Kertokaa!

Olen ostamassa elämäni ensimmäistä Mersua. Ensin
kattelin ns. taksimallia (eli sitä vaakalamppuista
joita ennen oli takseissa joskus 80-luvulla. Nyt
kumminkin eräässä autoliikkeessä on myytävänä
sellainen tosi iso Mersu. Mallimerkintä on 280S,
mutta myyjän mukaan siinä on viissatasen mersun
kori. Auto on kuulemma vuosimallia -90 ja sillä on
ajettu vain 250tkm. ja kaikki huollot on kuulemma
tehty VEHO:lla, mutta huoltokirjaa ei kuitenkaan
ole. Hintapyyntö on vain 95000mk ja noin halpa
hinta epäillyttää vain 12-vuotta vanhassa
loistoluokan Mersussa. Myyjä näytti kuvaa Uudesta
viissatasesta ja kuvan perusteella korimallikaan
ei ole paljon muuttunut (muuttui vähän vasta
vuonna 98 kun tuli se "väyrynen" ja uusi aivan
vastaava maksaa kuulemma yli miljoonan. Erona
tietenkin tuo 250tkm mutta se ei liene Mersulle
vielä mitään. Epäillyttää vain se vuosimalli kun
rekisteriotteessa kohta on suttaantunut
epäselväksi (öljyä tai jotain) mutta olen nähnyt
samannäköisen 400-sarjan Mersun vuosimallia 89 ja
siitä pyydettiin 115000. Teenkö siis hyvät kaupat,
auto tuntuu pelaavan hyvin, mutta käy kyllä
kylmänä hieman ontuen. Kaasari on kuitenkin myyjän
mukaan luotettavampi kuin ruisku heti
lämmettyään..
3604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

osta auto vasta ajokortin saatuasi

Äänestä

Kierrä ko. yksilö kaukaa!

Ja kiertele katselemassa muita yksilöitä ja kerää
siten edes vähän enemmän kokemusta mersuista!

Äänestä

Autovero alenee Suomessa taatusti ja alennus
koskee mm. juuri sellaista autoa jota olet
ostamassa. Ensi vuonna noita autoja saa n. 50
000 - 60 000 markalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tuleva MB-mies? kirjoitti:

Olen ostamassa elämäni ensimmäistä Mersua. Ensin
kattelin ns. taksimallia (eli sitä vaakalamppuista
joita ennen oli takseissa joskus 80-luvulla. Nyt
kumminkin eräässä autoliikkeessä on myytävänä
sellainen tosi iso Mersu. Mallimerkintä on 280S,
mutta myyjän mukaan siinä on viissatasen mersun
kori. Auto on kuulemma vuosimallia -90 ja sillä on
ajettu vain 250tkm. ja kaikki huollot on kuulemma
tehty VEHO:lla, mutta huoltokirjaa ei kuitenkaan
ole. Hintapyyntö on vain 95000mk ja noin halpa
hinta epäillyttää vain 12-vuotta vanhassa
loistoluokan Mersussa. Myyjä näytti kuvaa Uudesta
viissatasesta ja kuvan perusteella korimallikaan
ei ole paljon muuttunut (muuttui vähän vasta
vuonna 98 kun tuli se "väyrynen" ja uusi aivan
vastaava maksaa kuulemma yli miljoonan. Erona
tietenkin tuo 250tkm mutta se ei liene Mersulle
vielä mitään. Epäillyttää vain se vuosimalli kun
rekisteriotteessa kohta on suttaantunut
epäselväksi (öljyä tai jotain) mutta olen nähnyt
samannäköisen 400-sarjan Mersun vuosimallia 89 ja
siitä pyydettiin 115000. Teenkö siis hyvät kaupat,
auto tuntuu pelaavan hyvin, mutta käy kyllä
kylmänä hieman ontuen. Kaasari on kuitenkin myyjän
mukaan luotettavampi kuin ruisku heti
lämmettyään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu