Että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. En ymmärrä eilisiä ketjuja luettuani, että miksi muutamat puhuvat riitelystä. Eikö alkoholisteilla ole muita vaihteita, kuin riitely ja sopu? Mielestäni mielipidekeskustelut ovat aina paikallaan ja varsinkin kun oma mielipide on asiallisesti perusteltu. Eilisissä ketjuissa oli paljon asiallisia kannanottoja, kuten oli myös idioottimaisia väittämiäkin. Kyllä kaikilla pitäisi olla kanttia ottaa osaa keskusteluun, eikös nämä palstat sitä varten ole kehitelty.
Näinhän se menee
Zippadai
2270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yllättyneenä myös huomasin keskustelujen poistuneen.
Olisin odottanut saavani vastauksen seriffiltä kysymykseeni.
Hän voi kyllä täällä palstalla kertoa yleisesti kaikille ylläpidolle osoittamastani viestistä, oman näkemyksensä, siis että se oli hänen mielestään naurettava.
Kuitenkin viestin aiheena oli se, ettei mielestäni joku voi oman mieltymyksensä mukaan valita linkkejä, joita tälle palstalle laitetaan.
Olen edelleen sitä mieltä, että seriffin tulee palstoilla vaalia suomi24:n etuja, eikä tehdä palstasta sellaista missä saa esittää vain hänen edustamansa järjestön mielipiteitä ja linkkejä.
Kysymys ei ole riitelystä, eikä kenenkään ulossavustamisesta, vaan avarakatseisuudesta.
Viestini poistettiin!
Voi olla Mika että sinuun otetaan yhteyttä.