Suksiasiantuntijat!!!

Apua apua

Mikähän on mennyt metsään alkavassa hiihtoharrastuksessani?

Ostin urheiluliikkeestä myyjän avustuksella noin 120 euron hintaisen suksipaketin. Liikkeessä suksen pohja pohjustettiin niin että sai kuulemma heti lähteä liikkeelle.

No tästä huolimatta sukset tuntuvat harmillisilta ja raskailta seipäiltä jaloissani eikä todella puhettakaan että pääsisin niiden AVULLA eteen päin.Suurin ongelma oli se etten saa potkaistua suksella vauhtia. Suksi lipeää taakse päin ja olen lentää naamalleni. Suksi tuntuu sekä raskaalta että liukkaalta, väärissä paikoissa tietenkin.

Toinen ongelma on voitelussa, joka on joka kerta vääränlainen. Useimmiten teippi, jota kehuttiin helppokäyttöiseksi, kerää joka parin sentin lumikerroksen suksen pohjaan tai vaihtoehtoisesti kasaantuu paakuiksi pitoalueen takaosaan.

Pitää vielä mainita että luulin kyllä osaavani hiihtää eikä lihaskunto ym ihan heikkokaan ole. Ilmeisesti 15 vuoden hiihtotauko on pudottanut minut kelkasta.

6

1552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • l.brandy

      pitää ensin todeta etten juuri minkään voitelusta tiedä mutta tuo teippi oman kokemukseni mukaan toimii vain pakkaskelillä eikä silloinkaan jos ladulla on vähänkään uutta lunta. Tästä huolimatta minulla on edelleen teipit suksissa, mutta käytän kolmea suksiparia, kelistä riippuen ja kaksi on teipittä. Toki teipin päälle voi voidella jos keli on teipille sopimaton. Tuo suksen karkaaminen potkaistaessa johtunee joko pidon puutteesta, liian jäykästä suksesta tai tekniikkavirheestä mutta kommentoikoon sitä joku viisaampi, mutta teippi tulee kuitenkin suhteellisen lyhyelle alueelle vain n. 40-50% pitoalueesta voit yrittää voidella tuon muun pitoaleen kelinmukaisella pitovoitelulla teipin lisäksi.

    • teippiä

      hiihtämisessä antaa sinulle hiihtokunnoksi tasan nolla.

      Minä käytän pitoteippiä ja voin vakuuttaa, että pitää ja luistaa suksi sekä uudella ja vanhalla lumella.

      Ellet usko sanojani niin mene hiihtämään ja työnnä tasatahtia kaikki tasaiset kohdat. Voit yrittää yksipotkuista vuoroakin niin et jaksa sitäkään.

      Nykyään hiihdossa mennään näillä eväillä ja sillä sipuli, sanoi ????.

      • mä uskon

        ei mulla mitään muuta asennetta kun nöyrä aloittelija tässä olekaan. Hiihtokunto ei siis kai ole sama asia kun muu kunto. Tekniikkakin tietysti hukassa. Kiitos vaan näistä kommenteista ja lisääkin saa toki sanoa.


      • teippiä.
        mä uskon kirjoitti:

        ei mulla mitään muuta asennetta kun nöyrä aloittelija tässä olekaan. Hiihtokunto ei siis kai ole sama asia kun muu kunto. Tekniikkakin tietysti hukassa. Kiitos vaan näistä kommenteista ja lisääkin saa toki sanoa.

        5--10 ja pane sitä pitoalueelle niin pelaa koko talven. Sinulla tulee kuitenkin olla kunnon sukset joiden pitoalue mitoitettu vain sinun omalle painolle.

        Tämäkään ei takaa kunnon pitoa sinulle hiihdossa koska et jaksa painaa suksea latuun kovin montaa kertaa ja hiihto menee sellaiseksi lipsutteluksi.

        Kun sinulle mitoitetaan suksi niin siihen pitoalueen rajoille (suksen sivuun) tussilla selvät jäljet. Nämä tussiviivat auttavat sinua myöhemmin voitelussa, että et vedä luistoalueelle pitoa.

        Hyvät jatkot harrastuksessasi.


    • junnun isä

      taisit pilata hiihto innostuksesi sillä 120e suksi paketilla .epäilen että siinä on syy että ei luista ,ei ,pidä ,eikä tunnu hyvältä!!
      vaikka hiihtää vähän niin kunnon vehkeet maksaa mutta niillä onkin sitten ilo hiihtää..
      sukset n150e monot n70-150e sauvat n60-130e hiihtopuku n100e

      • että kun

        halvalla ostin, niin halvalla sain. Opiskelijalle tuo 120 euroakin on vaan juuri sen verran kun voi turhiin menoihin kuukauden käyttörahoista irroittaa, ja tuokin tarkoittaa säästöä muilta kuilta.

        Vaikka suksi kyllä tuntuu jäykältä ja kankealta, että puhut varmasti ihan asiaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe