvessä näin kolme ilmapalloa kiini vierekkäin järvenpohjassa. Lähdin kahlaamaan niitä kohti, vesi oli matalaa koko ajan. Kun pääsin pallojen luo ja hapuilin veden alta niitä irrottaakseni tunsin että vedessä oli jotain kovaa, tunnustelin ja tajusin että koskettelin ihmisen ruumista, säärtä ja varpaita. Kauhistuin ja lähdin pakoon. soitin poliisille ja kerroin asian. Uni oli karmiva ja kun heräsin, en saanut asiaa pois mielestäni pitkään aikaan, oli niin todentuntuinen uni. Mitähän kuvaisi tälläinen uni, vai mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu