Kun tätä palstaa ja lehdistön uutisointia seuraa niin täytyy antaa tunnustusta suomalaiselle poliisille väärällä tavalla niin työajan suorituksista kuin vapaa-ajan tempauksista.
On ehditty juopotella myös viranhoidossa, tapella,kuristella toisiaan hengiltä, ammuskella siellä sun täällä, puukottaa, ajaa päissään, ahdistella naisia, raiskata ja hyväksikäyttää naispuolisia 10 vuotiaista tyttölapsista lähtien, ja kanslaisen asiassa tarpeen tullen valehdella milloin mitenkin.
Poliisin sisälle on näemmä pesiytynyt vanha ohjesääntö:"mikä ei ole syötävää,naitavaa,varastettavaa,valehdeltavaa,kavallettavaa,kieroiltavaa,petettävää,väärennettävää, sen pälle kustaan". Varmaan kaikki eri rikosnimikkeet löytyy mihin poliisi on ehtinyt iskeä. Milloin tämä porukka ihmistyy tai edes miehistyy.Vanha fraasi "poliisikin on ihminen" on jo inflaation loppuun nakertama. Uutisoinnista päätellen ovat roistoja ja sikoja pahimmasta päästä. Tälläiset poliisit ja poliisin esimiehet ko suomen kansa on ansainnut, ei kait.
Mitä mieltä olet kun yritätät tarkastella asioita objektiivisesti siitä näkökulmasta miltä asia ulkopuolisen silmin näyttää ja mitä pitäisi tehdä, että poliisi nauttisi kansalaisen arvostusta, eikä tämän kaltaista uutisointia ja tapauksia tarttis nähdä tai kuulla.
poliisi se ennättää jokapaikkaan
22
1610
Vastaukset
- hdb
Milloin tämä porukka ihmistyy tai edes miehistyy? Ja seuraavassa lauseessa pidät fraasia "poliisikin on ihminen" inflaation loppuun nakertamana.
Haluatko siis inhimillisempiä poliiseja kaikkine vikoineen ja puutteineen vai et? Vai tulisiko tämän ammattikunnan kaikkien edustajien olla jollakin tavalla parempia ihmisiä kuin muiden?
Muista että yleistäminen kaikissa asioissa on kovin helppoa, mutta typerää...- yleistäminen
Mikä toinen ammattikunta yleistää ja vaatii
enemmän lakien muuttamista, kuin poliisi.
Kansalainen on katukäytävällä/tiellä kävellessään
syylliseksi epäilty, puhumattakaan liikenteessä
ajoneuvolla liikkuvasta.
Komissario katselee ikkunasta katukäytävällä käveleviä
syylliseksi epäiltyjä ja vaatii lakien muuttamista, näitten on todistettava syyttömyytensä.
Kuopion poliisin töpättyä, "salaisella kotietsinnällän", lakia tulee muuttaa.
Eduskunnan eräs virasto vaatii sitä että on
laillistettava poliisin salaiset kotietsinnät.
Taustalla lienee poliisien oma vaatimus.
Mikä toinen ammattiryhmä "yleistää" enemmän kuin poliisi. Onko se sitä typeryyttä. - Jooseppix
yleistäminen kirjoitti:
Mikä toinen ammattikunta yleistää ja vaatii
enemmän lakien muuttamista, kuin poliisi.
Kansalainen on katukäytävällä/tiellä kävellessään
syylliseksi epäilty, puhumattakaan liikenteessä
ajoneuvolla liikkuvasta.
Komissario katselee ikkunasta katukäytävällä käveleviä
syylliseksi epäiltyjä ja vaatii lakien muuttamista, näitten on todistettava syyttömyytensä.
Kuopion poliisin töpättyä, "salaisella kotietsinnällän", lakia tulee muuttaa.
Eduskunnan eräs virasto vaatii sitä että on
laillistettava poliisin salaiset kotietsinnät.
Taustalla lienee poliisien oma vaatimus.
