tuntuu oudolta...

Olen 17 vuotias lukiolainen, ja viime aikoina olotilani on suoraan sanottuna ollut kummallinen, kärsein ahdistuksesta (johtui suurimmaksi osaksi siitä, kun seurustelin poikaystäväni kanssa)kun olin poikaystäväni kanssa, lopulta en enää pystynyt vaan oli pakko lopettaa. Juuri ennen kuin sanoin poikaystävälleni, että haluan erota oli olotila ihan jees, mutta eron jälkeen on mennyt taas alamäkeä (onko tavallista eron jälkeen?). syyllisyys ja murheet painaa mieltä... Ja kuvittelen kaikkea outoa, että miten pärjään tulevaisuudessa yksin? Jos jään vanhaksipiiaksi kun tuntuu että en pysty rakastumaan, että se pikemminkin tuo ahdistusta vaikka en tahdo. Tai, jos rupean ajattelemaan positiivisemmin, minua valtaa huono omatunto. Esim. Jos katson suosikkiohjelmaani telkkarista ja olen innoissani kun se tulee, niin päässäni tulee ajatus: "ei, et saa innostua tollasesta, se on lapsellista ja jos innostut ja fanitat tv-sarjaa tuon ikäisenä et pysty kehittymään kunnolliseksi aikuiseksi mistä muut pitävät". Mulla on myös kauhea stressi päällänsä, melkeen koko ajan eri asiasta. Kiellän itteäni innostumasta asioista, koska pelkään että se on lapsellista ja sitten olen alikehittymätön. Rakas koiranikin on juuri kuollut, ja sen sairaus sai tunteeni usein pinnalle. Nyttekkin tuntuu kauhea menetyksen tunne, joka asiassa... Ensin poikaystävä, nyt rakas koirani... Tuntuu myös, että mut hylätään, että olen yksin, kukaan ei vaan välitä. Yksi kaverini kärsi kai masennuksesta, mutta nyt hän voi hyvin, ylipirteästi, ja välillä hänen käyttäytymisensä saa minut stressaantuneeksi. Hän on lesbo ja kuulemma "himoitsee" minua... Tämä on erittäin ahdistavaa, ja mielessäni pyörii: jos minustakin tulee lesbo? vaikka en mitenkään ole. Äww... mitä tämä on? Olenko jossain nuoruudenajan kriisissä vai mitä?