Voiko yhdistyksen pistää lepäämään, lopettaa väliaikaisesti toiminta, mm jäsenmaksujen kerääminen, jos toiminnan edellytyksiä ei ole, mutta niiden oletetaan palaavan myöhemmin?
Ainakin aikaisemmin tämä oli mahdollista.
Pöytälaatikkoyhdistys?
2
4076
Vastaukset 2
- Tietoinen.
Mutta melkoisen monimutkainen toimenpide ja melkoiset selvittelyt ja osoitukset saa kyllä joka puolelle antaa toiminnan "jäätymisestä". Yhdistykset kun kuitenkin ovat toiminnaltaan sellaisia, että useiden osa-alueiden täydellinen toimimattomuus on jo hiukan vaikeakin selvittää pitävästi.
Kyseessä kun kuitenkaan ei ole yritys, joka melko yksiselitteisesti on olemassa, tai ei ole olemassa. TAI jos ei ole toimintaa niin ainakin sen osoittaminen on melkolailla helppoa.
Aivan minimi on ainakin pitävästi osoittaa, ettei minkäänlaista rahaliikennettä liiku missään muodossa ja yhdistyksessä ei todellakaan tapahdu yhtikäs mitään. Periaatteessa yhdistys on jälleen toiminnassa kun sen ympärillä käydään pientäkin keskustelua jatkosta. Tosin kukapa sitä nyt tietenkään valvoo, mitä puhutaan ns. epävirallisesti. Mutta voi vain tuoda hiukan hankalia tilanteita, jos esim. toiminta aloitetaan uudestaan ja joillakin on uudessa aloituskokouksessa jo vaikka mitä asioita mietittynä. Käytännössä tällöin yhdistys on kuitenkin ollut toiminnassa...
Tietenkin vain viralliset asiat ratkaisevat. Mutta käytännäntasolla on aika veitselläleikattua toimintaa, kun yhdistys pannaan jäihin niin KAIKEN toiminnan on myös oltava slut. Kun aloitetaan uudelleen, pitää palata aikaan ennen sulkemista.- PJ.
Miksikä pitää virallisesti panna jäihin. Tehkää vuosikokouksessa toimintasuunnitelma jossa toiminta miniimissä eikä jäsenmaksuja. Pitäkää 1 kerran vuodessa vuosikokous. Johtokunta pitää silti olla mutta ei sen tarvitse kokoontua jollei säännöissä määrätä ja jos määrätään niin muuttakaa sääntöjä sillähän siitä pääsee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666