Mikä toinen ammattiryhmä "yleistää" enemmän kuin poliisi. Onko se sitä typeryyttä.Tuskimpa se komisario siellä ikkunan ääressä kovasti lakimuutoksia vaatii. Kyllä ne lähtee lähes aina jostain toisesta virkamiesportaan ihmisestä. Mietitäänpä vaikka promillerajaa. Joku taho on ihan välttämättä laskemassa rajaa 0,2 promilleen. Kuitenkaan poliisi ei ole tätä asiaa ensimmäisenä ajamassa, jopa päinvastoin. Nyt tietenkin väität, että poliisit ei halua lisätä työmääräänsä. Aina huono juttu, katsoi kummalta kntilta vaan, eikö?
Tuohon yleistämiskannanottoosi riittää kommentti:höpö höpö.
Jos lähtisit ajamaan jotain oikeata asiaa, voisit kysyä miksi maksamattomasta ajoneuvoverosta saa niin isot sakot jopa auton kuski? Verot eivät liity suoraan liikenneturvallisuuteen (kuten katsastus, stop-merkki, ja vaikka kännykkä). Kuitenkin se arvioidaan päiväsakoiltaan em. suuremmaksi teoksi. Ajoneuvoistahan maksetaan veroja tavalla tai toisella ihan riittävästi. Miksi tuon asian valvonta on siis annettu poliisille tehtäväksi? Eikö se ole ihan veroviranomaisten asia? Poliisi tekee nöyrästi sille annetut tehtävät, jopa sille kuulumattomat näköjään. - yleistäminen
Jooseppix kirjoitti:
Tuskimpa se komisario siellä ikkunan ääressä kovasti lakimuutoksia vaatii. Kyllä ne lähtee lähes aina jostain toisesta virkamiesportaan ihmisestä. Mietitäänpä vaikka promillerajaa. Joku taho on ihan välttämättä laskemassa rajaa 0,2 promilleen. Kuitenkaan poliisi ei ole tätä asiaa ensimmäisenä ajamassa, jopa päinvastoin. Nyt tietenkin väität, että poliisit ei halua lisätä työmääräänsä. Aina huono juttu, katsoi kummalta kntilta vaan, eikö?
Tuohon yleistämiskannanottoosi riittää kommentti:höpö höpö.
Jos lähtisit ajamaan jotain oikeata asiaa, voisit kysyä miksi maksamattomasta ajoneuvoverosta saa niin isot sakot jopa auton kuski? Verot eivät liity suoraan liikenneturvallisuuteen (kuten katsastus, stop-merkki, ja vaikka kännykkä). Kuitenkin se arvioidaan päiväsakoiltaan em. suuremmaksi teoksi. Ajoneuvoistahan maksetaan veroja tavalla tai toisella ihan riittävästi. Miksi tuon asian valvonta on siis annettu poliisille tehtäväksi? Eikö se ole ihan veroviranomaisten asia? Poliisi tekee nöyrästi sille annetut tehtävät, jopa sille kuulumattomat näköjään.Rattijuoppustapauksissa poliisin vaatimus on saada
käsitellä sakolla nämä lievemmät tapaukset.
Poliisin työmäärää se ei vähennä yhtään, jos
pystyt sanomaan millä tavalla niin hyvä.
Melkeipä päivittäin tapahtuu sitä yleistämistä,
se tapahtuu lehtilausunnoissa. Poliisi siellä vaatii sitä tai tätä.
Esim. käänteentekevää todistamisvelvollisuutta.
Kansalaiselle asetettaisiin velvollisuus todistaa
itsensä syyttömäksi?
Puhut paskaa, sullehan se sopii.
- rölli
Onhan se ikävä, että kansalaiset mieltää Suomen poliisin rikolliseksi ja ei luotettavaksi. Koska itse työskentelen kyseisen viraston palveluksessa en varmaan ole paras ukko kommentoimaan, mutta mielestäni suomalainen poliisi kestää vertailua. Suomessa poliisi ei varmasti pahoinpitele tai ryöstä asiakastaan. Olen ollut alalla jo vuosia, joten on aivan turha tulla väittään, että poliisi tuli kadulla vastaan ja alkoi mätkiin. Mitä tulee noihin etsintöihin yms. lienee totta, että välillä mennään "rajamailla" rikoksia selvitettäessä. Sitä en kiellä etteikö poliisi hölmöilisi kännipäissään siinä missä muutkin ihmiset. Vanha totuushan on se, että mikään ei ole vittumaisempi kuin humalainen poliisi:) Jostain kumman syystä suomalainen uskoo ilman mitään epäilystä kun naapurin setä kertoo, että otin eilen pienet kaljat, sitten aivan yllättäen ovella oli 8 poliisia. Ilman mitään selitystä antoivat selkään ja veivät putkaan.. Rahatkin vielä hukkui reissulla! Uskoo ken tahtoo..
- Beagle Boy
Kirkonpolttajia ei poliiseissa vielä ole ollut, mutta muista ammateista niitäkin on löytynyt.
Näistä kirjoituksista ei enää puutu kuin taikauskon harrastajien jeesustelut. Niin paha se poliisi näyttää Suomessa olevan. Onneksi poliisi voi sanoa, että mikä ettei me, kun ne papitkin. - rölli
Beagle Boy kirjoitti:
Kirkonpolttajia ei poliiseissa vielä ole ollut, mutta muista ammateista niitäkin on löytynyt.
Näistä kirjoituksista ei enää puutu kuin taikauskon harrastajien jeesustelut. Niin paha se poliisi näyttää Suomessa olevan. Onneksi poliisi voi sanoa, että mikä ettei me, kun ne papitkin.Näinhän se on. Tosin listaan voi lisätä tuhat muuta ammattikuntaa. Eikös joku lentokapteenikin kärähtänyt "ratista"..
- pakkovaltaa käyttävällä
rölli kirjoitti:
Näinhän se on. Tosin listaan voi lisätä tuhat muuta ammattikuntaa. Eikös joku lentokapteenikin kärähtänyt "ratista"..
poliisi on pakkokeinoviranomainen joka puuttuu kansalaisten oikeuksiin ja suorittaa esitutkintaa ym. Lentokapteeni on huono vertaus.
Poliisikunta on niitä harvoja ammattiryhmiä jolle on asetettu tiettyjä vaatimuksia nuhteettomuudesta ja käyttäytymisestä. Yksinkertaistettuna, jos puuttuu lain puitteissa toisten tekemisiin täytyy omat asiat olla mallikelpoisessa kunnossa. - j.ellroy
"totuushan on se, että mikään ei ole vittumaisempi kuin humalainen poliisi:)"
Eikä kukaan ole vaikeampi potilas kuin sairaanhoitaja. - pitäisi
pakkovaltaa käyttävällä kirjoitti:
poliisi on pakkokeinoviranomainen joka puuttuu kansalaisten oikeuksiin ja suorittaa esitutkintaa ym. Lentokapteeni on huono vertaus.
Poliisikunta on niitä harvoja ammattiryhmiä jolle on asetettu tiettyjä vaatimuksia nuhteettomuudesta ja käyttäytymisestä. Yksinkertaistettuna, jos puuttuu lain puitteissa toisten tekemisiin täytyy omat asiat olla mallikelpoisessa kunnossa.olla samanlaisia ja vielä kovempiakin vaatimuksia, he kun oikein itse säätävät lakeja ja asetuksia? Siitä huolimatta sielläkin on rikoksen tekijöitä laidasta laitaan, vaikka niitä ei ole kuin 200;)
- puhuu
pitäisi kirjoitti:
olla samanlaisia ja vielä kovempiakin vaatimuksia, he kun oikein itse säätävät lakeja ja asetuksia? Siitä huolimatta sielläkin on rikoksen tekijöitä laidasta laitaan, vaikka niitä ei ole kuin 200;)
kansa puhuu, eli äänestää. poliisia ei äänestetä virkaansa, vaan nimitetään. Mitenhän tuossa kävisi jos äänestettäisiin nämä poliisitkin.
Onhan siellä koplareita sun muita siellä eduskunnassa.
senmukaisia kai laitkin sitten ovat. - Rölli
pakkovaltaa käyttävällä kirjoitti:
poliisi on pakkokeinoviranomainen joka puuttuu kansalaisten oikeuksiin ja suorittaa esitutkintaa ym. Lentokapteeni on huono vertaus.
Poliisikunta on niitä harvoja ammattiryhmiä jolle on asetettu tiettyjä vaatimuksia nuhteettomuudesta ja käyttäytymisestä. Yksinkertaistettuna, jos puuttuu lain puitteissa toisten tekemisiin täytyy omat asiat olla mallikelpoisessa kunnossa.Tiedätkö paljonko on juoppoja ja jos jonkunlaista narkkia lääkäreissä? Poliisin valta verrattuna lekurin valtaan on melkoisesti pienempi. Lääkäri jos päättää, että olet hullu, niin sitten olet. Kattellaan mutaman vuoden päästä, että josko olisit paremmassa kunnossa. Poliisi ei voi päättää oletko rikollinen vai et. Sen asian hoitaa tuomioistuin pätevinä lautamiehineen, jotka edustavat tavallista kadun miestä. Entäs sitten tuomarit? Muutama vuosi sitte korkeimman oikeuden tuomari narahti jostain kiinteistöihin tai maakauppoihin liittyvässä kuviossa. Jokainen armeijan suorittanut hemmo varmaan muistaa, että kuinka kovia kapiukot on tenuttaan..? Ne sitä valtaa vasta käyttävätkin oli se sitten oikeutettua tai ei! Toki heidän toimistaan voit aina valittaa, aivan kuten muidenkin virkamiesten toimenpiteistä. Tällä pyrin siihen, että jos olet kunnon kansalainen, niin kyllä poliisilta olet varmasti "turvassa". Miten sitten miellät "kunnon" kansalainen vaikuttaa paljon asiaan. Saako ihan vähän varastaa?
- Misu66
...jutuista on täyttä puuta heinää!! Mutta kansaan tuntuu menevän kuin häkä päähän.
Joka ammattikunnassa on omat mottipäänsä, myös poliiseista asennevikaisia löytyy, mutta ihan turha taas yleistää sitä koskemaan suurinta osaa ammattikuntaa.
Poliisi nauttii kansan luottamuksesta aiheesta, ainakin enemmistön osalta.- mitä toinen puoli
Misu 66 toteaa, että puolet jutuista on täyttä puuta heinää. Onko se toinen puoli jutuista lainvoimaisia oikeuden päätöksiä vai hallintopäätöksiä jotka koskevat poliisin irtisanomisia ym. Ei savua ilman tulta tai kipinää. Koska yli puolet on kunnon poliisimiehiä niin miksi tämä kunnon aines sallii näiden mottipäiden ja asennevikaisten(luonnevikaisten) mustata koko ammattikuntaa. Kunnon poliisimiesten/naisten tulisi ryhtyä pikaisesti puhdistamaan pesäänsä näistä aineksista(myös kyvyttömistä ja juopoista päälliköistä) jotka mustaavat kunnon poliisien maineen.Puhdistusten jälkeen luottamus ja arvonanto myös vähemmistön osalta nousisi.
- Mutta
Jos "siviili" osallistuu nakkikioskitappeluun tai jää kiinni rattijuoppoudesta, ei se iltapäivälehtien sensaatiokynnystä ylitä. Suhteutetaanpa asia poliisiväestön lukuun! Taitavat siltikin edustaa huomattavasti vähemmän rikoksiin syyllistyvää väestönosuutta!
- kääntämällä
ja joskus voi ruveta vaan jurppimaan! Ei tuossa ammatissa ihan nössöt pärjää ja ne nössöt onkin sitten hakeutuneet sille puolelle missä tehdään vaan työkaverijuttuja. Toivottavasti kaikista poiiseista ei tule ikuisia opiskelijoita ja pers.nuol... Ollaan muuten kusessa noitten "pahojen" poikien kanssa.
- ei oikeuttamisperuste
moni on siinä käsityksessä, että kun joku toinenkin tekee jotain moitittavaa, rikoksen tms. niin kyllä poliisikin voi tehdä.
Näinhän tämä asia ei ole. Täytyy muistaa, että poliisille on aina asetettu enemmän erillaisia vaatimuksia ja odotuksia kuin millekkään muulle ammattiryhmälle.
Poliisin tulee olla palvelija joka neuvoin kehoituksin ja käskyin ensisijaisesti ohjaa ja neuvoo ja käyttäessään pakkovaltaa muistaa suhteellisuusperiaatteen ja lain tarkoituksen.
Myös yksityiselämässä poliisille on asetettu muita korkeampia vaatimuksia. Ohjenuora ei ole koskaan ollut mitä "muut tekevät" Nykyisestä laista löytyy tähän omat pykälät jotka jokainen poliisi varmuudella tietää.
Tulee mieleen, että poliisi ei näitä töppäilyjään tee tietämättään, joskus voi syntyä työtapaturma tai käydä vahinko, mutta tämäkin raja on normaali järjellä varustetulla poliisilla tiedossa.
Asioita seuranneena olen täysin vakuuttunut, että jos tiukemmalla kammalla kammataan ja asetetaan väärintekijät herkemmin vastuuseen niin sillä on ennalta estävä vaikutus muihin väärintekijöihin nähden. Valvovat viranomaiset voisivat suhtautua ankarammin väärintekijöihin ja määrätä asiat tutkintaan, sekä ottaa huomioon kansalaisten perusoikeudet.
Valvovien viranomaisten lepsu suhtautuminen valvottaviin on kautta linjan valvottavien tiedossa ja olen omakohtaisesti kuullut kun poliisi rikoksen tehtyään on todennut" no korkeintaan tästä voi huomautus tai varoitus tulla". Kun tämä suhtautuminen on vallalla niin ei tässä systeemissä asiat koskaan korjaudu eikä kansalaisten kohdalla perusoikeudet toteudu.- ehdi pahantekoon
eikä kaikki ole kuten pahimmat morkatut. Ei saa yleistää. On joukossa varmuudella kunnon kavereitakin, mutta taitavat jäädä "äänettömiksi" yhtiömiehiksi ja vähemmistöön.
- mukavien
muuten vaan mukavia myymäläapulaisia totesi aikoinaan poliisiopiston silloinen johtaja poliisineuvos Viljo Eloranta kun piti puheen poliisiopistossa kurssin päättäjäisissä. Ilmeisesti tarkoitti poliisiopistoon komennettuja kurssilaisia jotka olivat aineksena sitä sun tätä. Villen juttu löytyy eräästä kirjasesta jossa hän kovin sanoin suomii opistoonsa komennettuja poliiseja.
- uutinen
näkyy olevan kotimaan uutisissa, että kaksi poliisia olisivat ehtineet kuntouttaa itseään ja siinä sivussa tehdä kahdelle tyttölapselle seksuaalista väkivaltaa. Miten se viinakin on lapsukaisille maistanut ja mistä nämä sitä saaneet. Onko sitä kovastikkin pitänyt tarjota, että joisivat. Kait ne juomatavat on opittu jo aikaisemmin.Ihmetyttää puolivuosisataa vanhojen ukon komuroiden käytös, eikä olisi ikään ja suorituskykyyn nähden ollut ikäisekseen vertaista seuraa, mutta kuka tietää oliko eka kerta, jospa se on poliisin sisäinen tulostavoite, että kuka nuorinta saa. Eikö ne pohjat ole jossain tuossa 10 vuoden tietämissä olleen pienen lapsukaisen kohdalla. Ja mitä ovat tehneet tässä asiassa näiden poliisien esimiehet joille kuuluu mm. halinnollinen vastuu. Ei tämmöisiä poliisisetiä(Namusetiä) veronmaksajat tarvi. Eiköhän olisi aihetta panna äijät kelvottomat kilometritehtaalle ja päälliköt ja lähimmät esimiehet kiertoon.
- oksentaa
ehti joskus olla poliisina kunnon mies yrjö, kun oli juoppo ja kova yrjöämään sain lempinimen yrjölä, kyllä kansa muistaa.
- putsi
Tutuntuntuinen tyyppi, jossain kuullut. Taisi olla
Kiilopäällä, lapinäijät jotain jutteli luppo-matin kanssa. Meniköhän se niin että partiopoika oli sammunut nahkahaalareissan kelkkaretkellään jonkun kämpän pihaan nutukasmiesten töllisteltäväksi.
Siinä sitten rötkötti ja kun siitä nousi virkaansa toimittamaan yökkäsi eli yrjösi ensin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238