Roa + alkoholi

Paljon on varmaan puhuttu ja kysytty roasta kera alkoholin. No, lääkärin vastaushan on se, että vain hiukan saa nauttia alkoholia. Itselleni hiukan on mäyräkoira tai pari viikossa ja yleensä pe-la aikana.

Onko muilla kokemuksia, mitä kaikkea kauheaa voi käydä kun alkoholia käyttää samaan aikaan kuurin kanssa ?

Oma kokemus tähän saakka on se, että n. 4 pikaista keskiolutta nousi hyvin hattuun ja tuntui enemmän kuin koskaan ennen, mutta mitään muuta vaikutusta ei seuraavien päivien aikana tullut, ehkä huulet kuivuivat enemmän tai sitten se johtuu vain kuurin etenemisestä...

Olisi kiva kuulla, onko muut "testanneet"
2551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miettisin eilen ihan samaa! Mut sit järkeilin kaiken lukemani perusteella ja sen lääkkeen ohjeen mukaan et "alkoholia tulee välttää", eli join sit vaan sen verran et tulin sopivaan humalaan.

Tietty hirveen kauheeta ku tuhoaa omaa maksaansa tälleen, mut joissain tilanteissa ja varsinkin tässä iässä on vaikea kieltäytyä välillä.

En osaa tarkalleen sanoa kuinka paljon join, koska suurin osa siitä oli boolia, mutta sanoisin että noin sixpäkin verran. Eikä olo ollu mitenkään erilainen kuin normaalillakaan ryyppykeikalla, tosin en ikinä juo sammumispisteeseen tai pahaan oloon asti, eli en osaa sanoa millainen darra tosta tulee jos sammut, mutta kaverilta sain luotettavana tietona että on kuulemma normaaliakin kuolleempi olo seuraavana aamuna jos kuurilla vedät perseet.

Mutta en tiedä vaikuttaako kuurin eteneminen mitenkään asiaan, koska olen nyt vasta toisella viikolla kuuria.

Mut tosissaanhan, kyse on vain siitä että maksaa rasitetaan enemmän, joten ei pitäisi juoda kauheasti vaan tarkkailla omaa olotilaa, koska maksalla kestää kauemmin polttaa alkoholi pois. Ja kaikilla on tietysti yksilöllinen humaltumiskynnys, olihan vähän aikaa sitten iltalehdessäkin että joku itä-suomalainen oli juonut ittensä suomenennätyshumalaan eli 8,3 promilleen!

Äänestä

Mä olen itse pari viikkoa ROAa syönyt 1 x 20 mg/pvä ja kahdet humalat (en tosin hirveitä koomia) ottanut tuona aikana. Ihotautilääkärin kanssa juttelin alkoholin käytöstä oikein varta vasten, kerroin, että se ei tule kuurin (6kk) aikana olemaan ongelma, mutta jos ROAn aikana voi alkoholia myös ottaa, niin tietyissä tilanteissa saattaisin sitä myös toki käyttää. Lääkärini sanoi, että hänen mielestään kehoitus välttää alkoholia hoidon aikana on vähintäänkin kyseenalainen ja hänen lisäsikin hoito-ohjeisiini sanan alkoholin LIIALLISTA käyttöä kannattaa välttää... No, mikä sitten on liiallista ja mikä ei...

Maksa- ja veren rasva-arvojen kokeet varmasti kertovat kuukauden päästä lisää (mulle määrättiin kokeet 1,5 kk:n päähän kuurin aloittamisesta), sekin on kuulema niin arpapeliä, kenellä jommat kummat tai molemmat arvot lähtevät minkäkin verran kohoamaan, jos ollenkaan. Mikäli niissä ilmenee kovin radikaaleja muutoksia, varmasti sitten alkoholia ja muutakin kovin epäterveellistä kannattanee hoidon aikana varmuuden vuoksi välttää.

Lääkärini kertoi, että ns. suuremmatkaan kerta-annokset eivät aiheuta ROA-kuurilla olevalle vaaraa, lähinnä alkoholisteilla riskit ovat suuremmat, kun maksaan kohdistuu jatkuvaa rasitusta useasta eri lähteestä. Eli siksi aika turvallisin mielin olen pikkujouluissa bilettänyt eikä oloni ole yhtään normaalia huonompi seuraavana päivänä ollut, melkeinpä päinvastoin.

Mutta en tietenkään ketään rohkaise juomaan kuurin aikana, ainahan se olisi parempi jos ilman mitään muita kropan rasitteita pystyisi olemaan!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hätäinen kirjoitti:

Paljon on varmaan puhuttu ja kysytty roasta kera alkoholin. No, lääkärin vastaushan on se, että vain hiukan saa nauttia alkoholia. Itselleni hiukan on mäyräkoira tai pari viikossa ja yleensä pe-la aikana.

Onko muilla kokemuksia, mitä kaikkea kauheaa voi käydä kun alkoholia käyttää samaan aikaan kuurin kanssa ?

Oma kokemus tähän saakka on se, että n. 4 pikaista keskiolutta nousi hyvin hattuun ja tuntui enemmän kuin koskaan ennen, mutta mitään muuta vaikutusta ei seuraavien päivien aikana tullut, ehkä huulet kuivuivat enemmän tai sitten se johtuu vain kuurin etenemisestä...

Olisi kiva kuulla, onko muut "testanneet"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu