Joko teidän firmassa ne vietettiin? Onko niillä jokin perinteeksi muodostunut asioiden kulku, vai miten?
Puhutaan aiheesta
6
416
Vastaukset
- pikkujoulut
vietettiin eilen tututtuun tapaan Johtajan luxuskodissa. Tilaisuuden sanottiin kutsussa olevan coctail-juhla, mutta miten sitten oli todellisuudessa. Oli todella surkuhupaisaa nauttia Atrian lihapullia, paahtoleipää ja pikkunakkeja, joiden palanpainikkeeksi oli kossusta ja jostain ällöstä vihreästä limusta kehitelty booli. Todellinen coctailtilaisuus.
Ihmiset käyttäytyivät kuten aina ennennenkin. Ryystivät boolia ja humaltuivat, örisivät ja lopuksi jotkut oksentelivat.Rouva Mielitietty sulkeutui yhden makuuhuoneen oven taakse kaksin Johtajan kanssa ihan pokkana. Varmuudenvuoksi herra Johtajan "Kumileimasin" (vara TJ) asettui vahdiksi oven ulkopuolelle.
Jälleen kerran päätin, etten mokomaan coctailtilaisuuteen enää ikinä osallistu. Mutta ehkä siinäkin toistuu vanha kaava: vuodessa unohtuu tilaisuuden tökerön tunnelman ja osallistun jälleen kerran. Tulen saamaan kossuboolista koko viikon kestävän päänsäryn, vaikken ole edes humalassa ko. tilaisuudessa.- saan
päänsäryn väkevistä viinoista&valvomisesta eikä tarvitse olla ollut edes huppelissa. Johtuukohan se iästä? Nuorena kävin lähes joka ilta "bailaamassa" ravintoloissa. Joka kerta pari drinksua, muttei tietoakaan mistään krapulasta! Aamulla vain pirteänä pankin palvelutistillä myymässä lainavakuutuksia ja kauppa kävi! Vai olisinko vanhemmiten tullut allergiseksi väkevill`? Voi se tietysti olla harjoituksen puutettakin!
- pikkujouluja, mutta
tilinpäätöskokkarit oli joka vuotinen kohokohta. Vielä 80-luvulla oli rahaa, millä mällätä. Niitä juhlia en unohda ikinä. Kymmenet pöydät olivat kukkuroillaan mitä ihanampia coctailpaloja, herkkuja, pikkusuolaisia ja ihanin pöytä kaikista oli se vähän erillään oleva, josta sai nauttia pipareita sinihomejuuston kanssa tai sitten se pöytä, jossa oli pieniä suolakurkkuja, joita dipattiin juoksevaan hunajaan.
Viinurit seisoskelivat pitkien pöytin takana lähes olkapää kiinni toisessaan, kullakin edessään mahtava arsenaali erilaisia viinaksia ja mixereitä. Hauskinta olikin, kun pankkineidit esittivät drinksutietämystään tilailemalla mitä mielikuvituksellisimpia coctaileja. Ja baarimestarit toteuttivat aina toiveen (neidit eivät tietäneet mitä joivat, mutta olivat tietävinään.) Paikalla oli aina elävää musiikkia, joku omista asiakasorkestereista viihdytti juhlakansaa. Juhlia todella odotettiin lähes vuosi. "Neidit" saattoivat törsätä koko kuukausipalkkansa mekkoon, siihen sointuvine asusteineen kampaajan ja kauneushoitolaan.
Mutta, mutta...Joidenkin kohdalla koko panostus kaikkeen hienouteen rapisi, kun humalatila lisääntyi, meikit valuivat silmien alle ja kampaukset keikahtivat nurin. Humalatila teetti joillekin kamalia itkunpuuskia, jotkut taas riehaantuivat haukkumaan esimiehiään ja toiset taas vikittelemään heitä ihan tosi mielessä. Ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia: rahvaanomaisia ja öykkäreitä. Mutta suurinpia Öykkäreitä eivät suinkaan olleet Neidit, vaan ne Herrat, jotka käyttivät Neitien humalatilaa omiin tarkoitusperiinsä. Siinä kohtaa, kun näin 140 kg/ 160 cm, keltahampaisen piintyneen tupakoitsija-vanhapoika-tarkastajan taluttavan täysin sammumisen partaalla hoippuvaa vähän päälle 20-kymppistä konttorinsa harjoittelijatyttöä "johtajien kerrokseen", niin inhon puistatukset värisyttivät ruumistani. Olin siinä vaiheessa vielä sen verran selväjärkinen, että pyysin omalta johtajaltani taxisetelin, jonka turvin ajelin kotiin oman ukkoni kainaloon. "Happamia, sanoi Kettu Pihlajanmarjoista!" ajattelee nyt joku, mutta siitä ei todellakaan ollut kysymys. En moralisoi, mutta kuitenkin....- tarina
Luin kertomuksesi pankkisi juhlista todella mielenkiinnolla. "Meidän Pankissa" ei kuunaan ole moisia juhlia vietetty. Syynä täytyy olla se, että vakavarainen pankkimme sijaitsee ns. maaseutupaikkakunnalla, jolloin moiseen "irstailuun" ei kerta kaikkiaan ole varaa.
Meillä ei ole vietetty tilinpäätöskokkareita, mutta Pikku-Joulun aikoihin on kyllä tapana käydä syömässä jossakin "firman piikkiin". Vanhan Johtajamme vielä eläessä ei oltu "köyhiä eikä kipeitä", joten piikki oli avoin koko illan. Kukaan ei tosin esiintynyt sopimattomassa kunnossa. Nykyinen Nuori Johtajamme on sen verran nipottaja, että hän kyllä informoi etukäteen meitä, minkä verran ruokajuomia talo tarjoaa. Eli etukäteen kysytään haluaako nauttia ruuan kanssan lasin puna- vai valkoviiniä tai kenties pullon keskiolutta. Hmm. Voit uskoa, että tunnelma niissä kemuissa on ratkiriemukas, kun pitäjän emännät (suurin osa "Neideistä" on ison talon emäntiä tai tyttäriä) tulevat hieman huppeliin viininsä nautittuaan. Auta armias, jos joku erehtyy niissä pirskeissä ihan tosissaan laskemaan leikkiä ja pitämään hauskaa, kertomaan puolituhmaa vitsiä tms. Silloin kyllä "Neitien" suut napsahtavat tiukoiksi viivoiksi, Johtajan niska alkaa punoittaa ja hän rupeaa tekemään kotiinlähtöä harvoja hiuksiaan hermostuneesti haroen.
Tasan ei käy onnenlahjat. Oikeastaan olen kateellinen niistä Teidän Pankin "irstaista" kemuista. Täällä Perä-Hikiällä ei koskaan tapahdu mitään jännittävää. Muutin paikkakunnalle mieheni työn perässä. Vuoden kokohokohta on paikallisen painiseuran järjestämät piirinmestaruuskilpailut! Hyvää Pikku-Joulua kuitenkin Sinulle Virkasisko!
- (.)Y(.)
Vaan, jätän menemättä, on
muuta menoo silloin.. :)
Muille, toivotan Mukavii Pikkujoului.. ;) - suna45
porukalla konserttiin,ja varmaan on kivaa ,ei siis perinteistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640