Vaikka en mikään Perttu-fani olekaan,niin teinpäs Pertusta sellaisen huomion,että hän taisi olla ainut henkilö BB-talon sinkuista,joka mainitsi useampaan kertaan,että "sitten kun on lapsia, tai kun perustan perheen".-Aika liikkistä nuoren miehen suusta,eli elämän perusarvot sittenkin tallella! Onnea Pertulle ja pidä itsesi miehenä.Sinusta tulee varmasti hyvä isä ja aviomies,kunhan hieman vartut ja jätät nuo viinahöyryiset hölmöilyt pois :) !
Pertun perheen perustamisjutut...
6
859
Vastaukset
- torvinen
Siksihän siihen perttuun ihastuin ainakin minä. Tiinahan noista puheli myös vähän kuluneesta yöpaidastaan "tästä voisi tehdä vauvalle vaatteita", eli se lienee tulkittavissa, että lapsista haaveilee. Eli perhekeskeiset arvot voittivat kisan.
- kauniisti.......
niinkuin pitääkin ja totta nuo asiat ovat.
- heppu
Perttu ei aikonut aikailla asian kanssa ja tuskin viinanhimo helpottaa, sen verran vahvana piirteenä oli perdöön persoonassa.
Perttu sanoi tekevänsä lapsia ennen 25 vuoden ikää, näin on päättänyt. Naiset, nyt on aika tehdä tarjouksia!
Ja viinaa perttu lupasi tarjota puolelle suomea tuosta voittopotistaan, joten viina virtaa, tosin ei kaikki kuninkaan suuhun.
Ja yleisesti ottaen hölmön on muuksi vaikea muuttua, kun ei paljon alemmaksi voi mennä, eikä ylös pääse. Paha paikka.- sen toisen hölmöilijän ...
sukulainen. Mene kuule alakouluun takaisin jos et ole vielä oppinut elämästä mitään.
- myöskin_
Aivan samat ohikiitäneet Pertun kommentit kulkeutuivat myös täällä, ensin ulkokorvan kautta korvakäytävään, siitä ne etenivät rumpukalvolle joka värisytti vasaraluuta, joka taasen pimputti tietoa alasinluulle joka välitti tiedon hermoradalle jota pitkin aivolohkoon, jossa tieto alustavasti analysoitiin, ja välitettiin vasemman aivolohkolle potentiaalisena tunneperäisenä sanomana, tunneosasto käsitteli sanomaa millisekunnin verran, ja sitten se välitti hermoston pääsäikeistöä pitkin, koko kaistanleveydellä kuulijan hermostojärjestelmään yleistasoisen, mutta tärkeäksi luokiteltavan reagointitavan tällaiseen signaaliin: Liikutu.
Ja minähän liikutuin, vaikutus tuntui jo muutamassa minuutissa. Jo ennen seuraavaa mainoskatkoa huomasin ajattelevani Pertusta monelta kantilta katsottuna etupäässä vain positiivisia asioita.
Tällaista on sattunut ennenkin, että jostakin ihmisestä joko todellisuudessa tai televisiossa ei pidä yhtään. Mutta sitten jonkin ohimenevän sanomisen tai lehdessä olleen yhden lauseen johdosta oma mieli alkaakin muuttua toiseen suuntaan, eikä aikaakaan kun huomaakin oikeastaan pitävänsä kyseistä henkilöä aika mukavana ihmisenä.
Ihminen on tällaisille vaikuttimille kyllä äärimmäisen heikko, ja tietysti myös vahva, yhtä aikaa.- stoori
Oliko edellinen kirjoitettu täysin hupimielellä, puolittain hupimielellä vaiko tosissaan?
Minusta stoori oli joka tapauksessa aika mukava:) Olen itsekin huomannut samanlaisia mielen muutoksia tapahtuvan itsessäni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057